Turhauttaako liikkumattomuus?

16 lokakuuta


Alkuun kipu kädessä oli niin kovaa ja voin lääkkeistä todella pahoin, ettei olisi tullut mieleenkään lähteä treenaamaan. Viikko meni lähinnä selviytyessä jonka aikana ehti jo vähän unohtaa sen liikunnan tuoman hyvän olon fiiliksen. Sitä oli niin siinä omassa kuplassa ja yritti löytää hyviä asentoja joissa kipu ei tuntuisi kovin kovana. Pahoinvoinnin mentyä ohi lääkkeiden vaihdoksen myötä alkoi elämä oikeasti voittamaan. Se tunne kun heräsin aamun ilman järkyttävää pahoinvointia tuntui lottovoitolta. Ehti jo tulla raskausajat mieleen. Käden hermosärkykin muistutti kovilta supistuksilta.

Eniten turhauttaa jatkuva kipu eikä niinkään liikkumattomuus. Tiedän, että kaularangan pullistuma on ohimenevä vaiva (tosin voinee tietysti uusiutua) ja jossain kohtaa pääsen taas todenteolla treenaamaan. Se on tällä hetkellä vain ajan kysymys. Enkä ota siitä stressiä. Nautin nyt siitä kaikesta ajasta mitä minulla on käytettävänä kun en ole treenaamassa. 

Pientä puuhaa päivittäin


Olen keksinyt kaikennäköistä kivaa puuhaa itselleni liikunnan sijaan ja nauttinut siitä kovasti. Rakastan juoksua ja sen tuomaa hyvää oloa mutta tykkään myös näpertää kaikenlaista. Olen mm. koonnut yhden 1000 palan palapelin, lukenut ison kasan aikakausilehtiä ja tehnyt tämän vuoden joulukortit valmiiksi.  Rakastan leipomista ja monitoimikone on pyörinyt aika usein sairaslomalla ollessani. Ihania reseptejä löytyy päivittäin ja kaikkia en tietenkään pysty tekemään mutta parhaimmalta kuulostavia olen kerännyt testattavaksi.

Kaikki tekeminen on pitänyt olla sellaista mitä pystyy tekemään seisten ja yhdellä kädellä, joten aika kekseliäs on saanut olla. On ollut mukava huomata, että aikansa saa kyllä kulumaan näinkin. Päivät vain vyöryävät hyökyaallon voimalla enkä aina oikein tiedä edes mikä päivä on kyseessä. Päiviäni rytmittävät vain fysioterapia-ja lääkärikäynnit.

Toipuminen


Totta kai mietin kuinka kauan tässä toipumisessa menee mutta en mieti sitä jatkuvasti, en enää edes päivittäin. Kukaan ei tiedä miten kauan toipuminen kestää. Arvio jonka sain toisella lääkärikäynnillä on, että tässä voi mennä 6 viikosta 3 kuukauteen. Se on pitkä aika odotella. Nyt on mennyt kohta neljä viikkoa ja käytännössä mikään ei ole muuttunut paitsi, että lääkkeiden avulla pystyn olemaan enemmän pystyssä. Toipuminen on vielä siis aivan kesken ja tiedän, että tässä menee vielä aikaa. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että kivut ovat hallinnassa ja vaikka pystyn nukkumaan vain yhdessä asennossa selälleen niin pystyn sentään nukkumaan suurin piirtein koko yön hyvin.  Jos minulta olisi kysytty puoli vuotta sitten mitä tekisin jos en voisi liikkua niin olisin varmaan sanonut etten pystyisi siihen.



Helppoa se ei ole mutta pakon sanelemana kaikkeen tottuu. Niin myös liikkumattomuuteen. 

Aloitan treenaamisen sitten kun on sen aika ja saan lääkäriltä luvan liikkumiseen. Olen käynyt välillä lyhyillä kävelylenkeillä tuulettumassa. Mieli haluaisi kunnon hikilenkille ja juosta metsässä sydämen kyllyydestä mutta olen kaiken tämän innostuksen siirtänyt ensi vuoden kisakalenterin tekoon. Olen saanut mietittyä kisoja, majoituksia niihin ja treenejä. Olen pohtinut ensi vuoden tavoitteita, päämatkoja ja miten intensiivisesti pystymme treenaamaan saadaksemme toivottuja tuloksia. Olen miettinyt tulevaisuuden suunnitelmia pidemmälle tähtäimelle. 



Stressitön äiti

Lasten mielestä olen paljon rennompi ja varmasti olen (en vain lääkityksen takia) vaan ihan jo sen, että ei ole aikataulutettuja päiviä. Käytännössä en stressaa yhtään mistään koko päivän aikana.  Se jos jokin on ihana tunne. Välillä täytyy kokea täysin stressitön tila tietääkseen millaiseen olotilaan on päästävä kun kierrokset uhkaavat mennä liian koviksi.

Myös karvaiset lapsemme ovat nauttineet minun kotona olosta ja olenkin saanut heiltä täyden huomion. Kissa nukkuu useimmiten läppärin päällä ja päiväunilla saan nukkua kissan sekä koiran vieressä. Siellä missä minä olen, on myös nämä kaksi. Eipähän tule yksinäinen olo näiden kanssa.


Ottaen huomioon asiat mitä en pysty tekemään niin on montaa sellaista asiaa mitä pystyn tekemään ja olen hyvin onnellinen siitä, että en ole sänkypotilas sillä silloin vasta aika kävisi pitkäksi. Nyt voin kuitenkin olla jalkeilla ja käydä lyhyellä kävelyllä jos siltä tuntuu. Kaikkein parasta tässä kaikessa liikkumattomuudesta on ollut, että mulla on ollut aikaa miettiä. Päässäni vilisee asioita ja yritän jäsennellä niitä paperille sitä mukaa kun ehdin.  Montaa asiaa tulee ehkä jossain kohtaa muuttumaan mutta vielä ei ole niiden julkistusten aika. ;)


Instagramin puolella profiilissani @suspa83 on
 2 messulipun arvonta Helsingin kirjamessuille. Käy kurkkaamassa! 

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe