ajatuksia,  Family,  lapset,  Lifestyle,  oma elämä,  perhe,  puheenaiheet

Mielikuvat ja totuus perhe-elämästä

Jatketaan vielä vähän perhe aiheisilla postauksilla. Hesarin kirjoittamasta tutkimuksesta päästään heti asian ytimeen. Minullakin on mielikuva, että perhe ajaa farmarilla, asuvat omakotitalossa ja heillä on koira. Se mistä tämä mielikuva juontaa juurensa ei ole yhtään outoa sillä jos mietin omaa kaveripiiriäni niin lähes kaikki asuvat omakotitalossa ja heillä on koira. Ainoa mikä harvemman perheen kohdalla pitää paikkaansa on farmari-auto. Tila-auto on nimittäin nykyään perheillä yleisempi kuin farmari vaikka  ei sekään ole mikään tila ihme. Kun on isoja koiria ja lapsia niin mikään auto ei riitä siihen tavara määrään. Bussi tai kuorma-auto olisi parempi vaihtoehto. Varsinkin joulut jossain muualla kuin kotona on aika helvetillisiä. Se tavara määrää mikä kuskataan edes takaisin on uskomattoman suuri. Kaikilla pitää olla vaihtovaatteita ja koska jouluna ei ikinä tiedä mikä on sää pitää vaatteita olla mukana vähintään kahteen eri vuodenaikaan (syksyyn ja talveen). Sen kun jakaa neljällä, lisää yhtälöön koirat ja muille menevät lahjat on auto täysi. Todella täynnä.  Tämän takia vietämme vain joka toisen joulun muualla.

Mitä ajatuksia minulla oli perhe-elämästä ennen kuin perustin oman perheen?

Kohdatessani mieheni maaliskuussa 2010 ei kulunut aikaakaan kun päätimme yrittää perheen perustamista.  Vain muutamalla ystävällä oli lapsia ja vierailin sinkkuaikoinani heidän luonaan paljon. Heidän lapsensa olivat pieniä ja molemmilla myös vauvat. Olin heidän arjessaan mukana paljon ja sen mielikuvan jonka sain ystävieni arjesta oli ruusuista.  Kuvittelin lasten menevän siinä arjessa ihan hyvin ja luulin, että niiden kanssa voi tehdä kaikkea kuten matkustaa, käydä ostoksilla ja ulkona syömässä. Oletin lasten olevan usein kipeänä, joten saisin ”kivasti” vapaapäiviä töistä hoitaessani kipeää lasta kotona.

Totuus perhe-elämästä. 

Omalla kohdalla ongelmat alkoivat jo raskauksien aikana ja synnytyksistä jäi arvet mielen sopukoihin. Lapsiluku jäikin näin ollen kahteen. Lapsemme ovat vauvasta lähtien olleet hyvin huonoja nukkumaan ja valvomista taisi olla yhteenä neljä vuotta kun lapset syntyivät parin vuoden ikäerolla. Kahden vuoden iässä vasta molemmat ovat alkaneet nukkumaan yönsä heräämättä.  Tutista, tuttipullosta ja vaipasta vierottaminen on ihan oma lukunsa. Väsyneenä sitä miettii, että haittaako oikeasti jos lapsi menisi vaipoissa kouluun sillä ei millään jaksaisi vierottaa sitä pois sen käytöstä. Parin kahvikupin jälkeen ajatus tuntuu naurettavalta ja iltapäivästä päiväunien jälkeen on vieroituspuuhat jo käynnissä.

Sanotaan, että pitäisi nauttia lasten ollessa pieniä, että se aika menee nopeasti. Ööh, viimeiset kuusi vuotta on tuntuneet ikuisuudelta.  Muistot on ne jotka hälvenee nopeasti mielestä mutta ei ne lapset kyllä mitenkään nopeasti kasva. Aina kun kuvittelet seuraavan vuoden olevan helpompi, olet väärässä. Seuraavana vuonna tulee nimittäin aina jotain uutta.  Tänä vuonna kun kaikki muuten olisi aika helppoa niin pitää muistaa älytön määrä erinäisiä lapsiin liittviä asioita.  Kirjoitin äskettäin postauksen muistikapasiteetin ylikuormituksesta joka kertoo niistä kaikista vaihtovaatteeista, eväistä, lelupäivistä, neuvoloista yms jotka pitäisi muistaa kahden lapsen kohdalla.  Tämän kaltaiset asiat tulivat minulle lasten kasvtuksessa täysin puun takaa. Miksi ei voida enää käyttää vanhanaikaista reissuvihkoa? Kysynpä vaan.  Kaikki asiat olisi yhdessä samassa paikassa eikä kymmenessä eri Wilma-viestissä tai sähköpostista tulostetussa lapussa jääkaapin ovella.

Jatkuva vaatepula. Taisin valehdella aiemmin sillä kyllä ne lapset kasvavat nimittäin pituutta. Juuri ostetut vaatteet ovat muutaman käytön ja  pesun jälkeen kutistuneet sopiviksi pikku veljelle, mutta ovat kivasti pinkkejä väriltään, joten pääsevät kierrätykseen. Onni on kasvavat lapset mutta onko pakko alkaa ostaa kaksi numeoa isompia vaatteita, jotta ne mahtuvat myös ensi kuussa päälle. Toisekseen jos mahtuisikin päälle niin ei ne vaatteet ainakaan ole ehjiä. Onko mikään lastenvaate oikeasti lasten käyttöä kestävä? Ilmiantakaa nämä merkit mulle heti.

Matkustaminen ja lapset sopivat aina välillä samaan lauseeseen, mutta en lentäisi toiselle puolelle maapalloa näiden kanssa. Lyhyet roadtripit Suomessa ja kesäinen reissu Norjaan menivät hyvin kiitos mummin joka oli mukana viihdyttämässä. Ilman häntä olisin menettänyt hermoni useasti mutta rautahermoinen mummi jaksoi kuunnella lasten valitusta ”milloin ollaan perillä”?  Nykyajan tekniikka (tabletit) ovat taivaallinen keksintö automatkoilla.  Lapset eivät tunnu kärsivän matkapahoinvoinnista vaan voivat tuijottaa tablettia useamman tunnin putkeen jonka jälkeen nukahtavat. Jes, hetken hiljaisuus! Nimittäin nämä kaksi papupataa eivät ole ikinä hiljaa,elleivät nuku. Niiden suu käy taukoamatta mikä on toisaalta ihanaa,että ovat puheliaita mutta onko niiden pakko puhua koko ajan. Välillä kun yrität miettiä jotain niin ajatukset keskeytyvät useammin kuin ehdit edes miettiä omaa asiaasi. En tarvitsisi radiota autossa sillä minulla on niitä kaksi auton takapenkillä.

Onko vain meidän lapset saaneet pandan kaltaisen ruokavalion ja eläisivät yhdellä ruualla? Meillä taistellaan ruuasta 5 kertaa päivässä lasten ollessa kotona. Sellaista ruokaa ei ole vielä keksittykään joka uppoaisi meidän lapsille, varsinkaan molempiin. He kun eivät ymmärrä, että Paula-lehmä vanukkaalla eivät elä kovin pitkään tai ainakin voi jonkinnäköisiä puutostiloja tulla vuosien mittaan.

Sairastelu on ainoa missä olen yllättynyt positiivisesti. Jotenkin tämä on ainoa asia jonka kuvittelin menevän toisinpäin.  Luulin lasten olevan aina kipeänä, ja sen varjolla vanhemmat voivat (saavat) olla kotona töistä. Turhaa myöskään kuvitella, että lapsi olisi oikeasti niin kipeä edes korkeassa kuumeessa, että se  haluaisi vain nukkua. Ehei se haluaa vanhemman huomiota, taukoamatta. Mielikuvat itsestäni kirja kädessä sohvalla on todellakin vain mielikuvaa. Lapsi haluaa kipeänäkin koko ajan jotain. On nälkä ja kun saat ruuan tehtyä on jano ja kun saat annettua juotavaa halutaankin taas jotain syötävää. Ja tv:ssä pyörii aina väärä ohjelma. Tabletti on siinä parempi kaveri, että voivat itse liikkua ohjelmasta toiseen eivätkä tarvitse jatkuvasti apua. Onhan meidänkin lapset sairastaneet mutta ei niin paljon kuin luulin. Lapset ovat reippaita sairastajia mutta auta armias kun itse saat sen lapsilla olleen taudin. Itsellä ei virta riitä yli 38 asteen kuumessa ja luulet kuolevasi kipuihin jotka valtaavat kehosi kuumeessa. Tutuiksi on tulleet taudit kuten enterorokko (tsek kahdesti), influenssa (molemmilla lapsilla),  noro-virus (tsek kahdesti itsellä kuukauden sisällä), vesirokko ( 6 kk:n ikäisenä kuopus näytti riivaajan piinaamalta näppylöineen), korvatulehdukset (perus kauraa molemmilla) ja jos ei nenä vuoda räkää vähintään kerran kuukaudessa niin lapsessa on joku vika sillä flunssan tynkää on aina jommalla kummalla.

Se mikä on eniten yllättynyt on rakkaus omaan lapseen. Ennen omia lapsia mietin onkohan se pelkkää huijausta kun sanotaan, että ne omat lapset ovat sitten erilaisia.  Ettei ne ärsytä niin paljon kuin muiden lapset. No en täysin allekirjoita tätäkään sillä kyllä ne omatkin lapset ärsyttävät mutta sen ehkä kestää paremmin koska no ne on omia. Rakkaus on kuitenkin kaiken kestävää kun kyse on omista laspsista.  Vaikka ne miten ärsyttävät, kiukuttelevat ja haukkuvat tekemäni ruuan huonoksi niin rakastan heitä sydämeni kyllyydestä. Sitä tunnetta ei osannut odottaa niin voimakkaana. Rakkaus lapseen toki syntyy hänen ollessa vielä vatsassa mutta konkreettisesti se syntyi vasta kun lapsen näki ensimmäistä kertaa. Se pieni ihminen oli minusta ja isästä riippuvainen ja on vieläkin, elämän loppuun asti. Se tunne, että olet jollekin tärkeä koko elämäsi on saamisen arvoinen.

No Comments

  • Susanna Kajala

    Toisaalta vanhempana on hieman ymmärrystä ja tajuaa miksi alpsi tekee miten tekee kun taas en tiedä olisinko nuorempana niinkään syvällisesti miettinyt lapsen tekemisiä. Olen miettinyt mysö vanhemmuutta verraten nuori äiti ja iäkkäämpi äiti. Nuorella äidillä voi intressit olla ihan muualla kuin lapsessa, toisaalta silloin enemmän ehkä muutenkin valvotaan ja jaksaminen sitä kautta raskasta. Iäkkäämpänä oma elämä on rauhoittunut ja joo on tottunut omaan aikaan joka huvittavaa kyllä kuolee lähes olemattomaan lapsen ollessa pieni. Sitä jaksaa vanhempana joustaa, venyy ja paukkuu yllättävän paljon ajksamisen kanssa. Elämänkokemusta on enemmän ja sitä kautta ymmärttää, että tialnne kyllä muuttuu jonkun vuoden jälkeen. Toivottavasti saat Riikka vielä kokea äitiyden. <3

  • Riikka Mikkola

    Tosi hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Näitä tulee todellakin tässä iässä mietittyä, kun sitä jälkikasvua vielä ei ole. Mulla on itellä negatiisen realistinen ennakko-odotus kaikesta, vaikken tavallaan ennakkoon voi mitään asiasta tietääkään. Pelkään, että jaksaminen on koetuksella varsinkin kun on jo näin vanha. Saa nähdä miten käy, jos lapsia joskus siunaantuu. /Riikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *