ajatuksia,  hyvinvointi,  Lifestyle,  oma elämä,  puheenaiheet,  stressi,  terveys,  Wellness

Miksi minusta tuli ylisuorittaja?

Olen aina ollut suorituskeskeinen ja nauttinut tulosten näkemisestä. Sairaanhoitajan työssä tuloksia ei mitattu mitenkään eikä käytännössä ollut muuta väliä kuin, että hoidat päivän listassa olevat potilaat. Ambulanssissa työskennellessä ei tarvinnut hoitaa muuta kuin ne keikat jotka hälytyskeskuksesta annettiin. Tekemisiä siellä seurattiin sen verran, että katsottiin kuinka monelle on laitettu kanyyli ja annettu lääkettä yms.  Ennen nykyistä työtäni vakuutusyhtiössä ei minun ole tarvinnut suorittaa. Olen voinut tehdä töitä ilman stressiä täyttyykö tuloskortin jokainen kohta.

Asiakasta on aina palveltava hyvin mutta tuleeko palveltua paremmin kuin tietää, että palveltava asiakas voi antaa palvelustasi arvosanan. 

Ylisuorittamisesta alkoi tulla minulle ongelmia vasta oikeastaan viime vuonna. Siihen asti olin pystynyt selviytymään kaikesta jotenkin ihan hyvin. En murehtinut asioita ja sain suoritettua päivittäisiä arkisia asioita ilman sydämentykytyksiä. Työ, jossa mitataan tekemistä tuloskortin muodossa on ylisuorittajan painajainen. Työyhteisössä luodut paineet kasvavista työjonoista aiheuttavat harmaita hiuksia ja sitä ikäänkuin lipuu aina vain kauemmas työmotivaationsa kanssa.  Aina pitäisi pystyä tekemään vielä vähän enemmän. Ihan kuin mikään ei riittäisi.

Suorituspaineita aiheutan itselleni sillä, että haluan esimiehen olevan ylpeä tekemästäni työstä. Olen luonteeltani tunnollinen ja kiltti.  En halua tuottaa pettymystä. Haluan, että esimieheni on edelleen sitä mieltä, että olen ansainnut paikkani tiimissämme. Osa paineista on siis ihan itseni luomia ja helposti sorrettavissa mutta minkä luonteelleen mahtaa. Olisiko helpompi olla laiska ja tunnoton työntekijä? On vaikeaa tajuta miksi luon itselleni paineita tuloksista jotka eivät käytännössä heilauta ison yhtiön tulosta edes kärpäsen paskan vertaa.

Yhteiskunta ja muu maailman meno ympärillämme saa miettimään asioita monesta eri perspektiivistä.  Yhtiöissä odotukset on korkealla ja tulosta pitäis tehdä.  Yt:t eri yrityksissä saa haukkamaan happea. Monesti miettii tuleeko meillekin yt:t ja olenko minä yt uhan alla ellen suorita enempää?

Ahdistuskohtaukset jotka tuntuvat puristuksena rinnalla ovat enemmän kuin arkipäivää. Työ ei ole ainoa syypää oireiluun vaan liian innokas ihminen joka haluaa tehdä liian paljon kaikkea.  Ruuhkavuodet ovat nimensä mukaisesti raskas elämänvaihe joka kestää ihan liian pitkään mikäli haaveilee omasta ajasta.  Harrastukset pitävät niin lasten, minun ja mieheni pääkopan paremmassa kunnossa mutta kuskaamiset saavat rallikuskin taidon karttumaan. Ei ole kerta eikä kaksi kuin saavutaan treeneihin minuutilleen silloin kun treenit alkavat. Tämä on minulle ihan kamala ajatus sillä haluan aina saapua ajoissa eli vähintään 10-15 minuuttia ennen kuin treenin tai minkään muunkaan ohjelman pitäisi alkaa.  On ihanaa kun treenit on ohi ja saa hakea lapset kotiin mutta sitä ohjelman määrää arki-iltana kun kaiki käy suihkussa, syö iltapalaa ja laitat seuraavan päivän jutut valmiiksi. Yöunistani en halua nipistää yhtään sillä ne on vuorokauden parhaita hetkiä.

Koen painetta, että perheelle pitäisi tarjota ravintorikasta ja monipuolista ruokaa mutta todellisuudessa syömme hyvin usein jauhelihakastiketta ja pastaa.  Yksi asia jossa olen jo oppinut hieman joustamaan on juurikin ruuanlaitto vaikka tiedän, että tämä on väärä paikka säästää aikaa. Olisi hyvä syödä terveellisesti ja nauttia ruokailusta rauhassa koko perheen kesken. Toiveajattelua sanon minä. Mikäli haluan, että minulla pysyy edes jonkinlainen järki päässä niin teen helppoa ja lapsille maistuvaa ruokaa. Kun he ovat onnellisia niin olen minäkin.

Blogista on tullut elämäntapa. Tulisin varmasti toimeen ilmankin mutta se tuo minulle niin paljon enemmän asioita kuin mitä olen ikinä voinut kuvitellakaan. Olen kertakaikkisen onnellinen blogin kautta saaduista saavutuksista mutta koen senkin kanssa painetta, että pitäisi pystyä kirjoittamaan enemmän ja pitäisi olla parempi. Koen luovuuden kuolevan liiallisesta paineesta ja ylisuorittamisesta. Pohdin miten saisin enemmän lukijoita ja mitä lukijat haluavaisivat lukea. Mietin olisiko ulkoasussa muutettavaa. Olen käynyt mielessäni läpi ideoita miten saada lisää yhteistyökumppaneita, joiden kanssa tehdä kiinnostavia projekteja?

Pölypallerot juoksevat ihanasti vastaan  jo eteisessä. Sukista rapisee hiekkaa kun riisun niitä. Mietin imuroinko viimeksi eilen vai milloinkohan se oli. Katson tiskivuorta ja pyykkikorin ulkopuolella lojuvia vaatekasoja. Ne eivät yksinkertaisesti enää mahdu pyykkikorin huipulle. En ymmärrä mistä sitä pyykkiä ja tiskiä tulee jos ketään ei ole koskaan kotona. Olisiko mitään ihanampaa kuin sulkea silmät ja kuvitella istuvansa Thaimaan hotellin uima-altaan reunalla ja juoda samalla drinksua. Paluu takaisin maan pinnalle tapahtuu nopeasti sillä lapsien suusta alkaa tulla pyyntöjä ja koirat haluavat huomiota. On aika alkaa suorittaa ja olla niin äiti, vaimo kuin kodinhengetär. Tärkeitä rooleja kaikki, joista jokaisella on monenmoista asiaa hoidettavana.

Pää on kuin vanhat rattaat jotka rahisevat menemään päivästä toiseen. Rattaiden välissä kahisee hiekka joka tuntuu ahdistavana möykkynä rinnassani. Hiekat hidastavat menoa eikä rattaat kulje haluamallani tavalla. 

Odotan löytäväni arkeeni sopivan määrän kaikkea ilman, että tunnen hukkuvani työmäärän alle. Kivasta kun on hirmun vaikeaa kieltäytyä mutta silti on osattava arvioida minkä määrän kaikkea jaksaa tehdä. Välillä stressi ja uupumus ottaa vallan jolloin on pakko pysähtyä. Kun rinnasta ottaa ja ahdistaa niin paljon tekemättömät työt, on aika vetää happea. Kannattaa miettiä hetken aikaa mikä elämässä on tärkeää ja mitkä on sellaisia asioita, joiden takia kannatta vetää itsensä piippuun.

Mitä sitten voisin tehdä auttaakseni itseni pois ylisuorittamisesta?

  • Hengitä syvään!
  • Irrottaudu suorittamisesta kun olet vapaalla.
  • Tee vain välttämättömimmät kotihommat.
  • Kirjoita silloin kun luovuus iskee.
  • Järjestä aikaa itsellesi, parisuhteelle ja perheelle.
  • Älä yritä tehdä kaikkea kerralla. Koko elämä on vielä edessä. 
  • Tee ensin jokin asia loppuun ja aloita sitten vasta uusi.
  • Olet hyvä työntekijä vaikka tuloskortti sanoisi muuta.
  • Ennen kaikkea muista nauttia elämästä ilman painetta. 

En tiedä oliko siirtyminen tuloskeskeiseen työhön hyvä vai huono asia mutta se on opettanut minua paljon. Tiedän paremmin mitkä ovat rajani ja milloin olen äärirajoilla. Kamelin selkä kun ei ole ikuinen vaan loppu peleissä hyvin hauras. Se voi katketa milloin vain. Odottamatta.  Onneksi on kuitenkin aina pakoteitä. Voi oppia ottamaan rennommin ja opetella tekemään vähemmän. Sillä ihmisenä olen varmasti paljon miellyttävämpi vähemmän suorittavana kuin hiukset päästään repivänä stressipallona. Opeteltavaa on paljon mutta kaiken a ja o on myöntää ongelmansa, jotta asioita on helpompi lähteä purkamaan ja etsimään keinoja selviytyä vähemmällä suorittamisella.

No Comments

  • Susanna Kajala

    Kiitos Aliisa hyvästä kommentista. On totta, että ajan rajallisuus tai usko ajan puutteesta saa suorittamaan entistä enemmän. Entä jos vain pysähtyisi ja istuisi hetken jonka jälkeen tekisi tarpeelliset asiat. Ne ei todennäköisesti karkaa mihinkään sillä aikaa kun nauttii hetken paikallaan olosta. Mutta vaikeampaa on pysähtyä kuin lopettaa suorittaminen.

  • Aliisa

    Todella hyvää pohdintaa! Suorittamisen kierre on hankala tila, sillä siitä ei helposti pääse irti. Sitä elää ilmatiiviissä kuplassa, ja samaan itse elämä on kuplan ulkopuolella. Luulen että ajan rajallisuus saa monet virheellisesti uskomaan, että pysähtyminen johtaa asioiden ja kokemusten menettämiseen, vaikka kiire ja suorittaminen taitavat sen tehdä todennäköisemmin. Kuten totesit, suorittamisesta on hyvä yrittää irtautua ainakin vapaa-ajalla 🙂

  • Riikka

    Ajatuksia herättävä postaus! Mä olen ehkä jollain tasolla ylisuorittaja, mutta joissain asioissa osaan onneksi "relata". Silleen sopivassa tasapainossa.. Joskus kouluaikoina olin kova suorittamaan, onneksi yliopistoon mennessä tajusin ettei kaikista kursseista voi aina saada parasta arvosanaa, vaan pitää priorisoida. Olen oppinut onneksi hyväksymään sen, että joskus keskitasokin on ihan ok 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *