Juoksuvuosi 2020

Vuosi on outoudestaan huolimatta ollut yksi onnistuneimmista vuosista juoksun parissa. Pelkästään korona ei tehnyt tästä vuodesta ikimuistettavaa vaan myös terveydentilani teki elämästäni erilaisen. Burnout oli tehnyt tuloaan varmaan jo pitkään mutta iski korona keväänä kuin meteoriitti maahan. Juoksu oli pelastukseni, kun tuntui pahalta ja piti saada nollattua ajatukset. Näin ollen tuli juostua koko kevään ja kesän paljon. Kilometrit sinänsä jäivät 1000 kilometrin tietämiin, josta jopa 780 km tuli juostua juoksumatolla. Sikäli onni, että ostimme loppuvuodesta 2019 juoksumaton kotiin, sillä siitä on ollut paljon hyötyä, kun pelkotilat estivät ulkona juoksemisen yksin. Muutamia lenkkejä tuli juostua kavereiden kanssa poluilla ettei täysin tarvinnut elää juoksumaton varassa.

Sain motivoitua itseäni juoksemaan matolla erilaisia treenejä iFit:in ohjelmilla. IFit on maksullinen mutta itselle se oli sen maksun arvoinen, koska tein lähes kaikki juoksutreenit niiden kanssa. Tein paljon mäki- ja verotreenejä, jotka monena vuotena on jäänyt aika minimiin. Oli hienoa huomata miten pikkuhiljaa jaksoi juosta isommalla nousukulmalla mäkiä. Yksi juoksumattomme parhaista puolista on alamäkeen juoksemisen mahdollisuus. Välillä kun jalat tuntuivat tukkoisilta, niin pystyin kuitenkin tekemään lenkkejä alamäkeä juosten.

Siirretyt kisat ja osallistumiset

Olin ilmoittautunut Karhunkierroksen 80 kilometrin matkalle, mutta kisa siirtyi ensi vuoteen vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Se olikin ainoa kisa, johon olin ilmoittautunut. Muuten oli tarkoitus mennä fiilispohjalla.

Koska kuitenkin teki mieli osallistua johonkin kisaan, niin osallistuin muutamaan virtuaalikisaan. Ensimmäinen kisa oli Ultra race romania lockdown, joka oli kuuden päivän etappikisa ja tarkoitus oli juosta 70 kilometriä. Tästä juoksumotivaatio oikeastaan nosti kunnolla päätään. Tuntui hyvältä, kun oli saanut kisan päätökseen ja huomasin, että selviydyin siitä loppujen lopuksi ihan hyvin.

Heinäkuussa osallistuin saman porukan järjestämään URR (Ultra race romania-virtuaalikisaan), joka järjestettiin ajalla 25.7-18.8. Tuon aikana piti juosta 250 km. Tämän kisana innostuin juoksemisesta entistä enemmän. Kunto nousi hyvin, kun joka päivä 20 päivän ajan juoksi matolla. Joinain päivin oli sisällä todella kuuma juosta mutta ai, että miten ihana juoksumaton tuuletin oli silloin. Kisan jälkeen tuntui oudolta olla juoksematta, joten juoksumatolle tuli mentyä lähes päivittäin sen jälkeenkin.

Burnout painoi myös koko kesän päällä ja sen vuoksi en saanut tehdä kovia treenejä, joten juoksin sellaisilla vauhdeilla, jotka tuntuivat hyviltä. Oli pakko kuunnella kroppaa vaikka välillä mieli olisi tarvinnut enemmän liikuntaa mutta parantumisen vuoksi oli hidastettua tahtia aika ajoin. Syyskuussa palasin kolmen kuukauden sairasloman jälkeen töihin mutta sain pidettyä juoksun mukana. Vasta ihan loppu vuotta kohden juoksu on vähentynyt, koska aloin käymään ahkerammin salilla, kunnes nyt taas salijäsenyys on tauolla kuukauden verran. Ensi vuoden juoksusuunnitelmat ovat nimittäin sen verran pelottavat, että vaatii paljon treeniä ja suunnitelmallisuutta.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *