• Lomalla

    Vihdoinkin olen lomalla. Pallaksen kisan jälkeen olo on ollut aika ”kohmeinen” enkä ole saanut oikein mitään tehtyä. Olen nukkunut töiden jälkeen päikkäreitä vaikka normaalisti en niin tee koska sitten yöunet menee pilalle mutta kisan jälkeen on unettanut ihan yhtä hyvin myös yhdeksältä illalla. Univelka on nyt ainakin kuitattu.

    Kroppa on saanut tarvitsemansa levon ja olo alkaa olla sellainen, että voisi alkaa tekemään jotain. Kovasti odotan kesälomallani pääseväni treenaamaan ilman aikatauluja. Normaali arkemme on niin aikataulutettua, että joskus on ihanaa päästä lähtemään salille tai juoksemaan ihan ex tempore.

    Toivottavasti päästään myös juoksemaan kahdestaan jonnekin uusille poluille nyt kun jalat on jo täysin toipuneet Pallaksesta ja mielikin haluaa jälleen treenaamaan. Meidänhän pitäisi alkuperäisen suunnitelman mukaan olla tällä hetkellä Norjassa Tromssassa, jossa oli tarkoitus osallistua Tromso skyraceen. Meille kuitenkin tuli ongelmia lemmikkien hoidon kanssa ja sen jälkeen homma alkoi jotenkin valua ihan käsistä. Tiesimme, että Pallaksen 105 km:n kisaan osallistuminen olisi riski mutta meillä oli siinä kohtaa jo tiedossa, että todennäköisesti Norjan reissu ei tulisi onnistumaan. Kun Pallakselta selvittiin maaliin ja huomasin missä kunnossa mun varpaat oli, niin ei tarvinnut kauan miettiä kun peruin lopullisesti Norjan reissun hotellivarauksen. Toisaalta nyt jokunen viikko kisasta kun on mennyt niin varpaat on jo kunnossa mutta saimme kesäflunssan. Olimme jo tehneet varasuunnitelman ja tarkoitus oli mennä PNM-trailille turvajuoksijoiksi mutta sekin näin ollen peruuntui.

    Kerran ollaan loma kotona ilman sen suurempia suunnitelmia niin aion lukea loput yöpöydällä olevat keskeneräiset kirjat. Olin ajatellut etten anna itselleni lupaa hankkia yhtään uutta kirjaa ennen kuin vanhemmat kesken olevat on luettu loppuun mutta toisin kävi sillä löysin Prisman alelaarista lukemaani Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjaan jatko-osan enkä voinut jättää kirjaa sinne siihen hintaan. Näin ollen dekkaripinossa odottaa taas useampi kirja lukemista.

    Lomalla aion nauttia aikaisista aamuista sillä tiedän aamuvirkkuna ettei unta riitä enää aamu seiskan jälkeen. Olen iltaisin niin loppu, että kömmin sänkyyn ihan viimeistään kymmeneltä. Minut tuntevat aina iltaisin viestiä laittaessaan kysyvät ensimmäisenä ”olitko jo nukkumassa?”. Useimmiten olen ja saavat vastaukseni kukon laulun aikaan. 😀

    Tuntuu hurjalta katsoa kalenteria, jossa ei ole merkittynä yhtään juoksukisaa. Se hieman hiertää mieltäni koska tykkään treenata kohti tavoitteita. Se, että seuraavaa tavoitetta ei ole tiedossa tekee olosta levottoman. En oikein tiedä mitä treenaisin, miten treenaisin ja miten paljon treenaisin. Toisin sanoen voisin tehdä mitä vain mutta se aina ollut kompastuskiveni. En ole kovin hyvä toteuttamaan treenejä ilman mitään ”syytä” ja siksi olen tykännyt siitä, että kalenterissa on aina jokin seuraava kisa motivoimassa. Tässä on siis kehittymisen paikka ja uuden oppiminen alkaa nyt.

  • Kaularangan välilevyn pullistuma

    Nyt kun leikkaus on vihdoinkin onnistuneesti takanapäin ja toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin niin ajattelin vielä summata koko jutun yhteen postaukseen.

    Ensimmäiset 2 viikkoa

    Kaikkihan alkoi 20.9.2018 kun heräsin viiden aikoihin aamulla todella kovaan käden kipuun. Joskus aiemmin on saman tyyppistä kipua ollut mutta ei näin kovaa on esiintynyt lapaluun ja olkapään alueella. Silloin on ollut hankaluuksia päästä ylös sängystä ja kaiken kaikkiaan olkapää on tuntunut silloin siltä kuin ei olisi kunnolla paikoillaan vaikka en ole muistaakseni ikinä loukannut edes kyseistä olkapäätä. Tällä kertaa kipu oli sietämätöntä mutta perus suomalaisena en ryntää heti lääkäriin ellei ole pakko.  Kotoa löytyi särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja koska todellakin oletin vain lihaksen olevan jumissa tms.  Olin saanut varattua perjantaille osteopaatin ja toivoin hänen saavan lihasjumin hellittämään.  Oirekuvan perusteella hän kertoi minkä epäili oireiden aiheuttajaksi ja oli loppujen lopuksi täysin oikeassa, jopa pullistuman välilevyn kohdasta.

    Kolmen päivän jälkeen menin lauantaina lääkäriin ensimmäisen kerran koska olo ei ollut muuttunut miksikään ja olin todella kipeä. Olin ottanut Burana 600 mg, Panadol 1g ja Norflexia täydet määrät mitkä sai mutta en kokenut niiden auttavan yhtään. Luulin kaiken muuttuvan lääkäri käynnin jälkeen parempaan suuntaan mutta en tiennyt tässä vaiheessa, että tämä tulisi olemaan vasta alkusoittoa. Lauantaina otin ensimmäiset lääkärin määräämät uudet lääkkeet (Tramal ja Arcoxia) , jotka hän määräsi jännitysniskan hoitoon jonka hän oletti minulla olevan.  Olin kuulemmat nukkunut liian syvässä unessa ja liian pitkään samassa asennossa ja siksi sormet olivat puuduksissa.

    Sunnuntaina olimme sopineet menevämme vanhempieni luokse saaristoon  ja se olikin kamalin matka mies muistiin. Minulla iski järkyttävän pahaolo jo 15 kilometrin päästä kotoa ja onneksi oli muovipusseja autossa. Muuten olisimme olleet pulassa koska pahoinvointia kesti koko matkan Nauvoon. Mikään asento ei tuntunut hyvältä ja kättä särki mutta koska oletin tämän olevan vain jotain ohimenevää niin pidin kiinni suunnitelmista.  Olo ei helpottunut yhtään edes makuulla ja tiesin miten kamala kotimatka olisi vielä edessä.  Pahoinvoinnissa 70 kilometrin matka suuntaansa tuntuu mahdottomalta ja vähintäänkin ikuisuudelta.  Tätä jatkui seuraavat neljä päivää. Makasin sängyssä järkyttävän kipeän käden kanssa ja mikään ei pysynyt sisällä.  Olin varannut omalle työterveyslääkärille ajan seuraavan viikon tiistaille ja odotin tätä aikaa todella paljon. Olin tarkoituksella jättänyt sen päivän lääkkeet ottamatta koska muuten en olisi selvinnyt omalla autolla ajosta Turkuun. Autolla ajo ja autossa istuminen oli kaikkein kamalinta. Ajamisesta aiheutuva tärinä aiheutti kovat kivut.

    Työterveyslääkärille päästyäni sorruin aivan totaalisesti. Itkin vain ja yritin kertoa mikä minua vaivaa. Lääkärille oirekuva oli selvä ja totesi vain, että yleensä hänen potilaat tulevat saman diagnoosin kanssa vastaanotolle aika paljon aikaisemmin.  Sain pari viikkoa sairaslomaa, jonka jälkeen oiretilannetta katsottaisiin uudelleen. Lääkäri kertoi, että kaularangan välilevyn pullistumasta paraneminen voi viedä 6 viikosta 3 kuukauteen. Koska minulla on vakuutus niin sain myös lähetteen magneettikuvaan, jossa kävin omakustantaisesti. Lääkkeet vaihtuivat hermosärkylääke Lyricaan ja Panacodiin. Tarvittaessa vielä Panadol 1g ja Norflex. Tramal oli se lääke joka aiheutti kamalan pahoinvoinnin minulle ja olin ihmeissäni kun nämä seuraavat lääkkeet eivät aiheuttaneet sellaista.

    2 viikosta 1,5 kuukauteen

    Parin viikon välein kävin lääkärissä ja aina sama tarina. Odotetaan vielä pari viikkoa jos oireet siitä hellittäisi. Lyrica oli toimiva lääke vaikka ei vienyt kaikkea kipua niin sai aikaan sen, että kotona minulla oli helpompi olla pystyasennossa.  Lääkeannostusta nostettiin koska kivut palasivat pahoina takaisin ja sain samalla ajan neurokirurgin vastaanotolle 25.10.  Neurokirurgi väläytteli heti leikkauksen mahdollisuutta ja sovimme hänen soittavan parin viikon päästä ja jos oirekuva ei ole muuttunut niin pääsen leikkausjonoon odottamaan peruutusaikaa.  Minulle kerrottiin, että työiässä olevat pääsevät nopeammin leikkaukseen, jotta pääsevät myös nopeasti takaisin työelämään eikä sairasteluun menisi useita vuosia.  Tämä oli tietenkin itselle huojentava uutinen sillä vaikka se ei ehkä ulospäin näkynyt muuta kuin fyysisen olemuksen rapistumisessa niin aloin olla myös henkisesti loppu kipuihin. Tässä kohtaa sain uudelleen lääkelistalle tulehduskipulääke Arcoxian, jonka tarkoituksena oli lievittää tulehdusta pullistuma- alueella.

    2- 3 kuukautta

    Ensimmäisen leikkausajan sain 5.12 Tyksiin mutta edellisen leikkauksen venyttyä jouduin kotiin. Järkyttävän pettyneenä ja kiukkuisena lähdin kotiin odottelemaan seuraavaa viikkoa jonne sain ajan (12.12). Kun ensimmäistä kertaa olin menossa leikkaukseen niin minua ei jännittänyt yhtään mutta seuraavan kerran kun astelin Tyksin T-sairaalaan, olin jännittynyt.  Pelotti, että leikkaus peruuntuu taas. On kuulemma yleistä, että mm. akuutit leikkaukset voivat siirtää leikkausaikaa näissä tapauksissa, joten ihan henkeä pidätellen ei kannata sairaalaan mennä. Olin varautunut seuraavanakin leikkaus ajankohtana lähtemään kotiin mutta pääsinkin ensimmäisenä leikkaussaliin ja olin jo ennen yhdeksää unten mailla. Minut leikkasi Pekka Jokinen joka oli hyvin mukava ja asiansa osaava.

    Heräämössä sain kuulla kaiken menneen hyvin. Leikkauksessa poistettiin pullistuma sekä välilevy joka korvattiin implantilla.  Muistan vain, että eri ihmisiä (sairaalahenkilökuntaa)  kävi kysymässä vointia ja kaikille taisin sanoa, että hyvin.  Enkä valehdellut. Olo oli oikeasti hyvä, mitä nyt väsytti ihan hulluna. Muistan vain pinnistelleeni aina kun joku tuli juttelemaan, että silmäni pysyivät auki sen aikaa kun siinä seisoo joku.   Osastolla sama homma jatkui ja porukkaa ramppasi harvase tunti kysymässä jotain. Minulla ei ollut mitään kipuja, ei edes haavan alueella.  Iltahoitajalta kysyin mahdollisuutta saada ruokaa ja päivälliseksi lupasi katsoa jotain ”mitä on helppo oksentaa”. Hieman huvitti tuo kommentti mutta ei kuulemma olisi mukavaa oksentaa tämän operaation jälkeen. Niinpä tyydyin riisipuuroon ja mustikkakeittoon.   Yö sairaalassa meni myös hyvin vaikka olin odottanut kauhujen yötä koska olinhan  torkkunut käytännössä koko päivän. Olin fiksuna ottanut korvatulpat mukaan ja niistä oli jopa hyötyä.  Nukuin 21.30-5.30 putkeen ja mikä parasta sain nukuttua kyljelläni. Seuraavana aamuna alkoi odotus kotiin pääsystä. Kävin kaularangan röntgenkuvassa ja koska siinäkin oli kaikki hyvin ja olin tosi hyvävointinen niin pääsin puoliltapäivin jo kotiin.

    Minulla oli itseasiassa koko sairaalassa olo ajan loistava olo eikä mitään kipuja missään.  Eikä kipuja ole vieläkään esiintynyt.  Kaikki kivut jäivät leikkauspöydälle mistä olen suurenmoisen onnellinen. En nimittäin olisi ikinä uskonut tässä käyvän näin hyvin.  Sain heti vähentää lääkkeitä ja koska minulla ei ollut kipuja niin lääkelistalle jäi vain Lyrica, mitä ei voi lopettaa kokonaan yhdellä kerralla. Vähensin lääkemäärää pikku hiljaa ja 1,5 viikossa olin vieroittanut itseni Lyricasta. En tiennyt mitä sivuvaikutuksia olisi pitänyt edes odotella tulevan mutta oletan, ettei minulle sitten tullut mitään koska en kokenut vointia mitenkään erilaiseksi.

    Kaulalla koristaa sellainen 5 sentin haava. Kannan mieluummin ylpeänä arpea kaulalla kuin eläisin vuosia kipujen kanssa.

    Miten pullistuma kaularangassa on vaikuttanut elämääni?

    Sairastelu vaikutti oikeastaan kaikkeen mun tekemiseen. Kotitöitä pystyin tekemään jonkin verran mutta esimerkiksi lattian pesu jäi kokonaan miehen harteille. Hiusten pesu oli hankalaa koska kipeän käden pitäminen ylhäällä aiheutti heti kihelmöintiä. Samoin meikkaaminen teki kipeää kun joutui kumartamaan eteenpäin nähdäkseen peilistä mitä oli tekemässä. Alussa jopa joidenkin vaatteiden päälle laitto oli ihan tuskaa mutta lääkityksen myötä tämä helpottui.

    Sosiaalinen elämäkin sai takapakkia koska en voinut käydä kylässä istumisen hankaluuden takia. Kuka haluaa mennä kylään ja seistä pari tuntia? Kun mietit mitä kaikkia asioita sinun pitää tehdä istuen niin samalla ymmärrät kokonaiskuvan kuinka hankalaa elämäni on ollut 2,5 kuukauden ajan. Syöminen pöydän ääressä tai tarpeiden teko vessassa ei ole ollut niitä lempipuuhia koska istuminen sattui käteen. Kehon asennon muutos seisomisesta istumiseen vaikutti niin paljon käteen, että  esimerkiksi kotona seisoin kaikki päivät sillä istuminen alkoi vasta aika loppu vaiheessa olemaan helpompaa. Sohvalla pystyin istumaan loppu vaiheessa kun asetteli tyynyjä selän taakse ja löysi mukavan asennon.

    Nukkuminen oli jotain ihan kammottavaa. Nukkumaan menosta tuli oma rituaalinsa, että sai kaikki aseteltua niin, että oli hyvä nukkua.  Kaksi kuukautta lämmitin joka ilta kauratyynyn jonka asetin käden päälle pitkittäin, kipeän käden ollessa ylimääräisen tyynyn päällä. Selälleen nukuin näin aseteltuna 2 kuukautta. Sen jälkeen alkoi turhauttaa ja heiluin ympyrää sängyssä kunnes pääsin leikkaukseen.  Heräsin öisin kipuun ja asettelin tyynyjä uudelleen kunnes sain taas unen päästä kiinni. Yöt oli kaikin puolin rikkonaisia koko sairastelun ajan.

    En ole voinut pitää tietynlaisia rintsikoita tai vaatteita jotka painavat niskan alueelle.

    Mitä oireita aiheutti?

    Järkyttävä hermosärky vasempaan käteen, hartian etuosaan ja vasempaan kylkeen. Vasemman käden etusormi ja keskisormi oli alusta asti puuduksissa 24/7.  Lääkityksen myötä käteen jäi enimmäkseen kihelmöintiä ja puutumista jos olin väärässä asennossa. Autossa istuminen aiheutti suurimmat kivut käteen koska tärinä jota ei ehkä niinkään normaalisti autossa istuessa huomaa oli tämän vaivan kanssa yllättävän kovaa. Junassa oli paljon helpompi olla ja esimerkiksi Helsingin reissut pyrin tekemään junalla, jotta sain istua rennommin.

    Mistä sain apua?

    Alun lääkitykset meni ihan pieleen ja aloin voida entistä huonommin. Vasta oikean lääkityksen (hermosärkylääke Lyrica, särkylääke Panacod ja tulehduskipulääke Arcoxia) löydyttyä alkoi oireet kutakuinkin helpottumaan. Kihelmöintiä ja puutumista toki oli loppuun asti mutta ihan se pahin kipu jäi näiden myötä pois. Tällä lääkekombolla voi monella olla nuppi sekaisin ja niin oli minullakin alkuun kun Lyrica aloitettiin.  Olo oli kuin olisi useammankin shotin vetänyt ja oli pakko olla maaten aina hetken lääkkeen oton jälkeen. Aika nopeasti tämä vaihe meni ohi ja lääkemääriin tottui.

    Vaikka lääkkeistä oli apua niin niistä oli myös haittaa. Herkemmät voi jättää lukematta tämän osion. Haluan kuitenkin kertoa tästä koska se kuului osana tähän kaikkeen. Hermosärkylääke aiheutti ongelmia virtsaamisen kanssa ja ne on asioita joista ei oikeasti halua puhua kenenkään kanssa ja niistä kärsii vaikka kuinka pitkään kunhan ei tarvitse kertoa kenellekään. Parin viikon outojen tuntemusten jälkeen kerroin lääkärille, että saan kohta hankkia tenat jalkaan ja ihmettelin mistä moinen johtui. Hermosärkylääke tekee sen ettei rakko osaa supistua enää oikein. Tämän sain karvaasti kokea leikkauksen jälkeen kun virtsaa ei enää tullut ulos ollenkaan. Nukutuslääkkeet tekivät rakon toiminnasta entistä hankalampaa ja nyt todella toivon, että lääkkeiden jäädessä pois rakon normaali toiminta palautuu.

    Lääkkeet aiheuttivat myös jatkuvan hikoilun. Välillä en ehtinyt edes suihkukopista pois kun haisin jo hieltä. Siinä ei paljon dödöt auttaneet.

    Yksi suurimmista helpotuksen tunteista toi kauratyyny lämmitettynä käden päälle laitettuna. Lämpö ja pieni paino tuntuivat hyvältä.

    Leikkaus vai odottaminen?

    Olin valmis leikkaukseen vaikka heti. En olisi halunnut kärvistellä kipujen kanssa enää yhtään pidempään. Tiedän, että pääsin itse hyvin pian leikkaukseen ja monet voivat joutua odottelemaan vuosia. Olenkin hyvin onnellinen ja otettu, että sain apua nopeasti.

    Leikkauksessa on aina omat riskinsä ja mitä vaan voi tapahtua jopa rutiinileikkauksessa. Omalla kohdalla kaikki meni hyvin pieniä yllätyksiä lukuun ottamatta. Pullistuma oli kookkaampi kuin mitä magneettikuva oli näyttänyt ja leikkauksen yhteydessä oli esiintynyt hankalampaa verenvuotoa joka oli kuitenkin saatu tyrehdytettyä nopeasti.

    Heräsin nukutuksen jälkeen täysin kivuitta ja kipuja ei ole edelleenkään. Neurokirurgi sanoikin, että pahin kipu jää pois mutta en ollut uskonut, että tulen täysin kivuttomaksi. Vasemman käden etusormen tunnottomuus voi viedä vuosia ennen kuin palaa normaaliksi mutta se on niin pieni ongelma tässä elämässä, että ei haittaa vaikka jäisi sellaiseksi loppu elämäksi.

    Kuntoutus

    Toipilasvaiheessa saa jo alkaa kuntopyöräilemään ja kävelemään lyhyitä lenkkejä. Päivien myötä lenkkejä saa alkaa pidentämään ja kuukauden päästä leikkauksesta saan jo alkaa juoksemaan kevyitä lenkkejä. Kahden kuukauden päästä saa alkaa nostamaan puntteja ja tehdä kovempia lenkkejä. Kovin kummoista täysin lepovaihetta ei leikkauksen jälkeen ole vaan suositeltiin heti aloittamaan kevyen liikunnan koska se parantaa verenkiertoa lihaksissa.

    Mitäs nyt leikkauksen jälkeen?

    Leikkauksen jälkeen kotona tuli eteen joitakin asioita nukkumiseen liittyen joita joutui varovaan. Esimerkiksi selälleen nukkuminen ei tuntunutkaan enää hyvältä niskan ja kaulan haavan takia. Tämä tuntui hassulta koska olinhan sitä ennen nukkunut monen monta kuukautta vain ja ainoastaan selälleen ja nyt se ei sitten enää onnistunutkaan.  Kyljelleen pystyin nukkumaan heti leikkauksesta lähtien, toki hieman asentoa miettien mutta tämäkin on päivä päivältä mennyt parempaan suuntaan ja nyt ei tarvitse enää juurikaan miettiä kaulan/niskan asentoa nukkumaan mentäessä. Selälleen olo tuntuu myös jo paremmalta vaikkakin ei ihan entisenlaiselta.  Se, että olin nukkunut pitkään selälleen kädet ylhäällä pään päällä ei luonnistunut enää.  Lavat tuntuivat jäykiltä ja käsien tuominen pään päälle venytykseen ei tuntunut yhtään hyvältä. Sairaalasta saamieni jumppaohjeiden mukaan tehtyjen käsiliikkeiden teon jälkeen on tämäkin helpottunut. 

    Haava on parantunut todella hyvin ja näyttää yllättävän harmittomalta. En oikein osannut ajatella millainen haavasta tulee ja miten se lähtee paranemaan, joten olen tyytyväinen lopputulokseen joka tulee vuosien mittaan vielä siitä haalistumaan. Se on kuitenkin vain arpi kaulassa eikä mikään kirkkovene tatuointi otsassa.  😀

    Kaiken kaikkiaan toipuminen on ollut hurjasti nopeampaa kuin olin ikinä uskonut tai edes toivonut. Vaikka haava kaulalla vielä hieman rajoittaa joidenkin asioiden tekemistä niin olen niin tyytyväinen, ettei tarvitse enää miettiä esimerkiksi miten päin tyhjentää tiskikone, jotta käteen ei satu. Vieläkin tahdon tehdä asioita kuten sairastelun aikana kunnes havahdun jossain vaiheessa tekemistä, että eihän mun enää tarvitse tehdä tätä näin vaikeasti. Hassua miten joihinkin juttuihin tottuu niin nopeasti, että omaksuu ne uudeksi tavaksi vaikka olisi sitä ennen tehnyt 35 vuotta asian erilailla. Nyt pitää taas yrittää kääntää tavat vanhanlaisiksi.

    Kaikella on ilmeisesti tarkoituksensa kuten tälläkin episodilla elämässäni (olisin selvinnyt ilmankin) ja pitkään mietin, että ei tästä tule loppua ikinä ja mitä tämäkin muka minulle opettaa.  Itseasiassa sairastuminen herätti miettimään mitä elämässäni oikein haluan tehdä ja vaikka en sitä täysin tiedä vieläkään niin olen ainakin lähempänä sitä kuin aiemmin.

     

  • Mikä minussa on parasta?

    Minun on hyvin vaikeaa kehua itseäni ja inhoan työhaastatteluissa juuri sitä vaihetta kun itsekehun pitäisi haista pitkälle. Voinen ihmetellä miten ihmeessä olen yhdenkään työpaikkani ikinä saanut mutta kaiketi olen sitten jotakin saanut sanottua oikein. Vaikka olen hyvin moneen asiaan itsessäni tyytyväinen niin se ei tarkoita, että kehuisin niillä. Minulle itsensä kehuminen on vierasta ja olen vierastanut sitä aina. En muutenkaan tykkää esiintyä ja esillä olo ei tunnu omalta vaikka sekin on hieman ristiriidassa bloggaamisen kanssa sillä ei minua somessa haittaa olla esillä.  Vaikeinta on perustella miksi minä olen hyvä vaikka nyt kun listasin asioita niin olenhan hyvä monessakin asiassa. Miksi väheksyä sitä missä on hyvä? Kukaan ei voi olla kuitenkaan hyvä kaikessa, joten on tyydyttävä olemaan hyvä niissä missä on ja opetella lisää pikku hiljaa elämän aikana.

    Olen hyvä äiti vaikka välillä tuntuu ihan toisenlaiselta.
    Olen hyvä vaimo.
    Olen hyvä ystävä. Saan olla onnellinen ihanista ystävistäni, jotka tukevat kaikissa asioissa.
    Olen hyvä suunnittelemaan. Toteutus on sitten ihan eri asia.
    Olen hyvä ruuanlaittaja.
    Olen hyvä leipomaan.
    Olen hyvä puutarhuri.
    Olen hyvä kuuntelemaan.
    Olen hyvä shoppailemaan. 
    Olen hyvä juomaan cocista.
    Olen hyvä roskaruuan syöjä.
    Olen hyvä tytär.
    Olen hyvä työssäni.
    Olen hyvä urheilemaan.
    Olen hyvä oppimaan uusia asioita.

    Haastan kaikki lukijani kertomaan kommenttiboksiin itsestään 5 asiaa, joissa on hyvä.  🙂

  • Lappiin 2017

    Ilmoittautuminen Nuts Pallaksen kisoihin meni läpi, joten pääsen suunnittelemaan Lapin reissua ensi vuodelle. Ensi vuoden heinäkuussa juoksemme Pallaksen upeissa maisemissa ja mikäs sen mahtavampaa olisi kuin jatkaa siitä vielä Suomen kierrosta ja mahdollisesti poiketa myös Ruotsin tai Norjan puolella. Norjassa en olekaan koskaan käynyt, joten siksi kiinnostaisi ajella tuolta Kilpisjärven kohdalta Norjan puolelle katsomaan, että millaista se elämä siellä sitten on. Mitä olen kuullut niin maisemat ne vaan muuttuu paremmaksi siellä puolella.

    Tällä kertaa aion suunnitella reissua ajan kanssa ja niin, että olisi enemmän aikaa aina yhdessä paikassa eikä tarvitsisi jatkuvasti ajaa a paikasta b paikkaan. Haluan ihastella maisemia ja nauttia elämästä.  Reissaaminen lasten kanssa ei aina ole se kaikkein stressittömin vaihtoehto varsinkaan autoillen mutta koska tänä vuonna parikin pitkää automatkaa on mennyt hyvin niin uskoisin ensi vuonna menevän vielä paremmin kerran lapsilla on taas yksi vuosi lisää ikää.  Onhan se myös heidän mielestä mukava päästä reissuun vaikka tietysti autossa istuminen pitkään on tylsää mutta kun reissua suunnittelee lasten ehdoilla ja pitää useammin taukoja niin kaikki sujuu paremmin.

    Jos teillä on antaa vinkkejä majoituksista niin Suomen kuin Norjan puolella niin kertokaahan. Tänä vuonna majoituttiin Kilpisjärvellä ihan mukavassa mökkikylässä mutta jotain uuttakin olemme valmiita kokeilemaan. Kuvien perusteella netistä saa aina varailla vähän summa mutikassa vaikka kuvat olisivatkin hienoja niin totuus perillä voikin olla jotain ihan muuta.  Siksi on mukavampaa kuulla suosituksia tai varoituksia minne ei ainakaan kannata varata.

    En malttaisi odottaa ensi vuoteen vaan haluaisin olla siellä jo nyt! 🙂