• Tervetuloa meidän kotiin

    Välillä tulee niitä hetkiä kun toivoo asuvansa kaupungissa kaikkien mukavuuksien lähettyvillä eikä joka asian toimittamiseen tarvitsisi startata autoa. Mutta tiedättekös mitä? Viihdyn maalla ja ne kerrat kun haluaisin muuttaa takaisin kaupunkiin on niitä hetkiä kun miehen kanssa on riidelty jostain taloon liittyvästä seikasta kun puitten hakkaamisesta, öljyn tilaamisesta tai pihan auraamisesta lumesta. Kuitenkin 95% ajasta rakastan asumista keskellä ei mitään (tosin olemme naapureiden ympäröimänä). Mitä enemmän kesää kohti mennään sen mukavempaa on maalla asuminen. Koirien takia on myös ollut ihan mahtavaa asua omakotitalossa ja suurin syy maalle muuttoon olikin juuri nuo koirat. Asuimme ennen Turussa kerrostalossa kahden koiran ja esikoisen kanssa hissittömässä talossa ja kun siinä jonkin aikaa olimme kuskanneet…

  • Eroon junnaavasta juoksusta

    Kirjoittelin aiheesta Junnaava juoksija vanhaan blogiini marraskuussa 2014 ja ajattelin, että nyt on hyvä aika tsekata mitä muutosta juoksurintamalla on tapahtunut parin vuoden aikana. Olin kirjoittanut näin: Sykesportin sivulta löytyi juttu juoksuvaihteista jonka on kirjoittanut juoksukoulu Vauhtisammakon perustaja Mikko Liukka.  Tekstissä pohditaan aloittelevan juoksijan, keskivertojuoksijan,  kokeneemman juoksijan ja junnaavan juoksijan välistä eroa.  Sitten päästäänkin itse aiheeseen eli miksi mä tartuin tähän asiaan. Hyvin helppo syy. Mä olen junnaavan juoksija. Mikko sen jutussaan kertoi. 😀 Mä vedän aina lenkit samalla vauhdilla vaikka lenkkiä vaihtelenkin. Vauhti toki vaihtuu lenkin aikana mutta periaatteessa vedän sellasta 5.30-6.00 min/km vauhtia kaikki lenkit. Nämä lenkit ei juurikaan kehitä vaan kunto pysyy kohdallaan.Mä kuitenkin haluan kehittyä juoksijana.Jutussa…

  • Yhteenveto viikon 12 treeneistä

    Tämän viikon treenit meni kyllä luihin ja ytimiin. Yläkroppa on lähinnä tulessa ja on ollut pakko venytellä, että saan paikkoja auki. Maanantaina oli juoksutreenit ja oltiin Paavo Nurmi stadionilla tekemässä sekä ratatreeniä, että mäkivetoja. Huippu siistiä! Olen viimeksi ollut joskus lähihoitaja koulun aikana juoksemassa radalla. Siitäkin on jo 13 vuotta aikaa. Mihin tää aika oikein menee? No jokatapauksessa radalla tehtiin vetoja tekniikkaa silmällä pitäen. Tuntuu, että multa puuttuu kokonaan räjähtävä lähtö. Tuntui, että olin ihan kömpelö. Sitten oli vuorossa ylämäkivetoja. Niin mun lemppareita. Enkä olisi ikinä uskonut sanovani näin mutta ne on jotenkin mukavia. Kyllä se tunti siinä taas vierähti todella nopeasti ja seuraavana päivänä tuntui takareisissä, että oli menty…

  • Pääsiäinen

    Ollaan vietetty pääsiäinen kotona oman perheen kesken. Perjantaina kävin Helsingissä ja Nurmijärven kautta vihdoin kotiin mutta siinä reissussa ei onneksi mennyt kuin tuo perjantai päivä. Eilinen päivä meni siivotessa ja kokatessa ensimmäistä kertaa elämässäni karitsaa. Olin päättänyt, että tänä vuonna tehdään edes jotain enemmän pääsiäisruokaa ja karitsaan sitten päädyin. Täytyy sanoa, että lampaasta mulle on jäänyt traumat joskus vuosia sitten, jolloin söin villasukan makuista lammasta. Sen jälkeen ei ole lammasta tehnyt mieli.  Nyt tekemäni karitsa ei maistunut yhtään villasukalta vaan oli oikeasti maukasta ja lapsetkin söivät sitä mielellään.  Karitsan kaveriksi tein bataattilohkoja, uunissa kypsennettyjä tomaatteja ja sipulia sekä salaattisekoitusta granaattiomenalla. Lapset ylättivät myös tykkäämällä granaattiomenasta.   Tänään onkin hieno aurinkoinen keli…