• Vahvuus- Mitä se on?

    Täytin Hyvän mielen vuosi tehtäväkirjaa ja siinä pyydettiin kirjaamaan omia vahvuuksia ylös. Pää löi tyhjää. En osannut sillä hetkellä nimetä yhtäkään vahvuuttani. Pyörittelen koko päivän päässäni yhtä ja samaa kysymystä: ” Mitä ovat vahvuuteni?”

    Ajatusta kun tarpeeksi kauan pyörittää päässä niin alkaa saamaan tuloksia. Kyllä, löysin itsestäni vahvuuksia, joita olen varmasti jakanut mm. työhaastatteluissa mutta miksi niitä oli niin vaikea löytää tavallisena arkipäivänä. Olen viime aikoina jähmettynyt ihan liian monta kertaa vaikeiden kysymysten alla ja tämä oli taas yksi hyvä esimerkki siitä.

    Näin olen aloittanut postauksen kirjoittamisen monta vuotta sitten. Postaus oli jäänyt kesken ja löysin sen nyt, sillä vahvuudet ovat olleet elämässäni esillä viime kuukausina. Minulta on kysytty monesti mitkä on vahvuuteni ja aiemmin olen osannut antaa esimerkiksi työhaastatteluissa hyviäkin vastauksia, mutta olen viime viikkoina alkanut kyseenalaistamaan vahvuuksiani. En siis ole koskaan valehdellut vahvuuksistani vaan vahvuuteni ovat muuttuneet. Ne asiat, jotka aiemmin koin vahvuuksinani ovat niitä, jotka ovat johtaneet uupumukseen. Olen ylisuorittaja, se on tullut varmasti monelle selväksi. Minua motivoivat tavoitteet ja tulokset, jotka johtavat tavoitteisiin pääsyn. En halua olla paras kaikista, vaan haluan olla paras versio itsestäni. En monestikaan kilpaile muita vastaan vaan suoraan sanottuna kilpailen ihan itseäni vastaan. Oravanpyörä alkaa siitä, kun jatkuvasti nostaa tavoitteita ylöspäin, sillä silloin tulostenkin on noustava, jotta tavoitteisiin pääsee.

    En enää koe vahvuuksina suorittamista, tuloskeskeisyyttä ja tavoitteellisuutta. Ne ovat enemmänkin heikkouksiani, sillä en kestä niiden aiheuttaa painetta. Ne ovat asioita, joihin minun on kiinnitettävä huomiota, etten astu toiste näihin ansoihin. Minusta nämä on upeita vahvuuksia, niin kauan kun ne nimenomaan pysyvät vahvuuksina. Suorittamisesta vain helposti tulee ylisuorittamista, jotta saavuttaa ne korkealla olevat tavoitteet, joiden eteen joutuu tekemään kovaa tulosta. Näin nämä kolme ruokkivat toinen toisiaan ja uupumiseen johtavat tekijät on löydetty.

    Olen ahkera, järjestelmällinen, aikaansaava, kiltti ja työtä pelkäämätön. Näin voisin itseäni kuvailla jos joku kysyisi vahvuuksiani. Vahvuuksien on tuotava esille ihmisestä hyvät puolet.

    Uupumisen myötä itsetuntoni romahti täysin. Olen käynyt terapiassa koko syksyn ja asiaa on vatvottu siellä paljon. Moni on ihmetellyt miten ihminen joka ulospäin näyttää ihan hyvältä ja tavattaessa nauraa, voi kokea niin kovaa epävarmuutta. Sitä minäkin olen ihmetellyt. Ehkä jonkinlainen pieni epävarmuuden poikanen on minussa aina asunut, mutta uupumuksen myötä se nosti päätään kunnolla. Epävarmuuden kanssa eläminen on julmaa ja raskasta. Kun molemmilla olkapäillä istuu joku joka sanoo ettet pysty siihen eikä sinusta ole mihinkään. Et riitä ikinä. Hyvävoimaisena näitä ajatuksia vastaan jaksaa taistella eivätkä ne pääse mielen sisään, mutta uupuneena ottaa vastaan kaiken. Ei ole voimia taistella vastaan ja väsynyt mieli lisää volyymia. Minä ne mielikuvat itse keksin omassa päässäni asioista, jotka näen ja kuulen. Tämän asian oivaltaminen oli paranemisen kannalta yksi tärkeimmistä. Kun ymmärsin, ettei minussa ole oikeasti muiden mielestä mitään vikaa. Saan edelleen tehdä paljon töitä sen eteen, etten ajattele muiden sanomisia käskyinä tai riittämättömyytenä. Jos joku sanoo minulle tietyllä äänenpainolla asioita, niin kuvittelen ne edelleen välillä mielessäni negatiivisen kautta. Mieli tekee tepposet vaikka kertoja ei millään muotoa halua pahaa tai ihan vaan esittää kysymyksen.

    Vahvuutta on, että tunnistaa itsessään kehitettävää.

    Ilman työuupumusta tuskin olisin koskaan sukeltanut näin syvälle tutustumaan itseeni. Viime vuosi oli kerrassaan opettavainen matka, joka tuskin päättyy koskaan, nyt kun tälle matkalle on lähdetty. On ollut mahtavaa huomata miten sitä pystyy nykyään tunnistamaan pienistä asioista, kun alkaa ahdistamaan ja parasta, että tunnistaa mitkä aiheuttavat ahdistusta. Olen saanut terapiasta käytännön vinkkejä, joita käytän arkena töissä, kun alkaa ärsyttää tai ahdistaa. Tarkoitus ei ole, että minua ottaisi enää ikinä päähän mikään asia vaan lähinnä saan ärsytys loppumaan mahdollisimman pian. Aikaisemmin en päässyt irti ärsytyksestä vaan murjotin asiaa vaikka viikon verran, kunnes jossain kohtaa se vaan häipyi mielestä. Nämä uudet opitut tavat toimia, ovat minulle tärkeitä. Niiden avulla pystyn hillitsemään ärsytystä. Koen olevani vahvoilla, koska pystyn tekemään tarvittavia muutoksia voidakseni paremmin.

    Vahvuutta on myös tunnistaa milloin ei enää jaksa tai milloin keho vaatii lepoa ja uskaltaa antaa keholle tarvitsemansa levon eikä painaa sata lasissa silloinkin. Liiallinen suorittaminen ei oikeasti ole vahvuus vaan tikittävä aikapommi. Se, että uskaltaa painaa stop-nappulaa on vahvan ihmisen piirre.

    Kiinnostaisikin kuulla mitä mieltä te olette. Mitä vahvuus on sinulle? Millainen on mielestäsi vahva ihminen?

  • SuperTreeneissä Naantalissa

    *Postaus toteutettu yhteistyössä SuperTreenien ja Naantalin kylpylän kanssa*

    Maaliskuun 8. päivä olin kaverini Idan kanssa ensin päivän SuperTreeneissä ja yön vietin Naantalin kylpylässä. Onneksi SuperTreenit ehdittiin just pitää, ennen kuin koronavirus ehti Suomeen, sillä varmasti olisi nämäkin pidot peruuntuneet.

    Naantaliin oli kerääntynyt paljon liikunnasta innostuneita naisia ja miehiä viettämään treenintäyteistä päivää. Jotenkin näistä tapahtumista aina tulee mielikuva, että siellä on vain naisia mutta yllätyin nähdessäni myös miehiä paikan päällä. Moni oli tullut puolisonsa kanssa viettämään yhteistä treenipäivää. Loistava tapa viettää yhteistä aikaa.


    Olimme ilmoittautuneet parille luennolle ja kahteen treeniin ja siten alustavasti suunnitellut mistä kaikesta päivä koostuu. Perille päästyämme kuitenkin piti vielä miettiä paremmin miten saadaan aika kulutettua parhaiten. Niinpä aloitimme päivän Kiran vetämällä Hiit-treenillä. Kyseiselle tunnille ei tarvinnut ilmoittautua ennakkoon, joten ei tarvinnut muuta kuin hypätä sekaan. Tehokas tunti, jossa sai kyllä hien pintaan. Happi ja kunto oli jo loppua ensimmäisellä tunnilla. 🙂

    Seuraavana vuorossa luento venyttelystä. Venyttely on itselle ainakin sellainen helposti jäävä treeni, joten mielenkiinnolla odotin tätä luentoa, että onko venyttelystä oikeasti hyötyä. Ihanan pirtsakka Jari Karppinen veti mahtavan luennon. Tykkäsin Jarin tyylistä esittää faktoja. Tutkimusten mukaan venyttelyn hyödyt olivat loppupeleissä aika vähäiset. Ei venyttelyä kannata kokonaan unohtaa mutta enemmän merkitystä treeniin on alkulämmittelyllä. Kun kroppa on lämmin ennen kovempaa treeniä, vältytään revähdyksiltä.

    Venyttely-luennon jälkeen siirryimme takaisin Maijamäen koulun tiloihin, jossa alkoi päivän toinen luentomme. Arjen pyörittäminen ja oma jaksaminen on ollut kortilla oikeastaan tammikuusta lähtien, joten tämäkin luento tuli tarpeeseen. Työkuvioita, jotka omaa jaksamista syö, on vaikeaa muuttaa mutta muuten pystyn itse vaikuttamaan tekemiini valintoihin elämän helpottamiseksi. Kaikessa ei tarvitse olla täydellinen, vaan osaan asioista voi suhtautua sormia harottavan käden läpi. Ei kannata piiloutua kaikelta mutta ei myöskään tarvitse tavoitella täydellisyyttä.

    Kokonaisvaltainen hyvinvointi on monimutkainen kompleksi, jonka tavoittelu omalla kohdalla on varmaan elinikäinen. Elämäni on jatkuvaa vuoristoradassa ajelua ja välillä ollaan alamäessä ja välillä mennään kovaa kohti mäen huippua. Tasainen arki on tällä hetkellä vain muisto menneisyydessä.

    Kun joku muu kertoo vinkkejä arjessa jaksamiseen, niin nousen helposti vastakarvaan. Ensimmäisenä aina tulee se fiilis, että sinä et tiedä minun elämästä mitään ja elämme ihan erilaisessa elämäntilanteessa mutta kun asioita alkaa miettimään, niin se on silmiä avaavaa kun joku luennoi asioista joka koskettaa juuri itseään.

    Alla olevaa kuvaa käytettiin havainnoimaan tilaa, jossa kokee olevansa tällä hetkellä ja missä haluaisi olla. Koin itse olevani maassa mahallaan makaava henkilö, joka on täysin uupunut. Haluaisin olla istumassa puun yläpäässä kättä heilutellen, jota kohti tässä nyt koitetaan päästä tekemällä arjessa parempia, elämää helpottavia valintoja ja olla stressaamatta työasioista.

    Sitten oli jumppatuntien aika.

    Olimme ilmoittautuneet vannetanssi tutuksi-tunnille ja vasta samana päivän aamuna aloimme miettiä, että mihin sitä on tullut ilmoittauduttua. 😀 Jotenkin olimme molemmat ajatelleet, että kyseessä on painovanne-tunti mutta ei siellähän me pyöriteltiin hulavanteita. Ei se ollutkaan niin helppoa kuin ala-aste ikäisenä oli. Hulavannetta vaihtamalla sain vähän paremmin vanteen pysymään lantiolla mutta kyllä se oli aikamoista tahkoamista. Ensimmäinen kerta päivän aikana kun olisi tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja lähteä tunnilta pois. Onneksi siirryimme lanteita käsiin ja jo alkoi vanne pysyä minullakin hallussa. Kyllä nostan hattua tunnin vetäjälle, joka työkseen hulavannetta pyörittää. Mahtavan ja niin helpon näköistä se hänelle oli. Vuosien harjoituksella oli päässyt pitkälle.

    Loppuun olimme jättäneet parhaimman tunnin, nimittäin skumppajoogan. Minua seuranneet ja minut tuntevat tietävät etten ole joogaaja. En tykkää joogasta ja suurin syy siihen on etten rauhoittumaan ja keskittymään olennaiseen tunnilla. Ajatukset harhailee ja mistään ei oikein tule mitään.

    Skumppajoogalle päätin antaa mahdollisuuden koska mikä siinä voisi mennä vikaan kun on skumppaa tarjolla. Skumpan juontiin pystyn ainakin keskittymään ja olisin päivästä niin loppu, että joogatessa päässä ei liikkuisi varmaan yhtään ajatusta.

    Olin oikeassa. Tämä oli joogaa minun makuuni. Pirskahtelevan skumpan ja ei niin vakavan joogan yhdistelmä, oli juuri se mitä kaipasin.

    Kippis!

    Skumppajoogan loppuessa, oli aika hakea narikasta omat tavarat ja nautittiin vielä hieman kahvia ja huikopalaa kylpylän kahviossa ennen kaverini kotiin lähtöä.

    Itse hain autostani tavarat ja siirryin hotellihuoneeseen. Olisin mieluusti ottanut kaverini mukaan mutta häntä kutsui aamulla työvuoro, joten yöpyminen hänen kohdallaan ei ollut mahdollista.

    Siitä on todella paljon aikaa, kun olen viimeksi käynyt Naantalin kylpylän hotellihuoneissa ja kun sain kuulla pääseväni yöpymään uudistetussa loft-huoneessa, olin enemmän kuin innoissani. Olin huoneesta niin fiiliksissä, että tein Instagramiin kierroksen mutta unohdin kokonaan ottaa kuvia itse huoneesta tänne blogiin. Muutamia kuvia kuitenkin otin koska tykkäsin huoneessa olevista yksityiskohdista.

    Pikku juttuihin oli panostettu, joka teki huoneesta tyylikkään ja antoi laadukkaan kuvan. Muun muassa kuvassa näkyvät pikku pullot olivat ihania. Tuoksut olivat juuri minun makuuni ja ulkoasukin tosi kaunis. Muhkeat ja pehmeät kylpytakit kruunasivat spa-hengen vaikka en kylpylään asti päässytkään, koska olin päivän menoista niin loppu, että katsoin hetken telkkaria ja nukahdin nopeasti ennen yhdeksää.

    Aamulla olin pirteänä seitsemältä jo aamiaisella, kun olin herännyt ennen kuutta. Olin ottanut töistä vapaata ja minulla ei ollut kiire minnekään, mutta niin vain sisäinen kello herätti kuitenkin aikaisin vaikka olisi kerrankin saanut nukkua pitkään. Aamiaisella ei siihen aikaan ollut ruuhkaa, vaan rauhassa sai valita itselleni ikkunapaikan, josta näkyi kivasti merelle. Aamuinen Naantali oli vasta heräämässä ja muutamia lenkkeilijöitä tallusteli rantaviivalla. Runsaan aamiaisen siivittämänä kävin hakemassa tavarani huoneesta ja lähdin kotiin viettämään ansaittua vapaapäivää.

    Kiitos SuperTreenit antoisasta päivästä ja muhkeasta goodiebagista. Sekä iso kiitos Naantalin kylpylälle yöpymisestä kauniissa huoneessa.

  • Huonoa tuuria

    Syksy ei tunnu olevan mun aikaa.

    Viime vuonna syksy alkoi varpaan loukkaamisella lenkkipolulla ja siitä parin viikon päästä heräsin kaularangan välilevypullistuman kanssa, josta alkoi 4,5 kuukauden sairasloma. Viime kuussa kaaduin kotona sisärappusissa ja sain osuman selkään. Siitä alkoi taas lääkärissä ravaaminen kun kipu ei tunnu hellittävän. Magneettikuvissa näkyy jälleen välilevypullistuma, mutta tällä kertaa aivan alimman lannenikaman ja ristiluun välissä. Tuo tuskin on tulosta kaatumisesta mutta kovan osuman takia kipu voi jatkua pitkään.

    Työni puolesta olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa joille sattuu ja tapahtuu. Vasta kun sattumuksia alkaa sattumaan myös itselle sitä on oivaltanut monia asioita asiakkaidemme näkökulmasta. Onni onnettomuudessa siis koska koen pystyväni huomioimaan asiakkaiden tarpeet paremmin kuin ennen näitä omia episodeja. Näinhän tämän ei varmaan kuuluisi olla mutta ei sitä oikein ymmärrä asioita ennen kuin se osuu omalle kohdalle.

    Töissä olen tällä kertaa pystynyt olemaan muutamaa pahinta selkäkipupäivää lukuun ottamatta. Kipu on jatkuvaa säteillen pakaroihin ja lonkkiin. Koen kuitenkin, että tällä kertaa oireilu on hyvin lievää verrattuna kaularangan pullistuman aiheuttamiin säteilyoireisiin, että olen kyllä töissä niin pitkään kuin vain pystyn ja tietenkin toivon, että pullistuma kuivuisi pois itsestään, jotta ei tarvittaisi leikkausta.

    Eniten kipu vaikuttaakin treeneihin ja tuottaa taas turhaa päänvaivaa. Salilla olen koko ajan käynyt kivun sallimissa rajoissa treenaamassa sillä tuntuu, että kipua on vaikka vain olisin, joten ei treenaaminen ainakaan ole pahentanut tilannetta. Päänvaivaa aiheuttaakin aerobisten treenien teko, sillä en pysty juoksemaan taikka kävelemään pidempään. Pyöräily etunoja-asennossa ei onnistu myöskään, kun taas soutulaite on ollut ihan ykköskone lämmittelyyn. Tiedän, että uintia kehutaan aina kaikkeen liikkumiseen mutta kun en halua ostaa uintikorttia ja pitäisi löytää laji, jota voisi tehdä kotona.

    Ongelmat tulevat esiin staattisissa etunoja-asennoissa sekä seisteissä kun taas selkä kestää istumisen yllättävän hyvin (ainakin vielä). Nukkuminen on ollut hankalampaa kaatumisesta lähtien ja siitä syystä varmaan olenkin ollut taukoamatta ihan totaalisen uupunut. Silläkin uhalla, että on väsyttänyt niin olen raahautunut salille koska siitä saa hyvän olon ja paremman mielen.

    Pyrin liikkumaan säännöllisesti koska pelkään tilanteen huonontuvan jossakin kohtaa ja, että tulisi tilanne, että en pystyisi treenaamaan. Olen tullut näiden vaivojen tiimoilta aika pessimistiksi, joten silloin pitää tehdä asioita kun pystyy. Lannerangan alueen pullistumat ilmeisesti useimmiten ovat oireettomampia kuin kaularangan, joten toivoa on, että pääsen tällä kertaa vähemmällä. Ainakin toivon näin sillä tämän vuoden tammikuussa sain lähteä liikkeelle aika pitkälti nollasta niin fyysisesti, psyykkisesti kuin taloudellisestikin. Vaikka ulkokuoren päältä olenkin kova niin sisältä hajosin kyllä totaalisesti viime sairastumisen aikana. Niin kauan kun arki pysyy normaalina, elämä pysyy raiteillaan mutta kun tippuu vaunusta pysäkille liian pitkäksi aikaa, ollaan ongelmissa.

  • Keliakia

    Minulla alkoi tulla oireita vuonna 2006. Kärsin kovista vatsakrampeista ja vatsan turvottelusta. Monesti sain avata housunnappeja, että pystyin olemaan. Suoritin sillä hetkellä kauppakorkeakoulussa avoimen puolen kursseja ja muistan joutuneeni jättämään monia luentoja väliin vatsakipujen takia.  Varsinkin jos olin syönyt pullaa tai muita hiivaa sisältäviä tuotteita, niin oireilu oli todella kovaa.

    Lääkäriin hakeuduin ensin terveyskeskukseen, jossa minua ei otettu tosissaan vaan määrättiin Somacia närästykseen.  Pyydettiin tulemaan uudelleen vastaanotolle jos ei helpota kahdessa viikossa. Oireilu ei tietenkään närästyslääkkeillä helpottanut ja vasta seuraavalla käynnillä määrättiin verikokeita.  Verikokeiden tultua oli syy vatsakipuihin nopeasti selvillä. Keliakia oli oireiden aiheuttaja. 

    Sain ensin lähetteen terveyskeskuksen sairaanhoitajalle jonka oli tarkoitus kertoa minulle keliakiasta ja ruokavaliosta.  Hän ei osannut kertoa sen enempää kuin mitä olin jo netistä löytänyt. Sain näin ollen vain ohjevihkosia ja lähetteen ravintoterapeutille Tyksiin. Lähes sama homma toistui siellä. Ravintoterapeutilla ei ollut minulle juurikaan mitään uutta kerrottavaa.  Olin lukenut, että Kelan ruokatukea varten (silloin sitä vielä sai) pitäisi olla gastroskopia tehtynä ja lausunto keliakiasta. Terveyskeskuslääkärin mielestä sellaista ei ollut syytä tehdä, joten kävin työterveyslääkärin kautta hakemassa lähetteen Turunmaan sairaalaan gastroskopiaan.  Turunmaan sairaalassa tehtiin tuohon aikaan halutessa humautuksessa skopiat, joten se oli syynä miksi halusin lähetteen sinne. Itse toimenpide meni hyvin eikä minulla ole siitä mitään muistikuvaa. Gastroskopia todisti samaa eli suolinukkaa ei ollut. Siitä alkoi uusi elämä. 

    Alkuun kaikki tuntui vaikealta ja tuntui, ettei mitään voi syödä. 13 vuotta sitten elettiin myös erilaista aikakautta. Tarjolla ei ollut laajaa valikoimaa ja maku ei tuotteissa ollut kummoinen.

    Nyt keliakia ja gluteeniton ruokavalio on tiedostettu paremmin, joten gluteenittomia tuotteita löytyy kaupoista (jopa pienisä) yllättävän paljon.  Aika harvan ruuan on joutunut jättämään kokonaan pois koska gluteenitonta versiota ei löydy kuten esimerkiksi lihapiirakka. Himoitsemani karjalanpiirakatkin löytyvät nykyään markkinoilta usean eri valmistajan tekeminä.

    Vuosien mittaan olen oppinut leipomaan gluteenittomana kaiken mitä haluan ja kotona valmistan kaikki leivonnaiset gluteenittomina.  Äidilläni on myös keliakia joka todettiin jotain vuosia myöhemmin kuin minulla, joten senkin takia tulee tehtyä juhliin kaikki gluteenittomina. On paljon helpompaa kun voi syödä kaikkia tarjolla olevia eikä vain rajata osa kaikille ja osan gluteenittomalla oleville. Isän puolella keliakiaa on useilla sukulaisilla, joten jos perinnöllisyyttä miettii, niin ei ole ihmekään, että minulla on se.  Molemmat lapseni on myös testattu verikokeilla sillä heillä on ollut aina välillä sellaisia oireita, jotka voisivat viitata keliakiaan. Kummallakaan ei ainakaan verikokeiden perusteella keliakiaa ole. 

    Vaikka noudatan gluteenitonta ruokavaliota, niin huomaan kyllä jos ole vahingossa altistunut gluteenille.  Minulle ei enää tule vatsavaivoja vaan kaulan ja rinnan alueelle näppyjä, vähän kuin rakkuloita. 

    Useimmiten minua ei harmita yhtään gluteeniton ruokavalio mutta Suomessa matkaillessa on joutunut toteamaan monesti, että huoltoasemien gluteenittomien tuotteiden tarjonta on todella surkea.  Saman asian olen todennut Helsinki-Vantaan lentokentällä, ja useimmiten matkalle lähtiessä onkin parempi syödä kotona ja toisen kerran vasta paikan päällä lomakohteessa. Norweginianin lentoyhtiölle on annettava positiivista palautetta, sillä heidän lennoilta löytyi valikoimista gluteenittomia tuotteita. Muilla ulkolaisilla lentoyhtiöillä lennettyäni viime aikoina, on saanut olla syömättä.  Ulkomailla riippuu hieman kohteesta kuinka hyvin keliakia on tiedossa. Italiasta jäi positiivinen ja hyvä fiilis sillä he olivat monessa ravintolassa paljon tietoisempia kuin mitä Suomessa ollaan. Niin hyvää gluteenitonta pitsaa en ole eläissäni syönyt kuin mitä Roomassa tuli syötyä. Siellä oli gluteenittomia ravintoloita paljon ja joissain oli jopa erilliset ruokalistat gluteenittomille. 

    Kommelluksiltakaan en ole välttynyt vuosien varrella. Muistan elävästi vielä tilanteen josta on jo useita vuosia. Olimme kaverin kanssa syömässä Turussa ravintolassa ja tilasin gluteenittoman pastan. Söin hyvällä ruokahalulla tilaamani pastan ja kun sain laskun niin minulle pahoiteltiin, että pasta jonka sain ja söin ei ollutkaan gluteeniton.  Ruuan sain muistaakseni ilmaiseksi tästä hyvästä mutta ei se poista sitä fiilistä joka minulle jäi kyseisestä paikasta.  

    Gluteeniton ruokavalio ei ole nykypäivänä enää mikään ongelma eikä tarvitse kokea olevansa juhlissa oikea maanvaiva. Koen, että gluteeniton otetaan tosi hyvin huomioon mutta toki vaatii aina sen, että siitä on ilmoittanut etukäteen. Omasta mielestä pystyn elämään ihan normaalia elämää keliakiasta huolimatta. Jos se ennen oli hidastava tekijä, niin ei enää. Jopa juoksukisoissa on otettu nämä eri ruokavaliot huomioon ja viimeksi Nuts Pallas kisassa olin todella iloinen nähdessäni gluteenittomia riisinuudeleita tarjolla. Vaikka nuudeleista ei paljon uponnut sisään, niin pääasia oli, että oli edes tarjolla gluteeniton vaihtoehto, sillä ruoka on kuitenkin tärkeä elementti pitkän matkan juoksussa.