• Treeniviikko 38 ja 39

    Viikko 38

    Perjantaina lähdin koiran kanssa juoksemaan heti töiden jälkeen. Olin niin fiiliksissä päästyäni kotiin siitä, että pystyin juoksemaan matkan varrella olleet ylämäet. Olotila on ollut viime aikoina niin huono, etten ole edes ylämäkiä jaksanut juosta vaan olen suosiolla kävellyt ja jatkanut juoksua kun alamäki alkaa. Tänään kuitenkin oli selkeästi parempi olo sillä vaikka mäet hengästytti niin pystyin pitämään vauhdin juoksussa. Vauhdinkin sain pidettyä alle seiskassa mikä oli mukava yllätys. Pienistä asioista on pakko iloita silloin kun tuntuu, että matto on vedetty jalkojen alta tämän kunnon laskun myötä.

    Juoksu 32 min 50 sek, matka 5,08 km, keskivauhti 6:27 min/km, keskisyke 169, maksimisyke 185

    Lauantain upean sään kunniaksi lähdettiin esikoisen kanssa sienimetsään. Dalmatialainen pääsi mukaan metsään ja siitähän vasta riemu repesi kun sai temmeltää metsässä sydämensä kyllyydestä. Sienet löytyivät lähes joka kerta sieltä missä dalmatialainen seisoi. Suppilovahveroita saatiin kokoon pari pussillista.

    Kävely 1h 11 min, matka 4,12 km, keskisyke 94, maksimisyke 118

    Sunnuntaina juoksin lenkin esikoisen ollessa treeneissä. Tein lyhyen lenkin Turun aurajokimaisemia ihaillen suhteellisen lämpimässä säässä. Olin varaustautunut ihan liian isoon vaatemäärään ja kaihoisasti katselin niitä lenkkeilijöitä jotka olivat sonnustautuneet shortseihin. Jalkavaivat alkoivat olemaan sitä luokkaa loppulenkistä, että oli välillä pakko ottaa kävelypätkiä.  Aurinkoinen sää kuitenkin piti mielen positiivisena eikä haitannut yhtään, että lenkki jäi lyhyeksi.

    Juoksu 46 min, matka 6,08 km, keskivauhti 7:35 min/km, keskisyke 159, maksimisyke 180

    Viikko 39

    Lauantaina oli Turussa Vauhtisammakon juoksumessut. Itse olin mukana bloggaajien rauhallisemmalla juoksulenkillä, jossa vauhtina 7:30-8:00 min/km. Jalkani ovat oireilleet sen verran paljon,etten uskaltanut lähteä 6:30 min/km ryhmään vaikka sekään ole kova vauhti. Puolen tunnin juoksun jälkeen pohkeet olivat tulessa ja tiesin mitä tuleman pitää. Jalkapohjat puutuivat ja loppu lenkki olikin taas mielenkiintoisen tuntuista. Hassuinta tässä puutumisessa on se, että heti kun pysähdyn hetkeksi tai jatkan kävelyä niin puutuminen häviää ihan minuuteissa. Sitten kun jatkan juoksua niin 10 minuutissa jalkapohjat puutuvat uudestaan. Kyllä niillä puutuneilla jalkapohjillakin pystyy juoksemaan asfaltilla mutta maastossa tuntuu oudolta.

    Ostin juoksumessuilta pitkään haaveilemani Hoka one one speedgoatit. Kokeilin niitä jalkaan sisätiloissa ja ostin ilman testausta ulkona juostessa. Ostos osottautui silti hyväksi. Testasin nimiitäin hokat heti bloggaajien lenkillä. Viime vuonna alkanut nilkan kipu kehräsluun ulkosyrjällä on taas alkanut vaivaamaan ja kaikilla kengillä lopputulos on ollut se, että nilkka taittuu jotenkin astuessa linttaan tms. En osaa sanoa mitä jalalle tapahtuu mutta kipeää juoksu tekee. Muiden kenkien kanssa perus arkiliikkumisessa tätä ei tapahdu. Tätä on viime vuonna ja vielä alkuvuodestakin tutkittu mutta mitään järkevää syytä ei löydetty.  Kun keskityn askeltamiseen esimerkiksi fysioterapeutin vastaanotolla niin tätä linttaan astumista ei tapahdu.  No jokatapauksessa hokan kengissä on niin korkea pohja ja hyvä tuki kengän sisäsyrjällä, että tätä linttaan astumista ei tapahtunut yhtään. Jalka ei pääse taittumaan eikä kipukaan tullut. Jes, yksi ongelma saatu pois ( ainakin toistaiseksi)!

    Juoksu  (bloggaajien lenkki)  kesto 50 min 22 sek, matka 6,45 km, keskivauhti 7:48 min/km, keskisyke 161, maksimisyke 183

    Yhteisen lenkin jälkeen juoksin vielä mieheni luokse. Hän oli toisella puolella Turkua testaamassa maastossa Salomonin, Sarvan, Hokan ja Inovin maastojuoksukenkiä, jonka Vauhtisammakko oli järjestänyt.

    Juoksu kesto 18 min 41 sek, matka 2,48 km, keskivauhti 7:33 min /km, keskisyke 165, maksimisyke 184

    Ensi viikolla onkin vuorossa tämän kauden viimeinen kisa minulle. Vielä olen kahden vaiheilla osallistunko vai en. Jalat sanoo ei mutta mieli haluaisi niin kovin päästä juoksemaan reitti uudestaan. Ensi vuonna ei ole enää tarkoitus Kolille lähteä joten en millään haluaisi myöskään siirtää osallistumisesta seuraavaan vuoteen. Viikko on aikaa tehdä ihmeitä ja katsoa mihin kuntoon itseni saan. Juoksu ei kulje samalla tavalla kuin viimeksi, joten parempaa suoritusta en lähde Kolille hakemaan vaan fiilistelyä hienoissa maisemissa. Aikaa maratonin suorittamiseen on niin paljon, että matkan vaikka kävelee jos ei mitään suurempaa vammaa tule mikä estäisi liikkumisen kokonaan. Näin ollen voin hyvin keskittyä luonnossa liikkumiseen ja ottaa kuvia. 🙂

  • Paino on vain numeroita

    Usein tuijotetaan vain vaa’an lukemia ja kyllä minäkin lukeudun niihin ihmisiin. Minulla on ollut aina päässäni tietty luku mitä haluan painaa mutta koska en ole tuohon tavoitepainooni vieläkään päässyt niin siitä voisi päätellä, ettei se ole minulle pakkomielteinen asia vaan asia johon joskus haluaisin päästä. Samaan kategoriaan voisin lisätä vaikka, että haluaisin joskus päästä Meksikoon mutta olen siinäkin asiassa ihan yhtä kaukana tavoitteestani matkustaa Meksikoon kuin tässä painoasiassa.

    Keskiviikkona kävin kehonkoostumusmittauksessa koska Vauhtisammakon challenge oli loppusuoralla. Oli aika katsoa miten tulokset olivat 8 viikon aikana muuttuneet. Jännitti nousta mittauslaitteelle koska olin saanut flunssan, menkat oli alkamassa ja olo oli kaikin puolin turvonnut. Kun näin painon meinasi itku päästä, järkytyksestä. Olin challengen aikana lihonut 100 grammaa. Ajattelin mielessäni, että miten se voi olla mahdollista. Olin kuitenkin käynyt tuon haasteen aikana vaa’alla ja paino oli käynyt pari kiloa alempana ja nyt kun oli loppumittauksen aikana niin laihdutetut kilot olivat hävinneet kuin tuhka tuuleen.

    Kehonkoostumusmittauksen jälkeen olisi ollut vielä kuntotesti joka oli sama kuin haasteen alussa. Itse jouduin jättämään kuntotestin väliin koska olin niin kamalassa flunssassa.  Harmitti ihan älyttömästi etten voinut osallistua kuntotestiin. Olisi ollut kiva nähdä miten paljon paremmin testi olisi mennyt.

    Olen viimeisten 8 viikon ajan treenannut PALJON oman mittapuuni mukaan.

    Perjantaina oli haasteen päätös, jossa julkitettiin voittaja joukkue sekä koko haasteen voittaja.  Kunniakirjat saivat myös viisi muuten haasteessa hyvin pärjännyttä kilpailijaa. Kunniakirjan saivat kuntotestissä parhaiten aikaa parantanut mies ja nainen, parhaimmat fitnesspisteet saanut mies ja nainen sekä sitten palkittiin nainen joka oli parantanut aikaa kuntotestissä sekä saanut hyvät tulokset kehonkoostumusmittauksessa.  Voittajaksi julkistettiin mies joka oli parantanut aikaa kuntotestissä ihan huimasti sekä saanut ihan uskomattoman hyvät parannukset 8 viikossa kehonkoostumuksessa. Itse sain kunniakirjan parhaimmista fitnespisteistä.

    Se mistä olin eniten tyytyväinen on nuo muut tulokset kuten rasprosentin pudotus 2,3 prosentilla sekä lihasmassan nostaminen kilolla. Aika hienoa jos miettii, että olin tosiaan lihonut 100 grammaa haasteen aikana.  Eli tosiaankaan vaakaa ei pidä tuijottaa vaan enemmänkin sitä kokonaisuutta. Itse tiesin,että muutosta kropassa on tapahtunt koska ennen haastetta ostamistani housuista ei mennyt nappi kiinni mutta nyt housut menee melkeinpä heittämällä jalkaan.

    Olen haasteen aikana syönyt aika vapaasti vaikka välillä ollut viikkoja kun en ole herkutellut ollenkaan.  Itselle pahin haaste on syödä järkevästi ja olla herkuttelematta. Pystyn liikkumaan paljon ja saan silläkin tuloksia aikaan mutta pistää hieman kiukuksi, etten omista kunnon itsekuria joka rajoittaisi hieman syömisiäni. 

    Näitä challengen treenejä jään kyllä kaipaamaan. On ollut ihan mahtavaa olla osana tätä porukkaa joka tsemppaa toinen toisiaan treeneissä vaikkakin kaikki ovat kilpailleet keskenään. Treenit on olleet todella hauskoja ja niissä on yhdistynyt lihaskuntotreenailua ja juoksua. Kuten tuloksistakin näkyy niin kyllä treeneissä on kunnolla vedetty.  🙂

  • Aina kaikki ei mene kuten Strömsössä

    Tammikuu tulee 90 % olemaan tämän vuoden p*kin kuu. Tuntuu,että ihan kaikki suunnitelmat on peruuntunut tai siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Mä oikeastaan elän niin,että suunnittelen pitkän tähtäimen menoja jolloin mulla on aina jotain mitä odottaa.  Nämä peruuntuneet menot nyt ei ollut kovin pitkän tähtäimen suunnitelmia mutta harmittaa kovin. Mun piti aloittaa tankotanssi 9.1 mutta ystäväni jonka kanssa yhdessä piti tuo uusi harrastus aloittaa sai akuutin leikkausajan juuri tuolle aloituspäivälle ja sairasloman pituus on alkuun about 2 viikkoa. Senkään jälkeen ei ole taattua,että pystyy vielä treenaamaan niin kovaa. Ystävän terveys on kuitenkin kallisarvoinen joten homma siirtyy niin pitkälle, että hän paranee. 🙂

    Viime viikonloppuna mun piti osallistua mieheni kanssa triathlon treenipäivään jossa olisi päässyt tutustumaan itse lajiin. Sekin siirtyy johonkin toiseen ajankohtaan. Ollaan koko perhe oltu kipeinä enemmän tai vähemmän joten ei olisi ollut tervettä mennä treenaamaan kipeänä. Miehellä on keuhkoputkentulehdus ja itsellä poskiontelontulehdus joten ei tässä kunnossa jaksa suoraan sanottuna juosta metriäkään. En ole kolmeen viikkoon urheillut yhtään jatkuvan sairastelun takia. Eikä mua niinkään harmita,että itse triathlon treenipäivä peruuntui vaan se,että oltaisiin miehen kanssa päästy kerrankin yhdessä treenaamaan. Tosin äitini jonka piti tulla hoitamaan lapsia treenipäivän ajaksi on myös kovassa flunssassa kera kauhkoputkentulehduksen joten olisi homma voinut peruuntua siksikin. (Btw uskomattoman sitkeää tautia on liikkeellä ja tarttuu todella helposti.)

    Ainoa asia joka 100% tulee tapahtumaan on se,että aloitan tänään uudessa työpaikassa.  Hiemanko jännittää. 😀 Odotan todella kovin uuden työn aloittamista ja sitä,että pääsee käytännössä näkemään sen mitä työnkuvaan kuuluu.Se kun ei ihan selvinnyt mulle haastatteluissa. Miettikää mikä hullu ottaa työn vastaan eikä työnkuva ole edes selvä.:D

    Vielä en ole ihan luovuttanut tämän kuun suhteen sillä loppukuusta olisi vielä tarjolla treenejä. Nimittäin 24.1 on luvassa 2,5 h juoksu Vauhtisammakon järjestämänä ja 31.1 Spartan gearin järjestämä toiminnallisen harjoittelun ja hyvinvoinnin seminaari. Jos vaikka näihin tapahtumiin mennessä olisin parantunut tästä köhästä.

    Mitäs suunnitelmia teillä on tammikuulle? Oletteko enemmän ex tempore ihmisiä vai teettekö tekin pitkn tähtäimen suunnitelmia? 🙂

  • Junnaava juoksija

    Sykesportin sivulta löytyi juttu juoksuvaihteista jonka on kirjoittanut juoksukoulu Vauhtisammakon perustaja Mikko Liukka.  Tekstissä pohditaan aloittelelevan juoksijan, keskivertojuoksijan,  kokeneemman juoksijan ja junnaavan juoksijan välistä eroa. 

    Sitten päästäänkin itse aiheeseen eli miksi mä tartuin tähän asiaan. Hyvin helppo syy. Mä olen junnaavan juoksija. Mikko sen jutussaan kertoi. 😀 Mä vedän aina lenkit samalla vauhdilla vaikka lenkkiä vaihtelenkin. Vauhti toki vaihtuu lenkin aikana mutta periaatteessa vedän sellasta 5.30-6.00 min/km vauhtia kaikki lenkit. Nämä lenkit ei juurikaan kehitä vaan kunto pysyy kohdallaan.Mä kuitenkin haluan kehittyä juoksijana.

    Myasicsin kautta saamani juoksuohjelmaan sisältyy alkuun paljon hidastempoisia lenkkejä jotka on tuottaneet mulle kovasti päänvaivaa. Mä en vaan osaa mennä niin hitaasti. Mä haluan juosta kovaa ei siksi,että olisin nopeammin kotona vaan siksi,että siitä tulee hyvä olo.   En mä toki aina ole juossut ns. kovaa vaan hitaista lenkeistä olen alottanut ja olen ylpeä itsestäni , että jaksan juosta nykyään niin paljon kovempaa kuin ennen.

    Muistan ihan ala-asteelta asti miten mä vihasin juoksua. Meidän piti juosta sellasta sadan metrin pätkää ja se oli ihan kamalaa.Enhän mä jaksanut. Olinhan aina ollut myös se luokan pyörein tyttö joten ei ollut helppoa juosta kovaa. Osallistuin ala-asteella koulujen välisissä yleisurheilukisoissa johonkin juoksukisoihin ja ei mulla ollut mitään saumaa pärjätä niiden muiden joukossa.  Mä olin hyvä kuulantyönnössä joten tykkäsin siitä. Muut ei pärjänneet mulle siinä ja mä nauttisin siitä.

    Monesti elämäni aikana olen yrittänyt aloittaa juoksun harrastus mielessä mutta lopettanut pariin lenkkiin. Todennut vain,että ei oo mun juttu.  Tavattuani mieheni ja kuultuani hänen juoksu innostuksestaan lämpenin ajatukselle. Tosin siihen lämpenemiseen kului neljä vuotta.:D Mutta hei parempi nyt kun ei milloinkaan. Keväällä 2014 päätin juosta kotiin kaverin luota. Matkaa siinä taisi kertyä huimat 2 kilometriä. Mä olin niin ylpeä kun jaksoin juosta koko matkan -hitaasti-mutta juoksin kuitenkin. Tästä se innostu sitten lähti ja ollaan jo junnaaja juoksijoita.

    Jutussa oli 7 hyvää pointtia päästä pois noidankehästä, joista mä olen muutaman jo tehnyt. Hyvä mä! 🙂  Kuten aloittanut kuntosaliharjoittelun ja liittynyt Vauhtisammakoihin. Selittelyitä löytyy silti edelleen.;)  Seuraavaksi tavoitteeksi otan 3 eli pyrin ottamaan lyhyitä vetoja kesken lenkkien. Tämä innostaa varmasti myös koiraa joka kulkee lenkeillä mukana.  Pitäisi ottaa tavoitteeksi käydä ilman koiraankin lenkillä mutta eihän sitä voi jättää kotiin kun toinen anovalla katseella tuijottaa ovensuussa.:D

    1. Aloita voimaharjoittelu.
    2. Opettele parempi juoksutekniikka (junnaus on heikentänyt sitä täysin varmasti).
    3. Juokse lyhyitä teräviä vetoja.
    4. Yhdistä kävelyä ja juoksua.
    5. Juokse alkuun entisellä junnausvauhdilla korkeintaan yksi lenkki viikossa.
    6. Liity johonkin juoksuporukkaan, jossa SINUN ON PAKKO juosta erilaisilla vauhdeilla.
    7. ÄLÄ SELITTELE!

    Täältä voit lukea koko jutun jos kiinnostaa.  Sykesportin sivuilta voi bongata monta muutakin hyvää tekstiä koskien juuri juoksu ja siinä kehittymistä.

    Mä rakastan tätä oloa joka kuvassa näkyy – kaikkensa antanut!