Virtuaaliset juoksukilpailut – Ultra Race Romania

Koronan iskiessä maailmalle alkoi juoksukilpailuja peruuntumaan urakalla ja siirtymään ensi vuoteen. Minun oli tarkoitus toukokuussa osallistua Karhunkierrokselle, jota olin kyllä miettinyt siirtäväni ensi vuoteen jo ennen kuin tuli tietoa kisan siirtymisestä kesäkuulle ja lopulta peruuntuvan kokonaan tältä vuodelta. Joten en suoraan sanottuna ollut kovin surullinen kisan siirtymisestä. Majapaikkaa en ollut ehtinyt maksaa ja sain sen ilmaiseksi peruttua, joten taloudellista takapakkiakaan ei tullut.

Muuta kisaa ei oltu vielä lyöty lukkoon tähän vuoteen ja nyt kun miettii, niin ehkä ihan hyvä niin. Loppu peleissä ei ole varmaa milloin rajoitukset kokonaan puretaan. Kisoissa liikkuu kuitenkin iso määrä ihmisiä, niin juoksemassa, kannustamassa, auttamassa kuin majoituspaikoissa ym. palveluiden yhteydessä. Voi siis mennä pitkään ennen kuin yli 100 hengen tilaisuuksia saa pitää.

Onneksi kuitenkin kisajärjestäjät ovat olleet huikean idearikkaita näinkin hankalan tilanteen keskellä. Iso hatunnosto siitä, että jaksavat järjestää juoksijoille tekemistä vaikka päätapahtumat on peruttu. Muutaman viikonlopun ajan katsoin somessa kuinka niin moni osallistui eri virtuaalikisoihin. Joka kerta tajusin kisan kuitenkin liian myöhään ja hieman harmitti, että enkö nyt mihinkään ehdi mukaan.

Jokin arkipäivä selasin puhelinta työpäivän aikana ja Facebookissa tuli vastaan seuraamani juoksukisan sivun postaus. Olin alkanut seuraamaan kisan sivuja, koska kyseinen kisa kiehtoo minua monin tavoin. En ole ikinä osallistunut moni päiväiseen juoksukisan, jossa juostaan eri mittaisia matkoja eri päivinä. Kisa juostaan vieläpä maassa, jossa en ole koskaan käynyt ja joka maisemien puolesta on upea maa ainakin kuvista katsottuna. Kisan isoin miinus kuten niin monissa näissä monen päivän kisoissa, on hinta. En ole valmis maksamaan 2800 euroa mistään kisasta. Olisin valmis maksamaan tuon hinnan maailman ympäri matkasta mutta juoksukisasta se on minusta ihan liikaa. Niin ollen kun kisajärjestäjä ilmoitti, että kympillä pääsisi mukaan virtuaaliseen 6 päivän Etappi kisaan, ilmoittauduin heti. Puolet kisan tuotoista lahjoitetaan autismi lasten hyväksi, joten sekin oli ihan hyvä syy lähteä kisaamaan, en muita vaan itseäni vasten.

9 MAY – STAGE 1 – 10 km 10 MAY – STAGE 2 – 12 km 11 MAY – STAGE 3 – 11 km 12 MAY – STAGE 4 – 20 km 13 MAY – STAGE 5 – 9 km 14 MAY – STAGE 6 – 8 km

Katsoin kaikki päivät sekä kilometrit ja merkitsin kaikki kalenteriini etten vaan unohtaisi. Haasteellisinta olisi suorittaa tiettynä päivänä tietty matka. Olen nimittäin hyvin mukavuuden haluinen ja jos homma alkaa maistumaan puulta, niin vaihdan suunnaksi hyvin usein kotimatkan. Nyt siihen ei olisi mahdollisuutta. Päivän matka olisi suoritettava yhdellä juoksulla. Se oli toinen mietinnän aiheeni, sillä neljännen päivän matka olisi 20 km. Mitenköhän tuosta suoriutuisin oli se mitä pohdin? En ollut moista matkaa juossut viimeksi kuin viime vuoden heinäkuussa Nuts Pallaksella ja sen kisan jälkeen en juurikaan ole juossut. Matkat voi laskea kahden käden sormilla. Sen verran vähän on sitten tullut juostua. Tekosyitä ihan liikaa, ja ihan liian vähän kilometrejä. Kolmas murheeni oli, että miten jaksan juosta kuutena päivänä peräkkäin. En myöskään ollut moista harrastanut sitten viime kesän, jolloin viimeksi tuli juostua ja treenattua kestävyyttä enemmän valmistautuessani Pallaksen kisaan.

Mutta tiedättekö, että tällä kertaa ei oikeasti ollut yhtään hyvää syytä olla juoksematta etappeja.

Etapit

Kisan alkaessa lauantaina ensimmäisen etapin ollessa 10 kilometriä, olin valmis juoksemaan. Ostimme viime joulukuussa juoksumaton ja päätin aloittaa ensimmäisen matkan siinä. Itseasiassa ensimmäinen päivä meni hyvin. Olin innoissani ja kilometrit täyttyivät nopeammin kuin ajattelin.

Toisen päivän matkana oli 12 km, joka jännitti. En ollut varma miten kestän juosta matolla tuon matkan. Myös aamulla alkanut kurkkukipu söi fiilistä. Mietin, että heti toiseen päiväänkö kaatuu tämäkin kisa. Jaksoin kuitenkin koko matkan ja olisi aika valmistautua kolmanteen päivään.

Kolmas päivä ja 11 km. Päällimmäisenä mielessä, että eilen juoksin pidemmän matkan, että kyllä mä tähän pystyn. Matolla oli yllättävän kiva juosta. Vielä ei mihinkään sattunut paitsi kurkkuun. Olin päivällä ollut yhteydessä työterveyyteen ja pyysivät olemaan yhteydessä digilääkäriin, että vastaanotolle ei ole tulemista. Digilääkärin mielestä kurkkukipu johtui siitepölyallergiasta ja määräsi histamiinia, jota en kyllä hakenut. En ole ikinä kuullut, että kukaan kärsisi kurkkukivusta siitepölyallergian takia mutta kai voin olla ensimmäinen. En kyllä uskonut sanaakaan mitä lääkäri sanoi mutta kerran ei ollut syytä huoleen niin jatkoin etappien etenemistä.

Neljännen päivän aamuna pelotti työpäivän jälkeinen elämä. Mistä ihmeestä keräisin energian juosta 20 km? Mietin koko päivän mahdollisia reittejä mitä menisin juoksemaan, että saisin mahdollisimman helposti tuon matkan kasaan. Hetken pohdin myös matolla juoksemista mutta hieno sää veti ensimmäisen kerran ulos kisan aikana. Päätin ottaa koiran mukaan ja naureskellen lähdin pukemaan vermeitä. Ehkä ilmassa oli jännitystä. Miehelleni totesin, että mitäpä sitä ei Romanialaisten autismi lasten hyväksi tekisi ja oli aika lähteä matkaan. Alun kilometrit olivat tuskaiset. Pohkeet olivat kuin metalliputket vaikka olin joka ilta rullaillut niitä auki. Ajattelin, että jos ei jalat ala jossain kohtaa lämpenemään, niin saan kävellä päivän etapin. Jalat alkoivat tuntua omilta vasta noin 40 minuutin jälkeen ja sen jälkeen juoksu alkoikin sujua. Oli kiva päästä poluille koiran kanssa. Hieman yli 15 kilometriä sain kerättyä kasaan lähipoluilla ja enemmänkin olisin saanut mutta sitten olisi taas mennyt yli tuon 20 kilometriä ja normaalisti sillä ei olisi merkitystä mutta nyt, kun olisi vielä kahden päivän juoksut edessä, niin en halunnut ottaa riskejä. Lämpimän sään vuoksi kävin jättämässä koiran kotiin ja lähdin viimeisen 5 kilometrin taittamaan tyttären kanssa, joka tuli polkupyörällä tsemppaamaan. Se täytyy sanoa, että nyt oli meno jo raskasta. Ei olisi millään jaksanut juosta ja jouduin kävelemään enemmän kuin olisin halunnut, mutta kun oli enää viimeiset 500 metriä jäljellä, niin fiilis oli huikea.

Viidentenä päivänä kilometrit alkoivat vähentyä ja vuorossa oli 9 kilometriä. Tiesin, että mikäli selviän tuosta 20 kilometrin tallustelusta niin saan kisan juostua loppuun. Loput etapit olivat niin lyhyitä, että ne ei enää tuntuisi pahoilta. Kroppa tuntui kurkkukipua lukuun ottamatta hyvältä. Missään ei tuntunut neljän edellisen päivän juoksut ja luulen, että salitreenistä on ollut hyötyä tähän. Jaloissa on enemmän voimaa eivätkä väsy samalla tavalla kuin ennen. Keskikroppa jaksaa paremmin kannatella hyvää juoksuasentoa ja selässä ei tuntunut yhtään juostut kilometrit.

Viimeisen eli kuudennen päivän etappi oli 8 kilometriä. Se olisi ihan helppo nakki. Ensimmäiset 5 kilometriä menivät matolla kevyesti mutta loput 3 alkoi jo tuntua siltä, ettei ne lopu ikinä. Edelleenkään jaloissa ei tuntunut mutta mieli alkoi temppuilla. Mutta kuten kaikissa juoksukisoissa mielelle ei saa antaa valtaa, sillä se vie muuten mukanaan. Vaikka kuinka tuntuisi, että ei jaksa, niin on vain edettävä koko ajan. Kyllä ne kilometrit tuli tälläkin kertaa täyteen ja elämäni ensimmäinen virtuaalikisa saatu päätökseen.

Järjestelyt

Olin yllättynyt miten hyvin kisa oli organisoitu. Kisan järjestäjiltä tuli sähköpostitse infoa päivää paria ennen kisan alkua ja ohjeet olivat mielestäni selkeät. Oma juoksu tallennettiin heidän järjestelmäänsä joka päivä, kun oli juossut. Lisäksi pyydettiin ottamaan kuva joko esim. Stravasta, juoksukellosta tmv, josta näkyi juoksun speksit. Omat juoksut latautuvat Suunto appsiin, joten napsin kuvat sieltä heille. Oman sijoituksen sai käydä katsomassa päivittäin heidän nettisivuiltaan. Itse en ollut omasta sijoituksestani niin kiinnostunut, että olisin joka päivä käynyt katsomassa mutta muutaman kerran kävin mielenkiinnosta katsomassa.

Infoa tuli päivittäin myös heidän Facebook-sivulla, ja samalla he muistuttivat käytännön järjestelyistä, jotka olivat tulleet sähköpostitsekin. He tsemppasivat joka päivä seuraavalle etapille ja itse sain niistä jonkinlaista lisämotivaatiota päivän juoksuun.

Itselläni ei ollut mitään vaikeuksia minkään asian kanssa teknisessä mielessä tämän virtuaalikisan aikana. Kaikki toimi hyvin!

Kun todistus juoksusta saapui sähköpostitse, olin onnesta soikeana. I did it! Näillä juoksumäärillä tai ylipäätään treenimäärillä, joita tässä koronan aikana on ollut, niin on ihme, että läpäisin kisan. Tämä vain todistaa sen, että kun on päättäväisyyttä, niin maaliin mennään. Pelkäsin joka aamu, että kurkkukipu estäisi juoksun mutta jopa hieman terveyden uhalla halusin suorittaa kisan loppuun. Mutta koska lääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä ei ole mitään vakavaa, niin ajattelin, että mikäs siinä sitten. Vaikka minulla on viime kädessä vastuu terveydestäni, niin myös lääkärillä on vastuu.

Kisaan osallistuminen oli motivoivaa ja innosti käyttämään juoksumattoa, myös hieman pidemmillä matkoilla. Olen aina ajatellut, että matolla juokseminen pitkään olisi todella tylsää mutta keksi tähän ratkaisun. Juoksumattomme mukana tuli mainos Ifitistä ja latasin sen ipadiin, jonka saa kiinni juoksumattoon. Ifitissä on valittavissa erilaisia treenejä ja niitä käytin hyödyksi juostessani matolla. Välillä olin juoksemassa alamäkeä Perussa, joskus juoksin Alpeilla ja kävinpä Havaijilla Kauin puolikkaan reittiäkin juoksemassa. Hauska appi, joka ainakin sai minun juoksuun lisää vauhtia. Ainoa miinus, että on maksullinen mutta vaihtoehtona on 30 päivän maksuton kokeilu, jossa pääsee ainakin näkemään onko yhtään sellainen appi, josta tykkää.

Oletko sä osallistunut virtuaalijuoksukisoihin nyt koronan aikana?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *