• Tyyliprojektin lopputulos

    Astelin ripeästi sateisena lauantaina  Turun messukeskuksen ovista sisään. Oli aika näyttäytyä tyylimuutoksen saaneena Osaava nainen-messuilla. Täältä voit lukea mistä projektista on ollut kyse. Olin yllättynyt tyyneydestäni. Viikko oli ollut kiireinen, joten en ollut ehtinyt ajatella tai jännittää esiintymistä mitenkään. Sydämen pohjasta tutut kampaajien kasvot odottivat meitä muuttujia aamulla messukeskuksen tiloissa. Heidän lisäkseen paikalla oli Sydämen pohjasta meikkitaiteilija Päivi, joka loihti meille upeat meikit. Päivi oli valmiiksi miettinyt sävyt ja värimaailman, joten minun ei tarvinnut kuin odottaa lopputulosta. Itse harvemmin käytän liilaa luomiväriä mutta Päivi sai senkin sopimaan kasvoihini ja hiuksiini niin hyvin, että voisin rohkaistua käyttämään sitä useammin. Hiuksille ei tehty juuri mitään sillä ne haluttiin pitää mahdollisimman yksinkertaisina.  Saimme…

  • Top 5 lemppari kosmetiikka tuotteet

    Lumenen Lähde-sarjan hydration recovery geelinaamio on ollut paras ostoni pitkään aikaan kauneudenhoitotuotteiden saralla. Rakastan naamion koostumusta, mikä on ihanaa geelimäistä höttöä. Varsinkin talvi-aikaan kasvoni kaipaavat kosteutta ja kyseinen naamio on kyllä lunastanut lupauksensa.  Purkin riittoisuus on myös yllättänyt sillä käytän sitä 1-2 kertaa viikossa eikä purkista ole kulunut oikein mitään. Evo hiustenhoitotuote tuli Bette Boxin mukana ja siitä on tullut yksi lemppareistani. Pitkät hiukseni ovat raskaat ja roikkuvat pitkin päätä ellei niille tee pesun jälkeen mitään. Tyvenkohottaja suihke on toiminut hyvin ja saanut jopa minun hiuksiini eloa. Tuotetta voi laittaa pyyhekuiviin hiuksiin ja jättää niin tai hiustenkuivaajalla kohottaa lisää tyvestä saadakseen vielä paremman tuloksen. Konjac sieni on jo toinen laatuaan…

  • Lettikirja

    Letit ovat muodissa ja sen näkee kyllä katukuvassakin sekä eri some-kanavissa. Lettien kirjo on uskomaton. Vain mielikuvitus on rajana mitä kaikkea voi hiuksiin tehdä. Hiukset ovat hyvin näkyvä osa kropastamme ja itse ainakin kiinnitän huomiota hiuksiin ensi tapaamisella. Jollekin nopeasti suhastu nuttura voi toiselle olla todella hieno kampaus. Silloin kun itse olen ollut pieni niin lettejä oli tasan ranskalainen- ja kalanruotoletti, joista äitini osasi tehdä ranskalaisen. Harvemmin enää teini-ikäisenä pidin lettejä sillä pitkät hiukset olivat aina ponnarilla. Mitä vanhemmaksi tässä on tullut niin sen mukavampi on kiepasta pitkät hiukset letille, jolloin hiukset pysyvät poissa naamalta eivätkä paina kuten ponnarissa. Tykkäisin tehdä itselleni lettejä mutta vaatisi opettelua ja harjoittelua.  Siksi lettikirja…

  • Braids and ponytails

    Jatketaan kesä aiheisella postauksella. Vuorossa hiukset. Pitkät hiukset jakavat mielipiteeni, sillä niissä on hyvät ja huonot puolensa. On kivaa kun pitkiin hiuksiin saa tehtyä kampauksia mutta pitkät hiukset ovat myös todella kuumat kesällä ja takkuuntuvat helposti  jos ovat auki. Pidän useimmiten hiuksiani kiinni sillä auki olevat hiukset häiiritsevät niin töissä kuin vapaa-ajallakin ihan kotona ollessa. Moni varmaan ajattelee tässä kohtaa, että turhaan mulla sitten on pitkät hiukset ja kyllä aina välillä mietin sitä itsekin. Miksi pitää pitkiä hiuksia jos ahdistuu niistä? Pitkät hiukset on kuitenkin kauniit ja mielestäni hyvinkin naiselliset. Hiukseni ovat vasta lähivuosina ottaneet kasvuspurtin ja muistuttavat lähinnä hevosen harjaa sillä paksuutta olen saanut niihin ihan reippaasti verrattuna aiempiin…