• Blåvatnet

    Tuo upea turkoosin värinen järvi, josta varmasti suurin osa Norjaan matkustavista on nähnyt kuvia. Moni on varmaan käynyt myös paikan päällä livenä ihastelemassa järven rannalla. Kun aloimme suunnittelemaan Norjan reissua tälle kesälle, niin listani kärkipäässä oli nähdä Blåvatnet. Halusin nähdä turkoosin järven omin silmin. Miettisin ennen lähtöä, että onkohan järvi oikeasti niin kaunis kuin kuvissa ja entä jos järvi onkin jotenkin tosi pieni ja mitäänsanomaton loppujen lopuksi?

    Lähtöpisteellä

    Google mapsiin kannattaa kirjoittaa Blåvatnet trail head. Kävimme nimittäin ensin kävelemässä ihan eri paikassa, jossa kylläkin oli parkkipaikka ja muutamia telttoja mutta käveltyämme muutaman kilometrin aloin katsomaan google mapsista karttaa ja aloin miettiä, että kyllä siellä Blåvatnetin parkkipaikalla piti olla vessakin mutta ei tuossa meidän lähtöpaikan parkkipaikalla ollut mitään. Ei edes autoja, vain muutama teltta. Käännyttiin ja lähdettiin tarpomaan takaisin autolle.  Ilmeisesti tuoltakin parkkipaikalla lähti reittejä jonnekin, sillä tietä ja polkua pitkin mekin menimme, mutta reittimerkkejä ei näkynyt.  Luonto oli kaunista tälläkin matkalla, jonka kävelimme ja näimme paljon lampaita, mutta olimme väärässä paikassa.

    Muistin siinä väärällä parkkipaikalla ollessa, että olin lukenut jonkin postauksen juuri tästä samasta asiasta ja aloin äkkiä googlettamaan. Nopeasti löytyikin tieto, että millä haulla google maps löytää oikealle parkkipaikalle. Olimme kääntyneet liian aikaisin ja tosiaan oikealle parkkipaikalle löysimmekin muutaman kilometrin ajettuamme eteenpäin. Nyt alkoi olla sen näköistä mitä olin lukenut. Löytyi vessa ja kioskikin, joka tosin oli vielä lähtöaikaan kiinni. Saimme hetken etsiskelyn jälkeen auton parkkiin. Selkeästi ihmisiä oli nyt paljon liikkeellä; suomalaisia ja norjalaisia enimmäkseen. Lisää parkkitilaa oltiin tekemässä joka varmasti on tarpeen kun sesonki on pahimmillaan. Osa oli parkkipaikan tuntumassa telttailemassa ja moni lähtikin pois siinä kohtaa, kun me olimme vasta lähdössä kävelemään. Näin tilaa tuli juuri sen verran lisää kun uusia tulijoita tuli paikalle.

    Polku oli alkuun helppoa kuljettavaa ja lyhyet pitkospuutkin oli matkalla. Meille osui lämmin ja aurinkoinen päivä. Aika nopeasti sai todeta, että on pukenut ihan liikaa päälle ja joutui riisumaan takit pois. Otimme reppuun eväitä mukaan, ja ne olivatkin tarpeen varsinkin lasten kanssa kulkiessa. Juomaa olisi saanut olla jopa enemmän kuin olimme ottaneet, sillä kuumuus verotti ja jatkuvasti oli jano. Lämmintä vaatetta kannattaa kuitenkin olla mukana lämpimänä päivänäkin, sillä takaisin päin tullessa oli kylmä vastatuuli ja fleecetakki ei ollut yhtään liikaa.

    Muutama ”hankalampi” puron ylitys oli reitin varrella ja niissä mentiin alla olevan kuvan tyylisesti kuopuksen kanssa. 😀 Eihän nuo hankalia aikuiselle eikä hieman isommalle lapselle ollut mutta meidän pikku pätkälle ne olivat, kun pelkäsi niin kamalasti, että kengät kastuu. Lapsille oli perus lenkkarit jalassa, jotta olisi mukavampi kävellä. Jos haluaa hifistellä ja lapset ovat tottuneet vaelluskenkiin, niin suosittelen kyllä laittamaan sellaiset jalkaan. Minulla ja miehelläni oli Inovin polkujuoksulenkkarit jalassa, joista löytyy paljon pitoa ja pitävät myös jonkun verran vettä. Lapsille lähti tämän reissun jälkeen hankintalistalle vaellukseen sopivat kengät.

