ajatuksia,  Lifestyle,  oma elämä,  work

Töihin paluu

Tänään oli ensimmäinen työpäiväni sitten 20.9.2018.

 

Joku ehkä muistaakin, että otin lopputilin ennen joulua vanhasta työpaikastani monien syiden summana ja näin ollen aloitinkin uudessa työpaikassa. Ennen leikkausta aika tuntui matelevan kun taas leikkauksen jälkeen aika on kulunut vauhdilla. Oli kyllä niin mahtavaa päästä töihin sillä olen ollut niin hyvävointinen koko ajan, että oli kiva saada aivoillekin uutta virikettä. Kyllähän kotona tekemistä riittää mutta rahaa ei järin paljon kotona olemisesta makseta, joten myös taloudellisista syistä oli hienoa päästä töihin.

119 päivää on minusta pitkä aika olla sairaslomalla vaikkakin olin molemmista raskauksista lähes alusta asti sairaslomalla niin tällä kertaa se on tuntunut erilaiselta. Kipu on rajoittanut niin paljon tekemistä ja elämäntilanne on ollut täysin erilainen kuin raskauksien aikana. Yhtä kokemusta rikkaampana kuitenkin jatkan taas elämääni. Muisto pullistumasta säilyy arvessa lopun elämääni.

Työnteko tuntui mukavalta pitkästä aikaa.  Viime vuosi meni niin sairastellessa kuin tehdessä työtä paikassa joka ei tuonut minkäänlaista iloa elämääni.  Olen sitä mieltä, että työn on oltava mielekästä mutta myös työkavereilla on iso merkitys työpaikassa viihtymiseen. Työkavereiden kanssa tulee kuitenkin vietettyä hyvin suuren osan ajasta päivisin, joten koen tärkeäksi, että he ovat sellaisia joiden kanssa voi olla oma itsensä ja kenen kanssa voi jutella mistä vaan.


Vuorotyössä oli omat hyvät puolensa mutta siirtyminen takaisin päivätyöhön antaa mahdollisuuden rutinoidumpaan elämään jota lapset ehkä tarvitsevat minua enemmän mutta totta puhuen minäkin tarvitsen sitä.  On helpompi järjestellä menoja kun tietää minkä ajan on aina töissä eikä tarvitse muistella työvuoroja tai laittaa työvuorotoiveita, jotta saa jonkun aamupäivän vapaaksi. Toisaalta päivätyö rajoittaa mutta toisaalta taas antaa enemmän mahdollisuuksia. Riippuu hieman mistä suunnasta asiaa katsoo. Tiedän, että pyörrän tässä lähes kaikki puheeni siitä mitä ajattelin viime helmikuussa siirtyessäni vuorotyöhön (lue silloinen postaus täältä). Minulla oli selkeä illuusio siitä millaista olisi tehdä vuorotyötä ja miten kivaa olisi aloittaa uudessa työpaikassa sairaanhoitajana. Illuusio petti pahemman kerran ja nielen pettymykseni. Sain kyllä tehtyä asioita joista olin haaveillut päivätyön aikana mutta tekikö ne minut yhtään onnellisemmaksi loppu peleissä niin ei. Kävin joitakin kertoja treenaamassa aamuisin mutta en läheskään niin usein kun olin ajatellut. Iltavuoron alkaessa klo 12 tai klo 13, jää aamuun yllättävän vähän aikaa kun ei asu työpaikan vieressä. Kaapitkin sain järjestettyä vasta sairaslomalla ollessani, ja autoa en ole siivonnut vieläkään. Että hyvin vähän sitä sai tehtyä vuorotyön aikana sellaista mitä olin suunnitellut tekeväni.

Nyt en aio enää edes tehdä mitään suunnitelmia. Käyn töissä 8-16, töiden jälkeen treeneissä ja viikonloput menee tehdessä mitä milloinkin. Rutiininomaista elämää ja perus tylsää arkea mutta ah niin ihanaa!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *