• Parisuhteen myötä syntyneet jouluperinteet

    Olemme mieheni kanssa molemmat perheestä, jossa joulu on tärkeä. Parisuhteiden alkuvaiheessa onkin aina aikamoinen koetus päättää kenen perheen luokse mennään ensin ja koetaanko toisen perhe eriarvoiseksi koska sinne ei mentykään ensin. Olen pyrkinyt joustavuuteen vaikka helppoa se ei aina kaikkien parisuhteiden kohdalla ole ollutkaan. Oman perheen tultua kuvioihin on asetelmat muuttuneet entisestään. Meillä on vähän se tilanne, että kaikki haluaisivat viettää joulua omassa kodissa. Minäkin rakastan viettää joulua kotona mutta jossain vaiheessa kun lapset olivat pahimmassa yöheräämisputkessa niin mielestäni oli helpompi mennä muualle viettämään joulua. Ei tarvinnut itse kokata mitään vaan sai kokonaan keskittyä joulunviettoon kun lapset roikkuivat muumin ja ukin lahkeessa. Se mikä mielestäni vähentää joulufiilistä on ramppaaminen eri sukulaisten luona mutta ymmärrän, että se on vaan niin. Kaikki ei pääse tai halua samaan paikkaan. Mekin olemme monet kerrat suhanneet autolla minun ja mieheni perheen väliä joulunpyhinä. Tänä vuonna olen pyytänyt kaikki meille viettämään joulua. Pääsee edes hieman vähemmällä vaikka kaikki kokkailu jääkin minulle niin silti olen tähän ratkaisuun tyytyväinen.

    Jouluun kuuluu aito kuusi, ei mikään ostettu tekokuusi. Kerran olen ostanut kuusen, kylläkin aidon mutta mieheni ei kovin innostunut ollut sillä omistamme metsää mistä olisi ihan ilmaiseksi voinut hakea kuusen. Itse halusin päästä helpolla sinä vuonna ja ymmärsin, että joulukuusen haku kuuluu yhtenä perinteenä jouluun ja toiste en ole kuusta ostanut. Haluan, että huoneessa tuoksuu kuusi.

    Joulukuusen koristeet on yksi paheistani. En malttaisi olla ostamatta joka vuosi uusia koristeita. Kuusen koristelu on asia jonka haluan tehdä itse. Rakastan suunnitella koristeiden väritystä ja miettiä mihin mikäkin koriste kuuluu. Tämä on asia jonka kanssa kamppailen joka vuosi sillä lapset haluavaisivat osallistua tähän myös enkä millään malttaisi antaa heidän laittaa ostamiani kalliimpia esineitä kuusen oksille Tiedän olevani huono äiti tässä asiassa mutta olen ratkaissut asian niin, että lapset ovat saaneet huoneeseensa oman kuusen. Sen he saavat koristella välkkyvillä erivärivaloilla ja laittaa koristeet miten haluavat enkä puutu siihen.   Joulukuusen koristelu innostus on periytynyt äidiltäni. Hän on aina koristellut veljeni kanssa kodin joulukuusen ja muistan tarkkoja he olivat väriyhdistelmien kanssa. Lähes joka vuosi värikombinaatiot vaihtuivat. Toisinaan oli kultaista ja punaista. Seuraavana vuonna hopeista ja sinistä.

    En muista onko meillä kotikotona ollut vuosittain piparkakkutalo mutta itse olen ottanut sen perinteeksi. Teen joka vuosi piparkakkutalon koska lapset rakastavat niitä ja vielä enemmän himoitsevat piparkakkutalon päällä koristeena olevia karkkeja. Joulun jälkeen he saavat luvan syödä piparkakkutalon, joka usein onkin se kohokohta.

    En ole aina tykännyt jouluruuista ja itseasiassa söin hyvin pitkälti yli 20 vuotiaaksi jouluisin pelkästään kinkkua, lohta ja porkkanalaatikkoa. Jossain kohtaa tapahtui jotain joka sai minut rakastamaan jouluruokia. En osaa sanoa milloin tämä tapahtui ja miksi mutta sanoisinko, että parempi näin. Nykyään jouluruuat kuuluvat vahvasti meidän jouluun. Rakastan jouluruokia ja on ihanaa laittaa kauniisti esille kaikki ruuat.  Meillä on kotona ollut aina todella runsas joulupöytä ja olen halunnut myötäillä niitä perinteitä. 2005 lähdin Jenkkeihin au pairiksi ja siellä tutustuin bataattilaatikkoon. Äiti on tämän jälkeen tehnyt joka joulu bataattilaatikkoa ja sekin on jäänyt perinteeksi jota haluan jatkaa.  Tänä vuonna joulupöydästä tulee löytymään ainakin kinkkua, laatikoita, graavilohta, savustettua lohta, sillejä, herneitä, salaattia, rosollia, saaristolaislimppua, punasipulihilloketta ja lihapullia.

    Meidän perheessä ei ole ikinä säästelty lahjojen jakamisen kanssa. Minusta on ihanaa antaa läheisilleni lahjoja kiitokseksi siitä kaikesta avusta jonka olemme saaneet vuoden aikana.  Lapsille lahjat ovat osa joulua ja mielestäni hekin ovat lahjansa ansainneet jaksamalla taas pyristellä yhden vuoden eteenpäin. Sellaista ylenpalttista lahjojen ostoa en suosi mutta myönnän, että meidän perheessä annetaan paljon lahjoja.

    Joidenkin asioiden tärkeyden ymmärtää vasta sitten kun on tehnyt jonain vuonna toisin.  Olen monesti haaveillut joulusta ulkomailla palmujen alla mutta toisaalta kun asiaa mietin niin en tiedä viihtyisinkö vai kaipaisinko kaikkia Suomen jouluun kuuluvia perinteitä.  Joulu Lapissa on myös ollut ajatuksissa useana vuonna sillä kaipaan jouluun lunta. Mielettömästi lunta mökin ympärillä. Se jos jokin tuntuisi jouluiselta.

     Missä sä vietät joulua?  🙂
  • Päivä Iniössä kuvina

    Vietettiin eilen mukava päivä Iniössä mieheni sukulaisten seurassa.  On mieletöntä miten toisen suku voi tuntua niin kotoisalta ja omalta. En voisi olla onnellisempi, että saan viettää aikaa näin mukavien ihmisten kanssa. <3

    Iniöstä löytyi helppo kulkuinen noin 5 kilometrin mittainen luontopolku joka käytiin reippailemassa koko porukan voimin.

    Lopuksi päästiin vielä pelaamaan mitä mielenkiintoisimia pihapelejä. 

    Tikanheitto

    Tennispallon heitto

    Peikkojen kaato
    Nyt on akut ladattu ja on ihana aloittaa tleva energisenä.
  • Lasten viikonloppu

    Menimme viikonloppuna aika pitkälti lasten ehdoilla ja tehtiin asioita, jotka ovat heille mieluisia.  Yleensä viikonloput menevät tehden niitä asioita jotka ovat jääneet tekemättä arkipäivinä kuten kodin siivous, kaupassa käynti ym. kyläilyt. Ymmärrän hyvin lasten tuskan näistä viikonlopuista kun joutuvat keskenään leikkimään ja keksimään tekemistä. Toki silloinkin ollaan yhdessä kotona mutta vanhemmat tekevät omia rästiin jäänetä asioita ja lapset leikkivät. Nyt oli heidänkin aika päästä huvittelemaan.

    Linnamäelle huvittelemaan

    Mehiläinen järjesti työntekijöilleen päivän Linnanmäellä lauantaina ja sinne lähdettiinkiin ajelemaan heti aamutuimaan.  Olimme käyneet mieheni kanssa viimeksi Linnamäellä ennen lapsia, ihan seurustelun alkuajoilla. Lapset taas eivät olleet Linnamäellä käyneet vielä kertaakaan sillä olemme useampana vuonna käyneet Särkänniemellä. Heidän innostuksensa Linnanmäelle pääsystä oli sanoinkuvaamatonta. Koko automatkan ajan takapenkiltä kuului ” joko ollaan perillä”.

    Sääennuste lupaili huonompaa keliä kuin mitä todellisuudessa tuli, joten harmitti etten laittanut kevyempää vaatetusta. Farkuissa oli nimittäin todella kuuma.

    Kolme tuntia oli aikaa käytettävissä ja niinpä kiertelimme laitteesta toiseen sen enempää miettimättä. Itse olen aina tykännyt huvipuiston pahimmista laitteista ja nytkin pääsin muutamaan työkaverin tyttären kanssa. Hänellä ei ollut seuraa laitteisiin eikä minullakaan joten kävimme kokeilemassa muutamat yhdessä. Hauskaahan se taas oli ja tunsi itsensä ihan lapseksi kun vatsanpohjasta otti ja kyyneleet valuivat silmistä ilosta.  Useamman laitteen näännyttäminä suuntasimme syömään jonka jälkeen alkoi kotimatka.  Nukahdimme lasten kanssa jo alkumatkasta. 😀

    Illalla käperryttiin lasten kanssa vielä sohvalle katsomaan Lilo ja Stitch.  Näin elokuvan nyt vasta ensimmäisen kerran vaikka sehän on julkaistu kauan sitten. Minulla on nimittäin ollut koira nimeltä Lilo jonka nimesin tuon elokuvan mukaan ja muistan kun aina minulta kysyttiin kumpi elokuvan hahmoista on Lilo eikä minulla ollut mitään tietoa. Mutta nyt osaan vastata tuohonkin kysymykseen. Innostuin jopa niin, että yritin kysyä lapsilta jos voisimme katsoa elokuvan kakkososan mutta siihen ei riittänyt heidän aikansa.  Ensi kerralla sitten.

    Uimaan Valasrannalle

    Sunnuntain upea ilma houkutteli perheemme tämän kesän ensimmäisen kerran Valasrannalle Pöytyään. Meiltä on tuonne suunnilleen puolen tunnin ajomatka jonka ajelee miellellään sillä ranta on useimmiten rauhallinen ja lapset tykkää kun matalaa rantaa on pitkän matkaa. Itsestä se on jopa hieman ärsyttävää kun saa kävellä vaikka kuinka kauas ennen kuin pääsee niin syvälle, että pystyy uimaan mutta mieluummin näin koska lapset nauttii Valasrannalla olosta.  Yllättävän kylmää vesi oli vielä vaikka kyseessä on järvi ja vesi on tosiaan hyvin matalaa.  Lilluttuani hetken esikoisen Linnamäellä voittaman uimalelun kanssa oli vain noustava vedestä lämmittelemään. Rannalla aurinko porotti ihanasti kuivattaen bikinit nopeasti. 

    Takana on ihanan rentouttava viikonloppu. Tekemättömät työt odottavat mutta ei haittaa. Teen ne sitten myöhemmin. Nautin siitä, että lapsilla on hauskaa. Itse tykkäsin lapsena kaikista reissuista ja haluan luoda mukavia muistoja myös omille lapsille. Itse tapahtumien ei tarvitse olla isoja kunhan reissusta jää hyvä mieli.  Ensi viikko ollaankin lomalla ja suuntana ilmeisesti Norja. Vielä arvuutellaan, että lähdetäänkö Suomen Lappiin vai koukataanko Norjan puolelle Lofooteille. Onhan tässä viikko aikaa suunnitella reittiä. 🙂

  • Huh mikä viikko!

    Sitä luulisi lasten ollessa kipeinä heidän makaavan sängyssä (sohvalla) lähes puoli kuolleena räkä poskella mutta EI. Kuollutta lahnaa muistuttava olotila kestää näillä tasan yhden päivän joka on se ensimmäinen päivä. Tämän jälkeen alkaa kuumetta alentavien lääkkeiden pumppaus joka salakavalasti myös antaa näille virtaa. Niistä kumpuaa ihan liikaa virtaa yli 38 asteen kuumeessakin. Itse makaisin ameebana sängyn pohjalla tuommoisilla kuumelukemilla. Näillä sitä vastoin virta lisääntyy mitä kauemmin vietetään aikaa neljän seinän sisällä. Kun ensimmäisen olotila alkaa helpottua mutta on vieläkin kipeänä joten ei voi viedä hoitoon ja toisella oireet vasta alkaa, ollaan parhaimmassa yhtälössä. Ensimmäisenä kipeänä ollut tekee kaikkensa ärsyttääkseen nyt kipeänä olevaa. Miten kivaa sitä onkaan tökkiä ja vähän kiehnata siinä kyljessä kun toisella on todella huono olo 39 asteen kuumeessa? Näillä saa ainakin äidin huomion jos ei muuta.

    Viikon aikana on kämppäkin saanut hieman uutta ilmettä ja korjattavia paikkoja löytyy enemmän kuin viikko sitten. Muutamat hanskat ja pipokin pääsi uuteen muotoon. On ollut tapahtumarikas viikko vaikka muksut ovat olleet kipeänä,

    Kaikki alkoi keskiviikkona kun huomasin vessanhanaa avatessa, että vettä ei tulekaan enää kunnolla hanasta vaan pöydän vieressä olevasti liittimestä (vai mikä lie). Vettä suihkusi pitkin kaakeleita ja sain aloittaa pienoisen siivousurakan. Onhan kyseinen ollut jo huonossa hapessa aiemminkin mutta ei siitä sentään ole lentänyt vettä kaikkialle. Syypäätä tähän voidaan etsiä tuosta meidän nuorimmaisesta jonka mielestä hanasta on hyvä pitää kiinni lavuaarille kiivetessä.  Ilmeisesti hana ei kestä moista touhua ikuisuuksia vaan tuli nyt tiensä päähän. Eli vessassa ei voi pestä käsiä, ei hampaita eikä mitään muutakaan ennen kuin on uusi hana hankittu.

    Hanan lisäksi hajosi oven lukko. Kyllä vaan siitäkin voisimme siintää katseen kohti nuorimmaista. Hieman liikaa temperamenttia ja uhmaa suodulle pikku sällille ovet on mukavia paiskottavia ja ovenkahvoissa roikkuminen tekee kodista kivan temppuradan. Heidän huoneensa oven lukosta hajosi jokin osa kun siinä tarpeeksi kauan roikkui ja riehui. Tietystikään kun on kyse vanhasta lukosta niin varaosia ei voi hakea ihan lähimmäisestä rautakaupasta. Turhasta ovesta otetusta lukosta ei ollut apua koska sehän oli erikokoinen. Tottakai! Olisihan se ollut liian helppoa. Pienellä tuunauksella ovessa on taas lukko joka toimii.

    Sunnuntain päivän ratoksi lähdin kävelylle sillä pää alkoi olla hajoamispisteessä. Lapset eivät olleet enää kuumeessa mutta mies sai saman taudin.  Oli aika päästä pois kotoota ja niinpä suuntasin Savojärvelle kauniisiin maisemiin. Olin jo päässyt kiukusta eroon ja mieli oli rauhoittunut. Kunnes soi puhelin. Mies sieltä soitteli, että oli käynyt pikku vahinko. En uskaltanut edes aavistaa mitä on tapahtunut.

    Lapset olivat olleet ulkona ja nuorimmainen oli sisälle tullessaan laittanut hienosti hanskat ja pipon kuivumaan puuhellalle mutta kun se puuhella oli PÄÄLLÄ. Mies oli ihmetellyt piippausta kunnes tajusi sen olevan palovaroitin ja riensi alakertaan katsomaan mitä on tapahtunut.  Hanskoista ei jäänyt kuin tuhkat ja piposta roippeet. Onneksi ei käynyt pahemmin vaan tuhoutui materiaa mitä voi ostaa uutta mutta sitä siivottavaa sitten oli neljässä huoneessa. Kaikki oli mustan tuhkan peitossa. En tiennyt itkeäkö vai huutaako kun sain tämän puhelun kesken lenkin. Tiedättekö sen fiiliksen kun vituttaa koko matkan kotiin ja miettii, että ajaisinko vaan ohi?  Kävi nimittäin mielessä. Olin juuri viisi päivää viettänyt kotona lasten kanssa ja siinä samalla tiskannut, pyykännyt, siivonnut ja tehnyt ruokaa mutta, että suursiivouskin vielä piti tehdä. Olisin selvinnyt ilmankin.

    Että sellainen viikko. On ihana päästä töihin. Ei mulla muuta!