Joskus elämä yllättää

30 syyskuuta


Pahoittelut heti alkuun blogini täydestä hiljentymisestä pieneksi ajaksi sillä en ollut ajatellut sellaista pitää mutta elämän yllättäessä (ei niin mukavasti) on mentävä sen mukana mitä annetaan.




Täällä sitä vielä ollaan. Hengissä ja jopa suhteellisen hyvävoimaisena jos ei oteta lukuun vasempaa kättä. Uudet lääkkeet sai voimaan PALJON paremmin ja nyt jo pari päivää jaksanut olla suurimman osan päivästä pystyssä.  Kyllä alkoi selkä ollakin jo kipeä pelkästä makaamisesta sillä pystyin/pystyn edelleen olemaan vain selällään.  Kaikissa muissa asennoissa kyljessä ja kädessä alkaa järkyttävä kipu joka pakottaa kääntymään takaisin selälleen.  Sen lisäksi, että nukkuminen on hankalaa niin en pysty istumaan ilman sietämätöntä kipua kädessä. Tätä ei lääkärikään osannut selittää miksi näin on ja mikä sen aiheuttaa. Autossa olo on kaikkein hankalinta sillä joko lääkkeistä tai kivusta johtuen voin pahoin. Tämä aiheuttaa hieman lisähaastetta ensi viikon perjantaille kun meidän pitäisi ajaa Kolille sillä siellä on Vaarojen maraton.  Itse en tietenkään pysty osallistumaan (mikä harmittaa todenteolla) mutta miehelle saatiin ostettua paikka 43,5 kilometrin matkalle. 

Magneettikuvalla kävin torstaina ja tuloksia odotellaan. 

Käsi on kipeä mutta aiempaan verrattuna kipu on tällä lääkityksellä siedättävämpää. Vasemman käden etusormi ja keskisormi ovat 24/7 puuduksissa, mutta siihenkin alkaa pikku hiljaa tottumaan. Kivalta se ei tunnu kun sormenpäät on hellät ja kipeät. Paljon mitään en pysty tekemään koska kipu kostautuu sitten illalla ja saan kärvistellä kaksin kerroin. Mutta vähän kerrallaan niin hyvää tulee. :)


Koska mulla on nyt superisti aikaa lukea kaikkea (joko maaten tai seisten :D ) niin vinkatkaa kaikki hyvät kirjat mulle. 

Palaan pian! :)

P.S Insta profiilissani on arvonta, jossa voit voittaa 2 lippua I Love Me- messuille. Käy osallistumassa jos ei sinulla ole vielä lippuja ja ota ystäväsikin mukaan.


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Heippa, oon vinkannu mun tähän postaukseen mun lempparikirjoja, jos haluat käydä kurkkaamassa:
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa/lukuvinkkeja

    VastaaPoista
  2. Pikaisia paranemisia! Suosittelen Jennifer Grahamin kirjaa "Honey, Do You Need a Ride? Confessions of a Fat Runner". Aivan huippu, hauska, surullinenkin kirja juoksusta, suosittelen! Terkuin, Mia

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe