• Tunteiden vuoristoradassa

    Tänään tein jota mitä olen miettinyt jo kesästä asti. Irtisanouduin työstäni.

    En ole nauttinut nykyisestä yöstäni enää moneen kuukauteen. Työnteosta on tullut pelkkää väkisin suorittamista, joka tuntuu oudolta koska minulla on aina ollut työpaikkoja joissa olen viihtynyt ja jonne on ollut kiva lähteä joka aamu. Nyt elämäni ensimmäisen kerran koen olevani täysin väärässä paikassa. En nauti työssäni enää mistään. Olen aina ollut ahkera työntekijä ja tykännyt todella paljon työnteosta. Minusta on ollut kiva mennä töihin mutta ei enää. Jokainen aamu tuntuu ahdistavalta. Koen ahdistusta työstä josta en nauti yhtään.  Teen kyllä työni edelleen mutta joudun ponnistelemaan ihan mielettömästi saadakseni mitään aikaan koska itse työ ei kiinnosta. 
    Niinpä saatuani eilen sähköpostilla tiedon vapaasta työpaikasta terveydenhuollon parissa ja saatuani kutsun työhaastatteluun täksi aamuksi olin jo aika myyty. Yöllä pohdin muutamia kertoja hulluuttani vaihtaa työpaikkaa mutta totesin joka kerta,että olet muutoksen tarpeessa eikä huonoja valintoja ole, on vain uusia muutoksia. Mikäli ne osoittautuvat huonoiksi valinnoiksi niin aina voi etsiä uutta suuntaa.

    Työntekoon käyttämäni aika arkisin on niin iso, että työnteon pitäisi oikeasti olla nautinnollista, jopa niin kivaa, että sitä tekisi melkein ilmaiseksi. Minusta on todella harmillista miten näin on päässyt käymään. Tunnen omantunnon tuskaa ja syytän itseäni siitä, että miten niin en voi tykätä työstäni. Siisti 8-16 sisätyö ja viikonloput vapaat kuulostaa monelle varmaan unelmalta mutta itselle se alkaa olemaan liikaa. Olen ennen nykyiseen työhöni vaihtamista tehnyt vuorotyötä ja sitä kaipaan nytkin. Kaipaan vaihtelua päiviin. Olisi ihanaa herätä joinain aamuna myöhemmin, käydä lenkillä ja lähteä sitten vasta töihin. Minua ei haittaisi iltavuorot eikä yövuorot kunhan työ olisi nautinnollista.  Nyt sitä sitten saan.

    Uusi työni jossa aloitan kuukauden päästä on nimenomaan vuorotyötä. Työvuoroja on myös viikonloppuisin mutta voi luoja miten kivaa on nähdä lisiä palkassa. Olen niin fiiliksissä uuden työn tuomista asioista, etten malttaisi olla kailottamatta asiasta koko maailmalle. Joskus onni potkaisee vain niin sopivaan aikaan ettei todellakaan ole aikaa jäädä miettimään vaan on tehtävä päätöksiä. Mä tein tänään vaikean päätöksen ja se on luopuminen nykyisestä työstä, työkavereista ja säännöllisestä työajasta. Työkavereiden kannustus ja ilo uuden työn tuomista haasteista teki minut todella onnelliseksi.

    Koin syyllisyyden tunnetta irtisanoutumisesta kerrottuani asiasta esimiehelle mikä on ihan hassua. Eihän kukaan sille voi mitään jos haluaa vaihtaa työpaikkaa eikä siitä pitäisi kenenkään potea syyllisyyttä. Minulle tuli sellainen olo kun pettäisin pomoni luottamuksen lähtemällä muualle. Onneksi pomo otti asian hyvin ja olen hänelle hyvin kiitollinen monestakin asiasta, jotka hän on mahdollistanut minulle vuosien varrella. Myöhemmin olin super innoissani ja siinä fiiliksessä olen edelleen. Tämä on mahdollisuuteni hypätä pois oravanpyörästä ja keskittyä enemmän itseeni sekä perheeseeni.

    Että sellainen viikon aloitus täällä. Mitäs sulle kuuluu?  🙂

                                                                                                                                         Kuvat Mari

  • 4 vinkkiä helpompaan lomalta paluuseen

    Kesälomat alkavat loppumaan ja monella on paluu arkeen edessä kuten minullakin ensi viikolla. Ensimmäisten päivien ja viikon ohjelma kannattaa suunnitella jo ennen lomille jäämistä. Kalenteriin kannattaa hyvin varata aikaa käynnistymiseen: sähköpostien lukeminen, keskeneräisten asioiden jäsenteleminen ja niiden hoitamisen aikatauluttaminen. Ensimmäisille päiville ei kannata laittaa vaativia palavereja, koska muuten voit joutua valmistautumaan lomallasi kyseessä olevaan tilaisuuteen.

    Tutkimukset ovat osoittaneet, että loman positiiviset hyvinvointiin liittyvät vaikutukset loppuvat jo runsaassa viikossa. Tästä syystä on hyvä kiinnittää huomiota miten arkeen palaa, sekä miten se tukisi päivittäistä ja viikottaista palutumista. Loma on toivottavasti laskenut stressiä ja mieli on virkea. Miksi et nauttisi tästä ja pyrkisi valinnoillasi pitämäänkin itsesi huippu vireessä.

     Alla muutamia käytännön vinkkejä lomilta paluuseen:

    Varaa kalenteriin joustoa

    Ensimmäiset työviikot ovat usein rauhallisempia, joten miksi et tekisi päivää heti jo aamusta alkaen rauhallisempaa. Laita kello herättämään hieman aikaisemmin, niin ehdit tekemään aamurutiinit rauhassa ja päivä saa hyvän alun.

    Älä ahnehdi liikaa tekemistä ensimmäisille päiville

    Suurimmalla osalla kestää muutamasta päivästä viikkoon päästä loman jälkeen normaaliin työvauhtiin. Pidä tavoitteesi realistisina, niin saat päivän aikana tehtyä mitä olit suunnitellut ja rästit eivät ala kertyä heti ensimmäisestä päivästä

    Työkaverit

    Lomalta on palannut varmaan muitakin ihmisiä samaan aikaan. Heidän kanssaan on mukava käydä läpi loman tapahtumia läpi. Hyödynnä lomaltapaluun jälkeiset rauhallisemmat työviikot juttelemalla työkavereiden kanssa tai käykää vaikka yhdessä lounaalla siinä kivassa paikassa, jonne ei muuten koskaan ehdi.

    Kesää on vielä jäljellä.

    Lähde ensimmäisillä viikoilla ajoissa töistä kotiin ja vältä kotona työskentelyä. Iltatöitä ehdit kyllä tehdä sitten myöhemmin syksyllä. Töiden jälkeen kannattaa tehdä samoja asioita kuin lomallakin, lähteä lenkille, uimarannalle, ihmisten pariin tai tapahtumiin. Vaikka olo tuntuisi väsyneeltä työpäivän jälkeen, niin uutta energiaa saa lähtemällä tekemään asioita, ei jämähtämällä sohvalle.

    Tästä se sitten taas alkaa, mukavaa paluuta arkeen!

    Kesäiset kuvat ovat Marin ottamia.

  • Fyysinen työ vs. psyykkinen työ

    Entisenä ensihoidon ammattilaisena minulla on kokemusta fyysisesti raskaasta työstä ambulanssissa ja nykyinen työni vakuutusyhtiössä edustaa enemmän psyykkisesti raskasta työtä. Olen pyörittänyt tämän postauksen aihetta mielessäni jo pitkään ja itse postaus on odottanut jo tovin luonnoksissakin koska on ollut vaikeaa pukea sanoiksi ne tunteet joita olen viime aikoina käynyt läpi. Olen miettinyt onko vika vain minussa, että olenko liian herkkä vai onko elämäntilanteen stressitilanne vain niin kuormittava tällä hetkellä, että koen kaiken jotenkin kovin painostavana.

    Koen, että fyysisesti raskas työ oli kutakuinkin helpompi työ jos mietin kokonaisvaltaisesti omaa hyvinvointiani. Fyysisesti raskaan työpäivän jälkeen kroppa oli ehkä väsynyt mutta pää ja mieli toimivat, joten jaksoin lukea kirjoja ja seurata tv-sarjoja. Psyykkisesti raskaan työpäivän jälkeen ei tee mieli muuta kuin mennä nukkumaan. On oikeasti vain ihanaa maata sikiöasennossa sängyssä ja olla miettimättä mitään. Pelkkä oleminen tuntuu luksukselta. Tämän koen olleen suurin ero näiden kahden eri työn välillä, joissa olen työskennellyt. Ambulanssissa työskennellessäni toki oli päiviä, jotka tuntuivat psyykkisesti raskailta mutta niistä pääsi yli nopeammin ja ne ei kuormittanut aivoja samalla tavalla kuin nykyinen työni, jossa päätä ja muistia on käytettävä jatkuvasti ratkaisuja tehdessä. Ambulanssityö mielletään monesti hyvin psyykkisesti raskaaksi työksi mutta pakko sanoa, ettei se minun kohdallani ole ollut mitään verrattuan nykyisessä työssäni kokemaani psyykkiseen kuormitukseen joka johtuu eniten ihmisten tyytymättömyydestä. Asiakaspalvelutyössä isona varjopuolena on ihmisten töykeys ja ahneus, jolla ei tunnu olevan mitään rajaa. Minä koen raskaampana sen, että joku arvostelee minun tekemisiäni kuin sen, että näkisin työvuorollani kuolleita ihmisiä. Tämä on tietty ammatinvalintakysymys mutta pointtini on siis se, että työhakemusta tehdessä ei välttämättä osaa ennakoida millaista itse työ tulee olemaan vaikka olisikin joku mielikuva.

    Jotenkin olin kuvitellut, että toimistotyöläisenä elämä olisi jotenkin auvoisempaa ja tottuessa 8-16 työrytmiin sitä olisi töiden jälkeen aikaa vaikka mihin touhuihin. Totuus on kuitenkin se, että olen työpäivien jälkeen niin väsynyt, että en haluaisi tehdä mitään mutta pakotan itseni lenkille yms, jotta kroppa saa liikuntaa.  Olen lukenut Emma Seppälän kirjaa onnellisuudesta ja siinä sanottiin, että koska harvan työ enää on fyysiesti vaativaa niin rasitus tulee asiantuntijoiden mukaan henkiseltä puolelta.  On raskasta käydä läpi tunteiden kirjoa. Monesti viha ja suru tuntuvat vievän eniten energiaa mutta yhtälailla jännitys ja iloisuus kuluttavat. Itse ainakin olen kokenut olleeni hyvin väsynyt hauskojenkin illanviettojen jälkeen mikä johtuu siitä, että voimakkaat tunnereaktiot vievät ihmisestä parhaiten energiat. Sitä ajatellaan enemmän niin, että hautajaiset joissa suru on hyvin läsnä ovat väsyttäviä mutta itseasiassa kaikki tämänkaltaiset juhlatapahtumat ovat ihan yhtä kuluttavia.

    Fyysisesti raskas työ kuluttaa kehosta voimat mutta mieli toimii kuin unelma. Pystyy ajattelemaan asioita selvästi ja suunnittelemaan tulevaa. Minulla on selvästi alkanut keskittyminen herpaantumaan yhä enemmän kiireisen ja stressaavan työympäristön vuoksi.  Huomaan tekeväni viittä eri asiaa samaan aikaan ja kun puhelin soi ja saan päätettyä puhelun niin en muista enää mitään mitä olin tekemässä. Tämä on sitä nyky-yhteiskunnan työskentelytapaa. Ollaan suorittajia ja tehdään niin monta asiaa kerrallaan kuin vain pystytään hoitamaan, jotta annetaan tehokas vaikutelma. Ylisuorittaja saa koettua huippuhetkiä tekemällä to do-listalta mahdollisimman monta asiaa pois päivän aikana. Keskittymisvaikeudet ovat nykypäivää ja niistä ei välitetä koska kaikki muutkin kärsivät siitä. Miksi minun pitäisi olla poikkeus ja pystyä keskittymää asioihin paremmin? Multitaskaaminen saa aivot ylivirittyneeseen tilaan ja kun sitä buustataan vielä 5 kupilla kahvilla päivän aikana niin olotila on mitä parhain jos haluaa suorittaa. Asioita tehdään montaa yhtä aikaa vaikka asiat eivät olisi edes kiireellisiä koska tästä toimintavasta on tullut yhtä kuin elämäntapa. Olemme opettaneet aivomme suorittamaan useita asioita samanaikaisesti mutta loppputulos on se, ettei oikein mikään tule hoidetuksi kunnolla kuin jos tekisi vain yhtä asiaa kerrallaan.

    Olen joutunut tietoisesti katkaisemaan työntekoa voidakseni antaa aivojeni hetken viilentyä ja rauhoittua ajatusten sekamelskasta. Pelkään pääni ylikuumentumista ja toisinaan niin käykin kun pinna vaan palaa eikä pysty enää pitämään ajatuksia kurissa.  Näitä ylivireys tiloja tulee sitä enemmän ja helpommin mitä väsyneempi mieli on. Kun on vaikeaa keskittyä niin jokainen ylimääräinen ääni tai ärsyke saa verenpaineen kohoamaan ja kehon taisteluasemiin.

    Olen jokatapauksessa onnellinen työpaikastani ja minun pitäisi vain oppia olemaan vähemmän suorituskeskeinen. Omat rajat on hyvä tietää ihan jokaisessa työssä ja minun on opittava tekemään vain sen verran jonka kykenen tekemään.

    Energia, ei aika, on korkean suorituskyvyn perusvaluutta.
    – Jim Loehr ja Tony Schwarz-

    Kuvat Mari.

  • Bloggaaminen työn ohessa

    Kaikki ei aina ole ruusuilla tanssimista mitä tulee tulee bloggaamiseen. On hetkiä kun tekisi mieli heittää hanskat tiskiin koka ei ehdi ottamaan kuvia postauksia varten ja ei ehdi kirjoittamaan valmiiksi puolivalmiita luonnoksia. Joka ikinen hetki kun minulla on vapaata aikaa niin käytän sen bloggaamiseen. Aina ei välttämättä ole innostusta lähteä kuvaamaan tai innostusta kirjoittaa mutta se on vähän niin kuin pakko jos tätä hommaa haluaa tehdä.

    Kun tekee kokopäiväisesti toista työtä tämän bloggaamisen ohella niin aika on oikeasti hyvin rajallista. Varsinkin kun siihen yhdistää oman harrastuksen, miehen harrastuksen ja lasten harrastuksen. Töissä vietän arkisin klo 8-16 välisen ajan ja työmatkoihin menee sen puolisen tuntia per suunta. Töiden jälkeen tulee käytyä kaupassa,laitettua ruokaa, siivottua ja pyykättyä niin ei ihan hirveästi jää aikaa omiin juttuihin. Silloin kun en ole vapaa-ajallani juoksemassa niin teen blogiin liittyviä juttuja. Aina se ei ole pelkkää postausten kirjoittamista vaan kuvien ottoa ja postausten viikkosuunnitelman tekoa sekä sähköposteihin ja kommentteihin vastaamista.

    Blogiin liittyvät tapahtumat ovat useimmiten päivällä, jonka takia on pakko pitää töistä vapaata koska menot ovat 95% Helsingissä.  Onneksi työssäni sallitaan pitää ”saldopäiviä” ja tietenkin on aina mahdolllista pitää lomaa, jonka ansiosta Helsingin reissut suurimmaksi osaksi onnistuvat. Joskus tuntuu hullulta viettää kaikki ”vapaapäivänsä ” myöskin työtä tehden sillä koen, että bloggaaminen on työtä koska se on niin kokonaisvaltaista tekemistä. Bloggaajana on jatkuvasti kiinni työssään ja puhelimen välityksellä on jatkuvasti tavoitettavissa. Tässä on se suurin ero päivätyöni ja bloggaamisen välillä. Päivätyöni liittyvät asiat voin unohtaa samantien astuessani ulos työpaikan ovesta, mutta bloggaus pyörii mielessä 24/7. Sitä työstää mielessä ideoita jatkuvasti jopa juokselenkeillä, jolloin saan olla ihan vain omien ajatusteni vankina,

    Kuvien ottaminen blogia varten on oma taiteenlajinsa lasten kanssa.  Koska mieheni joutuu valitettavan usein kuvien ottajaksi ja lapset pyörivät siinä mukana niin kärsivällisyyttä on oltava.  Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun on jostain paikasta lähdetty parin epäonnistuneen kuvan kera koska hermo on mennyt niin totaalisesti. Juoksukuvia otattaessa lapset haluavat tietysti mukaan juoksemaan jolloin suurimmassa osassa kuvista näkyy minun lisäksi jomman kumman lapsen käsi tai jalka. Rajaustoimintoa tulee näin ollen käytettyä paljon.

    Eniten hermoja tämä harrastus yhdistettynä juoksuun vaatii perheeltäni. Lause ”älä syö” ennen kuin saan kuvan tulee heiltä jo varmaan korvista ulos. Toinen suosikkini ”mennään juoksemaan”eli ottamaan kuvia johon mieheni joutuu aina lankeamaan. Hän on kyllä tosi kannustava blogini suhteen ja jaksaa aina venyä kaikkeen, joten minulla ei sen suhteen ole varaa valittaa.

    Minusta on hienoa voida ilmaista itseään blogin välityksellä ja saada ihmisissä aikaan tunteita. Ainot asiat jotka minut erottavat ammattibloggaajasta on raha ja tuhannet seuraajat. No okei meitä erottaa myös se, että ammattibloggaaja ei tee päivätyötä bloggaamisen ohella vaan voi keskittyä kokonaan bloggaamiseen.  Bloggaamiseen liittyy vahvasti myös itsensä ja blogin markkinointi. Sosiaalisessa mediassa on oltava aktiivinen, jotta jään ihmisten mieleen. Yhteistyökuvioita solmiessa ja pistettävä parastaan voidakseen osoittaa olevansa yhteistyön veroinen somettaja. Pelkkä blogi ei kerro sinusta kaikkea vaan myös kasvotusten käydyllä keskustelulla on valtavasti merkitystä. Minulle tämä on pahin paikka sillä en koe olevani kovin luonteva vieraiden ihmisten kanssa vaikka haluaisin jutella heidän kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kunhan joku muu aloittaa keskustelun niin tosiaan höpötän kyllä mistä vain mutta small talkin aloittajaksi minusta ei ole tai ainakin tarvitsisin paljon harjoitusta ja lisää rohkeutta.

    Blogin kirjoittamisesta on kuitenkin tärkeää etten mistään hinnasta luopuisi tästä rakkaasta harrastuksesta vaikka se aina onkin aikamoista taiteilua ehtiä tekemään kaikki asiat päivätyön ohella. Kuvituksena toimivat nämä ei niin onnistuneet kuvat.;)