• Tyyntä myrskyn edellä

    Housut Bumfit / Paita H&M / Lenkkarit Vans Huomenna lähdetään ajamaan kohti Kolia, jonne lähdemme juoksemaan Vaarojen maratonin monen sadan muun juoksijan  kanssa. Tiedättekö mitä? Mua ei jännitä vieläkään vaikka tiedostan olevani menossa juoksemaan yhtä elämäni kovimmista suorituksista ja pisimmästä matkasta tähän mennessä.  Olisi ehkä itsellä luottavaisempi olo jos jännittäisin sillä se olisi merkki siitä, että en ole lähdössä liian luottavaisin mielin matkaan. Toki ei sekään hyvä olisi, että jännittäisi niin paljon, että kärsisi fyysisistä oireista. Vielä on joitain juttuja hankkimatta ja pitää lähteä kaupungille ostoksille. Meidän etenemistä Vaarojen maratonilla voi seurata livenä sillä saamme gps-seurantalaitteen kuten kaikki muuutkin 87 km / 131 km juoksijat. Seurantalaitteet annetaan pitkien matkojen juoksijoille…

  • Kehonkoostumus – lihasta vai läskiä?

    Olen tämän vuoden aikana käynyt erinäisistä projekteista johtuen aika montakin kertaa kehonkoostumusmittauksessa. Joka kerta jännitän tuloksia kuin olisin menossa mittaukseen ensimmäistä kertaa elämässäni.  Ne muutamat minuutit, jolloin kone tekee mittauksia tuntuu ikuisuudelta. Sitä ei malttaisi millään odottaa, että saa paperi lappusen käsiinsä ja voi tutkailla tuloksia.  En ole vielä lähelläkään niitä tuloksia, joissa toivoisin olevani mutta kohti terveellisempää minää olen menossa.  Painossa ei niinkään ole suuria muutoksia tapahtunut mittausten ajankohtina vaikka  muuten on paino välillä käynytkin paljon pienemmissä lukemissa. On kuitenkin pakko olla ylpeä siitä, että jotain muutoksia on tapahtunut.  Toiveena on tietysti saada lihasmassaa ylemmäs ja rasvamassaa alaspäin. Kaikki muutokset vaatii aina sitoutumista muutosten tekemiseen eikä mitään saa ilmaiseksi.…

  • Juoksu kulkee taas

        Kroppa kyllä tietää milloin on aika levätä ja nyt kun pari viikkoa olen mennyt hyvin kevyellä liikkumisella niin alkaa kroppa tuntumaan oikeasti levänneeltä. Oli huikea fiilis käydä tänään juoksemassa kun juoksu kulki hyvin ja mikään paikka ei tuntunut kipeältä. Sain juostua 6:02 min/ km keskivauhdilla ja välillä piti jopa himmata vauhtia sillä jalat pyöri todella kepeästi.  Vaikka oli aika uhkarohkea veto ottaa rauhallisemmin näin lähellä kisoja niin uskon sen tehneen vain hyvää.  Kyllä sen vaan tuntee ja tietää milloin on hyvä jättää treenit vähemmälle. Siinä vaiheessa kun juoksu ei suju niin alkaa vähän kaikki menemään alamäkeen. Tekee mieli roskaruokaa ja yleinen  fiilis huononee. Tämän päivän onnistuneen lenkin jälkeen…