• Kuntosalitreeni

    Otimme alkujaan kuntosalijäsenyydet siksi, että saisimme pidettyä juoksukuntoa yllä vuoden ympäri. Kuntosalin juoksumatot tulivat tutuiksi hetkessä mutta meni yli vuosi ennen kuin aloin käydä myös salin puolella. En ollut kokenut minkäänlaista innokkuutta mennä salille nostamaan rautoja. Kuntosalilaitteet ja painot sysäsivät mielenkiintoa aina vain kauemmas. Viihdyin juoksumatolla ihan hyvin ja sain juosta sisällä lämpimässä ilman sadetta ja tuulta. Viime vuoden huhti-toukokuussa aloin viettää salilla yhä enemmän aikaa kuntosalilaitteiden parissa kuin juoksumatolla. Suurin käännös tapahtui Pallaksen kisan jälkeen. Varpaiden ollessa ihan muusina monta viikkoa, ei ollut mitään toivoa juosta, mutta salilla pystyin heiluttelemaan rautoja. Aloitin varovasti Arnoldin ohjelmalla, jossa tehtiin ns. helppoja liikkeitä koko vartalo kerralla, 3-4 kertaa viikossa. Tykkäsin ohjelmasta sillä…

  • Elokuun treenit

    Kuntosali tuli elokuun aikana entistä tutummaksi ja juoksukilometrejä entistä vähemmän. Kesän viimeinen juoksukisa omalta kohdalta oli heinäkuussa juostu Nuts Pallas 105 km. Sen jälkeen juostut lenkit voi laskea yhden käden sormilla. Palautumisessa meni jo itsessään aikaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti, mutta jotenkin tuli vaan tunne, että nyt pitää tehdä välillä jotain muuta. Ei sillä, että olisin kyllästynyt juoksuun vaan juoksu suoritusten parantamiseksi on aika tehdä jotain. Kiloja on ihan liikaa ja lihaksia on, mutta hyvin piilossa. On aika etsiä kadoksissa olleet lihakset ja saada parilla kilolla kevyemmällä olemuksella juoksu toimivammaksi. Salilla käynti on osa arkea siinä missä juoksu oli aiemmin. Kahdesta kolmeen kertaan viikossa ollaan käyty salilla Pallaksesta lähtien. On…

  • Treenien sekametelisoppa

    Sain ystävän houkuteltua samalle salille ja sen jälkeen siellä onkin tullut vietettyä aikaa enemmän kuin normaalisti. Ollaan kokeiltu erilaisia ryhmäliikunta tunteja ja on ollut todella kivaa vaihtelua tehdä muutakin kuin juosta vaikka siinäkään ei ole mitään vikaa. Juoksu on pysynyt viikottain mukana ja välillä kilometrejä kertyy enemmän, välillä vähemmän. En kuitenkaan ota siitä stressiä sillä liikuntaa tulee viikossa enemmän kuin ennen, joten kunto pysyy varmasti hyvin yllä. Muutamia kertoja on ehditty käydä myös ihan salin puolella ja jopa se on tuntunut pitkästä aikaa mukavalta. Salin suhteen mulla on jonkinlainen viha-rakkaus suhde ja toisinaan se on ihan parasta tekemistä ja välillä tulee kausia kun en suostu menemään sinne ollenkaan. En tiedä…