ajatuksia,  elämäntavat,  hyvinvointi,  oma elämä,  painonhallinta,  treeni

Sisäinen rauha

Pitkästä aikaa olo tuntuu levolliselta ja ehkä jopa levänneeltä.Tällä hetkellä en stressaa mitään ja tuntuu,että yinit ja yanit taitaa olla just kohdallaan.  🙂

Kuopus on alkanut nukkumaan öitä paremmin ja se niin näkyy kuin tuntuukin olossa. On ihan uudesti syntynyt olo niinä aamuina kun on saanut nukkua koko yön putkeen. Ihan joka yö ei näin kuitenkaan vielä tapahdu mutta alku sekin,että edes pari kertaa viikossa. Uni on kuitenkin niin tärkeää, että melkein kaikesta muusta luopuisi mutta ei nukkumisesta.  Vielä kun joskus saisi moottorisängyn ja sen myötä säädettyä optimaallisimman asennon nukkumiseen niin olisin super onnellinen mutta siihen asti mennään näillä mitä on ja koitetaan saada unta palloon mahdollisimman paljon, jotta olo pysyy jatkossakin parempana kuin mitä se on ollut viimeisten viiden vuoden aikana. 

Hyvän vireystilan myötä olen jaksanut panostaa terveelliseen ruokaan ja pari viikkoa on sujunut hyvin herkuttomalla linjalla eikä ole tehnyt edes mieli sortua vanhoihin tapoihin. Kahvia toki kuluu päivittäin reippaasti mutta olen yrittänyt osan korvata teellä. Liikkumiseen olisi motivaatiota mutta kamala yskä vie hengen varmaan ennen kuin pääsen liikkumaan. Kunnon flunssa ei vaan iske päälle mutta olo on silti kurja yskän kanssa. Kunhan köhä väistyy tieltäni niin Vauhtisammakon juoksukoulu lenkittää 2-3 viikossa ja pääsen kunnolla mukaan treeneihin.


Mitäs teidän viikonloppuun kuuluu? 🙂

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *