Ensitunnelmat Kroatiasta

26 huhtikuuta



Näkymät lentokoneen ikkunasta katsottuna olivat jo hyvin kauniit kun lähestyimme Dubrovnikin lentokenttää. Siitä kun hypättiin taksiin ja hurautettiin Mlini- nimiseen kyllään jossa meidän hotelli on niin näkymät vain komistuivat. En osannut edes kuvitella miten kaunista täällä oikeasti olisi. Vuoristomaisemat ovat minun kaltaiselleni vuori-intoilijalle henkeäsalpaavan kauniit. En malttaisi odottaa, että pääsemme joku päivä tutkailemaan noita vuoria lähempää.  Olin nähnyt paljon kuvia Kroatiasta ja tiesin, että maisemat täällä tulee olemaan kohdillaan turkoosin veden lisäksi, mutta tämä maa pitää silti itse kokea ja nähdä. Ei näitä näkymiä oikein pysty millään kuvaamaan sillä adjektiivit eivät vain yksinkertaisesti riitä. 

Inhimillisen kolmen tunnin lentomatkan päässä meitä odotti upeiden maisemien lisäksi kesäkelit.  Pitkän ja pimeän Suomen talven jälkeen +25 tuntuu taivaalliselta. Lapset ovat innoissaan kun saavat juosta vähemmissä vaatteissa eikä tarvitse pukea kahtaa kerrosta vaatteita, jotta tarkenee. Olin katsonut sääennustetta ja tiesin, että lämmintähän täällä tulee olemaan mutta kyllä tämmöset kunnon hellekelit tuntuu loistavalta. 


Ihmiset tuntuvat olevan täällä todella mukavia ja ystävällisiä. Suurin osa ihmisistä joihin olemme törmänneet esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa, puhuvat englantia.  Helpottaa mukavasti eri paikoissa asiointia kun löytyy yhteinen kieli.

Nähtävää tuntuu riittävän. Olen äimistynyt paikan vehreydestä mutta täällä on vasta kesä aluillaan joten kaikkialla on kukkasia ja vihreää. En malttaisi muuta tehdä kuin ottaa kuvia kaikesta kauniista.

Se, että sesonki on vasta aluillaan on aika mukavaa. Hotellin parvekkeen ovea auki pitäessä ei kuulu kuin linnunlaulua. Ei tööttääviä autoja, ei bilettäjiä eikä mitään muutakaan ääntä, vain linnut.  Tämä on nautinnon loma kaikesta hälystä ja turhista äänistä. Ja siitä tulikin mieleen, että menen nauttimaan hiljaisuudesta ulos partsille kun kuopus vihdoinkin nukahti päikkäreille. 

P.S. Jos et vielä seuraa minua Instassa  (@suspa83) niin kannattaa pistää seurantaan sillä nyt tulee viikon ajan kauniita kuvia matkaltamme. :)

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Nauttikaa lomasta! Olen jo ihan kateellisena selaillut sun kuvia Instagramista, onneksi pian pääsee itsekin samoihin maisemiin ;)

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe