• 5 x flunssakauden karkoittajat

      Kaupallisessa yhteistyössä FitLine-ravintolisät   Flunssakausi on täällä taas. Meidän perheessä lähes kaikki köhii ja niiskuttaa. Itsellä lähti ääni jo viime viikonloppuna ja kurkku on ollut kipeänä hetkittäin. Mulla ei ole ikinä ennen lähtenyt ääni, joten on ollut hassu tunne pihistä ja yrittää saada sanotuksi asioita. Mitään kunnon räkätautia ei kuitenkaan ole iskenyt vaan lähinnä sellainen kurkkua ja ääntä ärsyttävä.  Toivon mukaan olo alkaa pikkuhiljaa helpottumaan.   Yhteistyön merkeissä FitLinen kanssa kokosin 5 tärkeintä asiaa, joilla pyrkiä välttämään flunssa. Teot lähtee ihan perus asioista liikkeelle ja näitä varmasti noudatetaankin suurimman osan ajasta, mutta kun tulee se lipsahdus, niin asiat unohdetaan. Esimerkiksi lähden viettämään iltaa kavereiden kanssa baariin. Yleisissä tiloissa kuten…

  • Aamu käyntiin itsetehdyllä jogurtilla

    Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä FitLine kanssa. Päivän tärkein ateria on sanottu olevan aamiainen ja yhdyn tähän väitteeseen täysin. Olen elänyt sitä vaihetta hyvin pitkään, kun en syönyt aamiaista koska en ollut aamuisin nälkäinen. Sitä vastoin puoliltapäivin iski nälkä ja nälästä ei tahtonut tulla loppua missään vaiheessa vaikka söin miten paljon. Opeteltuani syömään aamiaista huomasin, miten valtava ero on olotilassa, kun on syönyt aamiaisen tai jos ei ole syönyt.  Aamiaisen syötyäni ei tule verensokerin laskuja, jotka näyttäytyvät väsymyksenä ja huonotuulisuutena.  Päivän jaksaa paljon paremmin aamiaisen kanssa. Nykyään nautin aamuista ja runsaista aamupaloista. Mikään muu ei starttaa aamuja niin kuin terveellinen ja monipuolinen aamupala.  Värikäs ja ravitseva aamupala saa hyvälle mielelle ja…

  • FitLine Fitness-Drink parempaan suorittamiseen

    Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä FitLinen kanssa. Voi miten rakastankaan liikkua luonnossa. Nyt kun olen enimmäkseen viettänyt aikaa kotona neljän seinän sisällä sitä tajuaa miten tärkeää on päästä ulos liikkumaan. Mielen virkeys ja hyvä olo jonka saavuttaa ulkona olosta on mahtavaa. Sitä pitää asioita niin itsestään selvinä ja kun jotain sattuukin eikä pääse ulos samalla tavalla kuin ennen niin ymmärtää, että on lahja voida liikkua puhtaassa sekä raikkaassa ilmassa metsän keskellä. Me suomalaiset olemme hyvin onnekkaita siinä, että meillä on runsaasti tilaa missä liikkua. Koska meillä sitä tilaa siis on missä liikkua niin haastankin teidät kaikki ulos metsään pienelle happihyppelylle. Samalla voitte suorittaa jakamani 30 minuutin HIIT-treenin joka haastaa juoksemaan…

  • Aamut käyntiin kylmällä teellä ja venyttelyllä

    Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä FitLinen kanssa. Aamut ovat minulle tehokkainta aikaa työskennellä ja mieluusti heräänkin aamuisin ennen muita, jotta saan touhuta omia juttuja rauhassa. Aamuihmisenä koen myös aamut parhaaksi ajaksi rauhoittumiseen, sillä koen, että kun olen vastaanottavaisella mielellä, myös rentoutuminen on helpompaa. En välttämättä aina kaipaa mitään kovin kummoistakaan rentoutumisharjoitusta vaan hetkellinen paikallaanolo saa minulle jo rauhallisemman olon. Rauhoittumisen hetki vaatii sen, että myös puhelin pysyy poissa kädestä. Etureidet. Nautin suunnattomasti omasta hetkestä kahvikupposen äärellä, mutta kahvinjuonti aiheuttaa minussa levottomuutta, jonka jälkeen en millään malttaisi pysyä aloillani. Siksi olen siirtynyt juomaan teetä silloin kun haluan olla rauhassa ja nauttia hiljaisuudesta. Teen juojana olen sopeutuvaisempi ja innokkaampi kokeilemaan eri makuja. Kaupallisen yhteistyön…