• FMR:n juoksuleiri

    Olin toukokuussa elämäni ensimmäisen kerran juoksuleirillä. Finnish maraton runnersit järjestivät Sappeella juoksuleirin jäsenilleen ja samana viikonloppuna he järjestävät Sappee uphillrunin.  En ollut koskaan aiemmin käynyt Sappeella ja minulle tulikin yllätyksenä miten hieno paikka löytyy 2,5 h ajomatkan päässä Turusta.  Maisemat oli kuin olisi ollut Lapissa.  Siellä on mahtavat puitteet polkujuoksuun, fatbikella ajoon ja Sappeen majoituskeskuksen alueelta löytyy frisbeegolfrata ja läheltä ratsastustallikin. Talvisin paikkahan toimii laskettelukeskuksena hiihtolatuineen, mutta oli siellä hienoa näin kesälläkin.

     

     

     

    Puitteet juoksuleirille oli kyllä hienot. Sää oli koko viikonlopun todella hieno ja lämmin. Mökki jossa yövyimme porukalla oli upea ja sen kruunasi terassilla oleva palju.  Paljussa tulikin istuttua joka päivä muutaman tunnin palautellen kroppaa.

    On kivaa viettää aikaa samankaltaisten juoksuhörhöjen seurassa ja jatkuvasti oli juoksuseuraa tarjolla jos mieli lenkille.  Viikonloppu poissa kotoa juoksennelle Sappeen metsissä oli ihana irtiotto arjesta mutta kääntöpuolena näissä on aina kotiin viemisenä kamala väsymys. Tulee valvottua ja aina ei olosuhteetkaan ole otollisia kunnon yöunille.

     

     

     

     

    Minulla oli edellisen viikonlopun RedBull Lahti kisasta pohkeet vielä niin kipeät, että en osallistunut Sappee upphillruniin vaikka olin niin suunnitellut. Lämmin keli yhdistettynä kipeisiin pohkeisiin ja jäätävin korkeuseroihin olisi ollut minulle liikaa ja tiesin, että oikea ratkaisu on jäädä pois kisasta ja tyytyä kannustamaan muita.  Saman päivän aamulla tehtiin pidempi 13 kilometrin polkujuoksulenkki joka verotti energiani tyystin. En tajua miten olo olikin niin vetelä. Sykkeet häilysi lähes 200 eikä järkyttävä määrä siitepölyä tehnyt helpotusta hengittämiseen. Puista oikein lemahti siitepölyä tuulen mukana.  Lenkin jälkeen iski todella huono olo ja meninkin mökille päästyäni hetkeksi pitkäksi ja söin Pälkäneen K-Supermarketistani löytämiäni gluteenittomia salmiakkikarkkeja jotka oli muuten todella hyviä.  Harmittaa etten ottanut pussista kuvaa niin olisi voinut googlettaa, että mistä niitä mahtaisi Turun suunnalta saada.  Olo helpottui kyllä nopeasti jotta pääsin tsemppaamaan ylämäkikisaan osallistuvia juoksijoita. Ehkä ensi vuonna itsekin pystyn osallistumaan kyseiseen kisaan.  🙂

     

  • Red Bull 400 Lahti

    Kävin toukokuussa Kreikasta palattuamme juoksemassa Red Bull Lahti 400 yksilökisassa.

    Olin varautunut siihen, etten  osallistu koska lääkäri oli määrännyt juoksukieltoon viikkoa aiemmin säärten aitiopaineoireyhtymän takia.  Lähdin kuitenkin mukaan lahteen tsemppaamaan miestäni ja hänen kaveriaan. Ajettiin jo perjantaina töiden jälkeen Lahteen ja yövyttiin hotellissa. Jotkut nukkui hyvin ja jotkut huonommin. 😀  Itse nukuin hyvin sillä kisajännitystähän mulla ei liiemmin ollut  koska en olisi osallistumassa.  Aamulla tuntui kaikilla olevan vähän krapulainen olotila vaikka tippaakaan alkoholia ei kukaan meistä ottanut. Tavaroita tippui käsistä ja ajatus ei kulkenut yhtään.

    Aamiaisen jälkeen lähdettiin hakemaan numerolaput paikan päältä. Hain kuitenkin omankin numerolapun koska osallistumista ei saanut siirrettyä eikä peruttua ja saihan siinä ihan kivan uuden treenipaidan taas itselle.  Otettiin kuvia itse hyppyrimäestä ja miehillä alkoi paine nousta mutta itsellä  alkoi fiilis nousta ihan kattoon ja hotellilla pohdin miehelle, että pitäisikö kuitenkin osallistua.  Hetken arpomisen aloin penkoa niitä vähäisiä juoksukamoja päälle jotka olin mukaan ottanut eli trikoot. Onneksi kisan yhteydessä sai treenipaidan, muuten menin tavallisissa rintsikoissa kun muitakaan ei ollut eikä siinä vaiheessa ollut aikaa enää lähteä ostamaan. Olin ottanut mukaan lenkkarit mutta ne ovat perus ulkoiluun ja kävelyyn sopivat tasapohjaiset, joilla ei saa pitoa yhtään ja ovat vielä super liukkaatkin.

    Numerolaput kiinni ja ei kun menoksi.

    Järjestäjien ottama kuva
    Järjestäjien ottama kuva

    Lähdössä

    Olin naisten toisessa lähdössä joten ei tarvinnut paikan päällä kauan odotella kun oma lähtö koittaisi.  Hetken siinä alkoi itsellekin tulla jo sama olo kuin miehillekin, että mihin sitä on itsensä taas laittanut. Ensimmäisen ryhmän lähtiessä kipuamaan homma alkoi kuitenkin näyttää hauskalta.

    Starttiviivalla päässä ei liikkunut mitään. En ollut miettinyt yhtään miten lähden mäkeä kipuamaan ylös. Ainoa oli, että keskeyttää ei saanut, joten sillä ajatuksella sitten lähdettiin matkaan.  Alkuun juostaan alamäkeä jonka pystyy juoksemaan kovaa mutta ainakin itsellä vauhti tippui kuin seinään kun alkoi nousu. Otin alkuun verkosta reilusti kiinni mutta sehän joustaa joten homma ei toiminut. Tajusin, ettei verkosta tarvitse ottaa ollenkaan kiinni vaan oli mentävä karhukävelynä ylös asti. Pelotti enkä uskaltanut nostaa yhtään katsetta ylöspäin. Tiesin ahdistuksen kasvavan jos katson ja näen vasta 200 metrin kyltin. Sivusilmällä näin 150 metrin kyltin ja sehän tarkoitti, että olisin ihan kohta huipulla. Huippu kun alkoi lähestyä niin jyrkkyys alkoi loittonemaan ja olisi hyvin pystynyt menemään pystyssä mutta jalat oli niin vetelät, että melkein automaattisesti kaaduin takaisin nelinkontin. Vasta ihan lopussa oli oikeasti pakko nousta ylös koska en kehdannut kontata maaliin.  Ylös pääsin ajassa 5 min 10 s, josta olen todella tyytyväinen. 

    Järjestäjien ottama kuva

    Ylhäällä alkoi pyörryttää ja oli pakko pitää hetken tolpasta kiinni ennen kuin pystyin ottamaan vesimukin mukaan ja lähteä kiipeämään portaita ensin ylöspäin vähän matkaa ja sitten loppu matka alas.  Jalat tutisi todella paljon alas tullessa ja koko matkan oli pidettävä kiinni kaiteesta. Keuhkoihin otti tosi paljon ja veren maku maistui suussa ihan kuin ala-asteen hiihtokisoissakin.  Parin tunnin jälkeenkin vielä jalat tärräsi aika reippaasti seistessä.

    Fiilikset

    Viikon verran meni jaloilla (pohkeilla) toipuessa kyseisestä kisasta.  Rappusissa liikkuminen oli aikamoista tuskaa ja istumisen jälkeen seisomaan nousu oli aina yhtä huvittavaa. Näin kovaa 5 minuutin treeniä en ole ikinä tehnyt. 🙂

    Ilme kertoo kaiken kisan jälkeisestä olotilasta!

    Kisa oli itsessään tosi hyvin järjestetty enkä olisi muuttanut siitä mitään.  Paikan päällä pauhaava musiikki antoi virtaa ja fiilistä. Vaikka heti kisan jälkeen mietin ylhäällä ollessa etten ikinä tule uudestaan niin alhaalla olin jo miettimässä seuraavan vuoden treeni strategiaa. Niin se mieli muuttuu muutamassa sadassa metrissä vaikka jalatkaan ei toimi.

    Yksilökisan lisäksi siellä on vaihtoehtona viesti jossa jokainen 4:stä kisaajasta juoksee 100 metrin pätkän. Jos ei itse jaksa kivuta koko mäkeä niin voi kerätä joukkueen ja pääsee vähemmällä kipuamisella mutta pääsee mäkimontun tunnelmaan mukaan.

    Ei muuta kuin ensi vuonna uudestaan! Kuka muu lähtee mukaan?

  • Nuts Karhunkierros 83 km

    Olipahan reissu.

    En ollut pystynyt kunnolla syömään pari päivää ennen kisaa mutta olin laittanut sen kisa jännityksen piikkiin. Kisa aamuna en saanut kuin kahvin ja pari lasia omenamehua alas.  Mitään ei tehnyt mieli ja kaikki kuvotti. Vasta jälkeen päin mietittynä olisi pitänyt hälytyskellot soida kun ei yleensä hyvällä ruokahalulla varustettuna pystynyt syömään.

    Aamukisoissa kamalinta on herääminen. Kello soi 4.10 sillä Royal Ruka hotellissa jossa majoituimme aamiainen oli tarjolla klo 4.30 alkaen. Näin aikaiset aamut ei ole todellakaan mun juttu vaikka aamuvirkku olenkin mutta rajansa kaikella. 😂 Bussi Hautajärvelle lähti Rukalta 5.45, joten senkin takia oli pakko olla ajoissa liikkeellä. Tällaisina hetkinä sitä kiittää, että jaksoi illalla laittaa kaikki vaatteet ja varusteet valmiiksi, jolloin aamuun jää vain pukeminen.

    Lähdössä ei kauan onneksi tarvinnut odotella sillä siellä oli kylmä. Keli oli viileä ja vettä tihkutti.  Olin ottanut kuorihousut ja kuoritakin päälle joilla sai pidettyä jonkin verran lämpöä yllä. Jätin nämä pussukkaan joka kuskattiin maaliin odottamaan, jotta saan ne sitten takaisin päälle maalialueella.

    Matkaan

    Lähdimme juoksemaan itselle sopivaan tahtiin ja kiireisemmät juoksijat menivät ohi jotka olivat jääneet jonossa liian taakse. Onneksi ohituspaikkoja löytyy hyvin joten kenenkään niskaan ei tarvitse jäädä hönkäilemään.  Hetkellinen outo momenttikin koettiin kun kuului yllättäen outo ääni, ihan niin kuin karhu olisi ärjynyt tai miksi sitä niiden ääntelyä sanoisi. Sellainen pitkä karjahdus se oli joka näin jälkeenpäin YouTube videosta kuulosti täysin karhulta. Sillä hetkellä se sai vipinää kinttuihin hieman lisää mutta ei pelottanut. Ensimmäiset 15 km juostiin yhdessä mieheni kanssa mutta sitten menoni alkoi olla hänelle liian hidasta.  Jatkoin matkaa itsekseni ja nautin matkasta.

    Olin ottanut energiaa 30 minuutin välein eikä niiden kanssa ollut mitään ongelmaa. Siinä 17 kilometrin kohdalla alkoi pohjekrampit, jotka ei tahtoneet millään hellittää. Jokaisella askeleella tuli viiltävä kipu pohkeeseen. Otin suolaa ja jonkun ajan päästä myös suolatabletin. Krampit hävisi näillä mutta sitten alkoi kuvotus. Koitin juoda mustikkakeittoa ja miettiä, että kymppi enää huoltoon, jossa voin keskeyttää. En saanut mitään syötyä enkä juotua ja alkoi tulla kylmä. Vedin takin uudelleen päälle ja hanskat käteen. Ei muuta kuin kovalla tahdonvoimalla huoltoon.

    Ensimmäinen huolto 27,4 km

    Ensimmäiseen huoltoon tullessa olin täysin varma, että reissu päättyy tähän.  Ekaan pätkään oli kulunut 4 h 15 min. Otin dropbagin mutta en tiennyt mitä sieltä ottaisin kun mitään ei mene alas. Otin kuulokkeet korville ja täytin pullot. Näin siellä tutun joka kysyi miten menee ja kerroin, että aion keskeyttää. Hän kysyi ongelmista ja sanoin, että nyt on ihan hyvä olo. Hän tokaisi, että ehdottomasti sitten vaan jatkat seuraavaan huoltoon. Nappasin huollosta vielä suklaata ja lähdin kävelemään.

    Pari kilsaa meni hyvin mutta sitten kuvotus tuli takaisin. Ajattelin, että se menisi ehkä jossain vaiheessa ohi mutta kuinka väärässä olinkaan.

    Siinä kohtaa kun mietit, että et pysty juoksemaan ja matkaa on vielä 28 jäljellä niin olisi tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin. Siinä kun matkalla makasi nainen kahden lämpö peiton alla ja vastaan tuli mies verta valuvana kasvoista, niin tajusin, että mulla on kaikki  hyvin vaikka olikin pahaolo. Tein itseni kanssa diilin, että juoksen alamäet ja muuten voin kävellä. Ehtisin kyllä niin seuraavaan huoltoon jonne takuu varmasti lopetan. Amorphiksen soidessa korvissa matka taittui ihan hyvin. Muutamia pätkiä juoksin mutta samantien alkoi puskea ylös joten ei muuta kuin reippaasti kävellen eteenpäin. Join vettä ja koitin aina välillä syödä jotain pientä mutta en saanut mitään alas. Ensimmäisen kymppi meni ihan hyvin mutta jäljellä oli vielä 20 km. Porukkaa meni ohi ja välillä taas itse pääsin jonkun ohi mutta hidasta oli meno.

    Jatkuva vesisade verotti fiilistä jonkun verran ja kävellässä tuli kylmä joten pakon sanelemana oli välillä otettava juoksu pätkiä. Jalkoihin alkoi sattua mitä pidemmälle pääsin. Oikean jalan akilles kiukutteli ja alaspäin meno oli ihan yhtä tuskaa. Näin kariutui tekemäni sopimus itseni kanssa alamäkijuoksuista.

    Kerrankin olisi ollut aikaa ottaa kuvia mutta sateen takia kännykkää ei tullut otettua esille. Litimärkien hanskojen repiminen käsistä oli kanssa oma työnsä kun sormet oli turvonneet.

    Kilometrien karttuessa alkoi Juuman huolto lähestyä tai näin odotin mutta kyllä se oli pitkälle saatu. Aina vaan uusi mäki ja vieläkään ei näkynyt huoltoa. Alkoi epäusko iskeä. Siinä kohtaa kun huolto näkyi niin olisi jopa tehnyt mieli juosta mutta jalat oli niin vetelät ettei niillä juostu.

    Toinen huolto 57 km

    Huoltoon tullessa totesin tutuille kasvoille, että keskeytän. Hämmästynyt talkoilija ihmetteli miksi en jatka johon totesin vain, että en jaksa enää kuvotuksen kanssa lähteä. 6 minuuttia olisi ollut aikaa lähteä jatkamaan matkaa mutta ei käynyt edes mielessä. Matkan pahimmat mäet olisivat edessä enkä olisi selvinnyt niistä vähillä energioilla. Paras päätös oli näin ollen jättää matka kesken.

    Siinä bussia odotellessa sain pari palaa suklaata ja sipsiä syötyä. Raatobussin kyyti oli sillä hetkellä just parasta. Torkahtelin matkalla Rukalle ja huomasin olevani ihan kuitti.  Rukalle päästyäni söin vähän lämmintä kanakeittoa mutta ei uponnut sekään.  Hain dropbagin ja lähdin sateessa tallustamaan hotellille jännityksen vallatessa fiilistä. Miehelläni oli hotellin avain ja hänhän oli vasta matkalla maaliin. En tiennyt yhtään oliko respa jo mennyt kiinni ja olisiko minulla mahdollisuutta päästä lämpimään suihkuun ja hetkeksi nukkumaan. Tärisin kylmästä ja 2 kilometriä hotellille sateessa tuntui kestävän ikuisuuden. Onneksi paikan  päällä oli vielä respan henkilö ja sain avaimen. Märkien vaatteiden pois päältä ottaminen oli oma hupinsa. Jalat oli aikamoisessa kohmeessa ja märät trikoot ja sukat oli kuin liimautuneet päälle.  Jalkaterissä olevat vesikellot huusivat armoa kun vedin vaatteita pois. Suihkuun päästessä en jaksanut enää miettiä mitään.  Annoin luvan kanssa itseni viipyä kuumassa suihkussa pitkään.  Siitä suoraan peiton alle täysissä pukeissa koska palelin ihan hulluna. Laitoin miehelle viestiä, että soitat kun tuut maaliin niin tuun autolla hakemaan. En nimittäin epäillyt hetkeäkään etteikö hän pääsisi maaliin asti ellei polvi alkaisi kiusaamaan todenteolla.  Nukahdin ihan  kunnolla ja säpsähdin puhelimen soidessa. Mies oli maalissa ja sai tulla hakemaan.  Hampaat kalisten puin lisää vaatteita päälle ja lähdin autolla kisakeskukselle hakemaan sitkeän sissini hotellille. Niin ylpeä olen mieheni suorituksesta sillä alle 14 tuntiin hän juoksi tuon 86 kilometrin matkan.

    Jälkitunnelmat

    Vatsavaivat on siitä huonoja ettei niitä voi ennustaa. Monia muita juttuja pystyy harjoittelemaan mutta syömisten kanssa on kaikki aina yhtä isoa arvuuttelua. Nytkin minulla oli kaikkia samoja juttuja mukana kuin aina ennenkin, joten en todellakaan olisi arvannut näin käyvän.

    Jalat sen sijaan kesti yllättävän hyvin vaikkakin olen edelleen ortopedin antamassa juoksukiellossa molempien jalkojen aitiopaineoireyhtymän takia. Ihan en ole tainnut hänen tahtoaan noudattaa sillä olen juossut joka viikko jossain päin Suomea. Noh mutta ajatuksissa oli, että selvitän tämän kisan vielä alta ja sitten  jään ansaitulle tauolle lepuuttamaan hetkeksi jalkaa.  Palatakseni jalkaan niin vasta aika myöhään alkoi oikean jalan akilleen seutu aristaa varsinkin alamäissä. En uskaltanut kunnolla astua alaspäin mennessä sillä pelkäsin, että sieltä vielä repeää kunnolla joku.  Eniten yllätti reisien kunto. Pallas 55 km vuonna 2017 söi mun reisistä voimat aivan täysin ja jouduin kävelemään loput 15 km maaliin. Nyt ei reisien kanssa ollut ongelmaa ja ylämäet tuntuivat pahalta lähinnä kuvotuksen takia.  Jotain on ollut hyötyä siitä, että on salilla tullut käytyä.

    Kävellessä ei kuitenkaan kropassa tuntunut pahalta kuin vatsassa ja vasemmassa hauiksessa. En tiedä miten olin sitä pitänyt mutta se alkoi matkan edetessä vain särkeä. Saman käden sormet turpoivat niin, että käsi ei mennyt enää nyrkkiin.  Hyvin hehkeä olohan siinä tulee. 😀

    Sinällään mua ei harmita, että näin kävi mutta se harmittaa, että en päässyt kokemaan ne pahamaineiset mäet joita olin odottanut. Siksi olenkin päättänyt, että seuraavaksi kun suuntaan Karhunkierrokselle niin menen juoksemaan 34 km:n matkan jotta pääsen nauttimaan pelkästään mäkien hurmoksesta.

  • Treenien sekametelisoppa

    Sain ystävän houkuteltua samalle salille ja sen jälkeen siellä onkin tullut vietettyä aikaa enemmän kuin normaalisti. Ollaan kokeiltu erilaisia ryhmäliikunta tunteja ja on ollut todella kivaa vaihtelua tehdä muutakin kuin juosta vaikka siinäkään ei ole mitään vikaa. Juoksu on pysynyt viikottain mukana ja välillä kilometrejä kertyy enemmän, välillä vähemmän. En kuitenkaan ota siitä stressiä sillä liikuntaa tulee viikossa enemmän kuin ennen, joten kunto pysyy varmasti hyvin yllä.

    Muutamia kertoja on ehditty käydä myös ihan salin puolella ja jopa se on tuntunut pitkästä aikaa mukavalta. Salin suhteen mulla on jonkinlainen viha-rakkaus suhde ja toisinaan se on ihan parasta tekemistä ja välillä tulee kausia kun en suostu menemään sinne ollenkaan. En tiedä johtuuko se siitä, että en keksi siellä tarpeeksi usein uusia juttuja tehtäväksi sillä koen, että kyllästyn salilla käyntiin hirmu nopeasti.

    Ryhmäliikuntatunneilla olen saanut hyvin hien pintaan ja mikä parasta hyvän olon. Body combatille on ollut käyttöä lähes joka keskiviikko, jolloin on saanut mennä purkamaan suurimman osan viikolla kertyneistä angsteista.  On ollut super mahtavaa vaan saada liikkua eikä ole tarvinnut miettiä mitään.  Se on ryhmäliikuntatunneissa se ihanuus jonka vuoksi sinne joka viikko tulee mentyä. Väsyneenä ei kannata mennä kovin koreografiselle tunnille sillä muutamia kertoja olen huomannut olevani täysin omissa ajatuksissa ja muut tekee jo jotain ihan muuta liikesarjaa.  Juostessa mun sykkeet nousee helposti liian korkeaksi ja väsy tulee nopeasti. Peruskestävyyden kannalta on ollut huomattavasti järkevämpää käydä erilaisissa jumpissa, sillä olen saanut niissä sykkeet pysymään jotakuinkin pk-alueella. Myös kanki kaikkonen on hävinnyt ja viime sunnuntain pitkiksen jälkeen jopa ihmettelin miehelleni ääneen kun mihinkään ei sattunut eikä kiristänyt koko 20 kilometrin aikana. Lenkin jälkeenkin olo oli hyvä ja jalat toimi kuin unelmat seuraavanakin päivänä salilla. Liikkuvuus on siis noussut uusiin sfääreihin ryhmäliikuntatuntien myötä.

    Treenimotivaatio on ollut ihan huipussa eikä juuri yhtenäkään päivänä ole ärsyttänyt lähteä urheilemaan töiden jälkeen.  On ollut huippua juosta lyhyempiä ja pidempiä lenkkejä nauttien niistä jokaisesta. Kroppa on toiminut juuri niin kuin pitääkin ja siksi olokin on ollut todella hyvä. Se on vastaanottanut treenien monimuotoisuudet just niin kuin toivoinkin. Olen pystynyt treenaamaan useampia päiviä putkeen ilman, että palautuminen olisi huonontunut.  Yllättävää on ollut se miten hyvin on jaksanut tsempata syömisten kanssa.  Treeni ja ravinto kulkevat sulassa sovussa. Jos ruokailut menevät päin honkia ja treenimotivaatiokin siitä pikku hiljaa tippuu nollaan. Olen ollut kyllä väsynyt vaikka olettaisi olevan hyvinkin virkeä mutta luulen, että syynä on ollut katupöly/siitepöly yhdistettynä aika kuluttaviin päiviin töissä. Parin viikon päästä häämöttää lomaviikko Kreikan lämmössä, joten eiköhän sitä tässä vielä jaksa sykkiä.  Sitten on viikko aikaa ottaa rennosti kunnes alkaakin sellainen rumba, ettei ollakaan vähän aikaan nähty. Loman jälkeen saan seuraavan kerran hengähtää varmaan vasta juhannuksena. 🙂