• Juoksuvuosi 2019

    Tämän vuoden juoksukisat on taputeltu. On aika tarkastella mitä sitä on tänä vuonna tullut tehtyä ja mihin on syytä panostaa ensi vuonna sillä aina on parannettavaa.

    Treenasin valmennusohjelman mukaan mutta vieläkin enemmän olisi pitänyt jaksaa juntata pitkiä peruskestävyyslenkkejä. Mäkitreeneistä innostuin ja niitä tein ahkerammin kuin koskaan mutta pitkiä polkujuoksulenkkejä tuli tehtyä ihan liian vähän. Lyhyitä pk-lenkkejä tuli juostua mutta sykkeiden pitäminen tarpeeksi alhaalla, vei suurimman innon lenkeiltä. Jatkuva kellon tuijotus saa sykkeet kohoamaan jo pelkästä tuijotuksesta. Ensi vuodelle pitää löytää uusi tapa treenata koska sykkeiden katsominen ei toimi minulla. Kun lähden lenkille, haluan edetä enkä pysähdellä pudottamaan sykkeitä jatkuvasti. Sykkeeni nousee tosi nopeasti ylös ja samaten laskee nopeasti mutta sen pysyminen samassa tasossa pidempään tuntuu olevan mahdoton tehtävä. Onneksi nämä ovat asioita joita voi kehittää!

    Kisat

    Osallistuin vain neljään kisaan. Tarkoitus oli mennä elokuussa vielä Tromso sky raceen mutta muutaman muuttujan takia ei päästy lähtemään, joten kisakausi päättyi osaltani Pallakseen.

    Olen oikeastaan tosi tyytyväinen siihen, että kisoja oli vain vähän tänä vuonna. Sairastuminen vuoden 2018 syksyllä ja 4,5 kuukauden liikuntatauko vei kunnon alas. Vasta tammikuun puolessa välissä pääsin aloittamaan kuntoilun uudelleen ja juuri pahimpaan aikaan sillä ulkona oli liukasta, jolloin sai varoa joka lenkillä ettei lennä nurin ja loukkaa juuri leikattua kaularankaa. Salikortin olin jäädyttänyt sairasloman ajaksi, mutta sieltä avautuikin taas hyvät juoksumahdollisuudet matolla treenaamiseen ja kuntokin alkoi kohota pikkuhiljaa.

    Olin päättänyt, että tänä vuonna juoksen satasen ja sen eteen oli tehtävä tuplasti enemmän töitä. Olin sairastumisesta rikki, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Jatkuva hermoja raastava kipu söi psyykkistä kuntoa todenteolla. Psyykkisen puolen sai kuntoon heti leikkauksen jälkeen kun kivut hävisivät mutta fyysisen kunnon kanssa tehdään edelleen töitä. Pikatietä juoksukuntoon ei ole.

    Apk-hallimaraton 21 km – kisarapsa

    Ainoa ns. tasamaan kisa, johon osallistuin oli hallipuolikas Porissa helmikuussa. Olin saanut luvan juosta leikkauksen jälkeen vasta tammikuun puolivälissä. En ollut yhtään varma selviänkö puolikkaasta koska olin ehtinyt treenata niin vähän. Mutta koska luonteeseeni ei kuulu luovuttaminen ihan helpolla, niin vääntäydyin maaliin asti.

    Aika oli 2h 31min, joka oli sen aikaiseen kuntoon nähden hyvä aika. Alla oli kuukausi juoksua, 4,5 kuukauden totaali liikkumattomuuden jälkeen. Pahaltahan tuo koko aika tuntui niin vähän treenin vuoksi mutta hei maaliin asti.

    Apk- hallikisassa on aina ihan mahtava tunnelma, koska kisa on kivan pieni. Puitteet on hyvät ja antimet sitäkin paremmat. Sisävessat, tasainen ”reitti” ja hyvä ”keli” koko kisan ajan.

    RedBull400- kisarapsa

    Kyseinen kisa oli niin kaukana omalta mukavuusalueeltani kuin voidaan vain olla. En ollut treenannut oikeastaan yhtään kyseistä kisaa varten enkä kyllä tiennyt yhtään mitä kisalta olisin odottanut.

    Olin aikeissa olla osallistumatta penikkataudin vuoksi (ortopedikin suositteli jättämään kisan kalenterista) mutta päätin kuitenkin loppu metreillä, että osallistun. Olihan se kokemuksena hyvin erilainen kuin mikään muu kisa missä olen ollut. Matka on lyhyt mutta nousu ylös todella rankka. Lahden mäkihyppyrin yläpäässä verenmaku suussa, taju melkein kankaalla, happea haukkoen tuli mieleen ala-asteen hiihtokisat. Verenmakusuussa ei ole tullut tehtyä mitään sitten ala-asteen hiihtokisojen jälkeen. Penikoita särki yli viikon ja pelkäsin, että ehtiikö edes parantua Karhukierrokselle mutta kyllä ne siitä tokenivat.

    Sen verran kivaa siellä kuitenkin oli, että todennäköisesti osallistun myös ensi vuonna.

    Nuts Karhunkierros 80 km- kisarapsa

    Vuoden pahin pettymys oli kohdallani Karhunkierros. Ei minua harmita, että keskeytin koska se oli sillä hetkellä paras ratkaisua mutta nyt kun takana on Pallas samalla pahalla ololla tallusteltuna, niin tiedän, että olisin varmasti päässyt maaliin myös Karhunkierroksella. Syy pahaan oloon on edelleen mysteeri mutta olen oppinut kahden kisan ajalta sen, että oksettavasta olosta huolimatta pystyn nauttimaan energiaa, joten se ei enää ole syy lopettaa kisaa kesken ellei sitten oikeasti iske nestehukka.

    Ensi vuonna otan Karhunkierroksesta uusinnan samalla matkalla. Haluan päästä maaliin asti ja päästä nauttimaan matkasta kokonaisuudessaan. Parhain pala eli Konttaisen jälkeisen mäet on edelleen kokematta. Ne on päästävä tunkkaamaan. Karhunkierros on sinne päälle 50 kilometriin asti hyvinkin juostavaa, jonka jälkeen alkaa vasta käytännössä se kisan pahin osuus. Siihen asti kun energiat riittää hyvin, niin ollaan jo voiton puolella.

    Nuts Pallas 105 km – kisarapsa

    Pallaksen kisa oli kesän odotetuin kisa. Lähdin kisaan ilman mitään odotuksia ja tavoitteita. Siksi minua ei jännittänyt edes lähtö viivalla koska olin päättänyt, että lähden rauhalliseen tahtiin koittamaan onneani ja etenen niin pitkälle kuin jaksan, toivon mukaan maaliin asti.

    Ongelmitta ei 105 km mennyt mutta maaliin asti pääsin joka oli minun kuntoiselleni tavan tallaajalle äärettömän hyvä suoritus. On se nimittäin rankkaa kävellä suurin osa tuollaisesta kilometri määrästä voiden pahoin ja varpaat paskana. Siitäkin huolimatta, että koko matka ei sujunut hyvässä hengessä ja seuraavan viikon kärsin varsin kivuliaista varpaista, niin olen tyytyväinen, että lähdin koittamaan tuota matkaa.

    Yli 100 kilometrin matkan eteneminen yhteen vuorokauteen oli tämän vuoden tavoitteeni ja kun tajusin saavuttaneeni sen, olin aika ällikälläni koska en olisi uskonut ikinä saavuttaneeni sen tuossa kunnossa, jossa olin kesällä. Olin toki treenannut mäkeä mutta juoksukilometrejä oli silti ihan liian vähän.

    Maisemien puolesta Pallaksen kisa oli myös ehdottomasti paras. Aika kultaa pikku hiljaa muistot (ne kivuliaat) ja voisin harkita lähteväni samalle matkalle joskus uudestaan. Siihen mennessä toivon unohtaneeni kokonaan miten pahalta tuntui Ylläksestä eteenpäin olleet kivikot. Juostavaa osuutta kyseisellä matkalla olisi ollut paljon, jos vain olisi pystynyt juoksemaan. Mäkiä löytyy kivasti koko matkalta ja täytyy todeta, että ne oli mun vahvuus. Mäkitreenien tekeminen koko kesän ajan ei ollut turhaa ajanhukkaa. Jos ylämäet olisi tuntuneet pahalta koko matkan ajan, niin matkan etenemisestä ei olisi tullut yhtään mitään.

    Vaikka matkan suorittamiseen menikin 22h 45 minuuttia, niin ajalla ei minulle ole mitään merkitystä. Minulle paras saavutus oli päästä annetussa ajassa maaliin ilman suurempia loukkaantumisia.

    Vuosi on pulkassa ja voi alkaa suunnittelemaan tulevaa kautta. Kiinnostaisi tietää mihin kisoihin sä aiot osallistua vuonna 2020? 🙂

  • Kun et saa juosta mutta haluat

    Juoksu kohti tuntematonta.
    Jännittää ihan hirveästi. Lähiviikkoina aukeaa polkujuoksukisojen ilmoittautumiset tai ainakin osaan niistä ja haluaisin niin pistää arpaa vetämään mutta oma kunto mietityttää. Nimittäin tilanne näyttää  edelleen huonolta ja positiivisesta asenteesta huolimatta alan vaipua syvemmälle mutaan. Sosiaalinen mediani täyttyy kaikkien ihanista juoksukuvista jollaisia itsekin haluaisin olla jakamassa mutta en voi. Mieheni on käynyt lenkkeilemässä ja kateellisena katson hänen innostusta lenkiltä tullessaan. Minäkin haluan. Olen vähän niin kuin alkupisteessä. Ollaan tilanteessa, jossa olimme vuonna 2014 kun mieheni treenasi Tukholman maratonia varten kahden kaverinsa kanssa ja olin niin kateellinen siitä, että joku jaksaa juosta niin pitkiä matkoja. Itse olin jumppapirkko ja sain endorfiiniryöpytykset kahden jumpan jälkeen. Olin 2013 marraskuussa synnyttänyt kuopuksen ja minulla oli suuri halu saada kroppa taas kuntoon.  Uskaltauduin lenkille ja olin päättänyt, että menen niin hitaasti kuin pystyn mutta en vaihda kävelyksi. Hölkkäsin hieman vajaa 4 kilometriä ja sitä tunnetta ei voi edes sanoinkuvat kuinka innoissani olin. MINÄ TEIN SEN! Hölkkäsin pidemmän matkan kuin olin koskaan aiemmin hölkännyt. Olin aina inhonnut juoksua ja kaikkeen siihen liittyvää.
    Siitä se sitten lähti. Innostukseni juoksuun on kasvanut vuosi vuodelta ja viime vuosina juoksusta on tullut itselle hyvin tärkeää. Se on tapa purkaa mieltä, saada hyvää mieltä ja mikä kaikkein parasta niin saada olla luonnonrauhassa. Juokseminen poluilla metsän keskellä on ihanaa. Jos et ole vielä kokeillut niin suosittelen.
    Pelko omasta kunnosta nousee pintaan mitä pidemmälle telakalla olo kestää. Tänään on seitsemän viikkoa siitä kuin nousin sängystä hermosärkyisen käden kanssa. En uskonut sen olevan mitään vakavaa, joten odottelin muutaman päivän kotona sinnitellen särkylääkkeiden ja lihasrelaksanttien kanssa. Olo oli kamala ja kipu paljon rajumpaa mitä olin odottanut sen olevan. En tahtonut pärjätä kipujen kanssa, joten oli aika mennä lääkärille ensimmäisen kerran. Sen jälkeen olen käynyt lähes kahden viikon välein lääkärissä ja tullut sieltä ulos uuden sairaslomatodistuksen kanssa. Aika on tässä se joka merkitsee. Aika jota minulla ei nyt olisi yhtään annettavana koska kisakausi häämöttää.  Helmikuussa olisi maratooni juostavana mutta saatan saada kieltävän vastauksen lääkäriltä osallistumiseen. Miltä se sitten tuntuu? Ihan surkealta koska minulla olisi suuria odotuksia tulevasta kisasta.
    ”Ehdin juosta myöhemminkin” on lause jonka olen kuullut lääkäriltäni jo useamman kerran. Juoksua harrastava lääkärini tietää tunteeni mutta yrittää hellävaraisesti rohkaista tilanteessa ja antaa minulle toivoa. Jonain päivänä saan taas juosta ja treenata.
    Mielessä hiipii kuitenkin pelko siitä miten paljon uskallan pistää toivoa treeniin etten ole hetken päästä taas samanlaisessa tilanteessa. Neurokirurgin mukaan kyse on geneettisestä ongelmasta. Pelottaa, että alan 35 vuotiaana rapistumaan kasaan vaikka kuntoilen ja pyrin muutenkin pitämään huolta kropasta. Se, että jatkuvasti kamppailen jonkin terveyteen liittyvän ongelman kanssa ottaa päähän. Miksi minun kroppani lahoaa eikä jonkin sohvaperunan? Raudanpuute jonka kanssa kamppailin viime vuonna ja tämän alkuvuoden oli jo hyvässä mallissa ja juoksu alkoi sujumaan mutta pelkään pahoin, että nämä päivittäiset annokset kipulääkkeitä saavat rautavarastot huutamaan apua. Aloitin raudan syömisen uudestaan mutta ei sekään ihmeitä oloon heti tee. Tässä mennään niin sanotusti ojasta allikkoon. Kun saa yhden ongelman selätettyä niin seuraava odottaa jo ovella. Niin saattaa käydä tässäkin. Kun saan pullistuman kaularangasta hävitettyä niin saan taas todennäköisesti  kamppailla raudanpuutteen kanssa. Mutta kuten luonteeseeni kuuluu niin en anna periksi kun kyse on juoksusta ja hyvän olon saavuttamisesta.
    Olen pohtinut, että jos saan luvan vaikka aloittaa tammikuussa treenaamisen niin ehdinkö saada itseni siihen kuntoon, että saan suoritettua Nuts Karhunkierroksen kasikymppisen. Se on haaveeni ja tavoitteeni, jonka haluan saada tehtyä. Ehkä haaveeni ei toteudu vuonna 2019 mutta jonain päivänä. Sitten kun olen terve ja saan luvan kanssa juosta poluilla niin paljon kuin haluan.
    Tavoitteita ja haaveita on monenlaisia. Minullakin on niitä paljon ja yksi niistä on Nuts Karhunkierroksen poluille pääseminen. Se voi tuntua jostakin ihmisestä tyhmältä haaveelta mutta minulle se ei ole sitä. Olen kisannut monessa eri paikassa kauniissa kotimaassamme mutta en vielä Karhunkierroksella. Se tekee paikasta merkityksellisen minulle.
    Ehkä nähdään Rukalla, ehkä ei. Se jää nähtäväksi.
  • Juoksutavoitteet 2019


    Nuts Pallas 2017

    Alkaa olla aika suunnitella ensi vuoden juoksutavoitteita sillä vuosi 2018 lähenee loppuaan.

    Tykkään tehdä konkreettisia tavoitteita, joita kohti mennä. Tykkään juoksemisesta mutta tavoitteiden asettaminen tekee juoksusta entistä mukavamman. Kun on päämäärä mihin haluaa päästä niin on motivoituneempi tekemään asioita tavoitteiden eteen. Tarvitsen tavoitteita, jotta saan innostuksen syttymään.

    Olen toiveikas sen suhteen, että pääsen aloittamaan viimeistään tammikuussa tavoitteellisen treenaamisen. Tällä hetkellähän en saa juosta kaularangan välilevyn pullistuman takia mutta kunhan tämä vaiva saadaan tästä hoidettua pois alta niin olen valmis palaamaan poluille.  Minulla on suorastan ikävä sitä juoksun tuomaa hyvänolon tunnetta. Se, että saa kirmata poluilla ja hengittää raikasta ilmaa sekä kuulla luonnon ääniä. Haluaisin vain laittaa treenivaatteet päälle, vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä lenkille.

    Nuts Karhunkierros 2017

     

    Tavoitteet

    1. Haluaisin kovasti juosta yli 100 kilometrin kisan.

    2. Juosta maantie puolikas tai kokonainen ehjänä suorituksena.

    3. Saada ehjä kisakausi.

    4. Juosta yksi kisa ulkomailla.

    5. Kokeilla jotain uutta kisaa.

    6. Käydä kuntosalilla säännöllisesti.

    Siinä olisi tavoitteita kerrakseen.  Osa varmasti ihan mahdottomia, mutta ne ei olisi tavoitteita jos olisi kaikki saavutettavissa heti. Tavoitteissa kuuluu olla hitusen hulluutta.

     Nuts Pallas 2017

     

    Kisat

    Apk hallimaraton
    Bodom trail
    Nuts Karhunkierros
    Nuts Pallas
    Tromso skyrace tai Kaldoaivi ultra
    Vuokatti trail challenge

    Suunnitelmat saattaa vielä muuttua jos en saakaan paikkaa johonkin haluamaani kisaan. Nämä olisi kuitenkin ns. pääkisoja ja jotain pienempiä saata käydä juoksemassa näiden lisäksi. Aina on myös vaarana sairastuminen tai pahimmassa tapauksessa loukkaantuminen, jolloin kaikki suunnitelmat voi heittää häränpyllyä.

    Kivasti on myös tehty uudistuksia polkujuoksukisoihin ja ensi vuonna nähdään myös uusia reittejä osassa kisoissa. Nuts Pallas saa uuden matkan joukkoonsa ja voin vain kuvitella millaisen ryysiksen 105 kilometrin matka saa juoksijoissa aikaan. Itsekin haluaisin juuri kyseiselle matkalle. Kaldoaivi trail houkuttelisi minua suunnattomasti mutta matkan pituus vielä jännittää. Ajatuksissa siintää mietteitä kuten olenko haukkaamassa liian kovaa palaa ja olisinko valmis erämaahan? Tromso skyrace on mieheni kiintopiste, jonne hän haluaisi ja minähän tietysti seuraan perässä. Olen niin lumoutunut Norjasta, että menisin sinne ilman kisaamistakin.

     

    Millaisia suunnitelmia sulla on ensi vuodelle? 🙂

     

     

  • Uusi harjoitusohjelma

    Teen asioita aina joko täysillä tai en ollenkaan ja suorittaja- luonteen takia minun on tehnyt ihan hyvää treenailla oman maun mukaan ja ottaa rennommin. Pitkälti vuosi on menty kuitenkin ilman harjoitusohjelmaa ja nyt päätin, että tähän tulee muutos.  Vaarojen maratonille on enää kolmisen viikkoa ja sinne olisi tarkoitus suunnata jokatapauksessa vaikka kisapaikkoja meillä ei ole. Oletin, että paikkoja tulisi myyntiin roppakaupalla kuten aina ennenkin mutta nyt tuntuu kaikilla olevan kisavietti päällä eikä paikoista hevillä luovuta.  Aina voi kutenkin treenata sillä ei se treeni hukkaan mene vaan päinvastoin on mahdollista napata ihan viime hetkilläkin paikat kisaan koska majoitus meillä on siellä varattuna.

    Kolme viikkoa sitten sain harjoitusohjelmani joka ensisilmäyksellä sai haukkomaan happea. Pienen mutustelun jälkeen ohjelma tuntui hyvinkin loogiselta mutta tulisi vaatimaan minulta paljon enemmän kuin mitkään muut treeniohjelmat aiemmin. Olisi opeteltava juoksemaan matalilla sykkeillä.  Harjoitusohjelmassa on mukavan vaihtelevia treenejä ja sitten päästäänkin siihen totuuteen.

    Saatuani uuden harjoitusohjelmani olen ehtinyt tekemään siitä ensimmäisen viikon treenit ja muutaman treenit toisesta viikosta. Ruhjoin nimittäin polkupitkiksellä vasemman jalan isovarpaani ja treenit jäi siihen.  Viime viikolla sain juostua muutaman lenkin mutta en ohjelman mukaisesti vielä uskaltanut. Loppu viikosta kuopus sairastui enterorokkoon ja suunnitelmat meni täysin uusiksi enkä ole päässyt treenaamaan ennen iltavuoroja kuten olin ajatellut. Tänään heräsin silmät punaisina ja silmätulehdushan se siellä. Kurkku on aristellut välillä ja väsymystä on ollut mutta kunnolla mitään tautia ei ole iskenyt.  Jännityksellä nyt odotan, että iskeekö enterorokko myös minuun ja mieheeni. Lapset ovat jo molemmat kipeinä.

    Kun asiat ei mene odotetusti on helppo murtua ja antaa vain olla. Olen niin innoissani harjoitusohjelmastani, että odotan vain hetkeä kun tunnen olevani terve ja pääsen juoksemaan ohjelman mukaisesti.  Sen verran muutosta on vuosien aikana tapahtunut, että se entinen minä olisi tervehtymisen jälkeenkin jäänyt sohvalle. En halua kadottaa sitä innostusta ja motivaatiota jonka olen saanut haalittua itselleni. Tiedän, että hyvä olo on tärkeää, jotta jaksaa niin töissä kuin vapaa-aikanakin.  Juoksu on minulle keino päästellä höyryjä ja saada mieli rauhoittumaan. Lenkit saavat hymyn huulille vaikka pävä olisi muuten ollut raskas. Treenaaminen on minulle tärkeä asia siinä missä perhe, ystävät ja työkin.

    On kuitenkin tärkeää myös tervehtyä kunnolla eikä vajakuntoisena ole mitään asiaa lenkkipoluille. Niinpä on nyt vain seurailtava omaa oloa ja odotettava, että mihin suuntaan se lähtee etenemään.

    Ehdin tosiaan joitain lenkkejä jo vetää harjoitusohjelman mukaisesti ja täytyy todeta, että on se erilaista juosta hitaammilla vauhdeilla ja matalimmilla sykkeillä kuin mihin on tottunut. Tuntuu, että koko lenkki menee juoksukelloa tuijottaessa ja vähänkin kun antaa mielen vaan mennä niin sykkeet on nousseet liikaa ja saa himmata vauhtia. Olen tottunut juoksemaan suurimman osan lenkeistä 155-170 sykkeillä, jotka peruskestävyyttä ajatellen olen juossut ihan liian kovaa. Nyt haetaan enemmän peruskestävyyttä ja treenit on sen mukaisia. En olisi ottanut harjoitusohjelmaa jos en olisi valmis tekemään muutoksia. Siksi juoksen katse kiinni Suunnon taululla ranteessa ja etenen etanan vauhtia. Kun pohjan tekee hyvin niin suunta on vain ylöspäin.

    Mitä uutta sun syksyyn kuuluu?