Ensimmäinen koulupäivä

26 marraskuuta


Kesän aikana ajatus opiskelusta alkoi kiinnostaa ja kesälomalla selailin koulutusten tarjontaa.  Olen kiinnostunut niin kamalan monesta asiasta ja haluaisin tehdä niin monenlaisia juttuja. Haasteellisemmaksi muodostui löytää koulupaikka läheltä ja sellainen jota voin suorittaa työn ohella. Jostain oli lähdettävä liikkeelle ja niin hakupaperit lähti Sasky:n markkinointiassistentin opintoihin.

Tiistaina astelin uuteen kouluuni ensimmäisen kerran. Kouluun meno on aina yhtä jännittävää. Sitä miettii "onko luokkakaverit mukavia", "millaisia opettajat ovat" ja "onko koulutus sittenkään sitä mikä kiinnostaa". Aikuiskoulutus on siitä kiva koulutusmuoto, että joustavuutta löytyy aika paljon. En tarkoita tällä sitä, että kaipaisin joustavuutta tehtävien palautukseen yms.  Minusta on hienoa, että opettajat ymmärtävät sen asian kun opiskellaan työn ohella, että meillä on muutakin elämää kuin koulunkäynti.

Miksi sitten aloitin opiskelut?

Olen ammatiltani sairaanhoitaja ja sitä ennen opiskellut lähihoitajaksi. Jatko opiskelu terveydenhuoltoalalla tarkoittaisi erikoistumista johonkin. Koska en tällä hetkellä työskentele edes terveydenhuollon parissa niin en koe hyödylliseksi opiskella sellaista mistä ei olisi mitään hyötyä.

Markkinointiviestintä on kuitenkin monipuolista koulutusta josta on hyötyä myös nykyisessä työssäni.  Yhteydenotot asiakkaisiin on asiakaspalvelua ja se minkä kuvan annan itsestäni palvelemalla asiakasta on samalla markkinointia yrityksestä jossa työskentelen.

Blogi on itsessään jo markkinointikanava mutta toivon, että markkinoinnin opinnoista on hyötyä myös bloggaamisessa, sillä minulla on vielä paljon opittavaa esimerkiksi sosiaalisen median hyödyntämisessä. Käytän sosiaalisen median kanavia jo nyt mutta tiedän, että voisin hyödyntää niitä vielä paljon enemmän.  Blogi ja muut sosiaalisen median kanavat ovat osa minun cv:täni. Ne kertovat minusta ihmisenä paljon vaikka eivät kerrokaan varsinaisesta työnteostani.


Mitkä fiilikset jäi käteen ensimmäisestä lähipäivästä?

Ensimmäinen koulupäivä oli suurimmaksi osaksi käytännön asioiden järjestelyä. Koulutukseen otetaan jatkuvasti uusia opiskelijoita eli sitä mukaan kun tulee uusia niin myös osa valmistuu. Aiempaan koulunkäyntiin verrattuna uutta oli ettei ole varsinaista luokkaa eikä siten myöskään yksilöityä lukujärjestystä vaan taulukosta on osattava katsoa itselle tärkeät kurssit. Koulutus yksilöidään niin, että sellaisia asioita joita jo osaa niin ei tarvitse käydä uudestaan. Sellaisia asioita kerrataan jotka on ruosteessa kuten kohdallani power point, jota ei olekaan tarvinnut käyttää moneen vuoteen. Uutta asiaa on sitäkin enemmän koska markkinoinnin ala on minulle vierasta.

Koska opiskelu on minun kohdallani työn ohella toteuttavaa niin lähipäiviä on noin kerran kuukaudessa. Työssäoppimisjaksoja on useampi ja niiden toteuttaminen on vielä hieman auki. Pidän kuitenkin kiinni siitä ajatuksesta, että kaikki järjestyy tavalla tai toisella.

Tulen kertomaan jatkossa opiskelustani työn ohella ja opintojen etenemisestä.  Olen opiskellut sairaanhoitajaksi työn ohella mutta silloin ei ollut lapsia (tai no esikoinen syntyi viimeisenä kouluvuotena) ja työvuorot ambulanssissa mahdollisti tehtävien tekemisen töissä jos oli hiljaista. Tämän hetkinen klo 8- 16 toimistotyöni ei anna myöden opiskella töissä vaan kaikki on tehtävä kotona töiden jälkeen. On priorisoitava asioita entistä enemmän ja käytettävä hyödyksi kaikki mahdolliset hetket tehtävien tekoon. Kivojen asioiden tekeminen ei kuitenkaan tunnu suorittamiselta joten odotan innolla tulevaa vuotta.  :)












You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ai nyt ne alkoi siis! Tsemppiä opiskeluihin :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun homma on nyt lähtenyt käyntiin! Odotan innolla tulevia postauksiasi aiheesta. Tsemppiä opintoihin :)

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe