Kiireisen elämän kääntöpuoli

17 syyskuuta



Perjantaina aamulla noustessani sängystä mietin ensimmäisenä, että kuinka monen tunnin päästä pääsen takaisin sänkyyn. Torstai venähti työpaikan järjestämässä ykistyistilaisuudessa Finnkinossa, jossa pääsimme katsomaan uutta Tom Cruisen tähdittämää leffaa. Illan kruunasi Tintån tekemät super hyvät naposteltavat. Lauantaina ystävä järjesti kotonaan tyttöjen illan, josta kömmin jo kymmenen aikoihin kotiin nukkumaan.

Kaikki tämän kaltaiset illanistujaiset ovat mukavia ja hienoa, että ihmiset jaksavat nähdä vaivaa järjestääkseen kemuja.  Monen suusta kuului sekä torstaina, että lauantaina se miten kivasti nämä tapahtumat piristävät arkea.  Itse koen nämä kaikki päinvastaisena. Jo valmiiksi stressaavassa elämässä kaikki lisämenot aiheuttavat päänvaivaa. Väsymys painaa jo valmiiksi vaikka ilta ei ole edes alkanut. Ajatukset kotiin lähtemisestä pyörivät mielessä monta tuntia mutta vielä ei kehtaa lähteä.


Kun elämä on liian hektistä muutenkin niin mukavatkin menot tekisi mieli perua. Ei siksi, etteikö minua kiinnostaisi. Syy on yksinkertaisesti se, etten jaksa. Lopen uupunut jo valmiiksi, joten yhtään ylimääräistä univelkaa ei ole varaa ottaa. Kaikki menot ei tietenkään ole yömyöhään kestäviä mutta koko päivän kestävät reissut ovat raskaita, joista pitäisi saada toipua monta päivää. Kun koko päivän aamusta iltaan on ollut menossa niin iltasella käy vielä niin kierroksilla ettei uni välttämättä tule heti. Tämä johtaa univelkaantumiseen. 

Miksi sitten menen jos en jaksa? Koska en halua jäädä kaikesta paitsi enkä luoda mielipahaa kenellekään. Väsymys kun jakaa mielipiteitä ihmisissä. Ihminen, jolla on elämässä kaikki hyvin ei ymmärrä miten joku toinen voi olla stressaantunut ja uupunut vaikka on ihan samassa elämäntilanteessa.  Olen kyllästynyt puolustamaan olotilaani. Pyrin helpottamaan olotilaa karsimalla turhia juttuja pois kalenterista ja ottaa rennommin, mutta muutokset ei tietenkään näy heti. Muutoksille pitää antaa aikaa ja uskon ruuhkavuosien kiireiden myös helpottavan jossain kohtaa. 


Viihdyin niin leffassa kuin ystävän luonakin mutta huomaan, että en jaksa olla sosiaalinen ja tunnen painetta, että pitäisi jaksaa olla vaikka väkisin. Leffassa onneksi sai vain istua ja syödä työpaikan tarjoamia herkkuja.:D



Pohdittuani tätä pitkään ja helpottaakseni kaikkea olen antanut itselleni luvan jättää juoksemisen Vaarojen maratonin jälkeen.  Mikäli ei huvita lähteä lenkille, ei ole pakko mennä. Ilman tavoitetta ei ole pakonomaista tarvetta treenata, joten juoksemisesta häviää pakkopullamaisuus. Vaikka tykkään juosta niin jatkuva pakollisuus vaatii veronsa ja jossain vaiheessa juoksukin alkaa maistuu puulta. Eniten huomaan kropan ylikuormitustilan siitä, etten palaudu nopeasti edes ihan perus höntsälenkeiltä.  On siis aika siirtyä tekemään rauhallisia kävelyjä ja nauttia kirjasta sohvan nurkassa. Syksy ja tuleva talvi on minun aikaani. Nyt on aika keskittyä itseeni! Keväällä toivon mukaan herään kuin karhu talviunilta virkeänä ja hyvävointisena. :)

                                                                                                                                               Kuvat Mari

You Might Also Like

14 kommenttia

  1. Moikka! Kuulostaa kyllä siltä, että teet täysin oikean päätöksen kun jätät Vaarojen maratonin väliin! :) Sun pitäisi päästä nyt kunnolla lataamaan akkuja ja karsia kaikki mahdollinen (kuluttava) arjesta pois! Uskon ettei ole ihan helppoa, kun on perhearki pyöritettävänä, mutta uskoisin, että sun oman hyvinvoinnin kannalta olisi nyt paras tehdä mahdollisimman paljon sellaisia juttuja, jotka antavat energiaa eikä vie sitä! Riittävästi unta, monipuolista ruokaa, kevyttä liikuntaa jne. Puhaltaa peli ja kierre poikki ennen kuin tilanne menee tosi huonoksi. Paljon tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaroille olen siis vielä menossa. Sen jälkeen vasta juoksusta pidän taukoa. Sehän tässä niin hassua on kun juokseminen ja monet muutkin menot ovat sellaisia joista saan kyllä energiaa mutta ne myös syö sitä ihan hullunlailla. :/

      Poista
    2. Aa, anteeksi. Luin jotenkin, että olet antanut itsellesi luvan jättää sen väliin, vaikka tavasin tekstiä useaan otteeseen! Teet tietysti niinkuin parhaalta tuntuu! :) Pitkien matkojen juokseminen on kuormittavaa, eihän siitä mihinkään pääse. Ne vaatii hyvää palautumista, jotta kroppa ei kuormitu liikaa! Paljon tsemppiä!

      Poista
    3. Näinhän se on, että pitkien matkojen juokseminen kuormittaa todella paljon varsinkin tämmöstä sunnuntaihölkkäilijää.:D

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus!

    Hienoa, että tunnistat tilanteen ja osaat antaa aikaa itsellesi. Kun saa olla rauhassa ja keskittyä olennaiseen, niin sieltä löytyy ne asiat, joihin oikeasti on aikaa keskittyä. Arvostan päätöstäsi. Hienoa. Tsemppiä Vaarojen maratonille, nauti juoksusta siellä. Hyvin se menee! Keväällä sitten taas ladatuilla akuilla liikkeelle, jos siltä tuntuu. =) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Odotan kyllä vaarojen juoksemista ja varsinkin ihanaa mökkiä Pielisen rannalla.:)

      Poista
  3. Tämä on kyllä niin totta. Jossain vaiheessa lakkaa nauttimasta niistä kivoistakin asioista kun haluaisi vain levätä. Tsemppiä Vaaroille ja peukku päätökselle.

    VastaaPoista
  4. Aina silloin kun on "pakko" tehdä jotain, se tekeminen usein muuttuu pakkopullaksi. Siksi itse en esimerkiksi ilmoittaudu kovinkaan moniin juoksutapahtumiin vuodessa, pelkään että kiva tekeminen muuttuu pakoksi. Ja tällä hetkellä esimerkiksi nautin jokaisesta juostusta askeleesta, kun se ei ole pakko! Jos ei tunnu hyvältä, menen salille, lähden kävelylle tai jään kotiin hyvällä omalla tunnolla. Useimmiten kuitenkin oikein odotan, että PÄÄSEN juoksemaan. Eli varmasti oikea ratkaisu, pian huomaat varmasti taas nauttivasi juoksusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en ole määrällisesti juossut paljon niin liika on liikaa siinä kohtaa kun on ylikuormittunut. Toivottavasti kiinnostus juoksuun kuitenkin säilyy vielä ja pääsen taas tauon jälkeen juoksun makuun kunhan sen aika on.:)

      Poista
  5. Hei nyt varaat itelles aikaa ja merkkaat sen vaikka kalenteriin! On ihan ookoo sanoa että on jo "muita menoja", ja käyttää iltapäivä tai edes pari tuntia ihan vain olemiseen ja omien kivojen juttujen puuhailuun. Mä ite kerään kans helposti hulluna tekemistä itelleni, ja vasta viime keväänä opin miten tärkeetä on jättää aikaa myös eimillekään.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on,että pitäisi vaan ottaa itselle sitä aikaa. Meillä on miehen kanssa molemmilla vähän samanlainen tilanne joka on johtanut sitten siihen, että molemmat on töiden jälkeen aina ihan kuolleita.Toki yritetään vuorotella, että aina jompi kumpi pääsee tekemään niitä omia juttuja. :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Enni kommentistasi. Todennäköisesti suurin osa ihmisistä käy tämmöisenkin matalakiidon jossain vaiheessa elämää.Nyt on meidän vuoro!

      Poista

Like us on Facebook

Subscribe