Viikko 8 treenit

25 helmikuuta


Viikonloppu on mennyt enemmän penkkiurheillessa sillä olihan sekä naisten, että miesten pitkän matkan hiihtokisat olympialaisissa vaan niin jännittävät ettei niitä voinut jättää väliin.  Lauantain Iivon hienon hiihdon jälkeen suuntasin auton nokan kohti Leaf Areena, jossa juoksin ensin matolla  7 kilometriä ja sen jälkeen menin vielä jumppaan.  Nyt alkaa löytymään itsestäni taas sitä hetken aikaa kadoksissa ollutta treeni-intoa. Vaikka mielestäni sitä on koko ajan ollutkin mutta ei samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten. Sen kyllä tuntee kun treenit tuntuvat kerta toisensa jälkeen tukkosilta.

Ryhmäliikuntatunneista olen nyt saanut sitä vanhaa "kyykytys" fiilistä treeneihin ja kunnon rankka treeni vaan haastaa tekemään enemmän ja kovemmin. Sellaisen treenin jälkeen on todella hyvä olo.  Tämän sain nimittäin kokea tällä viikolla kun kävin pitkästä aikaa kokeilemassa spinningiä. Olin ensimmäisen 10 minuutin jälkeen jo ihan valmis lopettamaan tunnin kesken. Katsoin kelloa vähintään viiden minuutin välein ja välillä katsoin jopa salin ulkopuolella olevaa telkkaria. Oli hämmentävä tunne kun teki mieli kysyä, etteikö mitään rankempaa olisi tulossa. Säädin vastuksia aina vain raskaammalle mutta en saanut tunnista mitään irti.

Olen käynyt kokeilemassa hyvin erilaisia tunteja ja useamman eri ohjaajan pitämiä. Tylsän spinningin jälkeen olin taas valmis heittäytymään ja niinpä astelin kahvakuulailemaan keskitason tunnille. Kahvakuulaa en ollut pitänyt kädessäni varmaan vuoteen jos ei lasketa niitä kertoja kun olen siirtänyt siivotessani kotona löytyvää kuulaa. Ohjaaja oli ihan mieletön. Hänen tsemppauksensa sai minut haalimaan entistä painavampia kuulia ja heiluttamaan niitä aina vain enemmän. Yllätyin etten ollutkaan niin heikko kuin luulin. Ainoastaan vatsalihasten kohdalla teki mieli itkeä. Ne ovat nimittäin kadonneet enkä tiedä minne. Tunti kuitenkin haastoi minua ihan erilailla kuin spinning ja kävelin niin fiiliksissä ulos treeneistä. Tällaista treenien kuuluukin olla.

Viikko 8

Tiistai Spinning 55 min

Torstai Kahvakuula 55 min

Perjantaina uintia 45 min

Lauantai juoksumatolla 50 min (7 km)  sekä vatsa-pakara-hiit 45 min

Olen muuten treenannut näillä uusilla saamillani New Balancen lenkkareilla ja on myönnettävä, että olen hieman rakastunut. Värin lisäksi ne istuvat jalkaani täydellisesti. Viime vuonna saamani NB:n fresh foam zantet eivät tuntuneet alkuun kovin hyviltä juostessa vaikka hyvin kevyt olivatkin, mutta istuvuus tuntui olevan ehkä enmmän hukassa. Vasta nyt kun olen niilläkin kipitellyt menemään enemmän niin ovat muotoutuneet jalkaani ja Porin hallimaratonilla juoksin zantet jalassa. Nämä uudet tuntuvat kuitenkin istuvan paremmin joten kunhan kevät koittaa niin pääsen kokeilemaan näitä kunnolla. Innostuin ( Oops!)  tilamaan myös kahdet uudet NB:t joiden tuloa odotan enemmän kuin innoissani. :)




You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe