Kolme hyvää- haaste

23 huhtikuuta


Kolme hyvää- haaste on kiertänyt blogeissa jonkin aikaakin jo ja mielenkiinnolla olen lukenut muiden vastauksia. Itseasiassa tämän tyyppiset postaukset kertovat aika paljon bloggaajasta.  Minusta on ollut mukavaa lukea kymmeniä eri ihmisten versioita tästä haasteesta.  Nyt on minun vuoroni kun ihana Sini-Marja Luontoloinen-blogista haastoi vastaamaan kysymyksiin.

Kolme hyvää elämässäni

  • Perhe, joka käsittää niin mieheni, lapseni, veljen perheen, vanhempani sekä mieheni vanhemmat.  Perheeseen kuuluvat myös karvaiset laumanjäsenet. 
  • Vauraus joka mahdollistaa oman kodin, kulkuvälineen jolla liikkua täältä maaseudulta kaupunkiin, voidaan syödä mitä halutaan, on vaatteita ja kenkiä sekä teknologialaitteita jotka mahdollistavat vaikki kaikkien perheenjäsenten samanaikaisen ruutuajan. Se, että työstä saa palkkaa jolla selviää ja se mahdollistaa kaiken tämän ja joskus jopa mahdollisia matkoja kotimaahan ja ulkomaille, on plussaa. 
  • Terveyttä ei voi vaalia liikaa. Vaikka minullakin on perussairauksia ja olen vasta toipumassa raudanpuutteesta niin koen itseni terveeksi, koska pystyn tekemään asioita joita haluan. Minulla ei ole sellaisia sairauksia, jotka estäisivät unelmieni toteuttamisen, liikkumisen, perheen perustamisen tai matkustelun. 


Kolme hyvää minussa

  • Empaattisuus - unnen huolta ja murhetta niin perheen, läheisten, ystävien kuin tuntemattomienkin huolista. Vaikka en aina koe itseäni kovin hyväksi ystäväksi (koska on mukamas liian kiireistä)  niin jaksan silti kuunnella kaikkien huolia.  Työssäni empatiasta on suuri hyöty ja joskus jopa hieman raskasta kun murehtii tuntemattoman kohtaloa liiaksi. 
  • Olen sisukas ja olen oppinut ymmärtämään tämän vasta juoksuharrastuksen myötä. En olekaan luovuttaja joksi olen tituleerannut itseäni vuosikausia.  
  • Osaan olla hyvinkin tehokas kun päätän tehdä jotain. Saan aikaan uskomattoman määrän asioita kun vaan saan aikaiseksi aloittaa. 


Kolme hyvää treenaamisessa

  • Juoksukisojen myötä olen oppinut itsestäni uusia asioita.  Minusta löytyy uskomattoman paljon tahdonvoimaa kun haluan päästä maaliin asti. 
  • Treenaamisen myötä tuleva hyvä olo on jo syy treenata. Arki rullaa paremmin ja jaksaa panostaa asioihin paljon paremmin. 
  • Toivon, että hyvän kunnon ja lihasmassan avulla saan vältettyä mm. tuki-ja liikuntaelinsairauksia  ym. elintasosairauksia. Haluan voida hyvin, joten liikun. Liikkuminen ei ole minulle mitenkään pakkopullaa mutta toisinaan aikataulut sotkevat treenit niin, ettei viikon aikana ehtinyt kertaakaan treenaamaan. Silloin lupaan liikkua seuraavalla viikolla. 


Kolme hyvää blogistani

  • Olen blogin kautta päässyt moneen mukavaan juttuun mukaan joista olen ihan super onnellinen.  Ilman blogia olisin montaa kokemusta köyhempi. 
  • Blogikolleegoihin tutustuminen on ollut yksi blogin kirjoittamisen parhaimpia puolia.
  • Saan toteuttaa blogissa juuri sitä mitä itse haluan, kirjoittaa aiheista jotka ovat lähellä sydäntäni ja valita yhteistyöt sen mukaan mitkä sopivat blogiini sekä ajatusmaailmaani.


Kolme hyvää tulevasta

  • Reissu Kroatiaan joka starttaa keskiviikkona. Olen matkasta varmaan yhtä innoissani kuin lapset jotka pääsevät ensimmäistä kertaa lentokoneeseen. En ole koskaan ollut Kroatiassa mutta kuvien perusteella paikka on taianomainen. 
  • Kesän saapuminen tänne maapallon pimeään syrjäseutuun. Tänä vuonna en juhli kesälomalla sillä juuri työtä vaihtaneena en lomaa ole ansainnut, mutta se ei tee kesästä tylsää vaan erilaisen. 
  • Näen tulevaisuuteni valoisana. Se, että vaihdoin vaikituisesta työstä määräaikaiseen työhön antoi minulle avoimet ovet tulevaisuuteen. En koe olevani sidottu mihinkään. Rakastan sitä stressitöntä tilaa jonka olen saanut (välillä jopa liian kun en jaksa stressata mitään). Tunnen olevani kaikkivoipainen ja vihdoinkin vapaa tekemään mitä vaan. 


Nyt haastankin teidät kaikki miettimään hyviä asioita elämässänne. Mitkä asiat saavat teidät nousemaan aamulla sängystä?  Mikä saa perhosia vatsaanne? Mistä asiasta, ette ikinä luopuisi? :)

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Olipas ihanan hyväntuulinen postaus :) Pitääkin ehkä kopioida haaste omaan blogiin! Mukavaa reissua teille!

    VastaaPoista
  2. Jual Obat Viagra Jakarta Murah.Toko Kami Murni Berbisnis, Jadi Barang 100% Kami Kirim, Apabila Barang Tidak Sampai Uang Kami Ganti Sepenuhnya. Terima Kasih – Owner OBATVIAGRADIJAKARTA.COM

    VastaaPoista

Like us on Facebook

Subscribe