• I love me-messut sekä arvonta

    Messukeskus I love me-messut lähestyvät  ja itse ainakin odotan tapahtumaa hyvinkin innokkaana nimittäin olen menossa ensimmäistä kertaa kyseiseen tapahtumaan. Viime vuonna luin kateellisena mukavia bloggareiden postauksia tapahtumasta ja harmittelin miksi en itse ollut tajunnut sinne mennä. Tänä vuonna olen ollut skarppina ja merkannut päivät kalenteriin ja kaverinkin saanut lähtemään mukaan. Olenkin siis syystä ihan täpinöissäni!:) I love me-messuilta löytyy varmasti jokaiselle jotakin kiinnostavaa kun katsoo ohjelmatarjontaa ja näytteilleasettajia.  Tänä vuonna samaan aikaan järjestetään kauneudenalan ammattilaisten tapahtuma Kosmetologipäivät, jonne kuluttajillekin on mahdollisuus mennä lauantaina klo 14 alkaen.  Itse ainakin aion tuolla piipahtaa sillä parikin juttua on meikkipuolelta etsinnässä ja tuolta niitä löytyy varmasti ja ammattiavun kanssa. Joogaa rakastavat kannattavat myös suunnata messuille sillä Joogafestival järjestetään…

  • Laatuaikaa ja mantelimaidosta riisipuuroa!

    Lasten kanssa ollaan vietetty ihan erityistä arki-iltaa iskän ollessa taas työreissulla.  Kävin ostamassa popcorneja ennen kuin hain lapset hoidosta ja ruuan jälkeen syötiin jälkiruuaksi poppareita ja katsottiin Frozen-elokuva. Ihan huippu leffa!  Leffan loputtua kuopus halusi katsoa ipadilta ns enemmän pojille soveltuvia videoita eli kaikki joissa on autoja,traktoreita,rekkoja ym pyörillä liikkuvia juttuja niin ne on hänen mieleensä. Esikoinen taas halusi askarrella ja kävin penkomassa varastosta kaikki askartelutarvikkeet. Yllättävän paljon niitäkin löytyi siihen nähden,että askartelen kaksi kertaa vuodessa kortteja jouluna ja pääsiäisenä. 😀 Lainattiin alkuviikosta kirjastosta askartelukirja,joka osoittautuikin tosi kivaksi kirjaksi nimittäin ohjeet on helppoja ja siten on kivempi pienten lasten kanssa askarrella.  Esikoinen valitsi kirjasta kassin,jota sitten aloitettiin todenteolla tekemään. Nyt…

  • Pään nollaus

    Otin jäsenyyden SatsElixiaan viikko ennen maratonia koska sieltä tuli liian hyvä tarjous ohitettavaksi. Ennen maratonia en kuitenkaan halunnut mennä salille taikka jumppaan koska pelkäsin mun tuurilla hajottavani nilkkani tai jonkin muun ruumiinosan joka estäisi juoksun Tallinnassa. Maratonin jälkeen taas jalat oli niin kipeät etten olisi voinut kuvitellakaan kykeneväinen jumppaan tai salilla muuhun kuin habatreeniin. Pelkkä haban kasvattelu ei taas kuulu mun tavoitteisiin,joten tuntui parhaalta antaa kropan levätä. Lauantainen juoksukin joka tuntui lähinnä suossa rämpimiseltä vaikka ihan hiekkatiellä juoksin kertoi,ettei kroppa ole vielä läheskään palautunut maratonista.  Kaikenlisäksi lauantaina takareisi taisi vähän revähtää kun näytin lapsille miten tehdään kärrynpyörä. Olisi pitänyt tajuta,ettei näin vanhana kuulu enää tehdä mitään abrobaattisia liikkeitä,ei vaan paikat…

  • Turkulaiset bloggaajat

    On aina yhtä vaikeaa saada bloggarit saman pöydän ääreen mutta eilen se onnistui Turkulaisten bloggareiden kesken.Uusiakin tuttavuuksia (  Santsikupin  Riikka ja Qandvictorian Victoria)olivat tulleet brunssille Aula Cafeeseen, joka oli ihan uusi paikka brunssin merkeissä,ainakin minulle. Upea sää kruunasi hyvä ruuan. Aurinko oikein porotti mikä on aika harvinaista herkkua kun eletään jo syyskuun puoliväliä. Ainoa riesa koko brunssin ajan olivat liian hellyydenkipeät ampiaiset. Victoria oli kunnon metsästäjä ja sai kaksi ampiaista teljettyä lasin alle.   Juttua riitti niin bloggaamisesta kuin uudesta tv-sarjasta nimeltä hottikset. Naapuripöydässä istuvalla miehellä näytti olevan hauskaa seurata meidän keskusteluita mm. Bile-Danista. 😀 Blogimiitinki ilman kuvien ottoa ei tule kuuloonkaan. Kuvista ja kameran säätövinkeistä saan kiittää Mariaa ja Victoriaa.:)…