• Roadtripin loppumatka

    Mahduimme mukaan illan viimeiseen lauttaan Vesterålenista Senjaan. Matkustajien oli siirryttävä autoista pois ja oltava matkan ajan joko kannella tai sisätiloissa. Lauttamatka maksettiin sisälle päästyämme tiskille ja meiltä neljältä (kaksi aikuista ja kaksi lasta) + auto maksoi hieman alle 100 euroa. Lautan sisällä oli kahvila mutta se ei ollut nyt auki ollenkaan. Mietittiin olikohan syynä korona vai muusta syystä kiinni. Monella näyttikin olevan omia eväitä mukana.

    Lauttamatka Senjaan kesti noin 1,5 tuntia. Alkumatkasta nähtiin delfiini moneen kertaan ja se olikin tyttären mielestä koko reissun paras juttu. Täytyy todeta, että itsellekin se oli merkittävä juttu. Olen nimittäin aina halunnut nähdä livenä delfiinejä ja valaita. Nyt sain bucket listalta yhden asian yliviivattua. Valaat pysyttelivät piilossa tällä reissulla mutta vielä tulee sekin kerta joskus. Olin lukenut, että tällä lauttamatkalla kannattaa pitää silmät vedessä ja etsiä juuri valaita sekä delfiinejä, sillä täällä olisi iso mahdollisuus nähdä niitä. Andenessista eli paikasta josta lautta lähtee, lähtee myös valasretkelle menevät veneet. Siinä mielessä oltiin siis lähellä valaiden apajia. Kiikarit jos olisi ollut mukana niin olisi nähnyt pidemmälle mutta olin delfiinistä jo ihan fiiliksissä.

    Istuttiin koko matkan ajan kannella. Aurinko paistoi mutta silti ilma alkoi viiletä illan edetessä. Olisi tarvinnut olla vielä enemmän vaatteita päällä, sillä loppumatkasta alkoi olla kylmä. Emme halunneet istua sisällä pienessä tilassa näin korona-aikaan ja ulkona oli selvästi vähemmän ihmisiä, joten sai pidettyä vähän paremmin turvavälejä. Halusin olla ulkona myös siksi, että tulen helposti merisairaaksi. Merellä ei ollut edes isoja aaltoja mutta lautta keikutti jonkin verran. Vatsassani myllersi mutta ei tullut niin pahaa oloa kuin pelkäsin. Tuntui helpottavalta katsella vuoria, niin pitkään kuin niitä riitti, merta ja taas Senjan lähestyessä, siellä kohoavia vuoria.

    Senjaan päästyämme oli tarkoitus etsiä yöpaikka sieltä mutta lopulta ajoimme lähes Norjan ja Suomen rajalle asti ennen kuin löysimme parkkipaikan minne pystyttää teltta. Vettä satoi lähes kaatamalla jo telttaa pystyttäessä ja koko yön sitä sitten tulikin. Kaikilla alkoi olla tässä kohtaa reissua jo jonkinlaista turnausväsymystä ilmassa ja niinpä aamulla pakattiin tavarat autoon ja matkattiin kotiin asti. Kyllä tuntui takapuolessa kun istuu autossa Suomen lähes päästä päähän, mutta ai että oli ihana päästä kotiin. Tykkään reissaamisesta mutta kotiin paluu tuntuu aina yhtä taivaalliselta. Satoja kuvia ja muistoja taas yhdestä upeasta reissusta Pohjois-Norjaan.

    Ensi vuonna reissuun päästäänkin omalla asuntovaunulla, jonka hankimme muutama viikko reissun jälkeen. Siinä ollaan taas ihan erilailla jännän äärellä. 🙂

  • Vesterålen

    Google mapsista valittiin reitti Sommarøysta kohti Lofootteja. En sen tarkemmin katsonut reittiä ja lähdettiin vaan ajamaan. Heti alkuun tuli tietulli tunneliin ajaessa. No onneksi kuva otetaan auton rekisterinumerosta ja lasku tulee perässä mutta silti harmitti, kun tarkoitus oli välttää tietulleja tällä reissulla. Tie osoittautui hyvinkin mutkittelevaksi ja sanotaanko näin, että ”pikkutieksi”. Maisemat oli upeat mutta itselle alkoi tulla pahaolo ja maisemien katselu ei oikein enää kiinnostanut.

