• Maailman hauskin juoksutapahtuma

    Postauksen otsikon sanoin kuvataan uudistunutta väriestejuoksu Color Obstacle Rush tapahtumaa, jonne pääsin osallistumaan järjestäjän kutsumana. Oli kyllä hienoa päästä katsomaan mitä kaikkea hauskaa ovat reitille osanneet keksiä.  Tapahtuman nettisivuilla kerrotaan, että heillä on tänä vuonna täysin uusia ilmatäytteisiä esteitä liukumiseen, pomppimiseen, kierimiseen, törmäilemiseen sekä värjäytymiseen. Kuulostaako tylsältä? No ei mun mielestä jos vertaa maratonin juoksemiseen, jossa tallot maantietä seuraavat 42 kilometriä. Siihen tarpomiseen nähden voin kuvitella, että tämä tapahtuma on ratkiriemukas eikä tarvitse pelätä tylsistyvänsä sillä itse matkakin on vain 5 kilometrin mittainen. Tämä oli ensimmäinen  kerta kun olin väriestejuoksutapahtumassa, joten minkäänlaista kokemusta ei ole tämän tyyppisestä tapahtumasta.  Pari muutakin Turkulaista bloggaajaa oli tulossa samaan lähtöön, joten olimme sopineet treffit…

  • Pose- kirja arvonta

    Bloggaamiseen liittyy vahvasti valokuvaaminen ja siihen liittyen olisikin tarjolla nyt mahtava arvonta. Nimittäin ollessani huhtikuussa Tiina Puputin, Jas-kamerakaupan ja Canonin järjestämällä valokuvauskurssilla sain arvottavaksi yhden Tiinan tekemän kirjan nimeltä Pose.  Kirja on opas valokuvaajalle miten ohjata mallia valokuvaustilanteessa. Itse tykkäsin kirjassa siitä, että siinä käydään esimerkein läpi erilaisia asentoja ja niiden toteuttamista. Luulisi olevan helppoa kuin heinänteko mutta ei ihan. Itse kun seisoo useimmiten kameran etupuolella niin olen huomannut,että ei olekaan niin helppoa huudella mallille, että tee tai noin. Kirja on ainakin minulle ollut valtavan kiva opus. Haluisitko sinä myös tämän kirjan? Jätähän kommentti sähköpostin kera niin pistetään arvonta pystyyn. Aikaa osallistua arvontaan on 3.9.2016 asti.  🙂

  • Arvonnan voittajat

    Aurajoen yöjuoksuun osallistumisen voittivat Jenny sekä Kukkatyttö ja olen heihin ollut yhteydessä sähköpostitse. Tsemppiä kisaan ja tulkaa nykimään hihasta jos näette mun pureskelevan kynsiä jännittyneenä.😀

  • Kuka haluaa Aurajoen yöjuoksuun?

    Kevään juoksukisat alkavat tehdä kunnolla tulojaan ja lenkkarit alkavat kulumaan todenteolla. Nyt on viimeistään etsittävä itsestään se motivaatio joka vie lenkille useamman kerran viikossa, välillä kauniissa auringon paisteessa ja välillä kaatosateessa. Juoksutapahtumiin kannattaa lähteä ihan jo vaikka hyvän tunnelman takia jos ei tavoittele mitään tiettyä aikaa. Reitin varrella kannustavat ihmiset ja kanssajuoksijat saavat tunnelman viriteltyä kattoon. On kivaa juosta muiden saman henkisten kanssa koska vain juoksija tietää miltä toisesta juoksijasta tuntuu matkan varrella. Reitin varrella fiilikset menevät ylämäestä alamäkeen ja kaikkea siltä väliltä mutta silti siinä hommassa on jotain niin koukuttavaa, että sitä janoaa lisää. Nyt on sinun mahdollisuutesi. Sain mahdollisuuden arpoa Aurajoen yöjuoksuun vielä kaksi lippua. Aurajoen yöjuoksu juostaan…