• Viikonloppu Pietarissa

    Olen aina halunnut käydä Pietarissa ja marraskuussa siihen tarjoutui mahdollisuus, johon tottakai tartuin. Varsinkin kun sain matkaseuraksi äidin sekä muitakin sukulaisia ja tuttuja, niin tuntui turvalliselta lähteä matkaan. Minulla oli suuri aikomus tutkia valmiiksi mitä kaikkea nähtävää Pietarissa on mutta se jäi aikomukseksi. Viikot ennen reissua oli kiireisiä ja aloin huomata omassa olossa loman tarpeen. Keskittyminen herpaantui kaikesta ja en ollut oma itseni. Ajattelin reissun tekevän hyvää kun pääsi hetkeksi pois tutuista kuvioista ja joutuisi istumaan bussissa jumissa omien ajatusten kanssa ”ihan tarpeeksi pitkän ajan”. Reissu ei ehkä sujunut ihan niin kuin olin sen kuvitellut päässäni.

    Pietarissa olisi saanut aikaa kulumaan rutkasti pidemmänkin ajan.

    Käytyäni aiemmin jo bussilla Venäjällä Kingisepissä sekä Valko-Venäjällä Minskissä, on nämä pelottavat rajamuodollisuudet tulleet tutuiksi. Suomen puolella tullissa vielä uskaltaa hymyillä mutta bussin kaarrettua Venäjän puolen rajalle hyytyy hymy, niin rajalla työskenteleviltä kuin Venäjän puolelle menijöiltä. Ihan joka ikinen kerta rajan ylitys Venäjän maille pelottaa. Uusien e-viisumeiden myötä porukkaa on käännytetty 30% rajalla koska e-viisumeita ei ole täytetty oikein. Varsinkin ne, joilla on ääkkösiä nimessä saa olla tarkkana viisumia täyttäessä. E-viisumi kyllä muuten on paljon fiksumpi ja halvempi, olisiko ollut kympin luokkaa. Mennessä meidät syynättiin todella tarkkaan rajalla ja lopulta päästiin kaikki passintarkastuksen läpi. Eikä oltu kuin pari tuntia ohjelmasta myöhässä loppu päivän.

    Venäläisten röyhkeä asenne, on sellainen asia joka vaatii aina totuttelemista. Se on vain heidän tyylinsä. Heti rajalla pääsee toteamaan tämän hymyttömän olemuksen joka jatkui koko reissun ajan. Venäläisten kasvoilta ei juuri erota mitään ilmeitä. He voivat tervehtiä mutta hymyä tai muutakaan ilmettä ei kasvoilta tule esille. Röyhkeys tulee esille hyvin liikenteessä jonne en ikinä itse uskaltaisi mennä ajamaan. Mikäli omaa egoistin asenteen niin pärjää hyvin heidän kanssaan liikenteessä. Kaikkialla näkyy kuinka jokainen haluaa olla se ensimmäinen ja vain se on tärkeää, että itse pääsee. Pistin esimerkiksi merkille, että vilkut päällä olevat ambulanssit odottivat liikennevalojen vaihtumista. Ymmärrän Pietarin kokoisessa kaupungissa liikenneruuhkien olevan mahdottomat ja liikenne oli muutenkin aika kaoottista mutta silti tuntui hullulta nähdä ruuhkissa ambulanssit jotka eivät päässeet eteenpäin. Aamiainen oli seuraava paikka jossa röyhkeys ja minä minä- asenne tuli esille. Kyynärpäätaktiikalla ruokaa sai lautaselle. Tämän saman tosin olen huomannut muuallakin matkustaessa jossa on samaan aikaan lomailemassa itänaapurin ihmisiä. Itse aloittaa aina linjaston alusta, jossa on lautaset ja ottimet jonka jälkeen siirtyy ottamaan ruokaa. Näille ei tämä ollut yhtään tuttua vaan ruokaa tultiin ottamaan suoraan naaman edestä. Kun moiseen touhuun ei ole tottunut, niin aamut ei lähteneet käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla, jota lomalla ollessa tietty toivoisi.

    Bussimatka oli Neva toursin järjestämä ja heillähän kokemusta löytyy 28-vuoden ajalta Venäjälle matkustamisesta, joten hyvissä käsissä oltiin. Heidän kautta järjestyi retket, joista me olimme valinneet äidin kanssa perjantai illan metromatkan kauppakeskus Galleriaan sekä lauantai aamun kaupunkikierroksen, johon oli yhdistetty myös sirkus. Lauantai illalla oli vielä Neva-joella juhlaristeily johon kuului ruokailu.

    Kaupunkikierroksella sai nähdä mahtavia paikkoja bussin ikkunasta käsin mutta vielä on joskus päästävä uudestaan näkemään nämä läheltä. Bussilla pääsee näkemään yleisellä tasolla paljon mutta itse olisin kaivannut enemmän liikkumista kävellen. Olisin halunnut päästä paikkoihin sisään ja nähdä mitä ne pitävät sisällään. Ulkoapäinhän moni rakennus on jo todella upea, joten voin kuvitella, että ne on myös sisältä hämmästyttäviä.

    Itseä jäi harmittamaan kaupunkikierroksella se, kun bussiin tuli useampi mieshenkilö hirveässä krapulassa. Suurin osa niistä istui edessäni tai takanani. Koko keskittyminen meni itsellä siihen, että saan pidettyä aamiaisen sisällä. En todellakaan ole alkoholinvastainen ja saa lähteä viettämään iltaa mutta onko pakko tulla pilaamaan muiden matka haisemalla ihan hirveästi viinalle, valittamalla koko matkan ajan kuinka kauan reissu kestää tai juoksemalla bussin vessassa oksentamassa. Kyse oli kuitenkin aikuisista yli 40 vuoden ylittäneistä ihmisistä. Yhden kohdalla voisi ymmärtää vodkan juomisen ylilyönnin mutta kun koko porukka oli samassa kunnossa. Kotimatkalla saimmekin tietää, että kolmesta bussista vain yksi matkustaja oli joutunut alkoholin yliannostuksen vuoksi sairaalan teho-osastolle. Liekö ennätys vai yllätys. Se jää arvoitukseksi.

    Hotelli

    Majoituimme Moskva hotellissa, joka yllätti siisteydellään ja modernilla olemuksella. Tämä hotelli taisi olla top 3:ssa Pietarin isoimpien hotellien listassa ja se kyllä siellä näkyikin. Hotelli oli ISO ja huoneemme sijaitsi ihan käytävän toisessa päässä, jolloin askelia kertyi reilusti päivän aikana. Hotellin kanssa samassa rakennuksessa sijaitsi kauppoja kuten Prisma ja vieressä oli myös McDonalds. Metro sijaitsi ihan hotellin vieressä. Ihmettelimme viikonlopun ajan kiinalaisten suurta rynnäkköä hotellilla mutta selvisi, että kiinalaiset omistivat kyseisen hotellin. Hotelli on edullinen mutta jos itse valitsisin majoituspaikan Pietarista, niin ottaisin sen lähempää nähtävyyksiä. Nyt oli aika kaukana kaikesta enkä usko, että olisin kävellen lähtenyt katsomaan nähtävyyksiä vaan olisi ollut pakko turvautua metroon jos bussia ei olisi ollut.

    Nevan risteily

    Vodka virtasi ja laulu raikui.

    Pääruoka
    Alkuruoka

    Risteily oli kauden viimeinen ja lähdettyämme laivalta maihin, ajoi se talven tuloa karkuun telakalle. Kesällä nämä Neva-joen risteilyt ovat suosittuja ja uskon, että niissä saa silloin enemmän irti kaupungista kuin mitä nyt sai. Istuimme sisällä koko pari tuntisen ajan ja kaupungin kaunista valaistusta näki ikkunoista ulos katsomalla. Risteilyllä oli tanssia ja laulua, johon lähes kaikki joutuivat mukaan joko vapaaehtoisesti tai hieman pakotetusti. Itse säästyin tältä hauskuudelta sillä istuin vodkalasi kädessä koko ajan näyttäen sitä, että juominen oli juuri kesken. Sainkin siis kuvata muiden hauskoja hetkiä ja naureskella muiden kohellusta.

    Ruoka risteilyllä oli ehkä koomisinta mitä olen vähään aikaan nähnyt. Olimme äitini kanssa tilanneet gluteenittoman ruuan sillä molemmilla meillä on keliakia. Alkuun oli feta-oliivi-kurkku-tomaatti-salaatti mutta meiltä kahdelta se vietiin pois ja tilalle tuotiin riisipohjainen salaatti, jossa oli mm. oliiveja ja suolakurkkua. Sitten meille tuotiin pieni leivän palanen jossa oli mätiä ja persiljaa. Muut saivat leivän palasen mutta siinä oli sentään smetanaa mädin ja persiljan lisäksi. Yksi lasillinen vodkaa meni jo siinä, että sai tuon leivän syötyä. Oli nimittäin kamalimman makuista mätiä mitä olin koskaan syönyt. Vodkalla senkin sai huuhdeltua alas. Seuraava ruoka vasta olikin yllätys. Muut saivat taikinasta tehdyt nyytit joiden sisällä oli sienistä tehtyä muhennosta. Me saimme äidin kanssa vartaan missä oli neljä paistettua herkkusientä. 😀 Ei siinä mitään ne oli hyviä mutta ehkä olisi kaivannut jotain muuta kaveriksi. Pääruoka ei eronnut muiden ruuasta muuta kuin, että meidän annoksissa ei ollut kastiketta eikä hapankaali/porkkanaraastetta vaan sen tilalla oli kurkkua. Jälkiruuaksi muuta saivat kakkua ja me saimme tyytyä sairaalassakin tutuksi tulleeseen hyytelöön, jossa oli marjoja ja hedelmän palasia.

    Ruuasta jäi sellainen olo, että he olettivat gluteenittoman tarkoittavan myös maidotonta koska kaikki maitoon tehdyt jutut oli poistettu meidän annoksista. Ymmärrän, että kaikkialla maailmassa gluteenittomuus ei ole kovinkaan hyvin tiedossa ja jättämällä yhdestä ruokavaliosta pois ns. kaiken allergisoivan saa siitä useammalle sopivan. Tämä on se syy miksi monessa paikassa gluteeniton ruoka maistuu ihan hirveälle kun siitä on otettu kaikki makua tuovat ainesosat pois kuten voi, kerma ja mausteet. Näin saadaan juuri sitä lähes näkymätöntä ruokaa, joka ei maistu, ei tuoksu eikä näytä miltään. Eikä tämä ole vain naapurimaamme ongelma vaan ihan Suomessakin on tullut huomattua tämä.

    Sirkus oli paikkana hieno ja venäläisethän ovat tunnettuja sirkusosaamisesta, joten odotin tätä esitystä mielenkiinnolla vaikka tiesin, että esityksessä voisi olla eläimiä mukana. Aina on mahdollisuus ettei eläimet ole hyvin kohdeltuja mutta ei auttanut kuin olla murehtimatta liikoja. Yritin miettiä, että moni Pietarilainen on saanut työpaikan sirkuksesta ja tekevät parhaansa palkkansa eteen joka ei kummoinen ole. Yleisesti perus työntekijät Pietarissa tienaa sellaiset 200-300 euroa /kuukaudessa.

    Itse esitys oli hienosti tehty ja ovathan he tosi taitavia. Kaikki muut eläimet kuten papukaijat ja merileijonat vielä menivät hyvällä mielellä mutta leijonien tullessa estradille, ei se enää näyttänyt mukavalta. Eikä leijonien kanssa tehty esitys mennytkään kovin putkeen kun leijonille tuli pientä välienselvittelyä eikä ne olleet järin yhteistyökykyisiä enää siinä kohtaa.

    Pakettimatkassa on hyvät puolensa varsinkin jos matkustaa hieman erilaisempiin maihin jossa kulttuurit risteää omasta ja kaikki on käytännössä aina valmiiksi suunniteltu. Kuitenkin tämänkertainen pakettimatka ei oikein lämmittänyt mieltä. Syy ei sinänsä ollut matkan järjestäjässä vaan siinä, että aikaa olisi pitänyt olla enemmän. Tälle reissulle ei oltu varattu enempää aikaa. Matkaan lähdettiin perjantai aamulla ja sunnuntai illalla tultiin takaisin Kaarinaan. Tuntui hirmu hätäiseltä reissulta ja ehti nähdä vain ihan pintaraapaisun Pietarista. Mikäli joku suunnittelee reissua Pietariin, niin suosittelen miettimään etukäteen mitä haluaa nähdä ja suunnittelee sen mukaan kuinka pitkään Pietarissa tulee olemaan. Näin saa matkasta kaiken ilon ja hyödyn irti.

    Viipuri

    Paluu matkalla poikkesimme Viipurissa ja pääsimme käymään kauppahallissa ostoksilla. Minunkin oli tarkoitus tuhlata siellä loput ruplat mutta en löytänyt mitään ostettavaa karpaloita lukuun ottamatta. Koska emme viettäneet Viipurissa kuin muutaman tunnin, niin koko paikka jäi hyvin etäiseksi eikä minulle jäänyt siitä oikein mitään mielikuvaa. Aika ränsistynyttä ja vanhanaikaista oli kaikkialla minne vaan katsoi.

  • Kreikka, Samos

    Vietimme vappua tänäkin vuonna ulkomailla ja tällä kertaa lennettiin Kreikkaan Samoksen saarelle.  Minulle Kreikka oli täysin uusi aluevaltaus, joten syystäkin olin super innoissani matkasta.

    Hotelli

    Olimme varanneet huoneet  Blue Star Doryssa Seaside Resortista hotellista, Pythagorionista.  Olin varannut hotellin sillä ajatuksella, että sieltä löytyy sitten tekemistä lapsille. Pettymyksiltä ei vältytty sillä lapsille suunnattu leikkipaikka oli niin kälyinen, ettei siellä viitsinyt olla.  Tarjolla olisi ollut minigolfia ja tenniskenttä mutta ne me jotenkin unohdettiin koska olivat hotelli alueella tosi syrjässä eikä siellä suunnalla tullut juurikaan liikuttua.

    Allas-alue oli siisti ja piti sisällään kolme allasta.  Uima-altaiden vesi ei ollut lämmitetty, joten hieman hämmensi astella jääkylmältä tuntuvaan veteen jossa lapsetkaan ei kovin kauan viihtyneet. Joka päivä siellä altaalla hetken oltiin mutta vedessä ei juuri kukaan kovin kauan ollut. Tästä lähin muistan katsoa jo hotellia varatessa, että onko altaiden vesi lämmitetty.

    Hotellin alueella oli useampi ravintola, mikä sinänsä oli helppoa ja kätevää mutta suoraan sanottuna niissä oli hinnat pilvissä. Ensimmäisenä iltana käytiin buffetissa syömässä hotellin ravintolassa sillä saimme sinne -50 % kupongit joten ajateltiin, että tässähän sitten säästää aikaa ja rahaa. Kuopus sai syödä ilmaiseksi, esikoinen maksoi 15  euroa ja aikuiset 25 euroa. Juomien kanssa kuudelta hengeltä tämä ateria maksoi 130 euroa. Sinänsä se ei ole kallista jos vertaa Suomen ravintoloiden hintoihin mutta verrattuna Pythagorionin satamassa olleisiin ravintoloihin jossa samainen porukka söi ja joi halvimmillaan 50 eurolla ilman alennuksia niin siihen nähden ketutti todellakin maksaa 130 euroa.

    Hotelli ulkopuolelta näytti jo vanhemmalta mutta sisältä oli rempattu ja saatu freessi ilme huoneisiin. Isoja huoneet ei ollut ja koska molemmissa huoneissa oli yksi lisävuode niin se vei huoneesta aika ison osan oleskelutilasta. Henkilökunta oli ihan mahtavaa ja he tykkäsivät lapsista todella paljon. Aamiaisellakin lapsia käytiin joka aamu moikkaamassa tarjoilijoiden toimesta.

    Aamiainen oli antimiltaan isoin mitä olen ikinä nähnyt missään. Jos ei minulla olisi keliakiaa niin olisin varmaan syönyt itseni paisuksiin siellä. Valikoimaa oli rutkasti. Ja mikä parasta aamiaisella niin heillä oli super hyvää suodatinkahvia.  Useimmiten ulkomaanreissuilla harmittaa paha kahvi mutta kreikkalaisten onneksi kahvi oli todella hyvää.  Aamiaisella juodun kolmen kupin kofeiinilla selvisi hyvin iltaan asti.

    Rannalla ei ollut ruuhkaa sillä lähes joka päivä tuuli kovaa ja aallokkoa oli sen verran, ettei uimaan tarvinnut mennä, ainakaan lasten.  Vesi oli kyllä kylmääkin, että itse jätin suosiolla väliin.  Kroatiaan verrattuna rannat oli täällä vähemmät kivikkoiset ja rannalla oli jopa kunnon hiekkaa jossa lapset pystyivät leikkimään.  Sää oli muutenkin vaihtelevaa mutta periaatteessa joka päivä oli lämmintä vaikkakin paikallisten mukaan oli hyvin poikkeuksellisen viileä keli ajankohtaan nähden. Meille suomalaisina keli oli kuitenkin ihan jees, sellainen perus suomen kesä lämpötila.

    Hotellista löytyi myös kuntosali, jossa käytiin kerran. Pikkuisessa kuntosalissa ei ilmastointi ollut täysin kohdallaan ja siellä oli niin hirmuisen kuuma, ettei treenaamisesta tullut oikein mitään.  Sesonkiaikaan hotellin alueelta löytyy varmasti enemmänkin aktiviteetteja mutta tähän aikaan vuodesta meininkiä oli vielä hyvin vähän.

    Kaiken kaikkiaan loma oli onnistunut.  Sain luettua useamman kirjan reissun aikana ja nollattua ajatuksia.  Oli ihanaa vain olla viikon verran.  🙂

  • Kirjavinkki: Työpaikan kusipäät

    Törmäsin saamassani sähköpostissa Robert I. Suttonin kirjaan Työpaikan kusipäät ja pyysin kustantajalta arvostelukappaleen itselleni sillä kirjan aihe vaikutti hyvinkin kiinnostavalta. Robert I.Suttonin kirja on selviytymisopas niille, jotka ovat ympäröineet itsensä kusipäillä. Hänellä on selviytymisstrategia kaikkia kusipäätyyppejä varten joiden avulla on mahdollista saada työstään mielekästä. 

    Tykkäsin tavasta miten kirja on kirjoitettu. Teksti oli helposti lähestyttävää ja selkokielistä. Joskus tämän tyyppiset opukset voivat olla ihan liian tutkimustietoon perustuvaa joka voi olla raskasta luettavaa. Robert I. Suttonin Työpaikan kusipäät- kirjassa on hyviä esimerkkejä ja asioita pohdittavaksi, joita kannattaa käyttää hyödyksi työpaikalla vaikka siellä ei olisikaan kiusaajaa mutta aina tulee vastaan konflikteja, joissa saattaa hetkellisesti pahoittaa mielensä tai pahoittaa jonkun mielen. Itse ainakin haluan keskustella asioista heti eikä niin, että otetaan asioita esiin uudelleen puolen vuoden päästä koska se on siihen asti jäytänyt toisen mieltä. 

    Hyvä vai huono työilmapiiri

    Minua on aina kiehtonut työpaikoissa ihmisten keskinäinen dynamiikka. On mielenkiintoista seurata ihmisten kommunikointia tai huomata kenen välillä kommunikointi on puutteellista. Hyvin nopeasti nimittäin huomaa mitä kommunikoinnin puute aiheuttaa työyhteisössä. Työilmapiiriä huonontaa kommunikoinnin puute, josta aiheutuu väärinkäsityksiä, turhaa supinaa, konflikteja ja kaiken lisäksi kaikki nämä edellä mainitut aiheuttavat turhaa stressiä.  Kirjassa puhutaan tutkimuksesta, jonka mukaan työntekijät tukahduttavat tunteitaan ikävissä tilanteissa, jolla suojelevat itseään konfliktitilanteissa. Minusta avoimuus on hyvän työpaikan valttikortti. Kun asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä eikä pimitetä tietoa keneltäkään niin porukka pysyy rehellisinä toisilleen. Kun asioita jätetään arvailujen varaan  ja annetaan mahdollisuus salaisuuksiin sekä siihen johtuvaan supinaan niin voisi kyseenalaistaa ihan jo koko työpaikan arvoja.

    Hyvän työilmapiirin tunnistaa työntekijöiden ilmeistä ja eleistä. Työntekijät ovat hyväntuulisia ja motivoituneet työn tekemiseen. Työpaikalla vallitsee rauhallinen ilmapiiri kun kaikki on hyvin. Jokaisen työntekijän pitäisi voida nauttia työn tekemisestä ja hänelle pitää suoda rauha työnsä tekemiseen. Tiedän, että monessa paikassa halveksutaan hauskan pitämistä töissä mutta kyllä se mun mielestä osaksi kuuluu työhön. Kun ihmisillä on töissä hauskaa niin aivan varmasti työntekijät tulevat mielellään töihin. Huono aamu voi pelastua työnkaverin heittämällä huonolla huumorilla varustetulla vitsillä ja kahvitauon jälkeen työntekoon on mukavampi palata hyväntuulisena. Suttonin kirjassakin kehoitetaan nollaamaan itsensä tauoilla ja ladata akkuja tulevaa varten. Työkaverit on tärkeitä ja heillä on paikkansa meidän elämässä. Toki on työpaikkoja, joissa ollaan lähes aina yksin ja kommunikointi muihin tapahtuu vain sähköpostin tai Skypen välityksellä mutta uskaltaisin väittää, että moni ketä työskentelee yksin niin kaipaa työkavereita. 

    Yksilö- vai tiimipelaaja

    Minulle on tärkeää, että työyhteisö on viihtyisä ja rento, jossa voidaan jutella niin työ- kuin vapaa-ajan asioistakin. En tarkoita, että työkavereista pitäisi tulla sydänystäviä mutta kyllä toimeen pitää tulla. Se on vain plussaa jos työkaveri on niin ihana henkilö, että haluaa nähdä häntä myös vapaa-ajalla.

    Työyhteisössä ei tarvitse olla kuin se yksi ihminen, jolla on negatiivinen asenne. Oletteko huomanneet, että negatiivinen asenne tarttuu helposti muihin? Huonotuulisuus leviää ja pikku hiljaa kaikki ovat yhtä negatiivista sakkia. Negatiivisissa työilmapiirissä työskentely on yhtä helvettiä sillä siellä ei pystytä työskentelemään ilman jatkuvia konflikteja. Aina on joku asia huonosti ja koska asioista ei tietenkään voida keskustella vaan niistä supistaan selän takana niin asiat vain pahenevat. Olen itse työskennellyt paikassa, jossa ilmapiiri on ollut katastrofaalisen huono. Työntekijät ovat voineet huonosti mutta sitä ei ole nähty eikä avunhuutoja ole kuultu. Sellainen vetää mielen aika matalaksi ja työmotivaatio laskee kuin härän häntä.

    Nais- vai miesvaltainen ala

    Minulla on käynyt siinä mielessä hyvä tuuri, että lähes kaikissa työpaikoissa, joissa olen työskennellyt on ollut todella hyvä tiimihenki ja positiivinen ilmapiiri. Olen työskennellyt sekä naisvaltaisella alalla, että alalla jossa on totuttu näkemään enemmän miehiä. Jos saisin valita niin olisin todella onnellinen paikasta, jossa olisi molempien sukupuolten edustajia yhtä paljon. Se tarkoittaisi vähemmän supinaa ja enemmän puhetta. Miehet uskaltavat puhua asioista suoremmin ja toki kiusaamista tapahtuu ihan yhtälailla miesvaltaisella alalla mutta kyllä naisvaltainen työpaikka on potenssiin kymmenen näin omasta näkökulmasta katsottuna. 

    Yleisesti ottaen huonosta työilmapiiristä on puhuttu monessa paikassa, joten se kaiketi on aika yleinen ongelma. Tuskin asiasta mikä ei millään muotoa kosketa ihmisiä jauheta lehdissä ym. sosiaalisessa mediassa. Muutos työpaikkojen ilmapiirien välillä voi olla raju.   

    Se hetki kun huomaat kadottaneesi itsesi

    Se, että ei voi olla työpaikalla oma itsensä ei tule tietämään kovin pitkää työrupeamaa kyseisessä työpaikassa. Kun joudut jatkuvasti esittämään jotain muuta kuin mitä olet, on hemmetin raskasta. Sitä ei oikeasti jaksa kukaan kovin pitkään ja olen sitä mieltä, että kenenkään ei oikeasti tarvitsisi muuttaa itseään työpaikan takia. Vuosi on jo pitkä aika. Kun huomaa kadottaneensa itsensä eikä tiedä mikä on roolisi töissä on aika etsiä uusi työpaikka. Tässä kohtaa voi olla jo liian myöhäistä mutta asialle on vielä tehtävissä jotain. Kun taas jos olet jo täysin työuupumuksen lamaannuttava ei työpaikan vaihto ole fiksuinta. Uupuneena et jaksa tehdä uudessakaan työpaikassa hyvää vaikutusta koska olet väsynyt. Sinua on kohdeltu huonosti ja tarvitset aikaa nuolla haavojasi ja päästä asian yli. On olemassa työpaikkoja, joissa työntekijöitä kunnioitetaan ja kiusaamistilanteet lopetetaan ennen kuin kunnolla edes alkavat.  Aina on toivoa vaikka loputtomalta tuntuvan taipaleen jälkeen olet yksin isossa maailmassa ja etsit uutta työpaikkaa. Uusia työkavereita. Uutta esimiestä. Työtä, jossa sinua kohdellaan tasavertaisesti ja, jossa esimies arvostaa työpanostasi.

     

    Millainen työilmapiiri sinun työpaikallasi on?

    Oletko sinä kenties kokenut huonoa käytöstä töissä? 

    Jos saisit päättää mitä muuttaisit työyhteisössäsi?

     

  • Kaularangan välilevyn pullistuma

    Nyt kun leikkaus on vihdoinkin onnistuneesti takanapäin ja toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin niin ajattelin vielä summata koko jutun yhteen postaukseen.

    Ensimmäiset 2 viikkoa

    Kaikkihan alkoi 20.9.2018 kun heräsin viiden aikoihin aamulla todella kovaan käden kipuun. Joskus aiemmin on saman tyyppistä kipua ollut mutta ei näin kovaa on esiintynyt lapaluun ja olkapään alueella. Silloin on ollut hankaluuksia päästä ylös sängystä ja kaiken kaikkiaan olkapää on tuntunut silloin siltä kuin ei olisi kunnolla paikoillaan vaikka en ole muistaakseni ikinä loukannut edes kyseistä olkapäätä. Tällä kertaa kipu oli sietämätöntä mutta perus suomalaisena en ryntää heti lääkäriin ellei ole pakko.  Kotoa löytyi särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja koska todellakin oletin vain lihaksen olevan jumissa tms.  Olin saanut varattua perjantaille osteopaatin ja toivoin hänen saavan lihasjumin hellittämään.  Oirekuvan perusteella hän kertoi minkä epäili oireiden aiheuttajaksi ja oli loppujen lopuksi täysin oikeassa, jopa pullistuman välilevyn kohdasta.

    Kolmen päivän jälkeen menin lauantaina lääkäriin ensimmäisen kerran koska olo ei ollut muuttunut miksikään ja olin todella kipeä. Olin ottanut Burana 600 mg, Panadol 1g ja Norflexia täydet määrät mitkä sai mutta en kokenut niiden auttavan yhtään. Luulin kaiken muuttuvan lääkäri käynnin jälkeen parempaan suuntaan mutta en tiennyt tässä vaiheessa, että tämä tulisi olemaan vasta alkusoittoa. Lauantaina otin ensimmäiset lääkärin määräämät uudet lääkkeet (Tramal ja Arcoxia) , jotka hän määräsi jännitysniskan hoitoon jonka hän oletti minulla olevan.  Olin kuulemmat nukkunut liian syvässä unessa ja liian pitkään samassa asennossa ja siksi sormet olivat puuduksissa.

    Sunnuntaina olimme sopineet menevämme vanhempieni luokse saaristoon  ja se olikin kamalin matka mies muistiin. Minulla iski järkyttävän pahaolo jo 15 kilometrin päästä kotoa ja onneksi oli muovipusseja autossa. Muuten olisimme olleet pulassa koska pahoinvointia kesti koko matkan Nauvoon. Mikään asento ei tuntunut hyvältä ja kättä särki mutta koska oletin tämän olevan vain jotain ohimenevää niin pidin kiinni suunnitelmista.  Olo ei helpottunut yhtään edes makuulla ja tiesin miten kamala kotimatka olisi vielä edessä.  Pahoinvoinnissa 70 kilometrin matka suuntaansa tuntuu mahdottomalta ja vähintäänkin ikuisuudelta.  Tätä jatkui seuraavat neljä päivää. Makasin sängyssä järkyttävän kipeän käden kanssa ja mikään ei pysynyt sisällä.  Olin varannut omalle työterveyslääkärille ajan seuraavan viikon tiistaille ja odotin tätä aikaa todella paljon. Olin tarkoituksella jättänyt sen päivän lääkkeet ottamatta koska muuten en olisi selvinnyt omalla autolla ajosta Turkuun. Autolla ajo ja autossa istuminen oli kaikkein kamalinta. Ajamisesta aiheutuva tärinä aiheutti kovat kivut.

    Työterveyslääkärille päästyäni sorruin aivan totaalisesti. Itkin vain ja yritin kertoa mikä minua vaivaa. Lääkärille oirekuva oli selvä ja totesi vain, että yleensä hänen potilaat tulevat saman diagnoosin kanssa vastaanotolle aika paljon aikaisemmin.  Sain pari viikkoa sairaslomaa, jonka jälkeen oiretilannetta katsottaisiin uudelleen. Lääkäri kertoi, että kaularangan välilevyn pullistumasta paraneminen voi viedä 6 viikosta 3 kuukauteen. Koska minulla on vakuutus niin sain myös lähetteen magneettikuvaan, jossa kävin omakustantaisesti. Lääkkeet vaihtuivat hermosärkylääke Lyricaan ja Panacodiin. Tarvittaessa vielä Panadol 1g ja Norflex. Tramal oli se lääke joka aiheutti kamalan pahoinvoinnin minulle ja olin ihmeissäni kun nämä seuraavat lääkkeet eivät aiheuttaneet sellaista.

    2 viikosta 1,5 kuukauteen

    Parin viikon välein kävin lääkärissä ja aina sama tarina. Odotetaan vielä pari viikkoa jos oireet siitä hellittäisi. Lyrica oli toimiva lääke vaikka ei vienyt kaikkea kipua niin sai aikaan sen, että kotona minulla oli helpompi olla pystyasennossa.  Lääkeannostusta nostettiin koska kivut palasivat pahoina takaisin ja sain samalla ajan neurokirurgin vastaanotolle 25.10.  Neurokirurgi väläytteli heti leikkauksen mahdollisuutta ja sovimme hänen soittavan parin viikon päästä ja jos oirekuva ei ole muuttunut niin pääsen leikkausjonoon odottamaan peruutusaikaa.  Minulle kerrottiin, että työiässä olevat pääsevät nopeammin leikkaukseen, jotta pääsevät myös nopeasti takaisin työelämään eikä sairasteluun menisi useita vuosia.  Tämä oli tietenkin itselle huojentava uutinen sillä vaikka se ei ehkä ulospäin näkynyt muuta kuin fyysisen olemuksen rapistumisessa niin aloin olla myös henkisesti loppu kipuihin. Tässä kohtaa sain uudelleen lääkelistalle tulehduskipulääke Arcoxian, jonka tarkoituksena oli lievittää tulehdusta pullistuma- alueella.

    2- 3 kuukautta

    Ensimmäisen leikkausajan sain 5.12 Tyksiin mutta edellisen leikkauksen venyttyä jouduin kotiin. Järkyttävän pettyneenä ja kiukkuisena lähdin kotiin odottelemaan seuraavaa viikkoa jonne sain ajan (12.12). Kun ensimmäistä kertaa olin menossa leikkaukseen niin minua ei jännittänyt yhtään mutta seuraavan kerran kun astelin Tyksin T-sairaalaan, olin jännittynyt.  Pelotti, että leikkaus peruuntuu taas. On kuulemma yleistä, että mm. akuutit leikkaukset voivat siirtää leikkausaikaa näissä tapauksissa, joten ihan henkeä pidätellen ei kannata sairaalaan mennä. Olin varautunut seuraavanakin leikkaus ajankohtana lähtemään kotiin mutta pääsinkin ensimmäisenä leikkaussaliin ja olin jo ennen yhdeksää unten mailla. Minut leikkasi Pekka Jokinen joka oli hyvin mukava ja asiansa osaava.

    Heräämössä sain kuulla kaiken menneen hyvin. Leikkauksessa poistettiin pullistuma sekä välilevy joka korvattiin implantilla.  Muistan vain, että eri ihmisiä (sairaalahenkilökuntaa)  kävi kysymässä vointia ja kaikille taisin sanoa, että hyvin.  Enkä valehdellut. Olo oli oikeasti hyvä, mitä nyt väsytti ihan hulluna. Muistan vain pinnistelleeni aina kun joku tuli juttelemaan, että silmäni pysyivät auki sen aikaa kun siinä seisoo joku.   Osastolla sama homma jatkui ja porukkaa ramppasi harvase tunti kysymässä jotain. Minulla ei ollut mitään kipuja, ei edes haavan alueella.  Iltahoitajalta kysyin mahdollisuutta saada ruokaa ja päivälliseksi lupasi katsoa jotain ”mitä on helppo oksentaa”. Hieman huvitti tuo kommentti mutta ei kuulemma olisi mukavaa oksentaa tämän operaation jälkeen. Niinpä tyydyin riisipuuroon ja mustikkakeittoon.   Yö sairaalassa meni myös hyvin vaikka olin odottanut kauhujen yötä koska olinhan  torkkunut käytännössä koko päivän. Olin fiksuna ottanut korvatulpat mukaan ja niistä oli jopa hyötyä.  Nukuin 21.30-5.30 putkeen ja mikä parasta sain nukuttua kyljelläni. Seuraavana aamuna alkoi odotus kotiin pääsystä. Kävin kaularangan röntgenkuvassa ja koska siinäkin oli kaikki hyvin ja olin tosi hyvävointinen niin pääsin puoliltapäivin jo kotiin.

    Minulla oli itseasiassa koko sairaalassa olo ajan loistava olo eikä mitään kipuja missään.  Eikä kipuja ole vieläkään esiintynyt.  Kaikki kivut jäivät leikkauspöydälle mistä olen suurenmoisen onnellinen. En nimittäin olisi ikinä uskonut tässä käyvän näin hyvin.  Sain heti vähentää lääkkeitä ja koska minulla ei ollut kipuja niin lääkelistalle jäi vain Lyrica, mitä ei voi lopettaa kokonaan yhdellä kerralla. Vähensin lääkemäärää pikku hiljaa ja 1,5 viikossa olin vieroittanut itseni Lyricasta. En tiennyt mitä sivuvaikutuksia olisi pitänyt edes odotella tulevan mutta oletan, ettei minulle sitten tullut mitään koska en kokenut vointia mitenkään erilaiseksi.

    Kaulalla koristaa sellainen 5 sentin haava. Kannan mieluummin ylpeänä arpea kaulalla kuin eläisin vuosia kipujen kanssa.

    Miten pullistuma kaularangassa on vaikuttanut elämääni?

    Sairastelu vaikutti oikeastaan kaikkeen mun tekemiseen. Kotitöitä pystyin tekemään jonkin verran mutta esimerkiksi lattian pesu jäi kokonaan miehen harteille. Hiusten pesu oli hankalaa koska kipeän käden pitäminen ylhäällä aiheutti heti kihelmöintiä. Samoin meikkaaminen teki kipeää kun joutui kumartamaan eteenpäin nähdäkseen peilistä mitä oli tekemässä. Alussa jopa joidenkin vaatteiden päälle laitto oli ihan tuskaa mutta lääkityksen myötä tämä helpottui.

    Sosiaalinen elämäkin sai takapakkia koska en voinut käydä kylässä istumisen hankaluuden takia. Kuka haluaa mennä kylään ja seistä pari tuntia? Kun mietit mitä kaikkia asioita sinun pitää tehdä istuen niin samalla ymmärrät kokonaiskuvan kuinka hankalaa elämäni on ollut 2,5 kuukauden ajan. Syöminen pöydän ääressä tai tarpeiden teko vessassa ei ole ollut niitä lempipuuhia koska istuminen sattui käteen. Kehon asennon muutos seisomisesta istumiseen vaikutti niin paljon käteen, että  esimerkiksi kotona seisoin kaikki päivät sillä istuminen alkoi vasta aika loppu vaiheessa olemaan helpompaa. Sohvalla pystyin istumaan loppu vaiheessa kun asetteli tyynyjä selän taakse ja löysi mukavan asennon.

    Nukkuminen oli jotain ihan kammottavaa. Nukkumaan menosta tuli oma rituaalinsa, että sai kaikki aseteltua niin, että oli hyvä nukkua.  Kaksi kuukautta lämmitin joka ilta kauratyynyn jonka asetin käden päälle pitkittäin, kipeän käden ollessa ylimääräisen tyynyn päällä. Selälleen nukuin näin aseteltuna 2 kuukautta. Sen jälkeen alkoi turhauttaa ja heiluin ympyrää sängyssä kunnes pääsin leikkaukseen.  Heräsin öisin kipuun ja asettelin tyynyjä uudelleen kunnes sain taas unen päästä kiinni. Yöt oli kaikin puolin rikkonaisia koko sairastelun ajan.

    En ole voinut pitää tietynlaisia rintsikoita tai vaatteita jotka painavat niskan alueelle.

    Mitä oireita aiheutti?

    Järkyttävä hermosärky vasempaan käteen, hartian etuosaan ja vasempaan kylkeen. Vasemman käden etusormi ja keskisormi oli alusta asti puuduksissa 24/7.  Lääkityksen myötä käteen jäi enimmäkseen kihelmöintiä ja puutumista jos olin väärässä asennossa. Autossa istuminen aiheutti suurimmat kivut käteen koska tärinä jota ei ehkä niinkään normaalisti autossa istuessa huomaa oli tämän vaivan kanssa yllättävän kovaa. Junassa oli paljon helpompi olla ja esimerkiksi Helsingin reissut pyrin tekemään junalla, jotta sain istua rennommin.

    Mistä sain apua?

    Alun lääkitykset meni ihan pieleen ja aloin voida entistä huonommin. Vasta oikean lääkityksen (hermosärkylääke Lyrica, särkylääke Panacod ja tulehduskipulääke Arcoxia) löydyttyä alkoi oireet kutakuinkin helpottumaan. Kihelmöintiä ja puutumista toki oli loppuun asti mutta ihan se pahin kipu jäi näiden myötä pois. Tällä lääkekombolla voi monella olla nuppi sekaisin ja niin oli minullakin alkuun kun Lyrica aloitettiin.  Olo oli kuin olisi useammankin shotin vetänyt ja oli pakko olla maaten aina hetken lääkkeen oton jälkeen. Aika nopeasti tämä vaihe meni ohi ja lääkemääriin tottui.

    Vaikka lääkkeistä oli apua niin niistä oli myös haittaa. Herkemmät voi jättää lukematta tämän osion. Haluan kuitenkin kertoa tästä koska se kuului osana tähän kaikkeen. Hermosärkylääke aiheutti ongelmia virtsaamisen kanssa ja ne on asioita joista ei oikeasti halua puhua kenenkään kanssa ja niistä kärsii vaikka kuinka pitkään kunhan ei tarvitse kertoa kenellekään. Parin viikon outojen tuntemusten jälkeen kerroin lääkärille, että saan kohta hankkia tenat jalkaan ja ihmettelin mistä moinen johtui. Hermosärkylääke tekee sen ettei rakko osaa supistua enää oikein. Tämän sain karvaasti kokea leikkauksen jälkeen kun virtsaa ei enää tullut ulos ollenkaan. Nukutuslääkkeet tekivät rakon toiminnasta entistä hankalampaa ja nyt todella toivon, että lääkkeiden jäädessä pois rakon normaali toiminta palautuu.

    Lääkkeet aiheuttivat myös jatkuvan hikoilun. Välillä en ehtinyt edes suihkukopista pois kun haisin jo hieltä. Siinä ei paljon dödöt auttaneet.

    Yksi suurimmista helpotuksen tunteista toi kauratyyny lämmitettynä käden päälle laitettuna. Lämpö ja pieni paino tuntuivat hyvältä.

    Leikkaus vai odottaminen?

    Olin valmis leikkaukseen vaikka heti. En olisi halunnut kärvistellä kipujen kanssa enää yhtään pidempään. Tiedän, että pääsin itse hyvin pian leikkaukseen ja monet voivat joutua odottelemaan vuosia. Olenkin hyvin onnellinen ja otettu, että sain apua nopeasti.

    Leikkauksessa on aina omat riskinsä ja mitä vaan voi tapahtua jopa rutiinileikkauksessa. Omalla kohdalla kaikki meni hyvin pieniä yllätyksiä lukuun ottamatta. Pullistuma oli kookkaampi kuin mitä magneettikuva oli näyttänyt ja leikkauksen yhteydessä oli esiintynyt hankalampaa verenvuotoa joka oli kuitenkin saatu tyrehdytettyä nopeasti.

    Heräsin nukutuksen jälkeen täysin kivuitta ja kipuja ei ole edelleenkään. Neurokirurgi sanoikin, että pahin kipu jää pois mutta en ollut uskonut, että tulen täysin kivuttomaksi. Vasemman käden etusormen tunnottomuus voi viedä vuosia ennen kuin palaa normaaliksi mutta se on niin pieni ongelma tässä elämässä, että ei haittaa vaikka jäisi sellaiseksi loppu elämäksi.

    Kuntoutus

    Toipilasvaiheessa saa jo alkaa kuntopyöräilemään ja kävelemään lyhyitä lenkkejä. Päivien myötä lenkkejä saa alkaa pidentämään ja kuukauden päästä leikkauksesta saan jo alkaa juoksemaan kevyitä lenkkejä. Kahden kuukauden päästä saa alkaa nostamaan puntteja ja tehdä kovempia lenkkejä. Kovin kummoista täysin lepovaihetta ei leikkauksen jälkeen ole vaan suositeltiin heti aloittamaan kevyen liikunnan koska se parantaa verenkiertoa lihaksissa.

    Mitäs nyt leikkauksen jälkeen?

    Leikkauksen jälkeen kotona tuli eteen joitakin asioita nukkumiseen liittyen joita joutui varovaan. Esimerkiksi selälleen nukkuminen ei tuntunutkaan enää hyvältä niskan ja kaulan haavan takia. Tämä tuntui hassulta koska olinhan sitä ennen nukkunut monen monta kuukautta vain ja ainoastaan selälleen ja nyt se ei sitten enää onnistunutkaan.  Kyljelleen pystyin nukkumaan heti leikkauksesta lähtien, toki hieman asentoa miettien mutta tämäkin on päivä päivältä mennyt parempaan suuntaan ja nyt ei tarvitse enää juurikaan miettiä kaulan/niskan asentoa nukkumaan mentäessä. Selälleen olo tuntuu myös jo paremmalta vaikkakin ei ihan entisenlaiselta.  Se, että olin nukkunut pitkään selälleen kädet ylhäällä pään päällä ei luonnistunut enää.  Lavat tuntuivat jäykiltä ja käsien tuominen pään päälle venytykseen ei tuntunut yhtään hyvältä. Sairaalasta saamieni jumppaohjeiden mukaan tehtyjen käsiliikkeiden teon jälkeen on tämäkin helpottunut. 

    Haava on parantunut todella hyvin ja näyttää yllättävän harmittomalta. En oikein osannut ajatella millainen haavasta tulee ja miten se lähtee paranemaan, joten olen tyytyväinen lopputulokseen joka tulee vuosien mittaan vielä siitä haalistumaan. Se on kuitenkin vain arpi kaulassa eikä mikään kirkkovene tatuointi otsassa.  😀

    Kaiken kaikkiaan toipuminen on ollut hurjasti nopeampaa kuin olin ikinä uskonut tai edes toivonut. Vaikka haava kaulalla vielä hieman rajoittaa joidenkin asioiden tekemistä niin olen niin tyytyväinen, ettei tarvitse enää miettiä esimerkiksi miten päin tyhjentää tiskikone, jotta käteen ei satu. Vieläkin tahdon tehdä asioita kuten sairastelun aikana kunnes havahdun jossain vaiheessa tekemistä, että eihän mun enää tarvitse tehdä tätä näin vaikeasti. Hassua miten joihinkin juttuihin tottuu niin nopeasti, että omaksuu ne uudeksi tavaksi vaikka olisi sitä ennen tehnyt 35 vuotta asian erilailla. Nyt pitää taas yrittää kääntää tavat vanhanlaisiksi.

    Kaikella on ilmeisesti tarkoituksensa kuten tälläkin episodilla elämässäni (olisin selvinnyt ilmankin) ja pitkään mietin, että ei tästä tule loppua ikinä ja mitä tämäkin muka minulle opettaa.  Itseasiassa sairastuminen herätti miettimään mitä elämässäni oikein haluan tehdä ja vaikka en sitä täysin tiedä vieläkään niin olen ainakin lähempänä sitä kuin aiemmin.