• Tämän hetken käytetyimmät ihonhoitotuotteeni

    *Postaus sisältää mainoslinkkejä En ole käytännössä koskaan ihastunut mihinkään tuotteeseen niin kovin, että olisin ostanut samaa tuotetta uudestaan.  Markkinoilta löytyy tajuton määrä tuotteita, joten olen halunnut testata useampia enkä jumahtaa kiinni johonkin tiettyyn tuotteeseen.  Ordinaryn tuotteiden kanssa olen kuitenkin tehnyt poikkeuksen. Ensimmäisten käyttökertojen jälkeen olin jo aivan koukussa. Alla olevassa kuvassa näette minun lemppareitani.  Ensimmäisten pullojen loputtua oli aika pian tilattava uudet sillä tajusin miten hyvää ne olivat tehneet iholleni.  Se mikä näistä tuotteista tekee mahtavia on niiden helppous yhdistellä eri tuotteita, ne ovat edullisia ja tehokkaita.  Nämä toki ovat minun mielipiteitäni ja välttämättä joku muu vakuutu tuotteista kuten minä mutta aina voi suositella.     High-Spreadability Fluid Primer The…

  • Ihonhoitorutiinini

    Ihonhoito on aina ollut minulle tärkeää mutta en ehkä aina ole tiennyt minkälaisia tuotteita minun kuuluisi käyttää.  Enkä ole myöskään osannut puhdistaa ihoani niin perusteellisesti ja monivaiheisesti kuin nykyään. Nyt vasta viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut ihoni paremmaksi oikeanlaisilla tuotteilla ja rutiineilla. En ole enää laiminlyönyt ihoni hoitoa vaan hellinyt sitä aamuin illoin. *Postaus sisältää mainoslinkkejä* Aamurutiinini Aamuisin suihkutan kasvoille ensin Olivia Kleinin tai Lumenen lähde (täältä) kosteuttavaa suihketta ja pyyhin vanulapulla kasvot kauttaaltaan ja niskan alueen. Tämän jälkeen levitän iholleni The Ordinary Hyaluronic Acid 2% + B5 seerumia (täältä) . Kyseinen seerumi kosteuttaa sekä pinnalta, että pintaa syvemmältä. Itselläni on pintakuiva iho ( hieman myös sekaihoa ) ja…

  • Kosmetiikkaboksista tulleet lempparit

    Postaus sisältää linkkejä verkkokauppoihin mutta en hyödy niistä rahallisesti.    Viime viikolla luin jonkun blogista lukijoiden kommentteja siitä, että kosmetiikkakalentereista tulee pelkkiä turhuuksia. Samaa voidaan todeta myös kauneusbokseistaa, joihin aion paneutua nyt tässä postauksessa. Satun olemaan nimittäin lukijoiden kommenteista täysin samaa mieltä mutta myös hyvin eri mieltä. Nimittäin olen tilannut kahta eri kauneusboksia; Betteboxia ja Lookfantasticin boksia. Näistä toisesta on tullut enemmän niitä turhakkeita ja toisesta hyvin mielenkiintoisia tuotteita. Minusta on hienoa, että boksit ovat erilaisia ja niille kaikille löytyy varmasti oma ostajakunta. Mitään sellaista ei kannata itselleen tilata tai ostaa mistä ei nauti tai hyödy yhtään mitään. Okei tykkään kokeilla eri tuotteita ja kyllä, minullakin on kaapeissa jonkun verran…

  • Ilona Luonkos öljypuhdistuskakku

    * Tuote on saatu mutta ei ole maksettu mainos. Joskus jotkut tuotteet vain vievät jalat alta ja tämä Ilona Luonkoksen  öljypuhdistuskakku on juuri sellainen.  Hempeä ja prämeilemätön pakkaus ei ehkä saa vielä innostumaan mutta kuutio joka löytyy pakkauksen sisältä on taivaallinen.  Saippuan pala ei näytä ulkoisesti mitenkään ihmeelliseltä eikä erilaiselta kuin mikään muukaan saippua mutta ihanuus tulee esille käytössä. Kosteilla käsillä saippuaa pyörittäessä käsiin tarttuu aimo annos saippuaa joka on helppo levittää kasvoille saaden kaiken meikin irtoamaan. Ohjeissa neuvotaan käyttämään kuivia käsiä mutta itse koin kosteat kädet paremmaksi. Lämpimällä vedellä huuhtoen saa kasvot puhtaaksi niin saippuasta kuin meikistä. Itse olen käyttänyt puhdistussientä koska koen, että en saa pelkästään vedellä huuhtomalla…