elämäntavat,  hyvinvointi,  juokseminen,  juoksukoulu,  painonhallinta,  treeni

Viikon 11 treenien yhteenveto

Maanantaina tehtiin juoksukoulussa tekniikka-harjoituksia ja jonkun verran lihaskuntoakin. Jos juoksi niin sanotusti ”väärin” eli tekniikka ei ollut hallussa niin joutui tekemään lisätehtäviä lihaskunnon muodossa. Loppuosa treenistä sitten tehtiin juoksutekniikkaa parantavia liiikkeitä. Olin ihan puhki jo treeneihin mentäessä joten oli mukavaa,että oli vähän rennommat treenit.
Matka 7,13km ja kesto 56 min.

Torstaina olin työkaverin kanssa juoksemassa Kuuvuorten portaita. Portaat näytti ihan killereiltä ja tiesin jo ennen juoksemista, että tuun olemaan niin kipeä varmaan seuraavan viikon.  Tehtiin kyllä tehokas porrastreeni ja olen niin tyytyväinen, että lähdin sinne mukaan.
Matka 1,87 kkm ja 44 min.

Perjantaina oli challengen treenien vuoro. Se, että oli todella kylmä tuuli ja mun pohkeet oli todella kipeät, tiesin, että treeni tulee olemaan tuskaa. Nämä perjantaiset challengen treenit ovat tupanneet olemaan hyvin rankkoja vaikkakin hauskoja ja aika niissä kuluu kuin siivillä. Yleensä on leikitty leikkimielistä kisaa joukkueissa kuten tänäkin perjantaina. Nyt oli vuorossa viestikisa jossa oli erilaisia tehääviä matkan varrella joita piti aina yhden joukkueen jäsenistä suorittaa. Mä en tiedä mistä Mikko ja Anni oikein keksivät näitä leikkejä mutta tekevät kyllä treeneistä niin hauskoja, että ei huomaakaan mitä kaikkea on tullut treenien aikana tehtyä. Jälkeenpäin vasta huomaa kun joka paikkaan sattuu.:D  Viestikisan jälkeen oli vielä porrastreeniä tasakyykkyhypyin ja borzovilaisia tehden. Voitte kuvitella miltä tuntui tehdä näitä torstain porrastreenin jälkeen.
Matka 4,16km ja kesto 1h 10 min.

P.s Tavoitefarkut meni jalkaan ja painokin on kivasti tipahtanut, joten jotain hyötyä on näistä kaikista treeneistä ollut!

Miltä teidän treeniviikko näytti?

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *