• Rankka vuosi

    Vuosi ei ole vielä lopuillaan mutta aikani kuluksi voisin käydä läpi kaikkea mitä vuoden aikana on tapahtunut ja mitä siitä on jäänyt käteen. En valehtele jos sanon, että tämä on ollut yksi rankimmista vuosista mitä olen kokenut. Oikeastaan kaikki tässä vuodessa on mennyt jollakin tavalla pieleen ulkomaanmatkoja lukuun ottamatta. Norjan reissu oli säiden puolesta huono mutta itse reissu kuitenkin jätti hyvät muistot.  Lasten ensimmäinen matka lentokoneella Kroatiaan oli unelmien täyttymys. En olisi voinut parempaa matkakohdetta enkä ihanampaa matkaseuruetta toivoa. Matkat on kuitenkin vain niitä arjen luksus hetkiä. Kun taas mennään sinne arjen pyöritykseen, harrastuksiin ja terveyteen niin kaikki ei ole mennyt kuin Strömsössä. Työpaikan vaihto piti olla unelmien täyttymys ja…

  • Kun et saa juosta mutta haluat

    Juoksu kohti tuntematonta. Jännittää ihan hirveästi. Lähiviikkoina aukeaa polkujuoksukisojen ilmoittautumiset tai ainakin osaan niistä ja haluaisin niin pistää arpaa vetämään mutta oma kunto mietityttää. Nimittäin tilanne näyttää  edelleen huonolta ja positiivisesta asenteesta huolimatta alan vaipua syvemmälle mutaan. Sosiaalinen mediani täyttyy kaikkien ihanista juoksukuvista jollaisia itsekin haluaisin olla jakamassa mutta en voi. Mieheni on käynyt lenkkeilemässä ja kateellisena katson hänen innostusta lenkiltä tullessaan. Minäkin haluan. Olen vähän niin kuin alkupisteessä. Ollaan tilanteessa, jossa olimme vuonna 2014 kun mieheni treenasi Tukholman maratonia varten kahden kaverinsa kanssa ja olin niin kateellinen siitä, että joku jaksaa juosta niin pitkiä matkoja. Itse olin jumppapirkko ja sain endorfiiniryöpytykset kahden jumpan jälkeen. Olin 2013 marraskuussa synnyttänyt kuopuksen…

  • Saanko purkautua?

    Kuukaudet vaan vaihtuu ja mun olotila ei muutu mihinkään. Naamasta näkyy jo pitkälle, että väsymys painaa ja kipu jäytää sisälläni.  Olen viihdyttänyt itseäni kaikenlaisilla kasvonaamioilla, joita ostin I Love Me-messuilta Elevenin osastolta. Saa niillä ihon näyttämään paremmalta mutta kivun aiheuttamaa nyrpistystä kasvoilta se ei poista. Ei sitä vie edes lääkkeet joita popsin päivittäin kamalat määrät. En olisi ikinä uskonut, että joudun tällaisenkin kokemaan. Kaikella on vissiin jokin tarkoitus ja niin on tälläkin. Vielä en voi kertoa mitä hyvää tästäkin on seurannut mutta kerron myöhemmin kun on sen aika. Nimittäin tässä syvässä suossa ollessa on tapahtunut hyviäkin juttuja joista olen niin innoissani, että en malttaisi olla jakamatta niitä teidän kanssa. Vielä…

  • Sairaslomalla olen

    …Olen himoinnut chai lattea. …Olen kuunnellut Smash into piecesiä päivittäin. …Olen juonut kahvia ihan liikaa. …Olen nukkunut viime päivät todella huonosti. …Olen varannut perheellemme matkan Kreikkaan ensi keväälle. …Olen nukkunut päikkäreitä. …Olen syönyt niin paljon lääkkeitä, että dosetille alkaa olla käyttöä. …Olen koukuttanut itseni mm. seuraaviin sarjoihin: Maajussille morsian, Ensitreffit alttarilla ja Beverly hillsin täydelliset naiset. …Olen askarrellut tämän vuoden joulukortit. …Olen käynyt Within Temptationin keikalla. …Olen haaveillut piparkakkutalon rakentamisesta. …Olen tehnyt 1000 palan palapelin. …Olen lukenut kirjoja. …Olen ideoinut omaa yritystä. …Olen leikkinyt kissan ja koiran kanssa. …Olen käynyt messuilla. …Olen ollut urheilematta kohta 6 viikkoa. …Olen sairastanut silmätulehduksen, enterorokon ja flunssan saman sairasloman aikana. Enkä ole edes näiden…