    Loppumatka reitistä onkin sitten kivikkoa. Lähes järvelle asti on helpompaa kivikkoa ja lopuksi todella isoja lohkareita. Se mikä reitissä oli hyvää varsinkin näin korona aikaan, että suurimmaksi osaksi reitti on leveä kuivunut kivikkoinen joki. Näin ollen ei tarvitse kävellä toisissa ihmisissä kiinni ja odottaa, että pääsisi ohi vaan sen kun kävelee kauempaa. Reitti on merkitty punaisilla kivillä,, joten reittimerkit näkyy kyllä selvästi vaikka ei niissä kiinni kävelisi.

    Matkaa järvelle on 4 kilometriä suuntaan ja se voi vaikuttaa lyhyeltä matkalta mutta jos on lapsia mukana, niin kannattaa varautua pidempään retkeen. Meillä meni koko retkeen taukoineen ja hetken istuskeluun järven rannalla lähes 7 tuntia.

    Tältä näytti maisemat järveä kohti kävellessä. Vuoret tulivat aina vain lähemmäksi ja lähemmäksi. Lopuksi ne olivat ympäröimässä järveä. Minusta maisemat olivat todella kauniit ja jopa fiktiivisen oloiset. Tämä oli taas niitä hetkiä, kun olisi toivonut jonkun nipistävän minua.

    Myös esikoisen puhti tahtoi loppua odotellessa pikkuveljeä, mutta mikäs siinä kuin istuskelemaan mättäälle tai kiven päälle. Ei tuonne kiireellä kannata lähteä. Pakkaa paljon eväitä mukaan ja nauttii niitä siinä matkan varrella samalla maisemia ihaillen.

    Tässä näitä lopun lohkareita, joita sai kiivetä hetken matkaa. Matka, on lyhyt, jossa näitä isompia lohkareita on, joten ei kannata sen takia jättää retkeä välistä. Norjalaiset olivat siellä pienten lasten kanssa ja monella oli selässä kantorepussa pienempi lapsi vielä kyydissä. Ajattelin mielessäni, että ne on kyllä aikamoisia sissejä, mutta kai he ovat tottuneet myös siihen. Mieheni kantoi myös meidän 6-vuotiasta välillä reppuselässä takaisin päin mennessä, kun vauhti hidastui hänellä lähes olemattomaksi. Näin saatiin taas pikkuiseen virtaa, kun sai hetken nauttia kyydissä olosta.

    Järvellä

    Vihdoinkin päästiin järvelle asti. Se oli juuri niin taianomaisen värinen kuin mitä kuvissa oli näyttänyt. Upea! Järvi on syntynyt jäätikön sulamisvesistä. Itseäni olisi kiinnostanut tietää mistä turkoosi väri tulee järveen, mutta en löytänyt mistään vastausta.

    Parhaimpina sesonkiaikoina järven rannalla tuskin pystyy istumaan näin väljästi mitä nyt sai oltua. Istuskelimme ja söimme eväitä. Vaikka ihmisiä oli ympärillä, niin tunnelma oli hyvin rauhallinen. Yksi lapsi näytti käyvän polskimassa vedessä mutta ei hänkään kauan vedessä viihtynyt.

    Meillä oli myös uikkarit mukana, jos olisi tehnyt mieli pulahtaa uimaan mutta täytyy todeta, että vaikka kävellessä järvelle tuli todella kuuma, niin nilkkoja enempää ei pystynyt kastautumaan. Vesi tuntui pakastavan varpaita. Vesi oli vaan ihan jäätävän kylmää. Toki jos olisi tottunut avantouimari, niin ei tuo välttämättä tuntuisi pahalta.

    Oli aika jatkaa matkaa takaisin parkkipaikalle. Kivikkoa olisi edessä kilometri toisensa perään. Nyt sai kaivaa jo takin esiin, sillä järveltä lähtiessä alkoi viluttaa ja oli kylmä vastatuuli. Olin ihmetellyt järvelle päin kävellessä, että miksi kaikki järveltä tulevat ovat takki päällä ja sinen päin menevät t-paita päällä mutta ymmärsin sen sitten kun mekin lähdimme pois päin. Niin vain ilma tuntui kylmemmältä.

    Päästyämme takaisin parkkipaikalle siirsimme auton lähemmäs pöytäryhmää, joita siellä oli jonkun verrankin. Ajateltiin laittaa vielä kunnon ruoka tulille ennen kuin lähdemme jatkamaan matkaa. Seuraamme liittyi Turkulainen pariskunta, jotka olivat olleet reissussa jo pidempään. Oli ihan hauskaa vaihtaa kuulumisia sekä vinkkejä puolin ja toisin.

    Minusta Blåvatnetiin kävely oli ehdottomasti sen arvoista. Vaikka sitä kaikki hehkuttaa, niin yksikään ei hehkuta turhaan. Taas pitää muistaa myös se, että kaikki ei arvosta samoja asioita ja jos ei Blåvatnet kiinnosta itseään, niin ei sinne kannata mennä. Tekee mieluummin sellaisia asioita joita itseään kiinnostaa. Netti on pullollaan kiinnostavia kohteita kaikkialla maailmassa. Itse tein ennen lähtöä monen viikon tutkimustyötä Pohjois-Norjan kiinnostavista kohteista ja nimenomaan meidän perhettä kiinnostavia kohteita. Minnekään ei kannata mennä vain siksi, että sinne olisi jotenkin pakko mennä kun muutkin menee. Sinun elämäsi, joten sinä päätät mitä haluat nähdä ja kokea!

     

  • Lyngen

    Pohjois-Norjassa sijaitseva Lyngenin alue oli meille ihan uusi aluevaltaus. Olin lukenut paljon kehuja Lyngenistä ja nähnyt mitä kauneimpia kuvia vuoristomaisemista. Olin jo täysin myyty Lyngeniin pelkkien kuvienkin perusteella, mutta ihastus vain kasvoi, kun pääsi näkemään nuo kaikki kauniit maisemat itse.  Olinhan aiemmin käynyt jo Senjassa ja Lofooteilla, joten ihan noviisina en Norjaan lähtenyt mutta en silti olisi uskonut, että Norjasta löytyy vielä upeampia paikkoja. Lofoottien eduksi pakko on todeta, että sinivihreä veden väri tekee siellä maisemista entistä upeampia mutta lumiset vuoret tekivät kyllä yhtä suuren vaikutuksen Lyngenissä.

    Lyngseidetiin ajaa Kilpisjärveltä alle kahdessa tunnissa, jos ei pahemmin pysähtele. Maisemat toki ovat upeat koko matkan Norjan rajalta asti Lyngeniin, joten pysähtelemättä on vaikeaa edetä, kun kaikkialla olisi niin kuvauksellisia paikkoja.  

    Lautalla muualle

    Svensbystä pääsee lautalla Breivikeidetiin, jonne matka kestää noin 20 minuuttia.

    Lyngseidetistä pääsee lautalla Olderdaleen, ja perille lautta ajaa noin 35 minuutissa.

    Meidän oli alun perin tarkoitus mennä lautalla yli Breivikeidetiin, mutta ajateltiin, että samassa ajassa, kun istuu lauttajonossa, niin ajaa Tromssaan. Harmittaisi vain jos ei mahtuisi lauttaan ja joutuisi odottelemaan seuraavaa. Pahimmassa tapauksessa ei mahtuisi edes päivän viimeiseen vuoroon ja joutuisi joka tapauksessa ajamaan autolla seuraavaan paikkaan. Mitä olen lukenut tämän kesän lauttatilanteista Pohjois- Norjassa, niin paljon on vaihdellut autojen määrät. Ihan riippuu päivästä ja kellonajasta mahtuuko ensimmäiseen lauttaan vai jääkö rannalle ruikuttamaan.

    Telttailu Lyngenissä

    Pohjois-Norjassa yleisesti ottaen löytyy hyvin paljon levähdyspaikkoja tien varsilta, joissa on roskis ja monesti myös vessa. Jos on liikkeellä asuntoautolla tai- vaunulla, niin majoituspaikan löytäminen ei tosiaankaan ole vaikeaa. Telttaillessa joutuu hieman enemmän miettimään mihin voi majoittua, sillä moni levähdyspaikka on pelkkää asvalttia eikä lähellä eli kantomatkan päässä ole nurmikkoa tai kangasmetsää, johon teltan voisi pystyttää. Kyllä telttapaikkoja löytyy runsain mitoin jos on valmis kantamaan tavarat hieman pidemmälle parkkipaikalta. Meillä ei ollut valmiuksia siihen, että telttakamat olisi kuljetettu kävellen kauemmas, koska olisi kannettava neljän ihmisen tavarat ja ruuat, joten tyydyimme paikkoihin, joissa teltan sai parkkipaikalle tai ihan parkkipaikan tuntumaan.

    Norjassa pätee jokamiehenoikeudet, joten teltan voi pystyttää, kunhan asutusta ole ihan lähellä. Me otimme tämän ehkä liiankin kirjaimellisesti ja katsoimme hyvin tarkkaan telttapaikat. Mietin aina asiaa omalta kohdaltani. Haluisinko, että joku telttailee minun kotini lähellä, kenties takapihallani tai minun omistamalla rannallani? En haluaisi. Varsinkin kun lääniä riittää missä asutusta ei ole, niin voi hyvin ajella hieman pidemmälle asutuksesta pois päin. Näin välttyy turhilta kiistoilta, pahoilta katseilta ja saa kaiken lisäksi olla omassa rauhassa.

    Ensimmäisen yön upea telttapaikka löytyi tieltä Fv91 ennen sorajalostamoa vasemmalla puolella tietä ihan rannalta. Tuo oli ainoa sorajalostamo, joten siitä ei voi erehtyä. Näimme muutaman auton siinä parkissa ajettuamme ensimmäisen kerran siitä ohi. Kävimme pienellä ajelulla vielä saarta eteenpäin kunnes käännyimme ja tulimme takaisin paikkaan, jossa autot oltiin nähty. He lähtivät aika pian sen jälkeen kun olimme pystyttäneet teltan. Olimme hetken aikaa ainoat telttailijat tällä hienolla paikalla. Ruuat syötyämme ihastelimme maisemia ja lapset sekä minä etsimme simpukoita rannalta. Oli vain kaikin puolin niin kaunista ja rauhallista. Olimme jo kömpimässä nukkumaan, kun paikalle ajoi asuntoauto joka jäi pienen matkan päähän meistä. Suomalaisia sielläkin. Siinä kohtaa kun olimme jo täysin nukkumaan meno valmiita ajoi paikalle kaksi autoa lisää. Molemmat parkkeerasivat molemmin puolin telttaamme ja toinen porukka pystytti teltan lähes meidän autoon kiinni. Kello oli yhdeksän ja oltiin matkaamisesta ihan väsyneitä mutta eri ajatus oli näillä jotka juuri vasta saapuivat paikalle. He alkoivat laittaa ruokaa ja lapset leikkivät kovaäänisesti rannalla. Sinänsä minua ei olisi haitannut äänet mutta kun olin niin hiton väsynyt. Onneksi alkoi satamaan oikein kunnolla hetkeksi aikaa, niin nämäkin porukat siirtyivät teltan sisään ja äänet ei kuuluneet enää niin hyvin ja nukahdin.

    Meri-ilmalla taisi olla vaikutusta, sillä nukuin yön hyvin. Vähän oli vilua jossain kohtaa ja kaivoin lämpimämpää vilttiä minun ja esikoisen päälle joka oli liimautunut kylkeeni kiinni. Aamukahvia juodessa ihailin merta ja vuoristoa. Niin kaunista. Tuli tunne, että jonkun pitäisi nipistää minut hereille mutta totta se oli. Olin Norjassa juomassa aamukahvia kauniissa paikassa.

    Vatsat täynnä lähdettiin kohti uusia seikkailuja. Halusin ehdottomasti nähdä Blåvattnetin ja siellä kävimmekin, mutta kirjoitan siitä kokonaan oman postauksen myöhemmin. Nordlenangen oli seuraava määränpäämme. Ajoimme niin pitkälle kuin autotietä riitti. Autotien päättyessä matkaa voi jatkaa kävellen saaren päähän asti, mutta ilma oli sen verran tuulinen ja kylmä, että tyydyimme etsimään simpukankuoria rannalta ja hyödynsimme sisävessan mahdollisuuden parkkipaikalla.

    Rannalta löytyi simpukoita, merisiilin kuoria ja kauniita kukkia.

    Takaisin päin tullessamme aloimme jo katsomaan uutta yöpymispaikkaa ja päätimme, että jos kiva paikka löytyy, niin jäämme siihen ja jos ei löydy uutta kivaa paikkaa Lyngenistä, niin lähdemme ajamaan kohti Tromssaa.

    Seikkailu jatkukoon seuraavassa postauksessa Tromssan alueelta. 🙂

  • Rovijoen putos- Rovijokfossen

    Putous tunnetaan myös nimellä Morsiushuntu ja itse en olisi koskaan osannut putoukselle edes mennä ellen olisi liittynyt Facebookissa Norjaan liittyvään matkailuryhmään.  Kilpisjärveltä Rovijoen putoukselle on matkaa noin parikymmentä kilometriä ja Suomesta Norjaan päin mentäessä vasemmalla puolella näkyy isompi parkkipaikka, josta lähtee polku alas putouksen luokse.  Kyseiselle putoukselle ei ole tiellä yhtään tieviittaa, joten jos ei parkkipaikalle muuten vain poikkea, niin putous jää helposti näkemättä.  

    Olin nähnyt kuvia tästä 28 metrisestä putouksesta mutta livenä nähtynä putous oli huikean hieno. En ollut koskaan aiemmin ollut näin lähellä noin isoa putousta. Ilmassa oli kosteutta runsaasti putouksen lähistöllä ja tuntui kuin olisi ollut jatkuvasti sumuttimen vieressä.  Polku putoukselle oli haasteellisempi, mutta niin vain vanhempi norjalainen mies nousi putoukselta ylös kahden kyynärsauvan kanssa. Märällä kelillä voin kuvitella polun olevan hyvin liukas ja varsinkin, kun putouksesta johtuen siellä oli tosi paljon kosteutta muutenkin. Meillä on 6- ja 9-vuotiaat lapset ja heidän kanssa polulla meno taittui ihan helposti.

    Parkkipaikalla kävi koko ajan kova kuhina ja autoja tuli ja meni. Meidän lisäksi kovinkaan moni ei syönyt, joten se ei haitannut, että parkkipaikalla oli vain pari pöytäryhmää. Voi olla. että vielä ei ole pahin sesonki päällä tai korona on muuten vain verottanut matkustamista.

    Samalla kun kerran pysähdyttiin katsomaan putousta, niin lämmitettiin nuudelit, jotta ei tarvitsisi nälkäisenä jatkaa matkaa. Vatsojen ollessa täydet lähdettiin jatkamaan matkaa.

  • Muotkatakka, Suomen maanteiden korkein kohta

    Enontekiöllä sijaitseva Muotkatakka on Suomen maanteiden korkein kohta (565 metriä merenpinnasta).  Joka kerta siitä ohi ajaessa olen katsonut kaihoisasti miten kivalta kyseisen paikan luonto näyttää.  Tällä kertaa päätimmekin pysähtyä katsomaan miltä maisemat näyttävät läheiseltä tunturilta, jonne lapset pienellä maanittelulla saatiin kiipeämään. 

    Polkujuoksija minussa heräsi heti, kun lähdettiin kiipeämään ylöspäin. Jäin miettimään miten paljon polkuja mahtoi alueella olla, josko vaikka joskus pääsisi tuonne pidempää matkaa juoksemaan. Maasto nimittäin tuntui ihanteelliselta juoksuun ja maisemissa ei tosiaankaan ollut mitään moitittavaa, vaan joka puolella oli tosi kaunista.

    Osuimme aika hyvään saumaan paikalle, sillä parkkipaikalla ei ollut kovinkaan montaa autoa meidän lisäksi, joten rauhakseen sai polulla tarpoa.  Polku oli alussa jonkin verran märkä, mutta ylöspäin mentäessä oli jo täysin kuivaa. Kunnon jalkineet kannattaa varata, sillä poluilla oli jonkin verran irtohiekkaa, joka varsinkin sileäpohjaisten kenkien kanssa on petollisen liukasta.

    Kiva paikka pysähdykselle!