• Lasten viikonloppu

    Menimme viikonloppuna aika pitkälti lasten ehdoilla ja tehtiin asioita, jotka ovat heille mieluisia.  Yleensä viikonloput menevät tehden niitä asioita jotka ovat jääneet tekemättä arkipäivinä kuten kodin siivous, kaupassa käynti ym. kyläilyt. Ymmärrän hyvin lasten tuskan näistä viikonlopuista kun joutuvat keskenään leikkimään ja keksimään tekemistä. Toki silloinkin ollaan yhdessä kotona mutta vanhemmat tekevät omia rästiin jäänetä asioita ja lapset leikkivät. Nyt oli heidänkin aika päästä huvittelemaan.

    Linnamäelle huvittelemaan

    Mehiläinen järjesti työntekijöilleen päivän Linnanmäellä lauantaina ja sinne lähdettiinkiin ajelemaan heti aamutuimaan.  Olimme käyneet mieheni kanssa viimeksi Linnamäellä ennen lapsia, ihan seurustelun alkuajoilla. Lapset taas eivät olleet Linnamäellä käyneet vielä kertaakaan sillä olemme useampana vuonna käyneet Särkänniemellä. Heidän innostuksensa Linnanmäelle pääsystä oli sanoinkuvaamatonta. Koko automatkan ajan takapenkiltä kuului ” joko ollaan perillä”.

    Sääennuste lupaili huonompaa keliä kuin mitä todellisuudessa tuli, joten harmitti etten laittanut kevyempää vaatetusta. Farkuissa oli nimittäin todella kuuma.

    Kolme tuntia oli aikaa käytettävissä ja niinpä kiertelimme laitteesta toiseen sen enempää miettimättä. Itse olen aina tykännyt huvipuiston pahimmista laitteista ja nytkin pääsin muutamaan työkaverin tyttären kanssa. Hänellä ei ollut seuraa laitteisiin eikä minullakaan joten kävimme kokeilemassa muutamat yhdessä. Hauskaahan se taas oli ja tunsi itsensä ihan lapseksi kun vatsanpohjasta otti ja kyyneleet valuivat silmistä ilosta.  Useamman laitteen näännyttäminä suuntasimme syömään jonka jälkeen alkoi kotimatka.  Nukahdimme lasten kanssa jo alkumatkasta. 😀

    Illalla käperryttiin lasten kanssa vielä sohvalle katsomaan Lilo ja Stitch.  Näin elokuvan nyt vasta ensimmäisen kerran vaikka sehän on julkaistu kauan sitten. Minulla on nimittäin ollut koira nimeltä Lilo jonka nimesin tuon elokuvan mukaan ja muistan kun aina minulta kysyttiin kumpi elokuvan hahmoista on Lilo eikä minulla ollut mitään tietoa. Mutta nyt osaan vastata tuohonkin kysymykseen. Innostuin jopa niin, että yritin kysyä lapsilta jos voisimme katsoa elokuvan kakkososan mutta siihen ei riittänyt heidän aikansa.  Ensi kerralla sitten.

    Uimaan Valasrannalle

    Sunnuntain upea ilma houkutteli perheemme tämän kesän ensimmäisen kerran Valasrannalle Pöytyään. Meiltä on tuonne suunnilleen puolen tunnin ajomatka jonka ajelee miellellään sillä ranta on useimmiten rauhallinen ja lapset tykkää kun matalaa rantaa on pitkän matkaa. Itsestä se on jopa hieman ärsyttävää kun saa kävellä vaikka kuinka kauas ennen kuin pääsee niin syvälle, että pystyy uimaan mutta mieluummin näin koska lapset nauttii Valasrannalla olosta.  Yllättävän kylmää vesi oli vielä vaikka kyseessä on järvi ja vesi on tosiaan hyvin matalaa.  Lilluttuani hetken esikoisen Linnamäellä voittaman uimalelun kanssa oli vain noustava vedestä lämmittelemään. Rannalla aurinko porotti ihanasti kuivattaen bikinit nopeasti. 

    Takana on ihanan rentouttava viikonloppu. Tekemättömät työt odottavat mutta ei haittaa. Teen ne sitten myöhemmin. Nautin siitä, että lapsilla on hauskaa. Itse tykkäsin lapsena kaikista reissuista ja haluan luoda mukavia muistoja myös omille lapsille. Itse tapahtumien ei tarvitse olla isoja kunhan reissusta jää hyvä mieli.  Ensi viikko ollaankin lomalla ja suuntana ilmeisesti Norja. Vielä arvuutellaan, että lähdetäänkö Suomen Lappiin vai koukataanko Norjan puolelle Lofooteille. Onhan tässä viikko aikaa suunnitella reittiä. 🙂

  • Matkustaminen lasten kanssa

    Tiedättekö, että en ollut yhtään varma miten lomareissu tulisi onnistumaan lasten kanssa? Olin maalannut piruja seinille ja valmiiksi pessimistinen reissun onnistumisesta sillä kuopuksen viimeaikainen uhma on ollut kerrassaan raivostuttavaa. Olemme tehneet road trippejä Suomessa ja viime kesänä Norjassa asti mutta se on niin eri asia istua omassa autossa kiukuttelevan lapsen kanssa kuin täydessä lentokoneessa. Lento Kroatiaan meni hyvin ja takaisin tultiinkin iltalennolla, joten kuopus nukkui suurimman osan lennosta.

    Olin yllättynyt lasten sietokyvystä. He nimittäin olivat hyvin hyvin reippaita ja kävelivät joka päivä varmaan 10 kilometriä. Kuopus nyt juoksee joka suuntaan joten hänelle kilometrejä kertyi varmaan vielä enemmän. Koska hotellilta kauppaan oli matkaa reilummin niin lapset sai mukaan sillä ehdolla, että saavat leikkiä matkan varrella olevissa leikkipuistossa. Tämä toimi viikon ajan loistavana houkuttimena.  Neljänä päivänä kävimme eri kaupungeissa fiilistelemässä, jolloin kävelyä tuli paljon kun yrittää lyhyessä ajassa kiertää kaupunkia mahdollisimman paljon mutta lapset olivat sinnikkäitä.

    Lasten ehdoilla meneminen on ehdottoman tärkeää, mutta pitää pystyä tekemään myös aikuisten mieleen olevia asioita. Lapset jaksavat niitäkin kunhan heillekin on ohjelmaa jossain vaiheessa päivää. Yleensä uiminen tai leikkipuistossa käynti riittää, jotta saavat purkaa pahimmat energiat riehumiseen.

    Ilman kiukkua ei tästäkään reissusta selvitty sillä tylsistyminen on aihe josta voi aina riehua. Tekemistä on siis oltava. Koska kuopuksemme on hyvin vilkas ja kyllästyy nanosekunnissa niin ravintoloissa ruuan odottaminen ei ole hänen lempipuuhaansa. Onneksi molemmat lapset ovat innostuneet piirtämisestä ja riittää kun on kynä ja vihko mukana niin he vat hyvinkin tyytyväisiä. Piirrustusvälineiden avulla selvisimme ilman suurempia kiukkuja kaikista ruokailutilanteista. Ei ehkä ole oikea tapa opettaa lapsia olemaan ravintolassa mutta aikuisille tämä toi vähän armoa omaan syömiseen.

    Ruokailutilanteet ovat meidän perheessä muutenkin niitä kaikkein hankalampia, ihan kotonakin. Kuopus joka sanoo inhoavansa lähes tulkoon kaikkia ruokia ennen kuin on edes maistanut, jatkoi samaa linjaa myös reissussa. Koska menussa ei aina ollut sellaisia ruokia jotka olisivat milläänlailla lasten mielestä syötäviä, tilasimme listan ulkopuolelta vaikka esimerkiksi ranskalaisia. Esikoinen sentään on kokeilevampi ja söi monenlaisia ruokia.

    Hyvä esimerkki lapsia ymmärtävästä tarjoilijasta oli Kotorissa, Montenegrossa. Tilasimme lapsille pitsan ja kun tarjoilija toi pitsan pöytään niin siellä koristi kolme isoa oliivia keskellä pitsaa.  Kuopuksen reaktio oli jäätävä. Hyi! YÖK! Ja sen jälkeen hän heittäytyi tuolille makaamaan. Tarjoilija toi seuraavia ruokia pöytään ja kysyi onko jokin vikana ruuassa. Mieheni kertoi oliivien olevan ongelma mutta, että saadaan ne kyllä pois otettua. Tarjoilija nappasikin pitsan ja sanoi, että tuo ” uuden”. Kuopus ihmetteli hetken mihin pitsa hävisi ja kun tarjoilija toi ”uuden” pitsan pöytään ilman oliiveja, oli hän valmis syömään sitä. Tarjoilija hoiti homman hienosti vaikka eihän hänen olisi sitä tarvinnut tehdä. Olisimme saaneet oliivit siitä itsekin pois jonka jälkeen kuopus olisi sitä varmasti syönyt mutta tarjoilijalta tämä oli mukava ja ymmärtäväinen ele. Hän sanoi, että heillä on kotona lapsia ja ymmärtää tilanteen todella hyvin. 🙂

  • Ensitunnelmat Kroatiasta

    Näkymät lentokoneen ikkunasta katsottuna olivat jo hyvin kauniit kun lähestyimme Dubrovnikin lentokenttää. Siitä kun hypättiin taksiin ja hurautettiin Mlini- nimiseen kyllään jossa meidän hotelli on niin näkymät vain komistuivat. En osannut edes kuvitella miten kaunista täällä oikeasti olisi. Vuoristomaisemat ovat minun kaltaiselleni vuori-intoilijalle henkeäsalpaavan kauniit. En malttaisi odottaa, että pääsemme joku päivä tutkailemaan noita vuoria lähempää.  Olin nähnyt paljon kuvia Kroatiasta ja tiesin, että maisemat täällä tulee olemaan kohdillaan turkoosin veden lisäksi, mutta tämä maa pitää silti itse kokea ja nähdä. Ei näitä näkymiä oikein pysty millään kuvaamaan sillä adjektiivit eivät vain yksinkertaisesti riitä.

    Inhimillisen kolmen tunnin lentomatkan päässä meitä odotti upeiden maisemien lisäksi kesäkelit.  Pitkän ja pimeän Suomen talven jälkeen +25 tuntuu taivaalliselta. Lapset ovat innoissaan kun saavat juosta vähemmissä vaatteissa eikä tarvitse pukea kahtaa kerrosta vaatteita, jotta tarkenee. Olin katsonut sääennustetta ja tiesin, että lämmintähän täällä tulee olemaan mutta kyllä tämmöset kunnon hellekelit tuntuu loistavalta.

    Ihmiset tuntuvat olevan täällä todella mukavia ja ystävällisiä. Suurin osa ihmisistä joihin olemme törmänneet esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa, puhuvat englantia.  Helpottaa mukavasti eri paikoissa asiointia kun löytyy yhteinen kieli.

    Nähtävää tuntuu riittävän. Olen äimistynyt paikan vehreydestä mutta täällä on vasta kesä aluillaan joten kaikkialla on kukkasia ja vihreää. En malttaisi muuta tehdä kuin ottaa kuvia kaikesta kauniista.

    Se, että sesonki on vasta aluillaan on aika mukavaa. Hotellin parvekkeen ovea auki pitäessä ei kuulu kuin linnunlaulua. Ei tööttääviä autoja, ei bilettäjiä eikä mitään muutakaan ääntä, vain linnut.  Tämä on nautinnon loma kaikesta hälystä ja turhista äänistä. Ja siitä tulikin mieleen, että menen nauttimaan hiljaisuudesta ulos partsille kun kuopus vihdoinkin nukahti päikkäreille.

    P.S. Jos et vielä seuraa minua Instassa  (@suspa83) niin kannattaa pistää seurantaan sillä nyt tulee viikon ajan kauniita kuvia matkaltamme. 🙂

  • Huh mikä viikko!

    Sitä luulisi lasten ollessa kipeinä heidän makaavan sängyssä (sohvalla) lähes puoli kuolleena räkä poskella mutta EI. Kuollutta lahnaa muistuttava olotila kestää näillä tasan yhden päivän joka on se ensimmäinen päivä. Tämän jälkeen alkaa kuumetta alentavien lääkkeiden pumppaus joka salakavalasti myös antaa näille virtaa. Niistä kumpuaa ihan liikaa virtaa yli 38 asteen kuumeessakin. Itse makaisin ameebana sängyn pohjalla tuommoisilla kuumelukemilla. Näillä sitä vastoin virta lisääntyy mitä kauemmin vietetään aikaa neljän seinän sisällä. Kun ensimmäisen olotila alkaa helpottua mutta on vieläkin kipeänä joten ei voi viedä hoitoon ja toisella oireet vasta alkaa, ollaan parhaimmassa yhtälössä. Ensimmäisenä kipeänä ollut tekee kaikkensa ärsyttääkseen nyt kipeänä olevaa. Miten kivaa sitä onkaan tökkiä ja vähän kiehnata siinä kyljessä kun toisella on todella huono olo 39 asteen kuumeessa? Näillä saa ainakin äidin huomion jos ei muuta.

    Viikon aikana on kämppäkin saanut hieman uutta ilmettä ja korjattavia paikkoja löytyy enemmän kuin viikko sitten. Muutamat hanskat ja pipokin pääsi uuteen muotoon. On ollut tapahtumarikas viikko vaikka muksut ovat olleet kipeänä,

    Kaikki alkoi keskiviikkona kun huomasin vessanhanaa avatessa, että vettä ei tulekaan enää kunnolla hanasta vaan pöydän vieressä olevasti liittimestä (vai mikä lie). Vettä suihkusi pitkin kaakeleita ja sain aloittaa pienoisen siivousurakan. Onhan kyseinen ollut jo huonossa hapessa aiemminkin mutta ei siitä sentään ole lentänyt vettä kaikkialle. Syypäätä tähän voidaan etsiä tuosta meidän nuorimmaisesta jonka mielestä hanasta on hyvä pitää kiinni lavuaarille kiivetessä.  Ilmeisesti hana ei kestä moista touhua ikuisuuksia vaan tuli nyt tiensä päähän. Eli vessassa ei voi pestä käsiä, ei hampaita eikä mitään muutakaan ennen kuin on uusi hana hankittu.

    Hanan lisäksi hajosi oven lukko. Kyllä vaan siitäkin voisimme siintää katseen kohti nuorimmaista. Hieman liikaa temperamenttia ja uhmaa suodulle pikku sällille ovet on mukavia paiskottavia ja ovenkahvoissa roikkuminen tekee kodista kivan temppuradan. Heidän huoneensa oven lukosta hajosi jokin osa kun siinä tarpeeksi kauan roikkui ja riehui. Tietystikään kun on kyse vanhasta lukosta niin varaosia ei voi hakea ihan lähimmäisestä rautakaupasta. Turhasta ovesta otetusta lukosta ei ollut apua koska sehän oli erikokoinen. Tottakai! Olisihan se ollut liian helppoa. Pienellä tuunauksella ovessa on taas lukko joka toimii.

    Sunnuntain päivän ratoksi lähdin kävelylle sillä pää alkoi olla hajoamispisteessä. Lapset eivät olleet enää kuumeessa mutta mies sai saman taudin.  Oli aika päästä pois kotoota ja niinpä suuntasin Savojärvelle kauniisiin maisemiin. Olin jo päässyt kiukusta eroon ja mieli oli rauhoittunut. Kunnes soi puhelin. Mies sieltä soitteli, että oli käynyt pikku vahinko. En uskaltanut edes aavistaa mitä on tapahtunut.

    Lapset olivat olleet ulkona ja nuorimmainen oli sisälle tullessaan laittanut hienosti hanskat ja pipon kuivumaan puuhellalle mutta kun se puuhella oli PÄÄLLÄ. Mies oli ihmetellyt piippausta kunnes tajusi sen olevan palovaroitin ja riensi alakertaan katsomaan mitä on tapahtunut.  Hanskoista ei jäänyt kuin tuhkat ja piposta roippeet. Onneksi ei käynyt pahemmin vaan tuhoutui materiaa mitä voi ostaa uutta mutta sitä siivottavaa sitten oli neljässä huoneessa. Kaikki oli mustan tuhkan peitossa. En tiennyt itkeäkö vai huutaako kun sain tämän puhelun kesken lenkin. Tiedättekö sen fiiliksen kun vituttaa koko matkan kotiin ja miettii, että ajaisinko vaan ohi?  Kävi nimittäin mielessä. Olin juuri viisi päivää viettänyt kotona lasten kanssa ja siinä samalla tiskannut, pyykännyt, siivonnut ja tehnyt ruokaa mutta, että suursiivouskin vielä piti tehdä. Olisin selvinnyt ilmankin.

    Että sellainen viikko. On ihana päästä töihin. Ei mulla muuta!