Suhteet horjuttavat uskoa itseensä

14 lokakuuta



Fiilis kun haluaisi olla kaikkien kaveri ja miellyttää muita mutta suhteet on tehty liian monimutkaisiksi. En tunnu ymmärtävän niistä enää mitään. Totta puhuen en tiedä olenko koskaan tiennytkään mutta luullut ehkä tietäväni. Luulin suhteiden helpottuvan vanhemisen myötä mutta sekin kuten niin moni muu asia muuttuu ja vanhemisen myötä jutut saa vielä isommat mittakaavat alleen.

Olen lapsesta asti yrittänyt miellyttää muita. Olen halunnut olla haluttu kaveri enkä se jota pyydetään aina viimeisenä mukaan jonnekin. Aina ei tarvitse olla kyse edes ystävyyssuhteista vaan kyse voi olla suhteesta työkavereihin, blogikollegoihin, naapureihin jne. 




En koe millään muotoa olevani hankala henkilö tai, että kanssani olisi vaikeaa ystävystyä. Sanotaanko näin, että olen viimeisen vuoden aikana tosissani saanut pohtia millainen minä olen. Kuka oikein olen? Onko minussa jotain vikaa? Miksi koen suhteet niin hankalina?  Suhteesta puhuessani en tarkoita avioliittoani vaan ylipäätään suhteita niin ystäviin, tuttuihin, työkavereihin yms.

Olen joutunut moneen kertaan tilanteeseen missä minua on tulkittu nurinkurisesti ja olen alkanut epäilemään niissä kohdissa, että tunnenko minäkään itseäni jos minun on väitetty olevan sellainen miksi minä en itseäni tunnista. Kuka silloin on oikeassa tai väärässä? Sillä ei kai ole merkitystä. Vain sillä on merkitystä että uskoo itseensä. Usko omaan itseensä on vahvinta. Sitä ei kannata menettää. Sitä koetellaan jatkuvasti elämän aikana mutta minä tiedän parhaiten kuka minä olen. Ei ystävä, ei työkaveri eikä edes oma äiti.


Olenko liian herkkä ja otan itseeni liian helposti? Ehkä. En helposti myönnä kovan kuoreni alta kun mieltäni on pahoitettu ja imen itseeni useimmiten liian suuren määrän kommentteja kunnes räjähdän. Jokaisella on rajansa minkä määrän lokaa jaksaa harteillaan kantaa.

En pidä kyseenalaistamisesta, epäilystä enkä varsinkaan syyttelystä. 


En osaa kunnolla pukea sanoiksi viime päivien ajatuksia. Tulkitsen asioita ja teen hyvin nopeasti johtopäätöksiä. Sillä olenko oikeassa vai väärässä, ei ole käytännössä mitään väliä. Viime päivät on menty syvissä vesissä vaikka miten positiivinen olen yrittänyt olla. Tuntuu, että saisi olla iloinen. Jään pohtimaan sanoja, jotka kummittelevat päässä. Jään miettimään lauseita, joista teen oman tulkintani. Ainoa kysymys jonka keksin on miksi?

Mitä minä olen tehnyt saadakseni tämän kaiken niskaani?



En koe sopivani enää mihinkään muottiin. Muottiin, johon halutaan sopivan. Johtuuko se sitten herkkyydestä vai nykyajan omituisesta maailmanmenosta etten sovi muottiin? En osaa vastata. Kaikkien tulisi saada olla sellaisia kuin ovat. Kamalasti korostetaan, että olkaa kuin kotonanne mutta silti ei saa olla. Pitää nimittäin sopia muottiin. Muottiin joka sinulle annetaan. 

Se saa miettimään kuka olen jos en saa olla oma itseni. Miksi en kelpaa sellaisena kuin olen?


En aio enkä halua kadottaa itsenäni.




Olo on kuin tuuliajoilla olevalla lautalla vailla määränpäätä. Menen minne tuuli kuljettaa. Ehkä löydän joskus määränpääni missä ikinä se onkin mutta uskoa en itseeni menetä koskaan. Sitä ei kukaan voi viedä minulta. Sitä koetellaan mutta en anna sen enää horjuttaa minua. Vahva en ole mutta uskomalla itseeni saan vahvuutta. 





You Might Also Like

2 kommenttia

Like us on Facebook

Subscribe