ajatuksia,  Family,  lapset,  Lifestyle,  oma elämä,  perhe

Huh mikä viikko!

Sitä luulisi lasten ollessa kipeinä heidän makaavan sängyssä (sohvalla) lähes puoli kuolleena räkä poskella mutta EI. Kuollutta lahnaa muistuttava olotila kestää näillä tasan yhden päivän joka on se ensimmäinen päivä. Tämän jälkeen alkaa kuumetta alentavien lääkkeiden pumppaus joka salakavalasti myös antaa näille virtaa. Niistä kumpuaa ihan liikaa virtaa yli 38 asteen kuumeessakin. Itse makaisin ameebana sängyn pohjalla tuommoisilla kuumelukemilla. Näillä sitä vastoin virta lisääntyy mitä kauemmin vietetään aikaa neljän seinän sisällä. Kun ensimmäisen olotila alkaa helpottua mutta on vieläkin kipeänä joten ei voi viedä hoitoon ja toisella oireet vasta alkaa, ollaan parhaimmassa yhtälössä. Ensimmäisenä kipeänä ollut tekee kaikkensa ärsyttääkseen nyt kipeänä olevaa. Miten kivaa sitä onkaan tökkiä ja vähän kiehnata siinä kyljessä kun toisella on todella huono olo 39 asteen kuumeessa? Näillä saa ainakin äidin huomion jos ei muuta.

Viikon aikana on kämppäkin saanut hieman uutta ilmettä ja korjattavia paikkoja löytyy enemmän kuin viikko sitten. Muutamat hanskat ja pipokin pääsi uuteen muotoon. On ollut tapahtumarikas viikko vaikka muksut ovat olleet kipeänä,

Kaikki alkoi keskiviikkona kun huomasin vessanhanaa avatessa, että vettä ei tulekaan enää kunnolla hanasta vaan pöydän vieressä olevasti liittimestä (vai mikä lie). Vettä suihkusi pitkin kaakeleita ja sain aloittaa pienoisen siivousurakan. Onhan kyseinen ollut jo huonossa hapessa aiemminkin mutta ei siitä sentään ole lentänyt vettä kaikkialle. Syypäätä tähän voidaan etsiä tuosta meidän nuorimmaisesta jonka mielestä hanasta on hyvä pitää kiinni lavuaarille kiivetessä.  Ilmeisesti hana ei kestä moista touhua ikuisuuksia vaan tuli nyt tiensä päähän. Eli vessassa ei voi pestä käsiä, ei hampaita eikä mitään muutakaan ennen kuin on uusi hana hankittu.

Hanan lisäksi hajosi oven lukko. Kyllä vaan siitäkin voisimme siintää katseen kohti nuorimmaista. Hieman liikaa temperamenttia ja uhmaa suodulle pikku sällille ovet on mukavia paiskottavia ja ovenkahvoissa roikkuminen tekee kodista kivan temppuradan. Heidän huoneensa oven lukosta hajosi jokin osa kun siinä tarpeeksi kauan roikkui ja riehui. Tietystikään kun on kyse vanhasta lukosta niin varaosia ei voi hakea ihan lähimmäisestä rautakaupasta. Turhasta ovesta otetusta lukosta ei ollut apua koska sehän oli erikokoinen. Tottakai! Olisihan se ollut liian helppoa. Pienellä tuunauksella ovessa on taas lukko joka toimii.

Sunnuntain päivän ratoksi lähdin kävelylle sillä pää alkoi olla hajoamispisteessä. Lapset eivät olleet enää kuumeessa mutta mies sai saman taudin.  Oli aika päästä pois kotoota ja niinpä suuntasin Savojärvelle kauniisiin maisemiin. Olin jo päässyt kiukusta eroon ja mieli oli rauhoittunut. Kunnes soi puhelin. Mies sieltä soitteli, että oli käynyt pikku vahinko. En uskaltanut edes aavistaa mitä on tapahtunut.

Lapset olivat olleet ulkona ja nuorimmainen oli sisälle tullessaan laittanut hienosti hanskat ja pipon kuivumaan puuhellalle mutta kun se puuhella oli PÄÄLLÄ. Mies oli ihmetellyt piippausta kunnes tajusi sen olevan palovaroitin ja riensi alakertaan katsomaan mitä on tapahtunut.  Hanskoista ei jäänyt kuin tuhkat ja piposta roippeet. Onneksi ei käynyt pahemmin vaan tuhoutui materiaa mitä voi ostaa uutta mutta sitä siivottavaa sitten oli neljässä huoneessa. Kaikki oli mustan tuhkan peitossa. En tiennyt itkeäkö vai huutaako kun sain tämän puhelun kesken lenkin. Tiedättekö sen fiiliksen kun vituttaa koko matkan kotiin ja miettii, että ajaisinko vaan ohi?  Kävi nimittäin mielessä. Olin juuri viisi päivää viettänyt kotona lasten kanssa ja siinä samalla tiskannut, pyykännyt, siivonnut ja tehnyt ruokaa mutta, että suursiivouskin vielä piti tehdä. Olisin selvinnyt ilmankin.

Että sellainen viikko. On ihana päästä töihin. Ei mulla muuta!

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *