• Töihin paluu

    Tänään oli ensimmäinen työpäiväni sitten 20.9.2018.

     

    Joku ehkä muistaakin, että otin lopputilin ennen joulua vanhasta työpaikastani monien syiden summana ja näin ollen aloitinkin uudessa työpaikassa. Ennen leikkausta aika tuntui matelevan kun taas leikkauksen jälkeen aika on kulunut vauhdilla. Oli kyllä niin mahtavaa päästä töihin sillä olen ollut niin hyvävointinen koko ajan, että oli kiva saada aivoillekin uutta virikettä. Kyllähän kotona tekemistä riittää mutta rahaa ei järin paljon kotona olemisesta makseta, joten myös taloudellisista syistä oli hienoa päästä töihin.

    119 päivää on minusta pitkä aika olla sairaslomalla vaikkakin olin molemmista raskauksista lähes alusta asti sairaslomalla niin tällä kertaa se on tuntunut erilaiselta. Kipu on rajoittanut niin paljon tekemistä ja elämäntilanne on ollut täysin erilainen kuin raskauksien aikana. Yhtä kokemusta rikkaampana kuitenkin jatkan taas elämääni. Muisto pullistumasta säilyy arvessa lopun elämääni.

    Työnteko tuntui mukavalta pitkästä aikaa.  Viime vuosi meni niin sairastellessa kuin tehdessä työtä paikassa joka ei tuonut minkäänlaista iloa elämääni.  Olen sitä mieltä, että työn on oltava mielekästä mutta myös työkavereilla on iso merkitys työpaikassa viihtymiseen. Työkavereiden kanssa tulee kuitenkin vietettyä hyvin suuren osan ajasta päivisin, joten koen tärkeäksi, että he ovat sellaisia joiden kanssa voi olla oma itsensä ja kenen kanssa voi jutella mistä vaan.


    Vuorotyössä oli omat hyvät puolensa mutta siirtyminen takaisin päivätyöhön antaa mahdollisuuden rutinoidumpaan elämään jota lapset ehkä tarvitsevat minua enemmän mutta totta puhuen minäkin tarvitsen sitä.  On helpompi järjestellä menoja kun tietää minkä ajan on aina töissä eikä tarvitse muistella työvuoroja tai laittaa työvuorotoiveita, jotta saa jonkun aamupäivän vapaaksi. Toisaalta päivätyö rajoittaa mutta toisaalta taas antaa enemmän mahdollisuuksia. Riippuu hieman mistä suunnasta asiaa katsoo. Tiedän, että pyörrän tässä lähes kaikki puheeni siitä mitä ajattelin viime helmikuussa siirtyessäni vuorotyöhön (lue silloinen postaus täältä). Minulla oli selkeä illuusio siitä millaista olisi tehdä vuorotyötä ja miten kivaa olisi aloittaa uudessa työpaikassa sairaanhoitajana. Illuusio petti pahemman kerran ja nielen pettymykseni. Sain kyllä tehtyä asioita joista olin haaveillut päivätyön aikana mutta tekikö ne minut yhtään onnellisemmaksi loppu peleissä niin ei. Kävin joitakin kertoja treenaamassa aamuisin mutta en läheskään niin usein kun olin ajatellut. Iltavuoron alkaessa klo 12 tai klo 13, jää aamuun yllättävän vähän aikaa kun ei asu työpaikan vieressä. Kaapitkin sain järjestettyä vasta sairaslomalla ollessani, ja autoa en ole siivonnut vieläkään. Että hyvin vähän sitä sai tehtyä vuorotyön aikana sellaista mitä olin suunnitellut tekeväni.

    Nyt en aio enää edes tehdä mitään suunnitelmia. Käyn töissä 8-16, töiden jälkeen treeneissä ja viikonloput menee tehdessä mitä milloinkin. Rutiininomaista elämää ja perus tylsää arkea mutta ah niin ihanaa!

     

     

  • Turhauttaako liikkumattomuus?

    Alkuun kipu kädessä oli niin kovaa ja voin lääkkeistä todella pahoin, ettei olisi tullut mieleenkään lähteä treenaamaan. Viikko meni lähinnä selviytyessä jonka aikana ehti jo vähän unohtaa sen liikunnan tuoman hyvän olon fiiliksen. Sitä oli niin siinä omassa kuplassa ja yritti löytää hyviä asentoja joissa kipu ei tuntuisi kovin kovana. Pahoinvoinnin mentyä ohi lääkkeiden vaihdoksen myötä alkoi elämä oikeasti voittamaan. Se tunne kun heräsin aamun ilman järkyttävää pahoinvointia tuntui lottovoitolta. Ehti jo tulla raskausajat mieleen. Käden hermosärkykin muistutti kovilta supistuksilta.

    Eniten turhauttaa jatkuva kipu eikä niinkään liikkumattomuus. Tiedän, että kaularangan pullistuma on ohimenevä vaiva (tosin voinee tietysti uusiutua) ja jossain kohtaa pääsen taas todenteolla treenaamaan. Se on tällä hetkellä vain ajan kysymys. Enkä ota siitä stressiä. Nautin nyt siitä kaikesta ajasta mitä minulla on käytettävänä kun en ole treenaamassa. 

    Pientä puuhaa päivittäin


    Olen keksinyt kaikennäköistä kivaa puuhaa itselleni liikunnan sijaan ja nauttinut siitä kovasti. Rakastan juoksua ja sen tuomaa hyvää oloa mutta tykkään myös näpertää kaikenlaista. Olen mm. koonnut yhden 1000 palan palapelin, lukenut ison kasan aikakausilehtiä ja tehnyt tämän vuoden joulukortit valmiiksi.  Rakastan leipomista ja monitoimikone on pyörinyt aika usein sairaslomalla ollessani. Ihania reseptejä löytyy päivittäin ja kaikkia en tietenkään pysty tekemään mutta parhaimmalta kuulostavia olen kerännyt testattavaksi.

    Kaikki tekeminen on pitänyt olla sellaista mitä pystyy tekemään seisten ja yhdellä kädellä, joten aika kekseliäs on saanut olla. On ollut mukava huomata, että aikansa saa kyllä kulumaan näinkin. Päivät vain vyöryävät hyökyaallon voimalla enkä aina oikein tiedä edes mikä päivä on kyseessä. Päiviäni rytmittävät vain fysioterapia-ja lääkärikäynnit.

    Toipuminen

    Totta kai mietin kuinka kauan tässä toipumisessa menee mutta en mieti sitä jatkuvasti, en enää edes päivittäin. Kukaan ei tiedä miten kauan toipuminen kestää. Arvio jonka sain toisella lääkärikäynnillä on, että tässä voi mennä 6 viikosta 3 kuukauteen. Se on pitkä aika odotella. Nyt on mennyt kohta neljä viikkoa ja käytännössä mikään ei ole muuttunut paitsi, että lääkkeiden avulla pystyn olemaan enemmän pystyssä. Toipuminen on vielä siis aivan kesken ja tiedän, että tässä menee vielä aikaa. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että kivut ovat hallinnassa ja vaikka pystyn nukkumaan vain yhdessä asennossa selälleen niin pystyn sentään nukkumaan suurin piirtein koko yön hyvin.  Jos minulta olisi kysytty puoli vuotta sitten mitä tekisin jos en voisi liikkua niin olisin varmaan sanonut etten pystyisi siihen.

    Helppoa se ei ole mutta pakon sanelemana kaikkeen tottuu. Niin myös liikkumattomuuteen. 

    Aloitan treenaamisen sitten kun on sen aika ja saan lääkäriltä luvan liikkumiseen. Olen käynyt välillä lyhyillä kävelylenkeillä tuulettumassa. Mieli haluaisi kunnon hikilenkille ja juosta metsässä sydämen kyllyydestä mutta olen kaiken tämän innostuksen siirtänyt ensi vuoden kisakalenterin tekoon. Olen saanut mietittyä kisoja, majoituksia niihin ja treenejä. Olen pohtinut ensi vuoden tavoitteita, päämatkoja ja miten intensiivisesti pystymme treenaamaan saadaksemme toivottuja tuloksia. Olen miettinyt tulevaisuuden suunnitelmia pidemmälle tähtäimelle. 


    Stressitön äiti

    Lasten mielestä olen paljon rennompi ja varmasti olen (en vain lääkityksen takia) vaan ihan jo sen, että ei ole aikataulutettuja päiviä. Käytännössä en stressaa yhtään mistään koko päivän aikana.  Se jos jokin on ihana tunne. Välillä täytyy kokea täysin stressitön tila tietääkseen millaiseen olotilaan on päästävä kun kierrokset uhkaavat mennä liian koviksi.

    Myös karvaiset lapsemme ovat nauttineet minun kotona olosta ja olenkin saanut heiltä täyden huomion. Kissa nukkuu useimmiten läppärin päällä ja päiväunilla saan nukkua kissan sekä koiran vieressä. Siellä missä minä olen, on myös nämä kaksi. Eipähän tule yksinäinen olo näiden kanssa.

    Ottaen huomioon asiat mitä en pysty tekemään niin on montaa sellaista asiaa mitä pystyn tekemään ja olen hyvin onnellinen siitä, että en ole sänkypotilas sillä silloin vasta aika kävisi pitkäksi. Nyt voin kuitenkin olla jalkeilla ja käydä lyhyellä kävelyllä jos siltä tuntuu. Kaikkein parasta tässä kaikessa liikkumattomuudesta on ollut, että mulla on ollut aikaa miettiä. Päässäni vilisee asioita ja yritän jäsennellä niitä paperille sitä mukaa kun ehdin.  Montaa asiaa tulee ehkä jossain kohtaa muuttumaan mutta vielä ei ole niiden julkistusten aika. 😉

    Instagramin puolella profiilissani @suspa83 on
     2 messulipun arvonta Helsingin kirjamessuille. Käy kurkkaamassa! 

  • Fiilikset uudesta työstä

    Ensimmäinen viikko kohta takana uudessa työssä ja aika on mennyt todella nopeasti niin kuin yleensä aina jos on mukavaa. Nyt jos koskaan olen 100 %, että päätös vaihtaa työpaikkaa oli oikea ratkaisu. Toki vielä kaikki on uutta ja silloinhan kaikki tuntuu kivalta mutta ihan jo perus asioissa  (työkaverit, palkka, työajat, parkkipaikka) huomaan ratkaisun olleen täysin oikea. Nämä perus jutut ovat kuitenkin työssä isossa roolissa. Jos esimerkiksi palkka on pieni tai työvuorot surkeat niin kyllähän se madaltaa viihtyvyyttä töissä. Surkeampaa hommaakin ehkä tekee isommasta palkasta mutta ei toisinpäin kovin pitkään. Minulle kolme vuotta huonolla palkalla riitti.

    Se mikä yllätti eniten oli energisyys töiden jälkeen. Vaikka joka päivä tulee uutta infoa romaanin verran niin en ole uuvuksissa kun pääsen kotiin. Myös se ettei töitä tehdä liukuhihnameiningillä koko työpäivän ajan varmasti vähentää uupumusta. Minulla on nyt energiaa touhuta asioita ja lähteä vaikka salille tai kauppaan töiden jälkeen. Viimeisen vuoden aikana olen niin väkisin hoitanut kaikki juoksevat asiat töiden jälkeen mutta nyt niitä tekee mielellään koska ei ole niin uupunut kuin aiemmin.

    Stressin laskettua 200 prosentista nollaan on myös ihoni voinut huomattavasti paremmin. 

    Työtehtävien kirjo on laajempi kuin ikinä ennen terveydenhuoltoa-alalla (ellei oteta ambulanssityötä laskuihin mukaan)  työskennellessäni, mutta en todellakaan valita. Asiakkaita on niin paljon laidasta laitaan, että varmaan joka päivä näkee jotain uutta. On mukavaa vaihtelua myös opetella ihan uusia asioita. Pysyy mielenkiinto työssä yllä paremmin.

    Tämä viikko on suurimmaksi osaksi mennyt aamuvuoroja tehdessä mutta huomenna on iltavuoro. Miten siistiä on juoda aamukahvit kotona rauhassa ja tehdä vaikka vähän blogijuttuja tai käydä lenkillä ennen töihin lähtöä? Olen niin innoissani kaksivuorotyöstä, että se tuskin jää keneltäkään huomaamatta. 😀

  • Viimeisiä viedään

    Heissulivei!

    Mitä sulle kuuluu? 🙂

    Viimeistä viikkoa viedään nykyisessä työpaikassa ja maanantaina puhaltaa uudet tuulet sisar hento valkoisena. Samaan aikana olen todella innoissani mutta myös jännittää. Kolme vuotta pois hoito-alalta tuntuu ikuisuudelta ja sielläkin kuten niin monessa muussakin, käytännöt ja materiaalit muuttuvat. Paljon tulee varmaan uutta ensimmäisillä viikoilla mutta hyvällä tavalla sekin tuntuu kivalta.
    Saatuani työvuorolistat uuteen työhön aloin täyttämään kalenteria. Olen niin innoissani aamuvapaista ja ylipäätään arkivapaista, että saan hyvin äkkiä täytettyä ne kaikella mukavalla tekemisellä kuten esimerkiksi treenillä.  Miten siistiä onkaan mennä aamulla ennen töitä treenaamaan eikä raahautua töiden jälkeen uupuneena kun mielessä siintää sänky sekä nukkumatti. 

    Koko muu perhe on sairastellut joten pitäkäähän sormet ristissä mun kanssa etten tule kipeäksi juuri ennen työpaikan vaihtoa. Nyt olisi nimittäin yksi huonoimmista hetkistä sairastua influenssaan.   :/

                                                                                                                                                             Kuvat Mari