• Ultrajuoksukoulu

    Ulkopuolisten silmissä elämäni näyttää varmasti vuoristoradalta. Elän tunteella ja teen päätöksiä aika hetken mielijohteesta sen kummempia miettimättä. Mieheni tultua kuvioihin on tämä ominaisuuteni hieman rauhoittunut mutta edelleen sitä teen.  Jos mieheni saisi valita yhden ärsyttävän piirteen minussa olisi tämä varmasti se ärsyttävin. Minua taas ärsyttää kun päätöksiä jahkaillaan ja lopputulos voi olla, ettei sitten hankita mitään.  Pikkasen mentiin alustuksessa nyt kauas itse aiheesta mutta pointtina siis se, että ilmottauduin hetken mielijohteesta syksyllä alkavaan Vauhtisammakon ultrajuoksukouluun.

    Takki Salomon / Trikoot Röhnisch / Lenkkarit New Balance (saatu blogin kautta)

    Olin niin vakaasti päättänyt ennen Vaarojen maratonia, että olen itselleni armollisempi ja juoksen jos huvittaa.  Ultrajuoksukoulu kuulosti kuitenkin kiinnostavalta ja juuri minun jutulta. Treenejä ei ole läheskään joka viikko joka tekee treeniaikataulusta kevyemmän kuin jos olisin perus juoksukoulussa. Muitakin treenejä joutuu tekemään eli pelkän juoksukoulun treenillä ei juoksukuntoa pidetä yllä.

    Tulevat treeni vaikuttavat mielenkiintoisilta ja tuntuu,  että saan taas mahdollisuuden haastaa itseäni. Osa treeneistä on pitkiä, joten pitkiksistä ei tarvitse murehtia itse seuraavan puolen vuoden aikana. Saan vaan mennä paikalle ja suorittaa. Kuulostaa aika luksukselta!

    Minusta on mielenkiintoista miten tutut juoksuohjaajat saavat vuosi toisensa jälkeen parantamaan  suorituksiani. Saan puserrettua treeneissä itsestäni aivan kaiken ja porukassa meno tietenkin asettaa pienoiseen kilpailumentaliteettiin, joka saa juoksemaan entistä kovemmin.  En tietenkään mene treeneihin tietoisesti kilpailemaan mutta kyllä minussa sen verran kilpailuhenkisyyttä on, että porukassa sitä vaan haluaa antaa kaikkensa. Enkä koe asiaa huonona sillä siitä saa kokemusta. Sitä osaa henkisesti varautua tappioon ja osaa käsitellä näitä tunteita myös kisojen ulkopuolella.  Juokseminen on kuitenkin suurimmaksi osaksi päällä juoksua. Enkä tarkoita, että juostaan päällä vaan henkisen puolen on oltava kunnossa juostessa.Vastoinkäymiset ja keskeytykset ovat ottavat eniten mielen päälle. Siksi myös sitä puolta on osattava kehittää fyysisen kunnon ohella.

    Odotan ultrajuoksukoululta innostavaa ja motivoivaa treeniseuraa sekä haastavia treenejä.

    Kerro mitä sinä odotat syksyltä tai talvelta. Oletko lähdössä matkalle tai aloittamassa uutta harrastusta? Mitä sinä saat virtaa  sateiseen syksyyn ja pimeään talveen? 🙂

    Kuva Mari

  • Juoksukoulu, juoksuohjelma vai juoksuvalmentaja

    Juoksu on nyt jotenkin tosi pinnalla ja tuntuu, että kaikkialla tarjotaan juoksuun liittyviä palveluja. Miten palveluiden viidakossa voi löytyy itselleen sopivan vaihtoehdon? Mieti ensin minkä tason liikkuja olet? Miten tosissasi liikut? Haluatko hyvän kunnon ja käyt fiilispohjalta juoksemassa vai onko sinulla jokin juoksuun liittyvä tavoite? Kun tämä asia on sinulle selvä niin pohdi miten paljon olet valmis sijoittamaan juoksuharrastukseen? Haluatko juosta yksin vai yhdessä? Saatko itsestäsi enemmän irti ryhmässä, jossa on mahdollisia kirittäjiä? Kun osaat vastata näihin kysymyksiin tiedät jo melkein mikä palvelu  on sinulle paras.

    Olen kokeillut vähän kaikkea, sillä olen ollut juoksukoulussa ja kokeillut ilmaisia juoksuohjelmia sekä viimeisimpänä minulla on ollut juoksuvalmentaja. Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa mutta olen tyytyväinen kokeiltuani kaikkia vaihtoehtoja koska tiedän paremmin mikä sopii minulle.

    Aloittaessani juoksua juoksin jonkin aikaa ilmaisen  My Asics juoksuohjelman mukaan ja puhelin hälytti aina kun oli aika lähetä lenkille. Kuitenkin koin jossain vaiheessa ongelmalliseksi sen, että jos oli lenkkipäivä ja se ei sopinutkaan niin olisi pitänyt käydä tietokoneella vaihtamasa treenipäivää. Siinä vaiheessa kun liian monta treenipäivää meni ohi suun niin totesin,että on aika lopettaa tämän ohjelman käyttö. Ohjelmassa ei sinänsä ollut mitään vikaa vaan minun liian täydessä kalenterissa.

    Juoksuohjelmat, joita on tarjolla netissä ja ainakin näin kevään tullen kaikissa naisten aikakausilehdissä sopivat sellaisille juoksijoille, joilla on jo kokemusta juoksemisesta ja mieltävät sen harrastukseksi. He jaksavat juosta vähintään 10 kilometrin matkan ja tähtäävät seuraavaksi puolikkaalle tai jopa maratonille. Juoksuohjelmia on varmasti ihan nollasta lähteville juoksijoillekin mutta en tunne ketään joka olisi aloittanut juoksuharrastuksen pelkästään juoksuohjelman perusteella. Kertokaa ihmeessä kokemuksianne jos olette näin tehneet. Ohjelman avulla saa rytmitystä juoksuihin ja vaihtelua treeneihin. Itsellä tuli ainakin alkuun tehtyä aikalailla samanpituisia lenkkejä samoilla vauhdeilla. Halusin säilyttää juoksun mukavana ja tehdä sellaisia lenkkejä jotka jaksan juosta alusta loppuun asti. Nopeasti kunto kuitenkin siitä kasvoi ja lenkit alkoivat mennä aina vaan nopeammin ja aloin kaipaamaan enemmän haastetta. Tällöin aloitin Vauhtisammakon juoksukoulussa ensimmäisen kerran.

    Juoksukouluun meneminen avasi ihan uuden maailman.  Sellaista yhteisöllisyyttä ja kannustusta en ollut koskaan ennen tuntenut. Juoksukoululaiset tuntuvat kaikki olevan kavereita keskenään ja ketään ei jätetä juoksemaan yksin. Eniten tykkäsin juoksukoulussa siitä, että ei tarvinnut itse miettiä treeniä mitenkään vaan kunhan ilmestyi paikalle oikeaan aikaan ja juoksi ryhmässä niin tunnin treeni oli nopeasti tehty. Juoksukoulun treenit oli monipuolisia ja tasoryhmästä riippuen saat mennä joko itselle sopivaa vauhtia tai haastaa itseään menemällä hieman kovempaan ryhmään, jolloin saat todellakin kunnon treenin. Vauhtisammakon juoksukoulussa on myös kaikkea oheistoimintaa juoksukoulun ohella, joten erilaisissa ”hyvänmielen kisoissa” mm. jokavuotiset munaryöstökisat ja ultrajuoksulenkeillä on tullut käytyä.

    Juoksukoulusta hyötyy eniten juoksuharrastuksen aloittanut, jolla on jo juoksutekniikka jotenkin hallussa. Ryhmän voima ja ”paine” auttaa juoksemaan kovempaa kuin mitä itse yksinään tulisi juostua. Juoksukoulussa on aina lenkkiseuraa ja juostessa on kiva vaihdella kuulumisia ja ajatuksia muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Juoksukoulusta riippuen treenejä voi olla useamman kerran viikossa jolloin yksinään ei tarvitse periaatteessa juosta koskaan jos kolmet treenit viikossa riittää. Ohjaajilta saa toki myös tekniikkavinkkejä ja tekniikkaharjoituksiakin on, mutta jos mietitään, että yhdessä ryhmässä voi olla yli 50 juoksijaa niin ei se opetus voi olla kovin yksilöllistä. Mikäli kaipaa enemmän yksilöllistä opetusta tekniikkaan niin suosittelen juoksuvalmentajaa.

    Me olimme mieheni kanssa juoksuvalmentajan opissa viime vuoden syksyllä. Koin juoksuvalmennuksen todella hyväksi, koska saimme meidän tavoitteeseen eli polkujuoksuun liittyviä vinkkejä. Kerran viikossa oli treenit valmentajan opastuksella ja sen lisäksi yksi juoksukoulun treeni kuului valmennukseen hintaan. Valmentajan juoksuohjelma oli tehty tietty polkujuoksukisa tavoitteena, joten itsellä oli motivaatio täysi kymppi suorittaa treenejä. Sähköpostin välityksellä sai vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin. Sain myös neuvoja jalkani kipeytyessä ja jäädessäni telakalle juoksusta koska heillä oli omakohtaista kokemusta samantyyppisistä vaivoista niin uskoin tulevani vielä jossain vaiheessa takaisin juoksukuntoon kunhan maltan levätä ensin.

    Juoksuvalmentaja sopii ihan aloittelijalle ja myös kokeneemmalle juoksijalle, jolla on jo juoksukokemusta mutta haluaa oppia lisää juoksutekniikkaa ja saada asiantuntevaa tietoa sekä apua juoksuun liittyviin ongelmiin. Juoksuvalmentaja voi myös tehdä sinulle sopivan yksilöllisen juoksuhjelman joka on tehty sinun tavoitteesi mukaan. Treenaamisesta tulee näin ollen yksilöllisempää kuin isossa ryhmässä juoksemisessa.

    Olen tykännyt kaikista näsitä palvelumalleista ja sen mukaan olen mennyt mikä on ollut sen hetken kunto. Välillä on mukavaa juosta porukassa hakemassa lisää juoksumotivaatiota ja välillä taas kaipaa juoksua yksinään omissa ajatuksissa. Toisinaan on hyvä keskittyä ihan vain siihen omaan treenaamiseen, jotta tulee myös kehitystä.

    Oletko sinä käyttänyt näitä palveluita? Mikä palvelumalli olisi sinulle paras? Miksi?
  • Juoksumessut

    Nyt on ihan mahtavat messut tulossa sillä Vauhtisammakon juoksukoulu järjestää juoksumessut Turussa Vauhtisammakon toimipisteellä (Sirkkalankatu 13 ) 8.4.2017. Juoksumessut on kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma eli vaikka ei olisi juoksukoulussa mukana niin voi mennä tutustumaan eri maahantuojien juoksutuotteisiin sekä testaamaan treeneissä New Balancen ja Hoka one onen kenkiä sekä Salomonin kenkiä ja reppuja.  Ihan huippu hyvä mahdollisuus mennä testaamaan kenkiä maastoon, jolloin näkee ja tuntee paremmin sen mikä sopii itselle parhaiten. Itse tykkään näistä testimahdollisuuksista sillä en koe saavani tarpeeksi testattua kenkää kaupan sisällä, vaan on pakko päästä oikeasti juoksemaan, jotta tietää hankaako kenkä jostain tai onko ylipäätään mukava jalassa. Testitilaisuuksissa on paljon eri kokoja, joten jokaiselle varmasti löytyy sopiva koko kunhan jaksaa sovitella. 

    Paikan päälle saapuu myös Endorfiinikoukussa– blogin ihastuttava Elina, jonka löydät Evoken-pisteeltä. Suunnon kelloja on myös mahdollista testata tapahtumassa ja Elina auttaa niiden käytössä.  Turun ammattikorkeakoulun laboratoriopalvelut ovat myös mukana messuilla (klo 10-14) ja messujen aikana on mahdollista ottaa muutamista eri vaihtoehdoista itselle sopivamman paketin mukaan verinäytteet edulliseen hintaan.  Juoksumessujen Facebook-sivuilta kannattaa käydä tutkimassa mitä näytteitä on mahdollista ottaa. Messujen aikana klo 10-14 tehdään Inbody-mittauksia ja Kimmolta on mahdollista varata hieronta-aikoja tarjoushinnoin: 45min 30€ (40€), 60min 40€ (50€) ja sarjakortti 5x45min 150€ (180€).

    Oletko kuullut Joogahieronnasta?  Nyt on mahdollista kokeilla joogahierontaa messujen aikana. Vauhtisammakon juoksukoulun Anni kävi itse kokeilemassa kyseistä hoitoa ja hänen kokemuksen perusteella kiinnostaisi itsekin mennä tuota kokeilemaan sillä viikon makaamisen jälkeen on kaikki paikat kankeana ja kaipaisin vain jotain ihanaa tähän hetkeen piristämään omaa olotilaa.  Annin mietteet joogahieronnasta löydät täältä. Hieronnat tehdään Vauhtisammakolla ja aika pitää varata etukäteen annajoogaa@gmail.com tai 040-7671115. Hoidon tekee Anna Strazdina ja hoidon hinta on 30 euroa.  Joogahieronnasta voit lukea lisää www.lepotila.fi..

    10.00 Messut aukeavat Vauhtisammakolla, vapaata kiertelyä
    12-13.15 New Balancen ja Hoka one one kenkätesti (treeni)
    14.00 Messut sulkeutuvat Vauhtisammakolla
    14.30 Maastokenkien ja juoksureppujen testaus Luolavuoressa (Hoka one one, Salomon)
    16.15 Juoksijan jooga Pure Movessa, 12 e (paikan varaus https://www.varaaheti.fi/puremove/fi/puremove/classes)

    Koska en todennäköisesti ole itse vielä lauantaina juoksukunnossa niin menen paikan päälle kiertelemään ja ottamaan verinäytteet. Varsinkin ferritiinin ja d-vitamiinin arvot kiinnostavat sillä niitä ei tahdo saada millään otettua julkisella puolella ellei ole painava syy epäillä jotain puutostilaa.   Juoksutapahtumissa kaikkein mukavinta on kuitenkin mennä moikkaamaan tuttuja ja jutella samanhenkisten kanssa. Juoksukoululaiset ovat yhtä suurta perhettä!

    Tämä ei ole maksettu mainos enkä muutenkaan suosittele blogissani mitään mikä ei minua itseäni kiinnostaisi. Tunnen kuitenkin Vauhtisammakon juoksukoulun vetäjät Annin sekä Mikon ja arvostan todella heidän työpanostaan juoksun parissa. 

    Kuka meinaa mennä messuilemaan? 🙂


  • Vapaus suunnitella itse juoksutreenit

    Olemme pitäneet kesän taukoa juoksukoulusta mikä on mahdollistanut täysin omien treenien suunnittelun. Vaikka treenit eivät ehkä ole olleet yhtä intensiivisiä kuin juoksukoulussa niin olen pyrkinyt tekemään hieman edes eri vauhtisia ja eri mittaisia lenkkejä. Kehitys ei ehkä ole ollut niin huimaa kun olen juossut yksinään mutta olen saanut panostettua enemmän niihin osa-alueisiin jotka ovat kaivanneet kehitystä kuten sykkeiden saaminen alemmas juostessa.

    Viikot olen pyrkinyt jotenkin edes suunnittelemaan etukäteen, mutta koska reissut ym menot ovat sekoittaneet kalenteria niin pari viikkoa on menty vain sillä ajatuksella, että kunhan liikkuu niin hyvä sekin on. Ensi viikolla alkaa omalta osaltani arki taas kun palaan kesäloman jälkeen töihin ja näin on helpompi mahduttaa pidempiä lenkkejä viikkoihin. Ideaaliviikko koostuisi 5 kilometrin vauhtilenkistä, yhdestä kunnon mäkitreenistä ja yhdestä yli 20 kilometrin lenkistä. Suurin osa treenistä pitäisi saada tehtyä poluilla, metsässä ym pehmeällä alustalla. Olen kuitenkin tyytyväinen jos saan edes yhden tai kaksi lenkkiä juostua maastossa hiekkatiellä tai poluilla, jolloin jalat tottuvat pehmeään alustaan ja voin juosta maastojuoksukengillä.

    Tiedän, että tauko tekee hyvää sillä nyt jo odotan taas syksyn kauden alkavan. 🙂

    Suunnitteletteko kalenteriin treenit ja treenipäivät etukäteen? Vai menettekö fiiliksen mukaan?