collaboration,  commercial,  Home,  Lifestyle

Lastenhuoneet

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Teknoksen kanssa*

Pari päivää ennen jouluaattoa saimme lastenhuoneet siihen kuntoon, että lapset pääsivät muuttamaan omiin huoneisiin nukkumaan. Koska huoneita tehdessä pääasia oli vain se, että huoneisiin saadaan sängyt nukkumista varten ennen jouluaattoa ja vieraiden tuloa,  niin ei ehditty maalata huoneiden seiniä kuin valkoisella pohjamaalilla. Nyt kun tilanpuutteen aiheuttama stressi on ohi, niin tuli aika saattaa lasten huoneet täysin valmiiksi eli maalata seinät ja hankkia loput huonekalut.

Mistä kaikki lähti liikkeelle?

Idea pojan huoneen vuorimaisemaan sai alkunsa legoista, jotka ovat kuopuksemme silmäteriä. Pinterestistä (kuva alempana) löytyi ideoita joiden toteutus ei vaikuttanut kovin vaikealta. Poikamme tykkää yli kaiken legoista ja halusimme rakentaa hänelle pöydän, johon hän saisi kaikki legorakennelmat ja jossa hänen olisi helppoa rakentaa uusia ja leikkiä niillä. Koska hänellä on paljon vuoripoliisisarjan legoja niin vuorimaisema tulisi sopimaan taustalle täydellisesti. Näin leikkeihin saa vähän toden tuntua.

Tässä ideakuvat mistä lähdimme liikkeelle.

Meidän ottama kuva Norjasta Senjan saarelta 2017.

 

Kuva Pinterest

 

Huone oli maalattu joulun alla vain pohjamaalilla valkoiseksi, joten nyt oli aika saada huoneeseen vähän väriä niin kuin mielestäni lasten huoneessa kuuluu olla. Tykkään itse hillityistä väreistä muuten mutta lasten huoneissa saa mielestäni olla räväkkyyttä ja kunnolla väriä.

Oltuani yhteydessä Teknokseen ideoista ja ehdotettuani yhteistyötä, johon se vastasivat myöntävästi, oli aika alkaa miettiä tosissaan värejä. Menimme lasten kanssa rautakauppaan katsomaan ja valitsemaan värejä. Ei ole muuten mitenkään helppoa valita värejä pienen värilapun perusteella sillä väri voi näyttää isolla alalla todella erilaiselta.  Pojan huoneen vuorimaiseman värimaailman valitseminen ei ollutkaan niin helppoa, joten onneksi saimme apua Teknoksen maaliasiantuntijoilta.  Heidän avulla saimme valittua juuri sopivat maalit, jotka ei näytä seinällä liian tummilta tai vaaleilta vaan sopivat keskenään täydellisesti.

 

Pojan huoneessa käytetyt maalit

  • Taivas: Himmeä Biora 7 Seinämaali sävyssä T1468
  • Vuoret (vaaleampi): Himmeä Biora 7 Seinämaali sävyssä T1746
  • Vuoret (tummempi): Himmeä Biora 7 Seinämaali sävyssä T1780
  • Lumihuiput: Puolihimmeä Biora 20 Sisämaali sävyssä T1744
  • Ympäröivät seinät 3 kpl: Himmeä Biora 7 seinämaali sävyssä T1744

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tarkoituksena oli alkuun vain maalata vuoret seinään mutta Pinterest on paikkana ihan liian kiva, että sieltä löytää aina vain hienompia ideoita. Niinpä meidänkin suunnitelma eli moneen kertaan huonetta valmistellessa maalattavaksi mutta lopuin löytyi kaikkia miellyttävä ratkaisu ja taas piti lähteä rautakauppaan. Tällä kertaa ostamaan vaneria, joista kaksi vuorta seinän reunoilla on tehty.

Toteutus

Näin pienessä huoneessa pintojen maalaaminen ei ole itsessään iso urakka. Iso osa kokonaisajasta menee valmisteluihin kuten juuri remontoidun huoneen suojaamiseen sekä vuorien ääriviivojen hahmottamiseen.

Halusimme maalin olevan jonkin verran puhdistusta kestävää koska kyseessä on 5- vuotiaan pikkupojan huoneesta eli ei sieltä siisteimmästä päästä olevasta kaverista ole kyse.  Seinän tulee mm. kestää erilaisten tahrojen poistoa ja joskus voi kynäkin lipsahtaa seinän puolelle ja ei ole tavatonta, että sählymaila osuu leikin tiimellyksessä seinään, joten näistä syistä seinän pinnan tulee kestää puhdistusta sekä kulutusta.  Maalaus lähti liikkeelle kolmen muun seinän maalaamisella himmeällä Biora 7 lähes valkoisella sävyllä.  Vuoriseinän taivas on maalattu himmeällä Biora 7 maalilla vaaleansinisellä sävyllä ja sävy on luonnossa todella kaunis.  Vuorista tuli mielestäni todella kivat ja harmaan eri sävyt sopivat hyvin yhteen.  Myös vuorien maali on himmeää Biora 7 maalia kun taas vuorien lumihuiput ovat puolihimmeää Biora 20 maalia valkoisen sävyssä.

Kaikki maalit olivat helppoja työstää ja kuivumisaika oli todella nopea.  Yllätyimme maalien miedosta hajusta. Monesti meidänkin talon remontin yhteydessä tuoreen maalin tuoksu on viipynyt talossa viikkoja. Nyt kyse oli päivistä.


Vanerista tehdyt vuoret ovat hieman ulkona seinästä, jotta valoköynnös saatiin kulkemaan vuoren reunaa pitkin.  Koska poikamme halusi huoneeseen lisää valoa niin tämä oli helppo tapa lisätä tunnelmavalaistusta.

Vuorien ja taivaan maalaaminen usealla eri värillä lisää työskentelyaikaa (useampi kerros maalia ja kuivumisajat huomioiden) mutta tekee lopputuloksesta näyttävämmän näköisen.

Eri pinnat käyttäytyvät eri tavoin

Vaikka vuoret maalattiin samalla telalla niin kuviopinnassa on eroja johtuen vanerin ja pohjamaalatun cyprocin käyttäytymisestä.  Eri materiaalit ja kuviopinnat tekevät maisemasta kuitenkin eläväisemmän näköisen.




 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *