• Vegaaninen omega – 3 osana hyvinvointia

    Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä FitLinen kanssa. Pyrin arkisin noudattamaan aika säännöllistä ruokarytmiä joka ei aina päivystysluonteisen työn takia onnistu mutta kutakuinkin ruoka-ajoista pystyn pitämään kiinni. Teen suurimmaksi osaksi eväät aina mukaan töihin koska sillä olen saanut karsittua hirveät ruokaöverit ja hiilaripitoisen ruuan aiheuttaman ”koomatilan”. Inhoan sitä jäätävää väsymystä jonka saa syömällä vaikka aimoannoksen pastaa. Siinä olotilassa töiden tekeminen on tuskaa, sillä tuntuu, ettei päässä liiku yhtään järkevää ajatusta. Koenkin, että pystyn vaikuttamaan ruualla hyvin paljon siihen, miten jaksan töissä ja muutenkin arjessa. Syömällä enemmän kasviksia, marjoja sekä hedelmiä saan pidettyä verensokerin heilahtelut tasaisempana, jolloin myös herkkuihin sortumisen vaara pienenee. Syömällä tasaisesti pitkin päivää on sekin etu, että arjessa yleisesti jaksamisen lisäksi…

  • Vauhtia lisää

    Olen taas tehnyt treffejä juoksumaton kanssa ja miten siistiä on huomata pystyvänsä juoksemaan  kovempaa. Viime vuonna todettu raudanpuute veti mielen matalaksi kaikkine oireineen mutta täältä sitä kivutaan joka päivä hieman ylemmäksi. Olin lukenut monien raudanpuutteesta kärsivien tarinoita ja olin varma, että tästä tulee vuosien taistelu ennen kuin pystyn taas kunnolla treenaamaan. Ei tämä taistelu vieläkään ohi ole mutta parempaan suuntaan olen koko ajan menossa. Sen verran toiveikas olen, että uskalsin olla yhteydessä juoksuohjelmia suunnittelevaan henkilöön. Nyt jos joskus tuntuu siltä, että on hyvä aika aloittaa treenaamaan tavoitteellisesti kohti tulevia kisoja. Elämä on kutakuinkin stressitöntä, eikä ole huolia tai murheita mistään eli kokonaisvaltaisesti on hyvä fiilis. Se, että saan juosta 6.xx…

  • Karviaismarja-omenamehu

    Olen vuosia pohtinut mitä ihmettä tekisin karviaismarjoille, joita kasvaa pihallamme kahden pensaan verran. Syömme niitä sellaisina suoraan pensaista mutta  haluaisin osatat hyödyntää niitä muutoin. Useimpia vuosina koirat ovat ne loppupeleissä syöneet mutta nyt isomman koiran poismenon jälkeen marjat eivät kelpaakaan dalmatialaiselle. Tänä vuonna marjoja tuli vielä ennätysmäärä vaikka on ollut näinkin kuiva kesä. Marjat on pienempiä kuin normaalisti mutta niitä on paljon. Hetken googlailun tuloksena päätin hyödyntää marjat mehuntekoon koska siihen löytyi lähes valmisohje. Hieman sovelsin sokerin ja veden määrässä, jotta mehusta ei tulisi liian makeaa. Karviaismarja-omenamehu 1 kg karviaismarjoja 1 kg omenoita 500 g sokeria 2 l vettä Kuori ja lohko omenat. Keitä vesi kiehuvaksi ja laita karviaismarjat sekä…

  • Heinäpellolla

    Uskottava se on, että kesä on väistymässä ja syksy tekee tuloaan.  Olen kaikinpuolin kesäihminen ja olen nauttinut valtavasti tästä super kuumasta kesästä mutta silti löydän kaikista vuodenajoista jotain ihanaakin. Syksyssä on useita asioita, jotka saavat hykertelämään ja odottamaan syksyä yhä enemmän. Mistä minä tykkään syksyssä?   Pimenevät illat. Villasukat (tosin olen pitänyt niitä välillä kesälläkin) Kynttilöiden paluu arkeen. Takkatulen loimotus. Punaviini kuuluu ehdottomasti syksyyn ja talveen. Sienimetsällä käyminen. Värikkäät puunlehdet. Ruska. Revontulet. Ensimmäiset pakkasaamut. Muhkeat neuleet saa kaivaa esiin. Tykkäätkö sä syksystä? Mikä syksyssä on parasta tai kamalinta?