Aidosti onnellinen

27 tammikuuta



Olen saanut viime päivinä kokea miten suuri vaikutus onnellisuudella ja hyvän olon tunteella on elämässä. Nyt huomaan muutoksen itsessäni kun uskalsin irrottautua nykyisestä työstäni. Minun harteiltani tippui iso kivikasa joka on painanut rintaa vasten niin, että välillä on ollut vaikea hengittää. Tiistain jälkeen on ollut kevyt olo. Ei ole ottanut päähän mikään. Uhma-ikäisten lasten kanssakin pinna on kestänyt pidempään kuin ikinä.  On ollut jotenkin tosi helppoa myös vaan olla. En ole tuntenut painetta tekemättömistä hommista vaan antanut niiden olla.

Kaikkein parasta tässä on ollut se, että en koe pääni olevan enää niin tahmea vaan siellä kulkee ajatuksia. Blogiin olen saanut kirjoitettua postauksia ja on sellainen olo, että mulla on teille asiaakin. Onnellisena on selkeästi kaikki helpompaa. On helpompi tehdä asioita ja tehdä jotain asioiden eteen eikä vain painia huonossa olossa.

Tiedän etten pysy vaaleanpunaisessa kuplassani loputtomiin mutta aion nauttia siitä nyt niin kauan kun pystyn.  :)

Ihanaa viikonloppua kaikille! 
                                                               
                                                                                                                                     Kuvat Mari

You Might Also Like

2 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe