• Mustajuurikeitto

    Mustajuuri kuuluu hieman epätavallisten juuresten joukkoon ja ihan suotta sillä se sisältää paljon enemmän rautaa kuin esimerkiksi naudanliha. Mustajuuren sisältämät hiilihydraatit ovat suurelta osin inuliinia, joka hajoaa elimistössä fruktoosiksi. Maku on mieto mutta pähkinäinen. Mustajuurta löytyy ainakin isoimmista kaupoista mutta sitä voi kasvattaa myös itse. Kasvaakseen se vaatii hyvän ja syvän ruokamultakerroksen. Mustajuuret myydään kaupassa multaisina herkän kuoren takia ja samalla se parantaa säilyvyyttä. Kuorimisen jälkeen mustajuuri kannattaa heti käyttää sillä  mustajuuren malto tummuu. Mustajuurta voi käyttää mm. parsan tavoin keittämällä ja tarjoamalla voisulan tai hollandaisekastikkeet kanssa. Se toimii hyvin myös gratiineissa tai vaikka filotaikinaan käärittynä.  Minun lempparini on mustajuurikeitto, johon saa mustajuuren miedon lisäksi makua palsternakalla sekä voimakkaan makuisella…

  • Täytetyt papaijat

    Törmäsin kaupan hedelmäosastolla papaijaan joka on minulle vieras hedelmä.Toki teidän, että sellainen hedelmä on olemassa mutta en ole juurikaan syönyt sitä missään saati ikinä ostanut kaupasta.  Nyt kun sellaisen kaupasta löysin niin oli vielä keksittävä miten sitä syödään ja mitä siitä voi valmistaa. Tiesittekö, että papaija sisältää paljon A- ja C-vitamiinia ja ehkäisee tulehduksia, parantaa ruuansulatusta ja nopeuttaa urheiluvammojen parantumista? Rosoisen ulkokuoren sisältä paljastuu hyvänmakuinen hedelmäliha ja suuri määrä siemeniä, joiden maku muistuttaa maustepippuria ja niitä voidaan hyödyntää esimerkiksi liian  maustamisessa. Koska hedelmät tuodaan Suomeen raakana niin kaupasta kannattaa valita ehyt kuorisia ja antaa niiden kypsyä lisää kotona.  Kypsyessään papaijan vihreä kuori hiukan kellastuu ja voi muuttua jopa punertavaksi. Papaija…

  • Gluteenittomat kaurarusinakeksit

    Leivon usein kaurakeksejä ihan vaan niiden helppouden takia. Lapset käyvät pari kertaa viikossa kerhossa, jonne ottavat omat evät mukaan. Leivän lisäksi saavat keksin mukaan eväsrasiaansa ja koska en tosiaan aina muista ostaa kaupasta keksejä niin on tullut viime aikoina leivottua vähän kaikenlaisia keksejä. Kaurakeksit ovat menneet perheessä nopeiten syödyksi, josta olen päätellyt ne ilmeisesti ovat hyviä.  Sen lisäksi, että ne ovat hyviä niin ne ovat nopeita tehdä vaikka iltapuuhien ohessa. KAURAKEKSIT 100 g meijerivoita 3/4 dl sokeria  1 kananmuna 1 1/2 dl gluteenittomia jauhoja / mantelijauhoa 1dl kaurahiutaleita 1 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria 1/2 dl rusinoita Kanelia antamaan makua   Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sulata ensiksi rasva ja…

  • Gluteeniton siemennäkkäri

    Siemennäkkäri on varmasti yksi tämän hetken trendeistä ruuan parissa, sillä siihen törmää joka paikassa. Kaupoissa on erilaisia versioita myynnissä ja blogeissakin pyörii monen moista erilaista reseptiä. Koska siemennäkkärin tekeminen on kuulemma helppoa ja vaivatonta niin pakkohan sitä oli kokeilla. Kaikki ainekset vaan sekaisin ja taikina pellille siliäksi ja koko juttu uuniin. Juuri näin helppoa sen tekeminen oli kun kaikki ainekset löytyi kaapista valmiina. Jos olisin joutunut menemään näiden aineksien takia kauppaan niin olisi voinut näkkäri jäädä tekemättä. Nyt sain kuitenkin kaapissa lojuneet siemenpussit hyötykäyttöön. SIEMENNÄKKÄRI 1 pellillinen 3 Munaa 1 dl Seesaminsiemeniä ½dl Auringonkukansiemeniä ½ dl Kaurahiutaleita (gluteenittomia) ½ dl Pellavansiemeniä 3/4 tl Suolaa 2 rkl Perunajauhoja Sekoita kaikki ainekset…