Luetut kirjat osa 2- 2019

Camilla Läckberg

Kesän alussa aloin lukemaan Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjaa ja koko kesä menikin hänen kirjoja lukiessa.  Jäin täysin koukkuun Läckbergin dekkareihin. Noita, Saarnaaja ja Kivenhakkaaja tuli luettua peräjälkeen.  Aloitettua neljännen kirjan tuli stoppi ja sen luki jäi kesken. Innost lukemisen jäi enkä oikein lukenut mitään muutamaan loppu vuonna. Vaikka kaikissa hänen kirjoissaan on oma tarinansa, päähenkilöiden kasvaessa kirjojen mukana, niin mielestäni kirjoja pystyy lukemaan vähän sekalaisessa järjestyksessä. Pääpointti kirjoissa on kuitenkin itse tarina eikä päähenkilöt.

Paula Hawkins – Nainen junassa

Sain kirjan kesällä käydessäni Turun Hypoxissa. Luin joka kerta kirjaa, jolloin aika kului nopeasti ja sai samalla käytettyä ajan hyödyksi. Kirjan antaja kehui kirjaa kovasti ja niinpä otin sen innoissani vastaan. Pitkästyttävän alun jälkeen kirja veti mukanaan. Olin jo alussa luovuttamassa mutta koska sain kirjasta niin hyvät suositukset niin ajattelin ettei se oikeasti voi olla huono. Onneksi jatkoin lukemista koska loppua kohden kirja todellakin parani. Ei mikään super hyvä kirja mutta luettava.

Alkuvuoden lukuinnostuksen jälkeen vielä kesän ajan sain luettua paljon mutta sitten tuli täysi uupuminen. Ei jaksanut keskittyä työpäivien ja treenaamisen jälkeen kirjojen lukuun. Käytin lähinnä sen ajan eväiden tekoon ja tv-sarjojen katsomiseen. Oli saatava nollattua itsensä ja hyvin tuntui toimivan koska joulukuussa innostuin vielä lukemaan yhden kirjan.

Vuoden 2019 keväällä lukemani kirjojen postaus löytyy täältä.

Tauno Flinkman- Neljästi karkuteillä

Marraskuisen Pietarin reissun innoittaman muistin isäni antaneen minulle joskus luettavaksi kirjan, jossa myös isoäitini isä Keskinen mainitaan useamman kerran. Olin lykännyt kyseisen kirjan lukemista useita vuosia sillä ajattelin ettei sotakirjallisuus kiinnosta minua yhtään. Tartuin kirjaan innoissani ja yllätyin miten nopeasti kirjan olin loppujen lopuksi lukenut. Kokemukset silloisessa Neuvostoliitossa on aika karua ja lohdutonta luettavaa. Jotenkin niin toivoi heidän pääsevän takaisin Suomeen jokaisella karkumatkallaan ja kuinka lähellä he välillä olivatkaan. Vasta 22 vuoden vankeuden jälkeen kirjan kirjoittaja pääsi Suomeen. Syytä vankeudelle ja työleireille lähettämiselle ei tuohon aikaan muuta tarvittu kuin, että oli tullut Suomesta töitä etsimään Neuvostoliittoon.

Isoäitini äidin kirjoittama kirje isäni veljelle löytyy kirjan välistä. On lukenut sitä lukemattomia kertoja. Tuntuu uskomattomalta, että aviomies ja kahden lapsen isä on joutunut lähtemään Neuvostoliittoon työn hakuun koska Suomesta ei löytynyt töitä 1,5 vuoden työttömänä olon jälkeen. Muutamia kirjeitä hän oli vaimolleen lähettänyt mutta tämän jälkeen ei enää kuulunut mitään. Sille tielle jäi hän eikä taida kukaan tietää mitä hänelle loppujen lopuksi kävi. Kirjassa isoäitini isän kerrotaan olleen tulkkina muutamassakin eri kohdassa eri puolella Neuvostoliittoa. Viimeisin junareissu jossa hänet mainitaan taisi olla matkalla Siperiaan.

Vuonna 1957 julkaistun kirjan lukemisessa tuoksuu historian havina. Vanha kirja on käynyt monen kirjahyllyllä. Siinä on ajan tuomaa patinaa. Se ei ole minkään arvoinen muille mutta minun sydäntä lähellä.

Vuodelle 2020 minulla on käynnissä Helmet-lukuhaaste, jota myöden toivon lukevani viime vuotta enemmän ja itselle erilaisia kirjoja koska haaste sitä vaatii.

Mukavia lukuhetkiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *