• Trendisairaus nimeltä raudanpuute.

    Raudanpuute, anemia, ferritiini, uupumus, trendisairaus jne.

    Näitä sanoja vilahtelee päivittäin mediassa, somekanavissani, lehdissä ja jopa työpaikallanitästä kuulen puhuttavan. Hieman jopa harmittaa miten näinkin vakavasta sairaudesta vitsaillaan ja jos lääkärit vaivautuisivat kuuntelemaan asiakkaitaan, he tajuaisivat miten sairaita nämä ovat. En väitä, että jokainen olisi tosi sairas ja joukkoon mahtuu varmasti monenlaista hiihtäjää. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että ferritiiniä tai muita raudanpuutteeseen diagnosoivia verikokeita ei haluta edes ottaa koska se on trendisairaus eikä sitä millään voi olla kaikilla, jolla on väsymystä. Yllättävää kyllä hyvin monella on raudanpuute ja jopa anemia.

    Olen saanut monilta viestejä liittyen raudanpuutteeseen, joten ajattelin hieman avata tämän hetkistä olotilaani kun raudanpuutteen toteamisesta tulee kohta vuosi täyteen.

    Miltä nyt tuntuu?

    Kun pääsin stressistä eroon työpaikan vaihdoksen myötä alkoi kokonaisvaltainen paraneminen. Jo viime syksynä aloitin raudan ottamisen tabletteina 100 mg kolme kertaa päivässä ja osa oireista hävisi nopeammin kuin toiset. Juoksun aiheuttama jalkapohjien puutuminen lähti viimeisenä nyt kevään aikana. Nivelkivut, joiden takia olen ensimmäisenä mennyt lääkäriin jo muutama vuosi sitten ovat nekin hävinneet raudan syönnin aikana. Ferritiinin ollessa matala en pystynyt juoksemaan kovaa ja hädin tuskin liikkumistani pystyi edes kutsumaan juoksemiseksi. Hengästyin hitailla vauhdeillakin niin, että oli pakko pistää kävelyksi. Kaikki mäet oli ne isoja tai pieniä oli käveltävä. Lenkkien huippu hetkiä olenkin nyt kokenut kun olen pystynyt juoksemaan mäkiä ylös ja pystynyt juoksemaan aiemmin juoksemiani vauhteja.

    Jatkuva väsymys, jolle ei löytynyt mitään syytä koska nukuin vähintään 8 tuntia yössä on myös väistynyt. Uupumuksesta johtuva ”pahaolo” ja ahdistus rinnalla on selätetty. Pystyn miettimään aamuisin muuta kuin seuraavaa hetkeä, jolloin pääsen takaisin sänkyyn. Ajatus kulkee paremmin ja keskittyminen on suorastaan harpannut eteenpäin. Paino on lasku suunnassa ja on muutenkin hienoa huomata, että kroppa toimii niin kuin pitää. Kuukautiset tulevat nykyään säännöllisesti tasan 28 vuorokauden välein.

    Edelleen peräänkuulutan sitä, että väsymystä on meillä kaikilla ja kaikkien väsymys ei johdu matalista rauta-arvoista. Elämässä on hetkiä kuten ruuhkavuodet, jotka väkisin väsyttävät mutta sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä raudanpuutteen kanssa. On osattava katsoa oireiden kirjoa laajemmin ja jos niille ei löydy mitään selittävää tekijää niin kannattaa käydä lääkärissä.

    Aiemmin kerroin miten raudasta ja sen puutteesta elimistössä on tullut uusi trendisairaus. On hyvä, että mediassa puhutaan asioista ja niihin kiinnitetään huomiota. Se mikä omaan korvaan särähtää on se, että miksi median juttuihin huomion kiinnittävät vain potilas mutta ei lääkäri. Oireilevat osaavat mennä vastaanotolle mutta vastaanotolla työskentelevä lääkäri vain vähättelee oireilevan tilaa.

    Lääkärin tehtävä on tehdä diagnoosi potilaan oirekuvan perusteella ja määrätä kokeet sen mukaan. Lääkäri voi kokea potilaan turhaksi tulla vastaanotolle jos potilas itse tietää paremmin mikä vaivaa ja on vain vailla verikokeita. Ymmärrän ärtymyksen mutta sen ei kuuluisi kääntyä potilaita vastaan. Myönnän, että itseänikin ärsyttäisi jos vastaanotolleni tulisi potilas joka on diagnosoinut itse vaivansa mutta haluaa minulta vain vahvistuksen asiaan. Mikä minua siinä ärsyttää on se, ettei nämä potilaat välttämättä ota kuuleviin korviinsa muuta tietoa. He ovat päättäneet asian olevan näin ja niin sen kuuluukin olla. Google ei kerro kaikkea ja voi todellakin oireiden perusteella antaa diagnoosiksi jonkin ihan muun sairauden kuin sen joka oirekuvan perusteella oikeasti on. Osaan kuitenkin nähdä myös tämän potilaan näkökulmasta koska itse sain työterveyslääkärin vastaanotolla istuessa juurikin niin tympeän vastaanoton kuin olla ja voi kun kerroin oireistani.  Minussa ei todettu mitään vikaa vaan todettiin minun olevan ehkä vailla keskusteluapua. Tämän kaltaiset kommentit potilas taas kokee nöyryyttäväksi.

    Meillä on Suomessa sinänsä asiat hyvin, että on olemassa asiantuntevia lääkäreitä, jotka ovat erikoistuneita tiettyihin sairauksiin ja jolta saa apua. Huonoa siinä on se, että mitään ei saa ilmaiseksi eikä edes halvalla. Apua haetaan väärästä paikasta aiheuttaen mediassa kohua. Yleislääkäri on yleislääkäri, eikä hänellä välttämättä ole osaamista kaikkien sairauksien hoitoon. Heidän tehtävä olisi ohjata eteenpäin jos eivät osaa itse autaa. Siksi meillä on erikoislääkärit. He ovat experttejä omassa jutussaan. Ymmärrän senkin, että kaikilla ei ole varaa kalliiseen erikoislääkärin vastaanottokäyntiin ja verikokeisiin mutta kyse on kuitenkin omasta hyvinvoinnista ja terveydestä.

    En tiedä miksi asioista tehdään niin kamalan vaikeita. En usko, että lääkärit tahallaan ovat otattamatta verikokeita ihmisiltä vaan se on tietämättömyyttä. Uusia tutkimuksia julkistetaan harva se päivä mutta kuka niitä kaikkia lukee. Todennäköisesti hyvin harva lääkäri ellei aihe juurikin satu kiinnostamaan lääkäriä. Harvassa ammatissa päästään leikkimään niin paljon ihmisen terveydellä kuin lääkärin ammatissa.  Joskus diagnoosi osuu ja uppoo ja joskus se on aikamoista hakuammuntaa.

    Itse voin todeta voivani tällä hetkellä suhteellisen hyvin ja oloni olevan rankan talven jälkeen terve.
    On ihan mahtavaa voida todeta pystyvänsä elämään taas normaalia arkea ja käydä lenkillä yms. mitä kaipasi sillä hetkellä kun voimat oli täysin lopussa.

     Tsemppiä ihan jokaiselle meille, jolla on joku murhe mielessä! Kannustetaan toinen toisiamme eteenpäin ja edetään päivä kerrallaan. 🙂
  • Testissä FitLine ateriankorvikkeet

    Pyörälenkillä

    Olen kokeillut FitLine ProShape tuotteita, joita sain testiin kaupallisessa yhteistyössä FitLinen kanssa.
    En ole juurikaan käyttänyt ateriankorvikkeita, mitä nyt satunnaisesti syönyt joskus proteiinipatukoita. Suoraan sanottuna en ole kokenut tarvitsevani niitä, mutta mielenkiinnosta olin halukas testaamaan niitä kiireisessä elämässä.  Kokemukseni perustuen voisin väittää näin ollen olevani aika noviisi tietoon mikä koskee ateriankorvikkeita eikä minulla löydy vertailupohjaa muihin tuotteisiin. 

    Kiireen määrä tuntuu elämässämme olevan aina vakio.  Pyrin valmistelemaan ruokia jääkaappiin etukäteen, jolloin kiireisen päivänä saa suuhunsa nopeasti jotain ennen seuraavaa menoa.  Aina ei kuitenkaan ole innostusta, eikä välttämättä aikaa tehdä ruokia valmiiksi ja niihin päiviin nämä FitLine ProShape tuotteet ovat sopineet vallan mainiosti.

    Susanna juo smoothieta

    Mitä syödä kun on kiire eikä ole aikaa laittaa ruokaa?

    ProShape tuotteet ovat todistetusti näppäriä kiireessä ja yllätyin, miten helppoa näiden käyttö oli. Kiireessä on helppo napata patukka mukaan ja syödä ajomatkalla kuntosalille.  Töissä olen kokeillut korvata ProShape smoothiella normaalin välipalani, jossa on rahkaa ja marjoja. On itseasiassa ihan kätevää laittaa jauhe valmiiksi shakeriin ja sekoittaa smoothie valmiiksi töissä FitLinen juomapullossa, jossa on metallinen sekoittaja mukana.
    FitLine ProShape tuotteet sisältävät proteiinia joka edistää lihasmassan kasvua ja säilymistä. Siksi ne ovatkin erityisen hyviä käytettäväksi treenin jälkeen. Ateriankorvikkeet sanana kuulostavat omaan korvaan pahalta sillä ei niillä ole tarkoitus korvata kokonaan monipuolista ja terveellistä ravintoa vaan suositellaan käytettäväksi sen rinnalla. Nämä ovat niitä parempia vaihtoehtoja, kun kiireessä koitat miettiä hyvää korviketta normaalin ruuan tilalle.

    Proshape tuotteet

    ProShape suklaamoussen maku maistui juurikin siltä miltä maku antaa ymmärtää, eli suklaamousselle. Jos tykkää suklaasta niin tämä on sinun juttusi. Itse en ole banaanin suurin ystävä mutta perheelle banaanin makuinen smoothie maistui ihan yhtä lailla kuin suklaakin.  ProShape-jauheet soveltuvat myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Ne sisältävät vehnäkuitua ja kaurakuitua joka on kyseisen viljanjyvän kuoriosaa ja joka ei sisällä proteiinia.

    Susanna esittelee proshape proteiinipatukkaa

    Täyteläisen makuinen suklaapatukka vie kielen mennessään. Itse olen aika nirso kaikenlaisten patukoiden suhteen mutta nämä ovat nirsonkin mielestä hyviä. Nämä ovat hyvin tuhtia tavaraa ja kooltaan aika suuria, joten yhden ProShape patukan syöminen täyttää vatsan toden teolla. Vaikka olen suuri suklaan ystävä, niin näiden kohdalla on pakko myöntää, että tekee tiukkaa syödä yksi kokonaan kerralla. Maku on hyvä eikä mielestäni yhtään kuiva. Varsinkin kahvin kanssa nautittuna ovat loistavia korvaamaan höttöpullat.
    ProShape patukoiden ainesosaluettelossa ei ole gluteenia sisältäviä tuotteita mutta ne saattavat sisältää pieniä määriä gluteenia koska tehdään samassa paikassa, jossa on käsitelty gluteenia sisältäviä tuotteita.

    Tauko pyörälenkillä

    Olen ollut tuotteisiin hyvin tyytyväinen ja ehdin jo miettiä erilaisia vaihtoehtoja mihin näitä jauheita voisi sekoittaa kuten lemppariini kookosmaitoon. Suklaa ja kookos olisi aika lyömätön yhdistelmä. Eikö vain? Kannattaa myös kokeilla laittaa vähemmän maitoa kuin ohjeessa suositellaan ja laittaa smoothie lasin sijasta syvään lautaseen ja hetkeksi pakkaseen. Suklaamoussemaiseksi muuttunut on helpompi lusikoida ja sen kanssa voi tarjoilla vaikka marjoja. 🙂

  • Mitä mieltä olen kehonkuvastani?

    FitLine haastoi minut miettimään kaupallisen yhteistyön merkeissä millaisia ajatuksia herättää ”täydellinen bikinikroppa” näin kesällä.

    Olen kamppaillut painon kanssa raskauksista lähtien ja täydellisen bikinikropan metsästys on ollut työnalla jo useamman vuoden ajan. On hetkiä kun olen saanut vartalon siihen kuntoon, että olen ollut siihen tyytyväinen mutta silloin tällöin sitä valuu itsesääliin ja inhoaa vatsamakkaroita ja selluliittireisiä. 

    Iän tuomat paineet ovat kutakuinkin hävinneet ja paineita luon vain minä itse. Se mistä en ennen tykännyt on nykyään vahvuuteni. Lihaksikkaammat jalat ei enää ole häpeä. Ne ovat välineeni liikkumiseen, joten miksi en pitäisi niistä huolta. Ne myös auttavat minua juoksuharrastuksessani ja saavat minut pusertamaan läpi kymmenien kilometrien matkan.

    Minulla ei ole täydellinen bikinivartalo enkä tiedä tulenko tämän ikäisenä sellaista enää saamaan. Uskon kuitenkin siihen, että kaiken kanssa tulee ajan kuluessa sinuiksi. Minäkin olen tullut. En vieläkään hyväksy varsinkaan vatsaani kokonaan mutta stressaan vatsaani joka kesä entistä vähemmän. Uimarannalle meno bikineissä ei aiheuta enää ahdistusta mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi paremman näköisen bikinikropan itselleni.

    Painon nousuun voisin antaa teille montakin syytä kuten stressi, raudanpuute ja kilpirauhasen vajaatoiminta mutta en tiedä olisiko sekin enemmän syiden taakse piiloutumista. Jokatapauksessa painoa alkoi kertyä viime kesän jälkeen. Rautakuurin aloittamisen jälkeen ja työpaikan vaihdon jälkeen olo on helpottunut ja paino alkaa olla jo samoissa lukemissa kuin viime kesänä. Tavoitteena on kuitenkin pudottaa painoa hieman lisää kerran tässä ollaan hyvässä vauhdissa. Millään kitudieetillä en ole vaan pyrin syömään terveellisesti, tarpeeksi usein ja tarpeeksi paljon. Suurin kompastuskiveni on useimmiten liian vähäinen syöminen laihduttaessa, joten siitä pidän nyt kiinni, etten syö liian vähän koska treenatakin pitää pystyä.

    Olen kokeillut FitLinen D- Drink valmistetta tehostamaan aineenvaihduntaa 14 päivän ajan. D- Drink on siis vihermehu joka juodaan kerran päivässä 14 päivän kuurina. Päivän annos on laitettu valmiiksi annospusseihin, joten niiden käyttö on helppoa ja vaivatonta. Pussin sisällön sekoittaa vain veteen ja mehu on valmis.  D-Drink sisältää mm. kromia, koliinia, parsakaali- ja karhunlaukkajauhetta ja maarianohdakeuutetta.

    Miksi haluan pudottaa painoa? 

    Näen itseni hyvännäköisenä naisena mutta kaikilla on heikkoutensa. Kapeamman vyötärön tarve ei minulla johdu ulkonäöstä vaan suurin syy on terveelliset intressit. Minulla on ollut raskausdiabetes molemmissa raskauksissa ja suvussa on diabetesta joten minulla on aika suuri riski sairastua vielä kakkostyypin diabetekseen. Jos elämällä terveellisesti ja saamalla painoa alas pystyn vaikuttamaan tulevaisuuteeni niin olen kyllä todellakin valmis tekemään asioita sen eteen.

    Juoksun kannalta olisi ehdottoman tärkeää saada painoa alas. Pystyn juoksemaan tämänkin painoisena mutta nivelet eivät kestä loputtomiin suurta paino taakkaa. Minulla on ollut ongelmia nilkkojen kanssa jo, joten nyt on paras hetki herätä ja tehdä asioiden eteen jotain. Rasitusvammojen ehkäisemiseksi painonpudotus ja lihasten vahvistaminen on ehdottoman tärkeää.

    Olen nyt vasta tajunnut miten tärkeää on saada elämä ensin  tasapainoon, jotta painonpudotus ja elämäntapamuutokset onnistuvat.  Kun on itse tasapainoisessa tilassa, on helpompi ottaa vastaan muutoksia. Stressaantuneena huomasin, että joka kerta kun iski nälkä laihduttaessa sitä syöksyi jääkaapille ja söi herkkuja saadakseen paremman olon.  Nyt voin hyvin hetken jopa kärsiä nälässä, jotta pääsen kotiin tekemään kunnon ruokaa enkä syöksy ensimmäiseen kauppaan ostamaan jotain mättöä.  Enää stressaa jos paino putoaa hitaasti -1 kilon kuukaudessa vaan uskon tämän vievän pysyvämpään lopputulokseen.  Ei ole itsestään selvää, että kroppa toimii tai, että mieli on valmis omaksumaan uusia asioita. Siitä saan olla todella kiitollinen, että just nyt tuntuu hyvältä ja mieli sekä kroppa on tällä hetkellä täysillä mukana tässä projektissa. 🙂

  • Kun kaikki tuntuu hyvältä

    Uuden työn aloituksen myötä olen voinut kerrassaan niin täydellisesti, että blogin kirjoittamisessa on vähän vahingossa tullut pienimuotoista taukoa.  Sinänsä ristiriitaista, että fiilis on ollut hyvä mutta toisaalta olen kokenut ettei minulla ole ollut mitään sanottavaa teille lukijoille. Todellisuudessa luonnoksissa on useita postauksia, joita en vain ole saanut kirjoitettua loppuun ja postausideoita olisi vaikka kuinka paljon kun vain saisin takapuoleni tuoliin. Minulla on ollut ihan liikaa energiaa, että olisin jaksanut istua paikoillani.:)

    Olenkin pitkästä aikaa vain nauttinut olemassa olostani ja panostanut enemmän ruokaan, treeneihin ja perheeseen.

    Paremman ruokavalion eli lounasruuan vaihtuminen omien eväiden syöntiin on saanut painoa laskemaan (JEE!!) ja treenit on kulkeneet todella hyvin kun on energiaa. Olen kotiin päästyäni täynnä virtaa joka on ollut yksi suurimmista muutoksista minussa työpaikan vaihdon jälkeen. Neljä treeniä (2x juoksu ja 2x lihaskunto) viikossa ei tunnu missään vaikka aiemmin olisin just ja just jaksanut tehdä yhden treenin.

    Kyllä sen kokonaisvaltaisen hyvän olon vain tuntee luissa ja ytimissä asti.

    Stressitason laskeuduttua minimaaliselle tasolle on helpompi syödä terveellisesti, kuntoilla ja pitää itsestään huolta muutenkin. Toki edelleen päiviä kun ottaa päähän mutta niinäkin päivinä jaksan lähteä treenaamaan enkä vajoa sohvan pohjalle murehtimaan kamalaa oloa.  Tiedän terveellisemmän ruuan saavani oloni paremmaksi ja nyt kun sitä on toteuttanut niin muutoksenkin olossa huomaa.  Näinä hetkinä sitä miettii, että mikä tässä muka on ollut niin vaikeaa mutta kun on huono olla niin ei vaan jaksa miettiä mikä on hyväksi itselle.  Ruualla on niin paljon vaikutusta myös treenaamiseen ja senkin muutoksen näen nyt selkeämmin kuin koskaan. Syksystä asti olen kipuillut treenien kanssa ja  välillä on mennyt hyvin ja välillä ei ole kiinnostanut lainkaan. Sellaista se on toki elämässä vähän kaikkien asioiden kanssa. Jokatapauksessa nyt on hyvä draivi päällä treenaamisen suhteen ja juoksulenkkien pituuttakin olen uskaltanut nostaa. Vielä en siis menetä toivoa, että juoksisin näissä kisoissa 80 kilometrin matkan.:)

                                                                                                                                                  Kuvat Mari