Muista näkyä pimeässä

27 marraskuuta


* Kaupallinen yhteistyö: Halti *

Syksyn pimeys tuntuu erilaiselta kuin pimeys muina aikoina vuodesta. Pimeys on jotenkin niin mustaa, että autoilijana saa välillä ajella sydän syrjällään. Monet kulkevat tummissa vaatteissa kaupungissa ilman heijastinta ja olettavat tietenkin,että autoilija heidät näkee koska onhan kaupungissa valaistus. Tosiasia on, että valaistuksesta huolimatta esimerkiksi sadekelillä pimeässä ei tahdo nähdä ketään ellei ole heijastimia. Hahmot ovat tummia tummaa maisemaa vasten, joten heijastin voi todellakin pelastaa hengen. 

Tästä on antaa ihan konkreettinen esimerkkki muutaman viikon takaa, jolloin olimme Turussa Vauhtisammakon juoksutreeneissä. Oli todella kamala sadekeli ja olimme porukalla ylittämässä suojatietä kun auto oli vähälla ajaa porukan yli. Onneksi auto pysähtyi juuri ennen kuin tapahtui mitään pahempaa.  Suurimmalla osalla oli heijastimia ja olimme kuitenkin valaistulla kadulla mutta tiedän itsekin, että syksyinen sadekeli on kammottava keli ajaa kun silmiä saisi olla triplamäärä, että pystyy kaiken rekisteröimään.


Itse asun maaseudulla, jossa ei ole minkäänlaista katuvalaistusta joten olen tottunut siihen, että mikäli lähden lenkille pimeään aikaan niin puen kaikki mahdolliset heijastimet päälle ja otsalamppu päähän, jotta varmasti jokainen autoilija näkee minut.
 
Koen olevani liian arvokas menetettäväksi, heijastin on halpa henkivakuutus.

Sain alkusyksystä sopivasti Haltilta heijastinkankaasta tehdyt Ligo DX W trekking-kengät, jotka toimivat näillä pimeillä keleillä loistavasti. Toki pelkkien heijastavien kenkien kanssa ei pimeässä pärjää vaan on laitettava myös heijastinliivi tms. Mutta sen lisäksi, että nämä näyttävät pimeässä hienoilta valon osuessa niihin ne ovat myös mukavat jalassa. Kengät ovat vedenpitävät, joten ne ovat omiaan liikkumiseen luonnossa tähän aikaan vuodesta kun kaikkialla on märkää. Vedenpitävä mielletään usein myös ei- hengittävänä varsinkin kun puhutaan varusteista tai vaatteista. Vuosien saatossa vedenpitävien vaatteiden hengittävyys on parantunut paljon. Näiden kenkien sisällä on sukkamallinen DrymaxX-kalvo. Kosteutta tehokkaasti poistavien materiaalien ansiosta kengät kuivuvat nopeasti ja se on kyllä retkeilijän pelastus.  Mikään ei ole kamalampaa kuin tallustella menemään märkien kenkien ja sukkien kanssa.

Minulla olisi myös tarjota teille alennuskoodi. Koodilla SeeYou25 saatte ostettua 25 % alennuksella See You ja Ligo- tuotteita Haltin verkkokaupasta www.halti.fi.









You Might Also Like

1 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe