• Gluteeniton pataleipä

    Pataleipä. Tuo ehkä maailman helpoin leipä jota en silti ole saanut koskaan tehtyä. Liian helppo leivottavaksi kuulostaa aika huonolta tekosyyltä olla leipomatta, joten pakkohan se oli pyöräyttää taikina ja kokeilla miltä maistuu uunituore leipä heti aamulla.

    En ole koskaan ollut mikään kovin suuri leivänystävä, edes ennen keliakia diagnoosia.  Hassuinta oli kuitenkin todeta kaipaavansa ruisleipää juuri silloin kun sitä en enää saanut syödä. Enhän ollut siitä tykännyt edes silloin kun olisin saanut sitä syödä. Kaupan hyllyllä olevista gluteenittomista leivistä vain murto-osa on oikeasti hyviä ja trust me olen kokeillut niistä varmaan kaikkia. Välillä on siis pakko tarttua itse toimeen ja leipoa. 

    PATALEIPÄ
    7 dl  gluteenittomia jauhoja
    31/2 dl vettä
    2 tl suolaa
    1/2 tl kuivahiivaa
    Jos haluat syödä leipääsi tuoreena heti aamusta niin suosittelen tekemään taikinan illalla valmiiksi. Aloita sekoittamalla kaikki aineet kulhossa ja laita kulhon päälle muovikelmu ja jätä yöksi huoneenlämpöön. Taikina saa muhia vähintään 12 h.  Laita aamulla kun heräät uunin päälle 225 asteeseen ja laita pata uuniin lämpenemään. Vaivaa taikina ja siirrä se lämpimään pataan. Paista 225 asteessa 30 minuuttia kannen kanssa ja 15 minuuttia ilman kantta. 
    Suosittelen lisäämään myös esimerkiksi siemeniä taikinaan, jolloin leipään saa enemmän makua!

  • Tulinen kaalisalaatti

    Tammikuun astuessa esiin aloin kaivata ruokiin väriä. Halusin jotain maukasta ja erilaista. Löysin sattumalta kaalisalaatin reseptin jota hieman muokkaamalla enemmän omaan makuun sain todella hyvän salaatin aikaiseksi. Mieheni ei ole yhtään kaalin ystävä mutta suostui maistamaan tekemääni salaattia ja kehui jopa ihan hyväksi. Otan tuon kohteliaisuutena mieheltä joka vihaa kaalia.

    Aineksia voi aina vaihdella sen mukaan mistä itse tykkää ja se tekee salaattien tekemisestä älyttömän helppoja.  Joskus on kuitenkin kiva katsella vinkkejä resepteistä sillä tarpeeksi kauan kun syö vihersalaatti-kurkku-tomaatti sekoitusta niin alkaa kaipaamaan muutakin. Coleslaw-salaatti on ihan ykkösherkkua mutta koska sen kalorimäärän takia sitä ei ihan joka päivä voi syödä niinpä tämä kaalisalaatti on kevyempi versio.

    Tykkään myös käyttää yrttejä sekä salaateissa, että ihan ruuankin joukossa sillä ne antavat niin hyvän tuoksun. Tähän salaattiin olen käyttänyt minttua ja korianteria, joista mintussa varsinkin on todella voimakas tuoksu. Kesällä aion kyllä varmasti laittaa näitä yrttejä kasvamaan kasvimaalle, jos vaikka saisi satoa haettua ihan omasta maasta.

    Kaaleja kannattaa syödä ihan myös niiden ravintoarvojen takia, sillä niissä on c-vitamiinia ja sitähän näin flunssakaudella tarvitaan. Itse ainakin olen käyttänyt salattiin lähes tulkoon kaikki aseeni flunssan selättämiseksi.

    Tulinen kaalisalaatti
    Tarvittavat ainekset:
    Punakaali
    Valkokaali
    Porkkana
    Kurkku
    Inkivääri tuore
    Chili
    Valkosipuli
    Limen mehu
    Oliiviöljy
    Suolaa ripaus
    Minttu tuore
    Korianteri tuore
    Helpoimmalla pääsee kun höylää kaalista siivuja juustohöylällä. Varsinkin punakaalista saa hienoa silppua tällä taktiikalla. Kaaleja, kurkkua ja porkkanaa olen raastanut saman verran ja niistä koostuu salaatin pohja. Inkivääriä, valkosipulia ja chiliä kannattaa laittaa oman maun mukaan. Itse tykkään tulisesta joten chiliä löytyy runsaasti minun salaatistani. 
    Erilliseen astiaan olen sekoittanut yhden limen mehun puristettuna, oliiviöljyä loraus sekä siihen vähän suolaa antamaan suolaisen maun kirpeän limen seuraksi. Silppua yrtit ja lisää ne salaattiin jonka jälkeen kaada ”kastike” joukkoon. Sekoita ainekset keskenään ja salaatti on valmis tarjoiltavaksi. Helppoa ja hyvää!