• Kuulumisia

    Ilman koronan aiheuttaa sotkua olisimme tulossa tänään kotiin Saariselältä, jossa olisimme viettäneet viikon serkkuni perheen kanssa nauttien Lapin antimista. Toisin kuitenkin kävi. Pidin kuitenkin kolme päivää lomaa, koska olin loman tarpeessa ja tiesin kotona olemisenkin rauhoittavan oloani. Loma kotona osoittautui kuitenkin lähinnä katastrofiksi, sillä onnettomuusalttiuteni korostui potenssiin kymmenen muutamien päivien aikana. Loppujen lopuksi oli ehkä ihan hyväkin ettei lähdetty Lappiin. 😀

    Miten niin onnettomuusaltis?

    Ensimmäisenä lomapäivänä nimittäin aloin korjata osan pihaamme kiertävää aitaa ja lyödessä lekalla aidan tolppaa, osui lekalla kunnolla vasemman käden etusormeen vieden siitä muutamista kohtaa kunnolla ihoa pois. Ei muuta kuin teippiä päälle ja jatkamaan. Aita valmistui, niin pitkälle kun tolppia riitti ja seuraavaksi pitää hakea lisää, jotta saa aidan kiertämään loppu pihan.

    Parin päivän päästä aloimme rakentamaan pitkään himoitsemaani kasvihuonetta vanhan kanalan ulkotarhan tilalle. Kanojahan meillä ei enää ole, joten tarha on seissyt turhan panttina. Ensimmäistä pitkää ja painavaa puulankkua nostaessa pukkien päälle tapahtui jotain. En oikein tiedä lipsuiko minun ote vai miehen, vai mitä sattui mutta lankku tippui osuen ensin vasempaan käteeni, josta se vierähti vasemman reiden päälle ja lopuksi tippui vielä vasemman jalkapöydän päälle. Hetken oli vedettävä happea, sillä niin kovin sattui joka paikkaan, johon lankku osui. Jalkapöydällä ei pystynyt astumaan kunnolla ja saman tien alkoi jäätävä jomotus. Kohoasennolla ja särkylääkkeillä kipua sai hieman hillittyä. Nyt reittä ja jalkapöytää koristaa komiat mustelmat muistona viime viikon toheloinnista.

    Jotta vasen puoleni kropasta ei olisi kärsinyt jo tarpeeksi, niin lauantaina avasin vasemmalla kädellä keittiön laatikostoa, jolloin jotenkin ihmeen tavalla vasemman käden keskisormen kynsi taittui. Sattui niin maan hemmetisti ja verta alkoi vuotaa kynnen alta. Ei muuta kuin paikkaamaan seuraava sormi.

    Olisin varmaan ollut kokovartalokipsissä, jos olisin pitänyt suunnitelman mukaisen viikon mittaisen vuosiloman. Nyt olin osan vuosilomalla ja osan sairaslomalla, joten osan lomasta joutui pakolla ottamaan rauhallisemmin.

    Kaikki raajat on kuitenkin tallella. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

  • Luetut kirjat osa 2- 2019

    Camilla Läckberg

    Kesän alussa aloin lukemaan Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjaa ja koko kesä menikin hänen kirjoja lukiessa.  Jäin täysin koukkuun Läckbergin dekkareihin. Noita, Saarnaaja ja Kivenhakkaaja tuli luettua peräjälkeen.  Aloitettua neljännen kirjan tuli stoppi ja sen luki jäi kesken. Innost lukemisen jäi enkä oikein lukenut mitään muutamaan loppu vuonna. Vaikka kaikissa hänen kirjoissaan on oma tarinansa, päähenkilöiden kasvaessa kirjojen mukana, niin mielestäni kirjoja pystyy lukemaan vähän sekalaisessa järjestyksessä. Pääpointti kirjoissa on kuitenkin itse tarina eikä päähenkilöt.

    Paula Hawkins – Nainen junassa

    Sain kirjan kesällä käydessäni Turun Hypoxissa. Luin joka kerta kirjaa, jolloin aika kului nopeasti ja sai samalla käytettyä ajan hyödyksi. Kirjan antaja kehui kirjaa kovasti ja niinpä otin sen innoissani vastaan. Pitkästyttävän alun jälkeen kirja veti mukanaan. Olin jo alussa luovuttamassa mutta koska sain kirjasta niin hyvät suositukset niin ajattelin ettei se oikeasti voi olla huono. Onneksi jatkoin lukemista koska loppua kohden kirja todellakin parani. Ei mikään super hyvä kirja mutta luettava.

    Alkuvuoden lukuinnostuksen jälkeen vielä kesän ajan sain luettua paljon mutta sitten tuli täysi uupuminen. Ei jaksanut keskittyä työpäivien ja treenaamisen jälkeen kirjojen lukuun. Käytin lähinnä sen ajan eväiden tekoon ja tv-sarjojen katsomiseen. Oli saatava nollattua itsensä ja hyvin tuntui toimivan koska joulukuussa innostuin vielä lukemaan yhden kirjan.

    Vuoden 2019 keväällä lukemani kirjojen postaus löytyy täältä.

    Tauno Flinkman- Neljästi karkuteillä

    Marraskuisen Pietarin reissun innoittaman muistin isäni antaneen minulle joskus luettavaksi kirjan, jossa myös isoäitini isä Keskinen mainitaan useamman kerran. Olin lykännyt kyseisen kirjan lukemista useita vuosia sillä ajattelin ettei sotakirjallisuus kiinnosta minua yhtään. Tartuin kirjaan innoissani ja yllätyin miten nopeasti kirjan olin loppujen lopuksi lukenut. Kokemukset silloisessa Neuvostoliitossa on aika karua ja lohdutonta luettavaa. Jotenkin niin toivoi heidän pääsevän takaisin Suomeen jokaisella karkumatkallaan ja kuinka lähellä he välillä olivatkaan. Vasta 22 vuoden vankeuden jälkeen kirjan kirjoittaja pääsi Suomeen. Syytä vankeudelle ja työleireille lähettämiselle ei tuohon aikaan muuta tarvittu kuin, että oli tullut Suomesta töitä etsimään Neuvostoliittoon.

    Isoäitini äidin kirjoittama kirje isäni veljelle löytyy kirjan välistä. On lukenut sitä lukemattomia kertoja. Tuntuu uskomattomalta, että aviomies ja kahden lapsen isä on joutunut lähtemään Neuvostoliittoon työn hakuun koska Suomesta ei löytynyt töitä 1,5 vuoden työttömänä olon jälkeen. Muutamia kirjeitä hän oli vaimolleen lähettänyt mutta tämän jälkeen ei enää kuulunut mitään. Sille tielle jäi hän eikä taida kukaan tietää mitä hänelle loppujen lopuksi kävi. Kirjassa isoäitini isän kerrotaan olleen tulkkina muutamassakin eri kohdassa eri puolella Neuvostoliittoa. Viimeisin junareissu jossa hänet mainitaan taisi olla matkalla Siperiaan.

    Vuonna 1957 julkaistun kirjan lukemisessa tuoksuu historian havina. Vanha kirja on käynyt monen kirjahyllyllä. Siinä on ajan tuomaa patinaa. Se ei ole minkään arvoinen muille mutta minun sydäntä lähellä.

    Vuodelle 2020 minulla on käynnissä Helmet-lukuhaaste, jota myöden toivon lukevani viime vuotta enemmän ja itselle erilaisia kirjoja koska haaste sitä vaatii.

    Mukavia lukuhetkiä!

  • 8 x mitä minulle kuuluu nyt?

    Mitä kuuluu? Minulle kuuluu hyvää. Eletään sitä perus arkea mutta siinäkin on omat hyvät puolensa. Tykkään rutiineista ja siksi arki on mun mielestä ihan nautinnollista. On kivaa käydä töissä, treenaamassa ja tehdä juttuja kotona. Pitkästä aikaa olen mm. koukuttanut itseni useaan sarjaan, joka on hauskaa vaihtelua. Katson nimittäin normaalisti hyvin harvoin telkkaria.

    Mikä ärsyttää? Se ärsyttää, että menin kaatumaan rappusissa ja loukkasin selän. Onneksi oli tuuria mukana matkassa ja pääsin pelkillä ruhjeilla mutta tärähdyksen myötä selkä on hieman jäykkä ja kipeä.

    Mikä motivoi? Meillä on mieheni kanssa molemmilla motivaatiota kuntosalilla käymiseen ja on oikeasti tosi kiva käydä siellä yhdessä. Hän saa tsempattua mua kokeilemaan isompia painoja, joita en välttämättä yksinään uskaltaisi kokeilla. On motivoivaa nähdä treenien tuottavan tulosta ja kropan pikku hiljaa kiinteytyvän.

    Mitä uutta olen oppinut/ Mitä haluaisit oppia? Olen oppinut foodpreppauksen hyödyn. Miten kivaa onkaan tehdä yhtenä päivänä ruuat monelle päivälle valmiiksi ja nauttia ns. vapaammista illoista.

    Mistä unelmoit? Olen unelmoinut ensi vuoden reissuista. Unelmien täyttymys olisi vihdoinkin päästä Mont Blancille mutta vielä ei ole varmaa toteutuuko reissu. Myös Suomessa olisi tarkoitus lähteä roadtripille ensi vuonna ja samalla reissulla käydä juoksemassa kisa, jossa ei vielä olla käyty.

    Mikä kaduttaa? En kyllä äkkiseltään keksi mitään mikä minua kaduttaisi tällä hetkellä. Koen, että kaikella mitä teen on joku merkitys elämääni. Aina ei valinnat ole onnistuneita mutta en myöskään kadu mitään.

    Miten rentoudun? Oikeastaan suurimmat muutokset rentoutumiseen liittyen johtuu arjessa tekemistäni muutoksista. Olen ottanut käyttöön äitini neuvon, että tee sellaiset asiat heti mitkä voi, äläkä siirrä myöhemmäksi. Olen vuosien varrella ajautunut siihen, että kitkuttelen asioiden tekemistä. Nyt kun asiat tekee heti niin yllättäen asioita ei kasaannu ja jää aikaa muuhun paljon enemmän. Ruokien tekeminen usealle päivällä antaa myös aikaa muuhun ja olenkin iltaisin nauttinut hyvästä kirjasta. Olen tänä vuonna lukenut enemmän kirjoja kuin vuosiin mikä ilahduttaa minua suuresti.

    Mitä en malttaisi odottaa? Marraskuun Pietarin matkaa. Olen pitkään halunnut käydä Pietarissa ja nyt yhtäkkiä ilman mitään suunnitelmia tarjoutui mahdollisuus lähteä sinne.

  • Keliakia

    Minulla alkoi tulla oireita vuonna 2006. Kärsin kovista vatsakrampeista ja vatsan turvottelusta. Monesti sain avata housunnappeja, että pystyin olemaan. Suoritin sillä hetkellä kauppakorkeakoulussa avoimen puolen kursseja ja muistan joutuneeni jättämään monia luentoja väliin vatsakipujen takia.  Varsinkin jos olin syönyt pullaa tai muita hiivaa sisältäviä tuotteita, niin oireilu oli todella kovaa.

    Lääkäriin hakeuduin ensin terveyskeskukseen, jossa minua ei otettu tosissaan vaan määrättiin Somacia närästykseen.  Pyydettiin tulemaan uudelleen vastaanotolle jos ei helpota kahdessa viikossa. Oireilu ei tietenkään närästyslääkkeillä helpottanut ja vasta seuraavalla käynnillä määrättiin verikokeita.  Verikokeiden tultua oli syy vatsakipuihin nopeasti selvillä. Keliakia oli oireiden aiheuttaja. 

    Sain ensin lähetteen terveyskeskuksen sairaanhoitajalle jonka oli tarkoitus kertoa minulle keliakiasta ja ruokavaliosta.  Hän ei osannut kertoa sen enempää kuin mitä olin jo netistä löytänyt. Sain näin ollen vain ohjevihkosia ja lähetteen ravintoterapeutille Tyksiin. Lähes sama homma toistui siellä. Ravintoterapeutilla ei ollut minulle juurikaan mitään uutta kerrottavaa.  Olin lukenut, että Kelan ruokatukea varten (silloin sitä vielä sai) pitäisi olla gastroskopia tehtynä ja lausunto keliakiasta. Terveyskeskuslääkärin mielestä sellaista ei ollut syytä tehdä, joten kävin työterveyslääkärin kautta hakemassa lähetteen Turunmaan sairaalaan gastroskopiaan.  Turunmaan sairaalassa tehtiin tuohon aikaan halutessa humautuksessa skopiat, joten se oli syynä miksi halusin lähetteen sinne. Itse toimenpide meni hyvin eikä minulla ole siitä mitään muistikuvaa. Gastroskopia todisti samaa eli suolinukkaa ei ollut. Siitä alkoi uusi elämä. 

    Alkuun kaikki tuntui vaikealta ja tuntui, ettei mitään voi syödä. 13 vuotta sitten elettiin myös erilaista aikakautta. Tarjolla ei ollut laajaa valikoimaa ja maku ei tuotteissa ollut kummoinen.

    Nyt keliakia ja gluteeniton ruokavalio on tiedostettu paremmin, joten gluteenittomia tuotteita löytyy kaupoista (jopa pienisä) yllättävän paljon.  Aika harvan ruuan on joutunut jättämään kokonaan pois koska gluteenitonta versiota ei löydy kuten esimerkiksi lihapiirakka. Himoitsemani karjalanpiirakatkin löytyvät nykyään markkinoilta usean eri valmistajan tekeminä.

    Vuosien mittaan olen oppinut leipomaan gluteenittomana kaiken mitä haluan ja kotona valmistan kaikki leivonnaiset gluteenittomina.  Äidilläni on myös keliakia joka todettiin jotain vuosia myöhemmin kuin minulla, joten senkin takia tulee tehtyä juhliin kaikki gluteenittomina. On paljon helpompaa kun voi syödä kaikkia tarjolla olevia eikä vain rajata osa kaikille ja osan gluteenittomalla oleville. Isän puolella keliakiaa on useilla sukulaisilla, joten jos perinnöllisyyttä miettii, niin ei ole ihmekään, että minulla on se.  Molemmat lapseni on myös testattu verikokeilla sillä heillä on ollut aina välillä sellaisia oireita, jotka voisivat viitata keliakiaan. Kummallakaan ei ainakaan verikokeiden perusteella keliakiaa ole. 

    Vaikka noudatan gluteenitonta ruokavaliota, niin huomaan kyllä jos ole vahingossa altistunut gluteenille.  Minulle ei enää tule vatsavaivoja vaan kaulan ja rinnan alueelle näppyjä, vähän kuin rakkuloita. 

    Useimmiten minua ei harmita yhtään gluteeniton ruokavalio mutta Suomessa matkaillessa on joutunut toteamaan monesti, että huoltoasemien gluteenittomien tuotteiden tarjonta on todella surkea.  Saman asian olen todennut Helsinki-Vantaan lentokentällä, ja useimmiten matkalle lähtiessä onkin parempi syödä kotona ja toisen kerran vasta paikan päällä lomakohteessa. Norweginianin lentoyhtiölle on annettava positiivista palautetta, sillä heidän lennoilta löytyi valikoimista gluteenittomia tuotteita. Muilla ulkolaisilla lentoyhtiöillä lennettyäni viime aikoina, on saanut olla syömättä.  Ulkomailla riippuu hieman kohteesta kuinka hyvin keliakia on tiedossa. Italiasta jäi positiivinen ja hyvä fiilis sillä he olivat monessa ravintolassa paljon tietoisempia kuin mitä Suomessa ollaan. Niin hyvää gluteenitonta pitsaa en ole eläissäni syönyt kuin mitä Roomassa tuli syötyä. Siellä oli gluteenittomia ravintoloita paljon ja joissain oli jopa erilliset ruokalistat gluteenittomille. 

    Kommelluksiltakaan en ole välttynyt vuosien varrella. Muistan elävästi vielä tilanteen josta on jo useita vuosia. Olimme kaverin kanssa syömässä Turussa ravintolassa ja tilasin gluteenittoman pastan. Söin hyvällä ruokahalulla tilaamani pastan ja kun sain laskun niin minulle pahoiteltiin, että pasta jonka sain ja söin ei ollutkaan gluteeniton.  Ruuan sain muistaakseni ilmaiseksi tästä hyvästä mutta ei se poista sitä fiilistä joka minulle jäi kyseisestä paikasta.  

    Gluteeniton ruokavalio ei ole nykypäivänä enää mikään ongelma eikä tarvitse kokea olevansa juhlissa oikea maanvaiva. Koen, että gluteeniton otetaan tosi hyvin huomioon mutta toki vaatii aina sen, että siitä on ilmoittanut etukäteen. Omasta mielestä pystyn elämään ihan normaalia elämää keliakiasta huolimatta. Jos se ennen oli hidastava tekijä, niin ei enää. Jopa juoksukisoissa on otettu nämä eri ruokavaliot huomioon ja viimeksi Nuts Pallas kisassa olin todella iloinen nähdessäni gluteenittomia riisinuudeleita tarjolla. Vaikka nuudeleista ei paljon uponnut sisään, niin pääasia oli, että oli edes tarjolla gluteeniton vaihtoehto, sillä ruoka on kuitenkin tärkeä elementti pitkän matkan juoksussa.