    Päästyämme tielle E6 alkoi mutkat suoristua tiessä. Matkalla pysähdyimme syömään ja vaihtamaan kuskia. Olo alkoi pikku hiljaa helpottua, kun sain itse ajaa. Matkalla pohdimme minne menisimme ja päädyimme lopulta Vesteråleniin. Siellä emme olleet käyneet ja mielellään sitä katsoisi uusia maisemia kuin samoja uudelleen.

    Kävimme matkalla ostamassa kahvit ja karkkia huoltoasemalta samalla kun mies tankkasi auton. Selasin Suuntana Pohjois-Norja facebook-ryhmää ja muistin, että joku oli siellä maininnut Bleik-nimisen paikan, jossa myös olisi vaalea hiekkaisia rantoja. Se määränpääksi ja menoksi.

    Matkalla pysähtelimme ottamaan kuvia ja samalla katseltiin potentiaalisia telttapaikkoja. Maisemat olivat täällä ihan erilaiset, selkeästi paljon karumpaa. Puita ei ollut juurikaan ja kaikkialle oli enemmänkin sellaista aro- tai suomaisemaa. Aika vähän oli mitään kivoja telttapaikkoja, joissa olisi ollut tuulen suojaa. Täällä nimittäin tuuli, paljon kovempaa kuin aiemmissa telttapaikoissamme reissun aikana. Pysähdyimme myös katsomaan majakkaa, jossa olisi päässyt myös vessaan. Lampaita tallusteli tiellä siellä sun täällä. Herttaisia.

    Bleikiin päästessämme satoi kaatamalla vettä. Ei tehnyt mieli jäädä tänne telttailemaan vaikka kaunista olikin. Ajoimme Andenesiin asti. Mietimme hotelliin yöksi jäämistä mutta huoneiden hinnat eivät innostaneet jäämään sinne. Hetken parkissa istuskelun aikana aloin googlettelemaan lautta-aikatauluja. Vartin päästä lähtisi lautta Senjaan. Kysyin lähdetäänkö Senjaan ja niinhän me ajettiin satamaan. Päästiin ajamaan neljänteen jonoon. Hieman alkoi kylmähiki iskeä. Mahdetaanko mahtua lauttaan, kun autoja on näin paljon. Kyseessä oli päivän viimeinen lauttavuoro, joten jos ei mahduttaisi kyytiin olisi mietittävä jotain muuta. Jännitti todella paljon, kun lastaus aloitettiin. Kuin ihmeen kaupalla kaikki satamassa olleet autot mahtuivat kyytiin ja niin sitä oltiin lautan kyydissä matkalla Senjaan.

  • Sommarøy

    Kuka olisi uskonut, että Norjasta löytyy upeita vaalea hiekkaisia rantoja? Myönnän olleeni hieman skeptinen paljon hehkutettujen vaaleiden rantaviivojen upeudesta, mutta ylitykseni täyttyivät täysin päästyämme Sommarøyhon. Joka puolella oli kaunista. Ihan kuin olisi Turunmaan saaristossa, mutta Sommarøyn rannoilla hiekka oli vaaleaa, lähes valkoista. Pieniä saaria siellä täällä. Veneilijöiden ja melojien unelmapaikka. Itse ainakin kävisin jos olisi mahdollista. Toinen toistaan kauniimpia pikkuisia rantoja siellä täällä. Jotenkin koko matkan ajan sitä ajatteli, että voiko enää tulla mitään kauniimpaa vastaan, joka päivä joku asia yllätti maisemissa.

    Alla olevassa kuvassa näkyvä silta oli niin kapea, että vain yhteen suuntaan sai ajaa kerrallaan. Liikennevalot näyttivät aina kummasta suunnasta rannalta sai lähteä ajamaan. Sillan toisessa päässä ollaankin jo perillä Sommarøyssa.

    Ensimmäinen ranta, johon pysähdyimme oli täydellinen. Siellä ei ollut sillä hetkellä kuin meidän perhe. Kaikin puolin niin täydellistä, että jos ajan olisi voinut pysäyttää, niin olisin pysäyttänyt sen hetkeksi tähän. <3

    Lapset juoksivat innoissaan rannalle. Aarteita löytyi taasen vaikka kuinka paljon.

    Tämä ranta oli ehkä jopa upein ranta, jossa olen ikinä käynyt. Vaaleaa hiekkaa ja kauniin sininen vesi. Taustalla vielä vuoret.

    Löysimme kylmän veden korallia rannalta. Lofoottien lounaispuolella sijaitsee koralliriutta Røstrevet, joka löydettiin vasta vuonna 2002. Vaikka olenkin todella kiinnostunut luonnosta ja maantiedosta, niin en tiennyt, että korallia elää kylmässä vedessä ennen kuin googlettelin asiaa Norjassa ollessamme. Aina oppii uutta ja se onkin matkailussa parasta.

    Oli taas aika aloittaa telttapaikan etsintä. Aloitimme rannasta, joka oli aika alkupäässä. Näimme tämän rannan ajettuamme ensin saariryhmän päähän katsomaan mitä siellä on. Tuolloin rannalla oli jokunen teltta ja ihmisiä mutta nyt ranta oli tyhjillään. Iso ja pitkä hiekkaranta ihan tyhjillään kauniina päivänä. Uskomatonta. Parkkipaikalle oli kyltit tieltä, joten tänne on helppo löytää. Parkkipaikalta löytyi vessa ja roskikset. Siinä mielessä paikka olisi ollut hyvä mutta kävelymatka rannalle oli sen verran pitkä, ettei tavaroiden kantaminen olisi alkanut ärsyttämään. Upea paikka kyllä, ja pienemmällä porukalla ja vähemmällä tavaramäärällä olisin varmasti jäänyt yöksi tänne.

    Lähdettiin ajamaan vähän eteenpäin ja vastaan tuli seuraava ranta. Tämä olisi hyvä paikka nukkua seuraava yö.

    Me olimme hyvissä ajoin paikan päällä ja saatiin todella kiva spotti teltalle rannan keskivaiheilta. Samaan aikaan toisessa päässä rantaa oli norjalaisia perheitä telttailemassa. Iltaa kohden vastakkaiseen päähän rantaan tuli lisää norjalaisia. Mieheltäni kysyivät saksaksi voiko hän siirtää sen verran autoa, että he pääsevät pakittamalla rantaan asti. Englanti löytyi kuitenkin yhteiseksi kieleksi ja homma saatiin hoidettua. Sama suomalainen perhe joka oli ensimmäisessä yöpaikassa meidän kanssa tuli iltamyöhään myös tänne. Tällä kertaa ajoivat hieman kauemmaksi meidän teltasta. Olimme jo menossa nukkumaan tässä vaiheessa, kun telttamme toiselle puolelle parkkeerasi pari teltallista nuorempia norjalaisia. Kahteen asti he jaksoivat lörpötellä, myös suomalaiset toisella puolella telttaa jaksoivat valvoa. Sellainen yö se sitten tällä kertaa. Onneksi oli edellisyön saanut nukkua hyvin.

    Vaikka rannan vierestä meni tie, niin se ei kyllä haitannut meitä. Aika vähän siinä oli yön aikana liikennettä.

    Ylipäätään koko Sommarøyssa oli mun mielestä hiljaista siihen nähden, että kesäsesongin luulisi olleen parhaimmillaan. Autoilijoita kyllä oli, mutta ei siinä määrin mitä oli 2018 Lofooteilla meidän ollessa siellä reissussa. Norjalaisia ja suomalaisia näkyivät olevan lähes kaikki, jotka olivat menossa tai tulossa.

    Olin lukenut, että Sommarøysta löytyy myös paikkoja, jos tykkää kiivetä ylös, mutta lapsemme eivät taaskaan olleet kovin innostuneita asiasta. Koska kyseessä oli ihan yhtälailla heidän lomansa kuin meidänkin, niin on mentävä myös pienempien ehdoilla eikä tehdä aina vain niin niitä juttuja mistä itse tykkää.

    Kävin muuten illalla ennen nukkumaan menoa uimassakin. Sain jopa mieheni yllytettyä uimaan vaikka hän ei ui edes Suomessa lämpiminä kesinä. Vesi oli suorastaan aivot jäädyttävää. Ei tullut sellainen olo, että olisi voinut uida pidempään. Sen verran kirpsakalta vesi tuntu kropassa.

    Maisemat oli aamulla teltan oven avatessa kauniit. Taas kelpasi juoda aamukahvinsa maisemia ihastellen. Heräsimme aika aikaisin, koska olimme suunnitelleet, että lähtisimme lautalla Sommarøysta Senjaan. Tarkoitus oli mennä yli ensimmäisellä lautalla jos kyytiin mahtuu. Siinä kun pakkailimme tavaroita pohdimme asiaa ja tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että lähdemme ajamaan kohti Lofootteja. Meillä olisi vielä aikaa ajella ympäriinsä eikä sinänsä ollut kiire minnekään.

  • Kvaløya

    Reissusuunnitelmia tehdessä olin päättänyt, että haluan päästä Tromssaan ja sen lähisaariin. Parina kesänä olimme ohittaneet Tromssan läheltä ollessamme Senjalla ja Lofooteilla, joten nyt olisi se reissu, kun menemme Tromssaan. En kuitenkaan ollut kuvitellut, että etsisimme yötä myöden telttapaikkaa Tromssan lähistöltä. Siihen kuitenkin jälleen päädyttiin, kun lähdimme Lyngenin niemimaalta ajelemaan kohti Tromssaa hieman liian myöhään illasta. Tarkoitus oli katsoa telttapaikkaa Nordkjosbotnista, mutta siellä ei ollut mitään kivaa paikkaa, johon olisi uskaltanut pystyttää teltan. Koska oli hieno keli, niin telttailu oli ykkösvaihtoehtomme ja olimme myös niin myöhään esimerkiksi Tromssassa etten olisi enää kehdannut lampsia hotelliin kysymään vapaata huonetta. Niinpä ajoimme, niin pitkälle kunnes sopiva telttapaikka löytyisi ja löytyihän se lopulta Kvaløyasta.

    P-paikka oli tyhjillään ja ympärillä upea luonto laaksossa. Mielestäni meillä kävi tuuri, että päädyimme sinne oman perheen kera yöksi. Saimme olla ihan omassa rauhassa ja vieressä kulkeva tie oli yöllä hiljainen. Kangaspohjainen maasto oli täydellinen teltalle ja siinä oli muuten ihan mahtava nukkuakin. Nukuin varmaan koko reissun parhaat unet tuolla.

    Norjan viidenneksi suurin saari Kvaløya kuuluu Tromssaan kuntaan ja asuttaa noin

    15 000 asukasta.

    Aamulla heräsin kahdeksan maissa ja kävin katsomassa mihin p-paikalta lähteneet polut veivät. Huvittavinta oli, kun lunta oli ihan lähellä. Ilmeisesti viime talvi on ollut todella luminen, sillä yhtenäkään vuonna aiemmin, kun olemme Norjassa olleet, niin lunta ei ole ollut näin paljon. Olemme nimittäin olleet reissussa kolmena kertana lähes samaan aikaan, joten sen vuoksi vertailua on helppo tehdä.

    Keli ei kuitenkaan ollut kylmä vaikka lunta olikin vuorilla. Se, että lähtee Pohjois-Norjaan ”aurinkolomalle” koomisinta koko reissussa. Olin nimittäin pakannut lähes tulkoon vain lämpimiä vaatteita ja sadevarusteita, jotta tällä kertaa emme jäätyisi. Voin todeta, että ostamani sadetakki ja kaikille mukaan raahaamani kerrastot jäi käyttämättä. Saimme nauttia t-paita keleistä ja aurinkoisista keleistä viimeiseen yöpaikkaan asti. Tuntui hassulta palata Norjan reissulta väriä saaneena, mutta sitä se aurinko ja ulkoilma teettää.

    Aamiaisen jälkeen lähdettiin katsomaan lunta lähempää, jotta lapsilla olisi ihmeteltävää. Tien toiselta puolelta lähti polku vesiputoukselle, jota pitkin lähdettiin kulkemaan. Lunta oli vastaan jo lyhyen kävelyn jälkeen. Lasten heiteltyä hetken lumipalloja jatkettiin polkua eteenpäin. Polku oli paikoitellen tosi märkä, koska vuorilta valui sulamisvettä mutta seikkailemassahan tässä oltiin, joten yritin olla murehtimatta sukkien ja kenkien kastumista.

    Välimatkat Norjassa saavat minut aina yhtä hämilleni, samoin Suomen Lapissa. Onko syynä tunturi/vuorimaisemat vai mikä? Hetken käveltyämme olimmekin jo tosi kaukana autolta emmekä olleet vielä edes lähellä sitä vesiputousta, jota kohta olimme ajatelleet menevämme. Lapset alkoivat kyllästyä ja menin hetken matkaa edellä yksinäni, mutta vesiputous oli edelleen jossain kaukana (kohina kuului kyllä kovana). Käännyin myös takaisinpäin ja lähdettiin koko porukka takaisin autolle purkamaan leiri.

    Leirin purun jälkeen suuntasimme Tromssaan, josta oli yöllisestä ajosta jäänyt mieleen tunnelin sisäiset liikenneympyrät. Tromssan kaupunki on upeasti vuoren rinteellä. Todella sympaattinen ja kaunis kaupunki. Me kävimme muina turisteina Burger Kingissä syömässä, jonka jälkeen XXL:ssä shoppailemassa. Olin alkanut toivoa muutaman päivän jälkeen retkituoleja, jotta ruuat saisi syötyä istualleen. Paikoissa, joissa olimme yöpyneet ei ollut mitään paikkaa missä istua, ei isompaa kiveä tms. XXL myi halvalla retkituoleja, joten ostimme pari kappaletta, koska enempää ei olisi autoon edes mahtunut. Super ison teltankin olisi saanut mielestäni suht edullisesti mutta meidän auton ei vain olisi enää mahtunut mitään isoa, joten jouduin jättämään teltan ostamatta. Sama teltta tuli kyllä viikkoa myöhemmin Suomen XXL:ssä myyntiin vielä halvemmalla mutta en ehtinyt siihenkään tarjoukseen tarttua, kun kaikki teltat oli jo myyty. Lasten vaatteiden alerekistä bongasin molemmille hyvällä alennuksella takit. Tytölle Helly Hansenin takki ja pojalle Didrikssonin takki. Aikuisten puolella ei ollut mitään ostettavaa, mutta lasten takkeihin olin todella tyytyväinen, sillä niillä on käyttöä syksyllä. Hetken aikaa pyörimme paikallisessa ostarissa, jossa tämä XXL:lläkin oli. Lapset halusivat ehdottomasti lelukauppaan pyörimään ja koska väkeä oli kaupoissa vähän, tuntui turvalliselta haahuilla vain ympäri kauppoja. Samalla pääsimme käymään ruokakaupassa täydentämässä loppuneita juttuja ja löysin sieltä loistavan makuista jääteetä, jonka nimen jo täysin ehdin unohtaa.

    Tromssa yllätti positiivisesti vaikka näimmekin vain murto-osan kaupungista. Olisimme halunneet mennä maisemahissillä ylös vuorelle mutta lapset eivät suostuneet tähän. Heitä ajatus hissistä pelotti, joten emmehän voineet heitä pakottaa moiseen, Voi olla, että olisin itsekin pelännyt kuollakseni, koska korkeat paikat eivät ole minun juttuni yhtään mutta olisin halunnut kuitenkin pelosta huolimatta kokea maisemahissin kauneuden. Muutakin nähtävyyksiä kuten sherparappuset ja Polaris akvaario oli muistivihossani mutta kummassakaan ei sitten käyty.

    Meillä oli viime vuonna suunnitteilla juosta Tromso skyrace mutta jouduimme silloin kisan perumaan omalta osaltamme. Tuolloin oli tarkoitus samalla viettää enemmän aikaa Tromssassa ja varaamme hotelli oli ihan keskustassa ja samasta paikasta olisi lähtenyt itse kisakin. Jossakin kohtaa haluisin kyllä osallistua kyseiseen kisaan ja samalla viettää useampi päivä Tromssassa. Näin näkisi maisemia läheltä ja kaukaa. Samalla rahalla saisi Tromssasta kaiken irti.

    Näihin maisemiin päättyi Kvaløyan ja Tromssan seikkailut ja oli aika siirtyä tästä eteenpäin seuraavalle saarelle. Lisää seuraavan yön telttapaikasta, seuraavassa postauksessa.